Käteeni osui sopivasti Paavo Huotarin ja Kirsi Valkaman tänä vuonna ilmestynyt kirja Kuningas Daavidin pitkä varjo – Raamatun tarinat vallan välineenä Israel-Palestiinassa. Heti alkajaisiksi kirjoittajat paljastavat, että kertomukset Daavidista ovat syntyneet pitkän muokkausprosessin myötä, ovat välillä ristiriitaisiakin, mutta vaikuttavat politiikkaan tänäkin päivänä.
Hamasin terrori-iskun jälkeen lokakuussa 2023 Benjamin Netanjahu siteerasi Raamatusta 5. Mooseksen kirjan kohtaa, jossa ajetaan amalekilaisten kansanmurhaa. Palestiinalaisetkin lasketaan tai ainakin rinnastetaan amalekilaisiin.
Kuningas Saul jätti kansanmurhan puolitiehen, rikkoi Jumalan tahtoa ja koki Ceausescu-hetkensä (ks. edellinen postaukseni). Syntyi tilanne, jossa kaivattiin vahvempaa johtajuutta. Jumala valitsi kuninkaaksi Daavidin.
Huotarin ja Valkaman mukaan tämä Saulin synti on todennäköisesti myöhempien kirjureiden keksimä. Ensimmäisessä Samuelin kirjassa nimittäin kerrotaan, että Saul onnistui kukistamaan amalekilaiset. Tosin kun itse tarkistin paikan (1. Sam. 14) Raamatusta, siinä puhutaan filistealaisista eikä amalekilaisista. Liekö se palestiinalaistenkaan viiteryhmä aina ihan varma.
Toisaalta, Vanhassa Testamentissakin amalekilaiset olivat niitä, jotka aloittivat tappelun, joten Jumalan viha heitä kohtaan ei ollut täysin vastoin oikeustajua. Amalekilaiset olivat käyneet israelilaisten kimppuun, kun nämä olivat tulossa Egyptistä heikkoina ja näännyksissä. He olivat surmanneet kaikki, jotka olivat jääneet joukosta jälkeen (5. Moos. 25: 17). Toisessa Mooseksen kirjassa puhutaan samasta tapahtumasta. Kun amalekilaiset oli torjuttu, Mooses rakensi alttarin ja antoi sille nimeksi ”Herra on minun sotalippuni”, koska Herra on käyvä sotaa amalekilaisia vastaan sukupolvesta toiseen.
Saul ei enää kelvannut Israelin kuninkaaksi, mutta jollain tavalla hän siinä hommassa kuitenkin hääräsi edelleen. Eri käsikirjoituksissa on eroja siinä, missä vaiheessa Daavid alun perin saapui Saulin porukoihin. Yhden kertomuksen mukaan Saul kutsuu Daavidin hoviinsa muusikoksi, toisen kertomuksen mukaan hän on paimenpoika, joka yllättäen voittaa Goljatin.
Huotari ja Valkama käsittelevät kirjassaan paljon Daavidiin liittyviä ristiriitoja Samuelin kirjojen eri versioissa (Septuagintassa, Qumranin käsikirjoituksissa tai masoreettisessa tekstissä) ja Raamatun Aikakirjoissa. Monesti Daavid esitellään ihailtavana hahmona. Daavidilla on esimerkiksi tilaisuus tappaa Saul, mutta siihen hän ei alennu. Samuelin kirjoissa mainitaan Daavidin vastoinkäymiset ja synnit, kuten Batseban raiskaus, mutta Aikakirjoista ne on sensuroitu.
Jotta Daavidin erinomaisuus korostuisi, ovat kronikoitsijat ehkä halunneet mitätöidä hänen edeltäjänsä Saulin. Ja buuaus jatkuu tänäkin päivänä. Olikohan ne amalekilaisten lampaat todella sen arvoisia.
by 
Lähi-idän konfliktissa ja nykyisessä Israelin harjoittamassa armottomassa tuhoamissodassa on tosiaan mielenkiintoista se, kuinka palestiinalaiset on samastettu vanharaamatullisesti amalekialaisiin ja filistealaisiin ja siten Israelin hallinnon puolesta se on oikeutettu tekemään mitä tekevät, joka ei juuri muuta ole kuin kansanmurhaa.
Olivatko sitten ammoiset amalekilaiset niitä, jotka aloittivat sotimisen, on sekin ammoisten israelin historian kirjurien sepittämää tarinaa. Mitään historiallista evidenssiä ei siitä ole.
Muuten, Daavid, joka kertomusten mukaan eli 1000 vuotta ennen ajanlaskun alkua, on enemmän tai vähemmän pelkkää legendaa. Kirjurien aikaisten kertomusten mukaan sepittämää fiktiota. On vain ammoisia kirjoituksia ilman historiallisia faktoja, joita ei tietty noista ajoista ja henkilöistä ei voi ollakaan.
Ne jotka sanovat että Raamattu on legentaa eivät tunnusta tosiasioita joita Israelin kohdalla on tapahtunut. Raamattu on yhtä jatkumoa joka jatkuu edelleen ennustettuun suuntaan.
Mitähän tosiasioita pitäisi tunnustaa? Miksi ihmeessä ylipäätään tosiasiallisesti tapahtuneita asioita ja tapahtumia pitäisi kieltää? Kukaan järjissään oleva ei kiellä asioita, jotka ovat oikeiksi todistettuja. Siis niitä tosiasioita.
Ennustettiinko siellä Raamatussa Sabran ja Shatilan pakolaisleireissä tapahtunut palestiinalaisten massamurha, jonka Libanonin kristityt falangistijoukot tekivät Israelin silloisen puolustusministeri Ariel Sharonin siunauksella? Gazan tuhoaminen? Nykyinen Israelin tuhoamistyö eteläisessä Libanonissa, kylien järjestelmälliset ilmaan räjäyttämiset? Hyökkäys Iraniin siviiliuhreista piittaamatta?
Raamattu on niin VT:n kuin UT:n osalta enimmäkseen aiemmista legendoista kehiteltyä tarustoa. Lähinnä paikat ja eräät historian ja arkeologian tutkimuksissa oikeiksi todennetut henkilöt ovat kiistatta relevantit. Muu on legendaa.
Yksi kysymys, mitä tapahtuisi jos Iran saisi pitkän kantaman ohjuksia valmistettua varustettuna ydinkärjillä?
Puhutaan paljon länsimaissa että pitää saada neuvottelemalla uraanin rikastaminen loppumaan mutta ei tunnu onnistuvan. On sopimuksia tehty mutta niillä ei ole ollut mitään käytännön merkitystä.
Iran on terroristien käyttövoima ympäri maailmaa joten pakko on taistella sitä vastaan.
On erittäin hypoteettinen kysymys se, mitä tapahtuisi jos Iran saisi noita ydinkärkiohjuksia. Haluaisivatko he tehdä itsemurhan ampumalla niitä? Väitän, että meillä kummallakaan ei ole kompetenssia keskustella Iranin aikeista.
Se on varsin selvää, että sieltä pitäisi saada pappisvalta heivattua helvettiin. Papeista on aina haittaa, edustivat nämä sitten mitä uskontoa hyvänsä. Ja onhan siellä kansa suunnilleen valmis nousemaan barrikadeille. Vallan muutos ottaa aikansa ja on kivuliasta.
Itse olen sitä mieltä, että neuvottelut ja yhteydenpito ovat AINA parempi vaihtoehto kuin tuhoaminen ja siviilien tappaminen. Tosin esim. Orbanin Unkari ja nyky-Venäjä hieman koettelevat tätä mielipidettäni. EU joutui tahimaan Orbanin kanssa jatkuvasti ilman mitään tulosta. Onneksi hänestä ja tämän kristillisoikeistopuolueestaan päästiin eroon, ainakin toistaiseksi.
Venäjä taas on niin absurdi maa suurvaltahaaveineen, ettei neuvottelut auta. Mutta eipä sinne ole länsimaat hyökänneet. Ukrainaa puolustustaisteluineen ei oteta lukuun.
Mutta Iranilla ei ole mitään saumaa mihinkään suurvalta-asemaan. Sen kanssa olisi kyetty tekemään yhteistyötä rauhan ylläpitämiseksi.