Alussa oli siveyslaki

Alussa oli siveyslaki

Kuvitelmissani Immanuel Kant tepastelee edestakaisin jossakin Königsbergin yliopiston salissa ja puhuu narisevalla äänellä siitä, miten puhdas järki tiedoitsee intelligibilisen maailman esineet a priori tai jotain. Niinpä onkin ollut hauska huomata, että Käytöllisen järjen kritiikki -kirjassa kääkkä välillä jopa irrottelee havainnoidessaan ihmisten toimintaa, ja erityisesti kaiken maailman filosofien, jotka ovat ”asettaneet siveellisen intoilun kuivakiskoisen, mutta ymmärtäväisen siveysopin tilalle”.

Ihmisyys on Kantille pyhä, mutta ihminen ei. Ihminen aistivana olentona on monenlaisten halujensa ja tarpeidensa vallassa, ja pitää tämän tästä toimintansa ohjenuorana omaa onnellisuuttaan. Erityisesti minua nauratti Kantin esimerkki taloudenhoitajasta, joka ”elää hyvin hienosti, ei rahaa keräten tai karkeassa ylellisyydessä, vaan laajentaen tietojaan, eläen valitussa ja opettavassa seurapiirissä, vieläpä etsien huviaan tekemällä hyvää puutteellisille […] käyttäen toisten rahaa ja omaisuutta siihen kuin omaansa”.

Sen sijaan ihminen järjellisenä olentona, persoonassaan, on ”vapautensa autonomian nojalla siveyslain subjekti, joka laki on pyhä.” Kant tosiaan selittää, että siveyslaki tulee ennen hyvyyden ja pahuuden käsitteitä. Itse asiassa hyvä ja paha eivät ole mahdollisia ilman siveyslakia. Kun ihminen on valintatilanteessa, jossa hänen pitää toimia joko velvollisuudesta tai nautinnonhalusta, hän tulee tietoiseksi tahdonvapaudestaan. Ilman siveyslakia sitä ei tapahtuisi.

Immanuel Kant esittelee kategorioita hyvän ja pahan käsitteiden suhteen tai siveellisyyden periaatteiden suhteen. Ne sisältävät subjektiivisuutta ja objektiivisuutta, syitä ja seurauksia ynnä muuta teoreettista. Nykyään sen sijaan ilmeisesti suositaan ns. narratiivista lähestymistapaa. Niinpä minäkin siirryn kertomukseen – luomiskertomukseen nimittäin. (Oletteko muuten huomanneet, että Raamatussa 1. Moos. 2: 4 tosiaan lukee: ”Tämä on kertomus siitä, kuinka taivas ja maa saivat alkunsa silloin kun ne luotiin.” Ei siis esimerkiksi: ”Tämä on totuus siitä…”)

Paratiisissa kasvoi hyvän- ja pahantiedon puu. Mitä muuta se Kantin filosofiaan liitettynä voisi tarkoittaa kuin siveyslakia? Se oli kaunis katsella ja antoi ymmärrystä. Kun ihminen söi sen hedelmää, hän tuli niin kuin Jumala tietoiseksi hyvästä ja pahasta. Jottei ihminen olisi syönyt hedelmiä vielä elämän puustakin, Jumala karkotti ihmisen Eedenistä ja asetti kerubit ja salamoivan, leimuavan miekan vartioimaan elämän puulle vievää tietä.

Vaan entä jos siveyslain täyttäminen edellyttääkin kuolemattomuutta? Kant esittää sielun kuolemattomuuden puhtaan käytöllisen järjen postulaattina. Hän sanoo, että tahdon täydellinen yhdenmukaisuus siveyslain kanssa on pyhyyttä. Sitä ei mikään aistimaailman olento kykene rajallisen olemassaolonsa aikana saavuttamaan (vaan ainoastaan korkein hyvä, sanokaamme Jumala, joka ei ole ajasta riippuvainen), mutta edistyminen täydellisyyttä kohti on ”tahtomme todellinen esine”. Siitä taas seuraa, että edistyminen on mahdollista vain, jos järjellinen olento persoonassaan on olemassa äärettömän kauan.

Enpä muuta voi sanoa kuin että aika makean hedelmän Kant on hyvän ja pahan tiedon puusta käynyt nappaamassa! Pitäisikö hänet kirota?

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

4 kommenttia artikkeliin ”Alussa oli siveyslaki

  1. Voisiko siveyslain käsittää Jumalan tahdon ilmaisemaksi älyllisten olentojen toimintakoodiksi? On totta, että rajallisten ja samalla erehtyväisten ihmisten kyky toimia parhaalla mahdollisella tavalla, on käytännössä mahdotonta.
    Silti tämä kaipuu olla täydellinen on koodattu ihmisen mieleen (omaantuntoon), mutta tunnetusti tämä on helppo vääristää itsekkäiden pyyteiden tyydyttämisen varmistamiseksi.
    Tässä mielessä tämä kuiva teoria siveyslaista tulee ymmärrettäväksi (ja eläväksi) Raamatun lehdillä. Syntiinlankeemus olisi ehkä tulkittavissa yritykseksi irrottautua Jumalan holhouksesta (eli tulla autonomiseksi), eli luulla hallitsevansa sen tiedon itsestä ja maailmankaikkeudesta, mitä tarvitaan onnistuneeseen elämään suhteessa ympäristöönsä. Kokemus osoitti heti, että (ainakin tunne-elämässä) yrityksen koettiin tuottavan häpeää ja pakoreaktion. Samalla autonomia johti eroon elämän antajasta ja vähitellen johti (jo edeltä edellytettyyn) seuraamukseen, eli kuolemaan.
    Uskonnot ja filosofiat ja psykologiset teoriat ovat siitä lähtien pohtineet tätä ongelmaa esittäen erilaisia tapoja ja teorioita voittaa ainakin älyllinen dilemma (usein torjumalla syyllisyys) ja jopa keksiä paluu takaisin Jumalan yhteyteen, monenlaisin tuloksin.
    Mikä olisikaan paras selitys?

  2. Jos ihminen ottaisi siveellisen käyttäytyminsä kirjaimelliseksi ohjeeksi Raamatun palaisivat meillä kohtamiten taas noitaroviot ja ihmisiä kidutettaisiin ja ruoskittaisiin hengiltä.

  3. Onneksi nyt on Raamattu hylätty ja kaikki elävät onnellisina piittaamatta Jumalan tahdosta, ei ole enää murhia, raiskauksia, ryöstöjä jne. Näin uusi sivellinen ohjeisto on ateistien toimesta pelastanut maailman.

  4. Kant ehkä tulkitsisi syntiinlankeemusta niin, että koska ihminen on toisaalta siveyslain ja toisaalta ”aistimaailman olentona” luonnonlakien alainen, syntiinlankeemuksessa ihminen antoi eläimellisille taipumuksilleen periksi. Kantin siveysopissa on keskeisenä se sääntö, että emme saa kohdella ihmisiä emmekä muitakaan järjellisiä olentoja pelkkinä välineinä (emme siis myöskään itseämme emmekä Jumalaa), vaan jokainen on ”tarkoitusperä sinänsä”. Mikä mielenkiintoisinta, myös Jumalan pitää noudattaa tätä sääntöä.

Jätä kommentti

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial

Piditkö lukemastasi. Jaa teksti.