Siitä on kohta kaksi vuotta, kun ostin elämäni ensimmäisen auton. Ajokortti minulla on ollut jo ylioppilaskeväästä lähtien, mutta se oli pitkään lähes käyttämättömänä. En muista kuinka moni hyvää tarkoittava ihminen yritti tolkuttaa minulle, että pitäisi useammin uskaltautua rattiin, ettei ajotaito pääsisi unohtumaan. Mutta itse olin sitä mieltä, ettei sellainen voi unohtua, mitä ei koskaan ole ollutkaan.
Aina välillä joku kyllästyi siihen, että se olin aina minä, joka tarvitsin kyytiä. Autottomuuteni oli heidän ongelmansa, ei minun. Saadakseen minut kiinnostumaan autoilusta he antoivat vuorollaan minun kokeilla omaa autoaan, mutta halusivat itse istua kyydissä pelkäämässä, joten se ei koskaan johtanut mihinkään hyvään. He eivät ymmärtäneet, että heidän autonsa vihasivat minua.
Sitten eräs ystäväni halusi myydä minulle autonsa. Selitin, etten osaa ajaa autoa, enkä uskalla ajaa, ja olen tottunut käyttämään julkista liikennettä ja keksin kyllä vaikka millaisia tapoja liikkua paikasta toiseen, jopa pikkulapsen tai ison tavarakuorman kanssa.
Tule silti koeajolle, sanoi ystävä. Ja ajattelin, että kyllähän oma auto toki elämistä helpottaisi, ja jos se olisi oma, niin ei haittaisi niin paljon, vaikka rikkoisin sen.
Hämmästykseni oli suuri, kun tämä auto, vuoden 2011 Dacia Sandero, yllättäen tottelikin minua. Autossa ei ole mitään peruutustutkaa, vakionopeudensäädintä tai muitakaan nykyajan hienouksia, joiden väitetään lisäävän ajomukavuutta tai tekevän ajamisesta helpompaa. Mutta siinä on yksi taianomainen ominaisuus, nimittäin etupenkin korkeussäätö, ja lisäksi auto on luonteeltaan kiltti. Ehkä sillä on sielu.
Ei tietenkään ole kovin fiksua väittää, että elottomalla olennolla olisi sielu. Mutta ei elävän olennon sielukaan ole päivänselvä asia. Kristinuskossa useimmiten kai opetetaan, että oikea hengellinen, kuolematon sielu kuuluu vain ihmisen varustelupakettiin, kun taas eläimillä on jokin alempi elämän henki. Tämä oppi tulee ilmeisesti kreikkalaisilta filosofeilta, jotka erottelivat ruumiin, hengen ja sielun toisistaan. Juutalaiset eivät samanlaista erottelua tehneet. Hindujen mielestä taas kaikella elävällä on sielu ja buddhalaisen näkemyksen mukaan mitään pysyvää sielua ei ole olemassakaan.
Kristinuskon mukaan sielu on tietenkin saanut alkunsa Jumalalta, joka ihmisen on luonut. Ja ihminen voi antaa Jumalan ohjata tätä hengellistä ydintään, opettaa ryhmittymään risteyksessä tai vaikka peruuttamaan. Ja ihminen kyyditsee Jumalan Henkeä, minne vain sattuu pääsemään. Niinpä jos ihminen on luonut auton, ja ohjaa autoa, ehkä hän vastaavasti voi antaa autolle sielun. Jos auto on palvellut uskollisesti, ehkä sen muisto elää vielä senkin jälkeen, kun auto ei enää muuten toimi.
by 