Kirjoitin tämän vajaat kymmenen vuotta sitten erään konserttini ja sitä seuranneen vierailun jälkeen. Teksti on edelleen ajankohtainen ja ajankohtaisemmaksi vain näkyy tulevan. Silloin tämä julkaistiin valtakunnallisissa lehdissä ja herätti suurta huomiota. Ihan vain muistin virkistämiseksi ja todetakseni, että onneksi vähän kehitys on rauhoittunut mutta edelleen mennään kauaksi kirkkomusiikin ytimestä.
Olin eilen kutsuttuna palaverissa Tampereella, jossa tapasin eteläsuomalaisia pappismiehiä ja -naisia sekä nuoristyössä enemmän kiinniolevia kirkon ihmisiä. Kiitos kutsusta. Tulen mielelläni vastakin kertomaan näitä omia omituisia mielipiteitäni, mitä olette joitakin täältä saaneet lukea, ja joilla olen herättänyt jonkinasteisen mielenkiintonne.
Totta toki aina tällainen herättää tietynlaisia ennakkoluuloja, ja sitä varautuu kaikenlaiseen, vaikka olenkin suhteellisin avoimin mielin yleensä liikkeellä, kun tällaisiin tulen kutsutuksi. Hyvin usein minulla on enemmän kysyttävää, kuin ratkaisuja kerrottavaksi.
Tämä kirkkotilojen muuttaminen diskoiksi, juomingit sun muut oli päällimmäisenä keskustelun aiheena. Huomasin, että tässä on paljon sellaista, joka ei ole oikein nyt arvon pappisihmisillä hanskassa.
Hämmästyksen sormi meni minulta suuhun, kuinka vähäisillä tiedoilla näitä asioita oikein tehdään. Tuli mieleeni kokeileva journalismi sen sijaan, että liikuttaisiin vakaasti sillä pohjalla, miksi tätä diskomeininkiä, ja muuta krääsää sinne pyhitettyyn kirkkotilaan tuodaan.
Ei totta toki kukaan ilmoittanut halukseen loukata taikka mitään muutakaan vastenmielistä mutta rajojen kokeilemiseen tuntui olevan suuri tarve, kuten myös keskustelun herättämiseen.
Tähän tartuin ja kerroin, että juuri tuo asenne on se, mikä minussa herättää suurta hämmästystä, että miksi näin – mitä tällä haetaan. Eikö laadullinen sisältö olekaan se tärkein, vaan se miten saadaan aikaan hämminkiä.
Ongelma on suuri tietämättömyys vaikkapa musiikista ja sen alkeista. Kirkko ei ole paikka, jonne tullaan hämmästelemään menoa ja meininkiä, vaan kokemaan jotain sellaista, mikä herättää Uskon. Meno ja meininki ei sytytä mitään muuta kuin tunneryöpyn, ja suuren määrän kysymyksiä.
Pappisporukka hämmästeli miksi kanttorit eivät ole innostuneet näistä dj-muusikoista taikka erilaisista vempeleistä, joilla soitetaan olemassa olevaa musiikkia levyltä, nauhalta, dvd:ltä taikka miltä tahansa. En ole kanttori, vaan viulisti ja kirkkomusiikkiin sillä saralla erikoistunut mutta hämmästyin. Tämäkö on musiikin osa kirkkomme Sanan sisällössä.
Kerroin, että mitäpä arvon pappismiehet tykkäisivät sellaisesta kirkkotilan käytöstä, jossa tosiaan esitettäisiin erilaisin sähköisin vempelein menneiden aikojen puheita ja elokuvia, sen sijaan, että papilla olisi jotain sanottavaa läsnäolevalle seurakunnalle, ja juuri sinä hetkenä. Minulla on nauhoitus piispa Hannes Leinosen erinomaisesta puheesta vuonna pipo, jonka voisin tuoda aina mankallani toistettavaksi saarnastuoliin – joko alkaa aueta. Olen kuullut huonoa puhetta kirkossa useinkin, milloin makkaralenkistä, kumisaappaista ja naimareissuista Afrikkaan – papilla ei ole aina paras päivänsä. No alkoihan se raksuttaa.
Musiikin osa kirkoissamme on palvella Kristusta – siihen ei ole mitään muuta syytä. Jos tarve on saada jalka vipattamaan taikka seksuaaliset himot hyrräämään niin kirkkotila sellaiseen käyttöön on pyhäin häväistystä. Toisaalta, jos tarve on harjoittaa kirkkopolitiikkaa hämmästyttämällä, tuomalla homonäytelmä kirkkotilaan muka kaapista ulos, kun oikesti sitä näin tungetaan sinne, taikka makaamalla alasti alttarilla niin se on sosiaalipornoa eikä mitään muuta. Näin minä asian ilmaisin.
Olen kuullut aiemminkin väitteen, etteivät nuoret ja nuoret aikuiset kuuntele mitään virsilaulua taikka barokiaalista klassikkoa. Siihen minä totesin, etten minäkään kuuntelisi, jos se kitarasäestyksellä taikka muutoin kelvottomasti esitetään laulettavaksi, tai mankalta kuunnellaan Matteuspassio – en kuuntelisi. Se on musiikillista törkyä.
Esitin muutaman esimerkin kirkkokonserteista, joisssa nuorten ja nuorten aikuisten osuus on yli puolet kuulijoista. Näistä minulla on runsaasti kokemusta. Kehumatta yhtään itseäni, ammattitaidolla on merkitystä. Kaunista on helppo kuunnella mutta törkyä hyvin vastenmielistä – myös nuorten ja nuorten aikuisten.
Kirkkotilaan kuuluu virsi ja klassinen musiikki, ne ovat sen tilan musiikkia. Diskomenininki ja dance ovat tilaan tuotua vierasta kamaa. Niiden musiikillinen paikka on aivan muualla.
Tästä aiheesta pääsimme asiaan. Nuorisopastori kertoi, että hänen täytyy sanoa, että Tuomo taitaa olla oikeassa – hän on huomannut tämän saman asian. Musiikillinen väkisinmakaaminen on syntiä sanan musiikillisessa mielessä. Äänivallin murtaminen ei tuo Jeesusta yhtään lähemmäksi sen nopeammin kuin kauniisti laulettu rukous – nuorisopastori oli oikeassa. Olen samaa mieltä.
Ylipäätään tämä asetelma, jossa vakaat kansankirkkolliset keski-ikäiset pitäisi saada vähemmistöön, nuorten ja nuorison kustannuksella, on jotenkin nurinkurinen mielestäni. Kerroin miksi – päädyimme samaan lopputulokseen. Nämä keski-ikäiset ja ikäihmiset ovat kirkon suola, ja heitä on rohkaistava kotona olemaan se herättelijä. Ei seurakunta siihen herättelyyn yksin kykene. Sellaista puhetta pitää olla kirkossamme enemmän. Olimme samaa mieltä.
Mikä oli päivän anti, niin keskustelu jatkuu. Kanttoreiden soisin keskustelevan aiheesta pappismiesten kanssa paljon enemmän, ja pappien puolestaan antavan arvon näille kanttoreille. He ovat musiikin ammattilaisia, ja hyvin monipuolisen koulutuksen saaneita muusikoita.
Virsilaulu itkevän rinnalla on jotain muuta kuin dj:n soittama levy taikka dvd suuren valoshown saattelemana. Musiikin tehtävä kirkossa on palvella Jumalaa eikä ihmistä – yksinkertaisesti.
Armo teille ja Rauha
Isän haltuun
tuomo
Sikäli ymmärrän Sinua Tuomo,vaikken musiikista sujuvan kuuntelun lisäksi juuri mitään ymmärräkään, että Thalian temppeliini on ilmaantunut sama ilmiö, musiiksi nimettyä mölyä/räminää tehosteisiin ja lavastuksiin s:n typeriä valtavia screenejä hukuttaman näyttelijätyön alleen. Ohjajat eivät enä usko ihmiseen, tunteisiin, tarinoihin, tunteisiin ja sanaan.
Olen osittain samaa, osittain eri mieltä. Minustakin on vastenmielistä, jos ”nuorisolaisia” tosiaan kosiskellaan kirkkoon huonolla musiikilla. Musiikkitallenteiden käytöstä tulee lähinnä ajan tappamisen tunne. Suomen nuorisosta suuri osa on vieläpä varsin sivistynyttä, musiikkiopistojärjestelmän ansiosta.
Bachia ei voita mikään, mutta kyllä nykyäänkin tehdään ihan mielenkiintoista, nykyihmistä puhuttelevaa musiikkia. Itse olen kuorolaulajana tykästynyt norjalaisiin Ola Gjeiloon ja Iver Kleiveen, joiden teokset ovat kauniita ja sopivan haastavia. Esimerkiksi tämä: https://www.youtube.com/watch?v=OKAbp-eLF-Y&list=PLQVEpXBAlvUhmAa2V404R29BfZzMwO8xT
Käyn ihan mielelläni joskus myös metallimessussa, koska siellä ei ryvetä heikkoudessa ja rikkinäisyydessä. Ikivanhoista virsistä löytyy uusia piirteitä, kun ne jytistetään voimalla korvista sisään. Ihan normaaliin messuun en metallimusiikkia kuitenkaan toisi. Yhteinen virrenveisuu on hienoa, ja se ei onnistu, jos ei kuule vieruskaverin ääntä eikä omaansakaan.
Seppo, tämä se on jotenkin tässä musiikissa, taiteessa olkoon se mitä tahansa, että sivurooleista tehdään päärooleja ympäristöä muuttamalla. Sanoma on edelleen pääroolissa mutta sen kuulemiseen tarvitaan aikamoisia temppuja muun hälinän keskellä.
Meri, ilman muuta uutta musiikkia pitää luoda mutta ei raiskata uusilla sovituksilla vanhaa. Tiedän upeita nykymusiikkiteoksia mutta roskaa sitäkin enemmän. Musiikissa mielestäni jos missä pätee se, että määrä ei korvaa laatua. Esim nykyisin kevyessä musiikissa, gospelissa ollaan muka jotenkin eteviä ja pitää itse tehdä ”sävellyksiä”. Minä jättäisin lähes 90% näistä tekemättä. Ei niissä mitään annettavaa kuulijalle ole mutta toki voi kertoa säveltäneensä. Sanoitukset ovat vieläkin heikompia, niiden sisällöstä asian löytäminen on lähes mahdotonta.
Siis musiikillisesti ja taiteellisesti tyylillä on merkitystä, sisällöllä on merkitystä ja tulkinnalla on merkitystä. Jos näitä ei ole eikä ymmärretä niin sellaiselle taiteelle ja musiikille ei saa antaa tilaa.
Lyhytikäisellä, yksitoikkoisella populaarimusiikkilla ruokittu nuori polvi, tai vanhempikin, ei osaa eikä jaksa enää kuunnella klassista musiikkia. Kokonainen konsertto on jo niin mahdottoman pitkä, ettei sitä jaksa erkkikään. Musiikin kuten muunkin kulttuurin pitää olla helppoa. Miksei sitten kirkkomusiikin. Ollaan ajan hermolla.
En tiedä saadaanko sitten näin kansa joukolla kirkkoon sanankuuloon. Epäilen sitä.
Tuosta Sepon mainitsemasta.. Viime kevättalvesta esitetiin Kansallisessa Jules Massenet`n Thais. Syvästi uskonnollinen, harvoin esitetty teos. Sitä mainostettiin isosti sen hienolla ja näyttävillä lavasteilla. Ja olihan ne hienot. Vaikuttava esitys hukkui niihin ja ne veivät päähuomion huolimatta siitä, että raskasta pääosaa laulava baritonikin teki ”miehen työn”.
Oikeastaan piti kysyä miten Ylivieskan uuden kirkon rakentaminen jaksaa? Millainen siitä on tulossa? Perinteiset puukirkot, Reisjärven tai Kannuksen kirkkojen tapaiset kirkot jäänevät muistoiksi vanhasta kirkonrakennustaidosta.
Edelleenkin nautin eniten urkumusiikista, varsinkin Bachin fuuga on huippu.
Ulla Tuominen, tuo kertomasi Thais on aivan upea teos. Kun en ole näyttämötaiteeseen kamalasti perehtynyt niin tämä lavastuksen osuus joskus tosiaan menee överiksi taikka minä en ymmärrä sitä ehkä.
Ylivieskan kirkon rakentaminen etenee ihan aikataulussaan nyt vihdoin kun sen rakentamiseen lupa saatiin. Kirkkohallitushan jo yhden kielteisen päätöksen teki ennen kuin kovasti painostettaessa antoivat luvan rakentaa meille kirkko.
Rakentamista on mahdollista seurata ns live-lähetyksenä tästä linkistä
https://paikallistv.fi/ylivieskankirkko/
Minusta asia on hyvä mallilla nyt. Itse olen ollut osavastuullinen urkujen rakentamisesta ja siitä on päästy sopimukseen. Yksityiskohtia vielä vähän hiotaan mutta meille tulee Pohjois-Suomen ainoat puhtaat isot barokkiurut joissa pikkusen tekniikkaa tulee soittamista helpottamaan ns ”tsetser” laitteella. Urut tulevat parvelle ja kuoriin tulee toiset urut. Uskon tähän ratkaisuun erittäin paljon.
Ulla, kyllä minä musiikin osalta pitäydyn siinä, että virret puhuttelevat seurakuntalaisia kaikkein eniten. Ne kiinnittyvät ihmisten elämään ja täten merkitykset ovat hyvin henkilökohtaisia.
On selvää että ns klassinen kirkkomusiikki vaatii enemmän asiaan syventymistä.