Ja kolmantena päivänä hän nousi ylös

Katselin hetken pitkäperjantain aamun jumalanpalveluksen televisiointia TV1:ltä. Siinä aluksi lapsikuoro Celesta lauloi antaumuksellisesti Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta. Kuoron jäsenet lienevät kymmenen vuoden molemmin puolin. Monta minuuttia kestänyt laulu toisti toistamistaan sitä vaivaa, joka Jeesuksella oli. Hänet käsistä ja jaloista ristiinnaulittiin ja voi sitä kärsimyksen ja vaivan määrää. Ja lopuksi hän heitti henkensä. Ja kirkon edessä valtavan kokoinen … Lue lisää


Viimeksi kommentoinut Yki Räikkälä 2582 päivää sitten:
Heh, väitätkö, että lajin sisäinen muuntelu ei ole evoluutiota..?!? Kyllä,...

1 545 views

Vihollisen ympäröimänä osa 16

16. 24/7 Tämän päivän tärkeimpiä ilmiöitä on tehokkuuden vaatimus. Varsinkin työelämässä pyritään mahdollisimman suureen tuottavuuteen ja liike-elämässä mahdollisimman suuri liikevoittoon. Sama vaatimus on hiipinyt myös perhe-elämään, avioliittoon, koulunkäyntiin ja jopa vapaa-aikaan. Pitää olla tehokas, illasta aamuun ja aamusta iltaan, joka päivänä vuodessa, aina haudan partaalle asti. Miksi? Ateistit syyttävät ns. ’luterilaista työetiikkaa’, (oikeammin se on … Lue lisää


Viimeksi kommentoinut Kari Kukkanen 2586 päivää sitten:
En minäkään pysty poistamaan. Miksi pitäisi, kommmenttisi sopii tähänkin.

971 views

Vihollisen ympäröimänä osa 15

15. Nautinnot Ihmisen perushalu on voida nauttia. Mitä se tarkoittaa? Onko se sitä, että kaikki mikä tuntuu hyvältä, on se päämäärä mihin pitää päästä? Toisaalta ihminen pyrkii aina välttämään pahalta tuntuvia asioita. Tämä tarkoittaa siis sitä, että se miltä mikin asia tuntuu, ohjaa tekemisiäni ja päämääriäni. Pyrin välttämään niitä, mitkä eivät miellytä minua. Siis se … Lue lisää


Viimeksi kommentoinut Meri Vesanto 2588 päivää sitten:
Jotenkin tuttua, ihan kuin olisin hiljattain lukenut tämän tapaista. Aistimaailman...

904 views

Vaalit

Lähteekö Blogimetsästä jonkin sorttista vaalianalyysiä? Mitä kristallipallosta näkyy tulevaisuuteen? Aika mielenkiintoista odotettavissa. Petturien palkka oli poistuminen eduskunnasta ainakin, mikä oli odotettavissa. Ei yhtään läpi Tähtiliikkeelle, Kansalaispuolueelle taikka muille pienolioille ellei Harkimoa lasketa. Mitä mahtaa Paavo Väyrynen tähän reagoida… Aika paljon väkeä oli lauantaina Paavoa Helsingissä kuuntelemassa ja näinpä Iljankin livenä, kun työmatkalla kävelin vaalikylän läpi. … Lue lisää


Viimeksi kommentoinut Tuomo Hirvi 2584 päivää sitten:
Olen analysoinut sen verran paljon muualla ja pitkin mennyttä valtiopäiväjaksoa...

1 430 views

Vihollisen ympäröimänä osa 14

14. Propaganda Hyvän määritelmän tästä on antanut Hitlerin propagandaministeri Goebbels: ”Kun tarpeeksi monta kertaa toistaa valheen, ihmiset lopulta uskovat sen todeksi.” Läheinen termi on indoktrinaatio, jossa ihmisiä opetetaan vain yhdenlaatuisella tavalla. Tällöin oppilas ei missään vaiheessa nouse tasolle, jossa hän voisi itsenäisesti arvioida opetussisältöjen pätevyyttä. Näin halveksitaan ihmisen arvostelukykyä ja häntä pidetään vain kohteena. Tätä … Lue lisää


Viimeksi kommentoinut Meri Vesanto 2592 päivää sitten:
Pim! Vastaan tietokilpailukysymykseeni itse: Pierre Vergniaud, Ranskan vallankumouksen.. ööö.. Timo...

1 049 views

Vihollisen ympäröimänä osa 13

13. Kuolema ”Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema…” Jokainen ihminen vaistoaa sisimmässään, ettei hänen tulisi kuolla, vaan elää. Silti jokainen tietää, että hän tulee jonakin päivänä kuolemaan. Kuolemanpelko on eräs voimakkaimpia pelkoja, mitä ihmisillä on ja itsesäilytysvaisto pyrkii säilyttämään elämän niin pitkälle kuin mahdollista. Kaikkialla ympärillämme näkyy merkit kuolemasta, ja pilkallisesti onkin sanottu että elämä on kuolemaanjohtava … Lue lisää


Viimeksi kommentoinut Kari Kukkanen 2598 päivää sitten:
Ilmestyskirjassa on mielenkiintoinen kohta Uudesta Jerusalemista: Sinne tuodaan 'kaikki kansojen...

1 082 views

Alussa oli siveyslaki

Kuvitelmissani Immanuel Kant tepastelee edestakaisin jossakin Königsbergin yliopiston salissa ja puhuu narisevalla äänellä siitä, miten puhdas järki tiedoitsee intelligibilisen maailman esineet a priori tai jotain. Niinpä onkin ollut hauska huomata, että Käytöllisen järjen kritiikki -kirjassa kääkkä välillä jopa irrottelee havainnoidessaan ihmisten toimintaa, ja erityisesti kaiken maailman filosofien, jotka ovat ”asettaneet siveellisen intoilun kuivakiskoisen, mutta ymmärtäväisen … Lue lisää


Viimeksi kommentoinut Meri Vesanto 2599 päivää sitten:
Kant ehkä tulkitsisi syntiinlankeemusta niin, että koska ihminen on toisaalta...

1 357 views

Vihollisen ympäröimänä osa 12

12. Uutuudet Ihmisessä on merkillinen ominaisuus, hän rakastaa kaikkea uutta. Jos joku sanoo, että tämä (tavara, ruoka, ajatus, tieteen tulos, julkkis, aate jne. jne.) on uusi, niin heti vanha (tavara jne.) hylätään ja tartutaan tähän uutuuteen. Toisaalta kun sanotaan että tämä on vanha, tulee mieleen ajatus, että sen täytyy olla vanhentunut, siis joutaa kaatopaikalle. Onko … Lue lisää


Viimeksi kommentoinut Meri Vesanto 2601 päivää sitten:
Jos vastakkainasettelu on tuo, minä tunnustaudun enemmän liberaaliksi, sillä "Minun...

1 101 views

Vihollisen ympäröimänä osa 11

11. Ihmismieli Kaikkein hämmästyttävin ilmiö maailmankaikkeudessa on ihmisen mieli. On outoa, että ihminen voi mahduttaa mieleensä koko maailmankaikkeuden ja samalla reflektoida itsensä suhteessa siihen ja vielä samalla tajuta ajattelevansa tätä tajuamistaan. Ne, jotka redusoivat ihmisen mielen vain molekyylien satunnaisiksi sähköpurkauksiksi aivoissa eivät käytä järkeään, vaan todistelevat sillä omaa päätöstään tulkita kaiken materialistisesti. Mikä sitten on … Lue lisää


868 views

Vihollisen ympäröimänä osa 10

10. Vajavuudet Eikö olisi hyvä, jos minussa ei olisi mitään epätäydellistä? Olisin ruumiillisesti, sielullisesti ja henkisesti virheetön. Se tuntuisi olevan jokaisen ihmisen tavoite, ainakin jos uskomme mainostajia. Tietenkään kukaan ei tavoittele sairautta, kipuja, vammoja tai kurjuutta. Mutta kukaan ei säästy ruumiin, sielun tai hengen vajavuuksilta. Miksi näin on? Paratiisissa ensimmäinen ihmispari oli täydellinen, Jumalan kädestä … Lue lisää


Viimeksi kommentoinut Kari Kukkanen 2590 päivää sitten:
Joo, jos joku haluaa antaa sinulle lahjan ja sanoo: 'Tässä...

1 292 views

Vihollisen ympäröimänä osa 9

9. Oikea ajattelu Länsimainen sekulaari ajattelu edellyttää, että ilmaisun pitää olla vapaata. Tämä tietysti tuntuu vaistonvaraisesti oikealta. Totalitaaristen systeemien historia (Natsi-Saksa, Neuvostoliitto, Kiina, Pohjois-Korea jne) osoittaa mitä seuraa jos tämä unohdetaan. Median tehtävänä pitäisi olla totuuden paljastaminen, toimiminen hallinnon vahtikoirana. Samoin tietyt salaisten asiakirjojen ja pimeiden rahavirtojen vuodattaminen ovat osoituksia totuuden tavoittelemisesta. Valitettavasti toisen suuntainen … Lue lisää


Viimeksi kommentoinut Kari Kukkanen 2606 päivää sitten:
Tuskin näistä tulee kirjaksi asti, kunhan puran elämänkokemustani.

1 073 views

Nyt tarvittaisiin äänekästä kristillistä puhetta – ei kuulu ei näy

Kun nyt oikeastaan vähän olosuhteiden pakosta on tarkemmin tullut seurattua näitä kansanedustajaehdokkaiden tekemisiä pelkästään lehdistä ja muualta mediasta niin pakkohan se on sanoa, että meillä selkeästi pelätään Perussuomalaisten vaalivoittoa. Olenkin ihmetellyt miten kirkko ja papit ovat loistaneet keskustelusta poissaolollaan. Jos muuallakin kuin saarnapöntössä halutaan politikoida niin nyt olis sen paikka. Eli muistuttaa kristillisen Suomen perustasta, … Lue lisää


Viimeksi kommentoinut Yki Räikkälä 2585 päivää sitten:
(Vähän myöhässä tässä, kun en ole seurannut täällä niin tiiviisti) Kyllä...

1 063 views

Uutinen ei ole enää uutinen ilman propagandaa

Seksuaalirikokset ja etenkin lapsiin kohdistuvina rikokset ovat iljettäviä, tekipä niitä kuka tahansa ja tuomiot tulee olla sitä myöten. Iltalehti uutisoi suomalaisten osallisuudesta rankkoihin seksuaalirikoksiin, joita ei kenenkään pidään missään olosuhteissa hyväksyä. Yhteen asiaan uutisessa kiinnitin huomioni eli jutun sisällön ydin on painottaa tekijöiden suomalaisuutta. Samaan aikaan Iltalehti uutisoi Oulussa uusista seksuaalirikosepäilyistä. Käräjäoikeus vangitsi tekijän. Siinä uutisessa ei ole … Lue lisää


Viimeksi kommentoinut Anne Mikkola 2609 päivää sitten:
Seppo. Haluan vain tietää, miten pahoja seurauksia tällä kaikki-pääsee-kävelemään-maahan- politiikalla...

1 179 views

Vihollisen ympäröimänä osa 8

8. Kärsimys Ihminen pyrkii kaikin tavoin välttämään kärsimystä. Kuitenkin erilaista kärsimystä tulee itse kunkin elämään väistämättä. Jotkut ihmiset tuntuvat vain harvoin kokevan vastoinkäymisiä, mutta useimmat kokevat jonkinlaisia vastoinkäymisiä jatkuvasti, jotkut erittäin pahoja kärsimyksiä. Miksi näin on? Raamatussa Jobin kirja on erinomainen kertomus kärsimyksen kokemisesta. Jotkut väittävät että kärsimys johtuu vääristä elämäntavoista. Jotkut varmasti johtuvat synneistä. … Lue lisää


1 011 views

Vaalivalheista ei joudu vastuuseen

Tämä alajärveläisen Tapio Höykinpuron mielipide ja hänen kommenttinsa taannoisessa Suomenmaassa on oiva analyysi nykykeskustalaisuudesta. Se kertoo miksi ei Keskusta rp ole puolue jota voisin äänestää. Maaseudun ja suomalaisen kulttuurin alasajo kuluvalla vaalikaudella on tullut henkilökohtaisesti lähelle. Kunnat on saatettu taloudelliseen ahdinkoon, vaikka toisin puheenjohtaja Sipilä indeksijäädytysten ym ovelien tekojen, eli leikkausten jälkeen väittää, niin me … Lue lisää


Viimeksi kommentoinut Tuomo Hirvi 2611 päivää sitten:
Niin siis se koko juttu oli varsin erikoinen eli se...

1 066 views
Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial