Runoilija Charles Baudelaire matkusti Pariisista Brysseliin vuonna 1864, tavoitteenaan jatkaa Belgiassa kirjallisia hankkeitaan, joiden kanssa hänellä oli vaikeuksia. Belgia oli luvattu maa myös monille ranskalaisille tasavaltalaisille, jotka halusivat paeta Napoleon III:n ajan poliittista ilmapiiriä.
Kirjoitustyö sekä kustannussopimuksen hankkiminen eivät kaikesta päätellen sujuneet hyvin, koska Baudelairen Belgian-muistiinpanot ovat täynnä vihapuhetta kansanryhmää vastaan. Hän nimittelee belgialaisia tyhmiksi, valehtelijoiksi, varkaiksi ja huomattavan rumiksi ihmisiksi.
Osa haukuista menee varmaankin ranskalaisen ylimielisyyden piikkiin (koska ovathan ranskalaiset kansanryhmänä todella ylimielisiä), osa on pelkoa: ”Elämän yleinen valjuus. Sikarit, vihannekset, kukat, hedelmät, ravintolaruoka, silmät, hiukset, kaikki on valua, apeaa, tympeää, uneliasta. Ihmisten ilmeet epämääräisiä, synkkiä, uneliaita. Ranskalaisena pelkää saavansa tämän unettavan tartunnan.”
Onkohan jotain tuosta Belgian uhkaavasta typeryydestä vielä olemassa näin 160 vuotta myöhemmin, vai miksi tuntuu siltä, että Brysseliin päästyään suomalaisetkin poliitikot eksyvät johonkin omaan uneliaaseen kuplaansa? Kovin vähän he raportoivat tekemisistään.
Ja kuka se torppasikaan Ukrainan sotakorvauslainan Venäjän jäädytetyistä varoista. Ei ollut Unkarin Orban, vaan Belgian nykyinen pääministeri, Bart de Wever, joka vaatii myös suhteiden normalisoimista Venäjän kanssa halvan öljyn toivossa.
Koska Baudelairen inho on niin käsin kosketeltavaa, kiihottamisenkin uhalla siteeraan vähän hänen muistiinpanojensa kokoelmaa Kurja Belgia! (suom. Antti Nylen).
He uskovat olevansa vapaita, koska heillä on liberaali perustuslaki. He eivät osaa olla vapaita. Perustuslaki (paperia) ja tavat (elämää).
En ole koskaan nähnyt, että belgialainen olisi uskaltanut pitää mielipiteensä, ei edes tuhannen vaan kymmenen ihmisen edessä, ja sanoa: ”Te erehdytte” – tai: ”Olette väärässä”. Nämä ihmiset osaavat ajatella vain yhtenä blokkina.
Belgialainen on kuin venäläinen: hän ei halua tulla tutkituksi. Hän haluaa kätkeä haavansa.
Konformismi ei sovi millekään kansalle niin hyvin kuin belgialaisille. Täällä ajatellaan ryhmissä, huvitellaan ryhmissä, nauretaan ryhmissä. Belgialaiset perustavat yhdistyksiä voidakseen olla jotain mieltä. Ei myöskään ole ihmisiä, jotka hämmästelisivät tai halveksisivat enemmän niitä, joiden mielipiteet eivät ole täsmälleen samat kuin heidän. Belgialaisen on mahdotonta uskoa, että joku uskoo johonkin mihin hän itse ei usko. Niinpä jokaista toisinajattelijaa pidetään vilpillisenä. Tunnen vain vähän uskovia belgialaisia. He ovat varmasti aivan yhtä typeriä, yhtä matalamielisiä ja ennen kaikkea yhtä laiskoja kuin belgialaiset ateistit. – ”Kuinka te voitte mennä kirkkoon, kun teillä ei ole messukirjaa?”
Instituutiot korvaavat tavat. Ajatukseton kansa, joka ei harrasta kirjoittamista. Ihmiset, joilla ei ole mitään tärkeää tai kiireellistä asiaa kenellekään.
Yleinen kitsaus. Valtavia omaisuuksia. Ei hyväntekeväisyyttä. Ikään kuin vallalla olisi salaliitto, jonka tarkoitus on pitää kansa köyhänä ja tyhmänä.
Täällä ei ole ammattivarkaita. Yleinen epärehellisyys korvaa tämän puutteen.
Heikkojen tyrannia. Naiset ja eläimet. Tähän perustuu Belgian valta eurooppalaisten silmissä.
by 
Valenciassa meidän projektiryhmässä oli yksi belgialainen opiskelija. Oikein topakka ja tarmokas tekijä.
Ylipäätään yksilöt ovat ongelmallisia suhteensa edustamiinsa kansallisuuksiin ja kansanryhmiin.
Heillä on taipumus olla huomattavasti mukavampaa seuraa kuin stereotypian pohjalta voisi olettaa.
Jostain syystä yksilöt ovat inhimillisempiä kuin stereotypiat. Silti olen kirjoituksen kanssa samoilla linjoilla.
Vaikka Jumalaa ei olisi, Uskonto olisi silti Pyhä ja Jumalallinen.
Jumala on ainoa olento, jonka ei hallitakseen tarvitse edes olla olemassa.
– Charles Baudelaire; Välähdyksiä, 1887, suom. Eila Kostamo
Baudelaire hyvin sanoittikin. Ei tarvita jumalia uskontoihin. Ihminen keksi uskonnon ja sen tarvitseman jumalan. -Eikä sitä edes tarvita. Tarvitaan vain sen idea, niin jopa saadaan porukat hallintaan…
Mutta eikös nyt ole jo C-kirjaimen kuukausi..?
Baudelaire oli väärässä siinä, että Jumala olisi _ainoa_ olento, jonka ei hallitakseen tarvitse olla olemassa. Eiköhän porukoiden hallitsemiseen riitä saatanan pelko.
Belgialaisten uskonnollisuudesta Baudelaire totesi, että Jumala ei mitenkään mahdu näiden kalloon. Belgialaiset ovat vapaa-ajattelijoita tai taikauskoisia. Mutta Baudelaire törmäsi Belgiassa myös sellaiseen paradoksiin kuin vapaa-ajattelijat, jotka pelkäävät kummituksia.
Minun kallooni taas ei mene, että ihmiset alistuisivat olemattomalle jumalalle, uskoisivat sen olevan hyvä ja yrittäisivät siksi itsekin olla hyviä, ilman pyrkimystä hallita muita. Se on luonnonlakien vastaista. Mutta minä opiskelinkin 1992 Moskovassa ulkomaalaisten opiskelijoiden ryhmässä, jonka nimi oli Gruppa Belgia.
(Pahus kun luin tuota kirjaa myöhään illalla, ja rupesin kirjoittamaan blogia vasta sen jälkeen, niin että vuorokausi ehti vaihtua)
Baudelaire ei aivan väärässä ollut, nimittäin se saatanan pelko on se ase, millä tuo kuviteltu jumala hallitsee. Saatana on aivan yhtä keksitty hahmo kuin jumala. Saatanaa tarvittiin luomaan pelkoa ja siten helpottaa porukan hallintaa.
Enpä tiedä, oliko nuo belgialaiset ”vapaa-ajattelijat” varsinaisesti vapaa-ajattelijoita vaiko ateisteja. Sama se. Mutta jos joku ns. vapaa-ajattelija pelkää kummituksia, niin tämä ei ole vapaa-ajattelija. Tosin se, että ei usko jumaliin, ei estä ihmistä pelkäämästä yliluonnollisia. Se vain on ihmisen evoluution ilmentymä. Ammoin selviytymistä auttoi ratkaisevasti se, ettei jäänyt miettimään, oliko pensaikossa oikeasti peto vai oliko se kasvillisuuden tms. muodostelma joka muistutti petoa, vaan ottaa jalat alle ja vikkelästi.
Ja niin ikään ihmisten käyttäytymiseen on aikojen myötä vaikuttanut se, että hyvä tuottaa todennäköisemmin hyvää kuin pahaa. Pahantahtoisuus taas varsin varmasti tuottaa pahaa. Tähän nivoutuu myös se, että uskova haluaa toimia hyvin, koska se tuottanee palkinnon. Sen ns. taivaspaikan.
Belgialaiset eivät liene kansallisuutena juurikaan sen kummempia kuin muut eurooppalaiset. Valtaan päässeet vain ovat usein arrogantteja oman edun tavoittelijoita. Tämä on toistunut lukuisissa eri maissa ja kulttuureissa. Ja nähtävästi sama vain jatkuu.