Kirkkomusiikin tulevaisuus on musiikillista väkisinmakaamista

Kirjoitin tämän vajaat kymmenen vuotta sitten erään konserttini ja sitä seuranneen vierailun jälkeen. Teksti on edelleen ajankohtainen ja ajankohtaisemmaksi vain näkyy tulevan. Silloin tämä julkaistiin valtakunnallisissa lehdissä ja herätti suurta huomiota. Ihan vain muistin virkistämiseksi ja todetakseni, että onneksi vähän kehitys on rauhoittunut mutta edelleen mennään kauaksi kirkkomusiikin ytimestä.

Olin eilen kutsuttuna palaverissa Tampereella, jossa tapasin eteläsuomalaisia pappismiehiä ja -naisia sekä nuoristyössä enemmän kiinniolevia kirkon ihmisiä. Kiitos kutsusta. Tulen mielelläni vastakin kertomaan näitä omia omituisia mielipiteitäni, mitä olette joitakin täältä saaneet lukea, ja joilla olen herättänyt jonkinasteisen mielenkiintonne.

Totta toki aina tällainen herättää tietynlaisia ennakkoluuloja, ja sitä varautuu kaikenlaiseen, vaikka olenkin suhteellisin avoimin mielin yleensä liikkeellä, kun tällaisiin tulen kutsutuksi. Hyvin usein minulla on enemmän kysyttävää, kuin ratkaisuja kerrottavaksi.

Tämä kirkkotilojen muuttaminen diskoiksi, juomingit sun muut oli päällimmäisenä keskustelun aiheena. Huomasin, että tässä on paljon sellaista, joka ei ole oikein nyt arvon pappisihmisillä hanskassa.

Hämmästyksen sormi meni minulta suuhun, kuinka vähäisillä tiedoilla näitä asioita oikein tehdään. Tuli mieleeni kokeileva journalismi sen sijaan, että liikuttaisiin vakaasti sillä pohjalla, miksi tätä diskomeininkiä, ja muuta krääsää sinne pyhitettyyn kirkkotilaan tuodaan.

Ei totta toki kukaan ilmoittanut halukseen loukata taikka mitään muutakaan vastenmielistä mutta rajojen kokeilemiseen tuntui olevan suuri tarve, kuten myös keskustelun herättämiseen.

Tähän tartuin ja kerroin, että juuri tuo asenne on se, mikä minussa herättää suurta hämmästystä, että miksi näin – mitä tällä haetaan. Eikö laadullinen sisältö olekaan se tärkein, vaan se miten saadaan aikaan hämminkiä.

Ongelma on suuri tietämättömyys vaikkapa musiikista ja sen alkeista. Kirkko ei ole paikka, jonne tullaan hämmästelemään menoa ja meininkiä, vaan kokemaan jotain sellaista, mikä herättää Uskon. Meno ja meininki ei sytytä mitään muuta kuin tunneryöpyn, ja suuren määrän kysymyksiä.

Pappisporukka hämmästeli miksi kanttorit eivät ole innostuneet näistä dj-muusikoista taikka erilaisista vempeleistä, joilla soitetaan olemassa olevaa musiikkia levyltä, nauhalta, dvd:ltä taikka miltä tahansa. En ole kanttori, vaan viulisti ja kirkkomusiikkiin sillä saralla erikoistunut mutta hämmästyin. Tämäkö on musiikin osa kirkkomme Sanan sisällössä.

Kerroin, että mitäpä arvon pappismiehet tykkäisivät sellaisesta kirkkotilan käytöstä, jossa tosiaan esitettäisiin erilaisin sähköisin vempelein menneiden aikojen puheita ja elokuvia, sen sijaan, että papilla olisi jotain sanottavaa läsnäolevalle seurakunnalle, ja juuri sinä hetkenä. Minulla on nauhoitus piispa Hannes Leinosen erinomaisesta puheesta vuonna pipo, jonka voisin tuoda aina mankallani toistettavaksi saarnastuoliin – joko alkaa aueta. Olen kuullut huonoa puhetta kirkossa useinkin, milloin makkaralenkistä, kumisaappaista ja naimareissuista Afrikkaan – papilla ei ole aina paras päivänsä. No alkoihan se raksuttaa.

Musiikin osa kirkoissamme on palvella Kristusta – siihen ei ole mitään muuta syytä. Jos tarve on saada jalka vipattamaan taikka seksuaaliset himot hyrräämään niin kirkkotila sellaiseen käyttöön on pyhäin häväistystä. Toisaalta, jos tarve on harjoittaa kirkkopolitiikkaa hämmästyttämällä, tuomalla homonäytelmä kirkkotilaan muka kaapista ulos, kun oikesti sitä näin tungetaan sinne, taikka makaamalla alasti alttarilla niin se on sosiaalipornoa eikä mitään muuta. Näin minä asian ilmaisin.

Olen kuullut aiemminkin väitteen, etteivät nuoret ja nuoret aikuiset kuuntele mitään virsilaulua taikka barokiaalista klassikkoa. Siihen minä totesin, etten minäkään kuuntelisi, jos se kitarasäestyksellä taikka muutoin kelvottomasti esitetään laulettavaksi, tai mankalta kuunnellaan Matteuspassio – en kuuntelisi. Se on musiikillista törkyä.

Esitin muutaman esimerkin kirkkokonserteista, joisssa nuorten ja nuorten aikuisten osuus on yli puolet kuulijoista. Näistä minulla on runsaasti kokemusta. Kehumatta yhtään itseäni, ammattitaidolla on merkitystä. Kaunista on helppo kuunnella mutta törkyä hyvin vastenmielistä – myös nuorten ja nuorten aikuisten.

Kirkkotilaan kuuluu virsi ja klassinen musiikki, ne ovat sen tilan musiikkia. Diskomenininki ja dance ovat tilaan tuotua vierasta kamaa. Niiden musiikillinen paikka on aivan muualla.

Tästä aiheesta pääsimme asiaan. Nuorisopastori kertoi, että hänen täytyy sanoa, että Tuomo taitaa olla oikeassa – hän on huomannut tämän saman asian. Musiikillinen väkisinmakaaminen on syntiä sanan musiikillisessa mielessä. Äänivallin murtaminen ei tuo Jeesusta yhtään lähemmäksi sen nopeammin kuin kauniisti laulettu rukous – nuorisopastori oli oikeassa. Olen samaa mieltä.

Ylipäätään tämä asetelma, jossa vakaat kansankirkkolliset keski-ikäiset pitäisi saada vähemmistöön, nuorten ja nuorison kustannuksella, on jotenkin nurinkurinen mielestäni. Kerroin miksi – päädyimme samaan lopputulokseen. Nämä keski-ikäiset ja ikäihmiset ovat kirkon suola, ja heitä on rohkaistava kotona olemaan se herättelijä. Ei seurakunta siihen herättelyyn yksin kykene. Sellaista puhetta pitää olla kirkossamme enemmän. Olimme samaa mieltä.

Mikä oli päivän anti, niin keskustelu jatkuu. Kanttoreiden soisin keskustelevan aiheesta pappismiesten kanssa paljon enemmän, ja pappien puolestaan antavan arvon näille kanttoreille. He ovat musiikin ammattilaisia, ja hyvin monipuolisen koulutuksen saaneita muusikoita.

Virsilaulu itkevän rinnalla on jotain muuta kuin dj:n soittama levy taikka dvd suuren valoshown saattelemana. Musiikin tehtävä kirkossa on palvella Jumalaa eikä ihmistä – yksinkertaisesti.

Armo teille ja Rauha

Isän haltuun

tuomo