Vaikka leijona osaisi puhua . .

Kesän mielenkiintoisin elukkakirja oli hollantilas-amerikkalaisen etologin Frans de Waal:n: ”Olemmeko riittävän älykkäät tunnistamaan kuinka älykkäitä eläimet ovat.” (Terra Cognita 2018) Sen aiheena on eläinten kognition nykytutkimus. Se avaa hieman totuttusta poikkeavan näkökulman tutkimukseen. Mahottoman mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu, mutta enpä vaivaa nyt metsäläisiä enempää sisällöllä.

Juonteena kulkee saksalaisen biologin Uexküll:n lanseeraama käsite ”umwelt”, maailma, jonka sisällä, jonka ehdoilla eliö elää: luonnonympäristö, aistimaailma, laumaeläimen sosiaalinen normisto jne. Perusolettamus on, että evoluutio on ohjannut eliön älyllistä kehitystä vastaamaan sen tarpeita sen omassa maailmassaan.

Voimmeko me tunkeutua niihin maailmoihin, joissa eläimet elävät, tuntea mitä ne tuntevat, ymmärtää niiden omilla ehdoilla mitä haasteita niiden maailmassa on?

 

Mutta hyvän kirjan tavoin sen sisältö jättää lukijansa miettimään. Entäpä jos – ja mitenkähän on??

Mistä koostuu meidän ihmisten umwelt. Ympäristö, luonto, sosiaalinen normisto, uskonto, kulttuuri, aistimaailma, sosiaaliset vaatimukset, jotka määrittelevät yksilön aseman yhteisössä, arvohierarkia jne. Ja miten erilainen ja miten pysyvä tämä ihmisten subjektiivinen maailma on eri kulttuurien sisällä. Tämän päivän maailmassa sen asiallinen pohtiminen alkaa olla ajankohtaista ja tarpeellista. Tunteellisen idealismin, riitelyn ja räksyttämisen sijasta ainakin minä kaipaan sitä.

 

Kansat ja niiden kulttuurit ovat kehittyneet tuhansia vuosia erillään kukin omassa ekologisessa lokerossaan. Mitä ilmeisemmin vallitseva umwelt on muokannut ajan kuluessa myös niin kutsuttua kansanluonnetta. Vuorovaikutusta on ollut vain lähimpien naapureiden kesken. Löytöretkien alkamisestakin on kulunut vasta noin 600 vuotta, mikä on varsin mitätön aika ihmiskunnan historiassa.

Lugwig Wittgenstein sanoi joskus:”Vaikka leijona osaisi puhua, emme ymmärtäisi sitä.” Sen kokemukset poikkeavat niin paljon omistamme. ”Itse asiassa Wittgensteinin pohdinnat koskivat vieraiden kulttuurien ihmisiä, joiden sisään emme pääse, vaikka ymmärrämmekin heidän kieltään.” (F. de Waal)

 

Voisin tietenkin sanoa olevani maailmankansalainen, tuntevani jakamatonta ymmärrystä ja myötätuntoa koko tellusta ja sen asujamistoa kostaan. Voisin valehdella sekä itselleni että muille, että minun ja maailman muiden ihmisten kesken vallitsee aito ymmärrys, solidaarisuus ja veljeys.

Mutta todellinen maailmani on jotakin paljon rajoittuneempaa ja paikallisesti jossakin paljon lähempänä. Läheiset ihmiset, oma kulttuurinen ja uskonnollinen kehykseni ja lähiluonto ovat minulle tärkeimpiä enkä usko edes pystyväni ymmärtämään tai kantamaan vastuuta koko muun maailman vääryyksistä. Siinä mielessä olen varsin kelvoton globalisti.

 

Vaikka leijona osaisi puhua, emme ymmärtäisi sitä.” -Eikä se ymmärtäisi meitä.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

5 kommenttia artikkeliin ”Vaikka leijona osaisi puhua . .

  1. Haastavia ajatuksia. Niin..toisaalta ja toisaalta.. Olisiko tuo noin vaiko eikö? Joskus on niin helppo ymmärtää ugandalaisia ja vaikea lähi-ihmisiä, mutta ehkä siinäkin voi jollain tasolla olla kyse yhteisistä kokemuksista, umweltistä, joka jossain konteksteissa tuo yli ymmärryksen käyvää ymmärrystä, mutta sitten on niitä juttuja mitä ei voi ymmärtää.

  2. On tietysti vähän kyseenalaista laajentaa Uexküll:n teoria käsittämään ihminen ja kulttuurit. Mutta ovathan ne tärkeä osa ihmisten subjektiivista maailmaa.
    Sitä miten etäällä toisistaan eri kulttuureissa elävien ihmisten maailma todellisuudessa on, tulee harvemmin edes mietittyä.

    Jossakin Yasar Kemalin kirjassa, jonka nimeä en nyt muista, suvun päämies toteaa tyynesti, kuin itsestään selvän epämiellyttävän asian, tarkoittaen toista, miestaposta kärsinyttä sukua: ”Me olemme heille, velkaa yhden ihmishengen.” Kyse oli verikkostosta.

    Se on tarttunut mieleeni ilmeisesti juuri siksi, että minun maailmassani se on täysin järjenvastainen lause.

    Tarkemmin ajatellen niissä olosuhteissa, joissa ei ollut toimivaa oikeuslaitosta ja poliisivoimia verikosto toimi/toimii väkivaltaa ehkäisevänä tekijänä, osana kulttuurista normistoa. Se määrittää väkivallan hinnan. Niin barbaariselta kuin se meistä tuntuukin se on/oli ihan perusteltu, yhteisön hyväksymä käytäntö. Emme ole tottuneet ajattelemaan, että yksilön turva on suku ja hän on myös vastuussa ennen muuta suvulleen.

  3. Joo. Kiitos tästä blogista. Jäin aikalailla meditoimaan tätä, vieläpä eräässä tietyssä tilanteessa, jossa nämä umweltit sekoittuvat pahemman päiväisesti. Ja mietin, että saattaisiko tästä jopa löytyä eräänlainen selitys tilanteeseen.

  4. Aikaa on kulunut . Lukeeko kukkaan näin myöhään tullutta kommenttiA? no, yritetään kuitenkin.

    Kun istun telkan edessä niin yritän lukea siellä esiintyviä henkilöitä. Suomalaisuuden monet hahmot tunkeutuvat nykyjään ihon sisään niin että itsesuojelukseksi en aina katsele heitä. Hämmästyttävää että moninaisuudesta huolimatta suomalaisuuden olemuksessa on jotain helposti ja itsestäänselvästi luettavaa. Yksilölliset nyanssit eivät tee heitä toisenlaisiksi olioiksi vaan kiusallisen läheisiksi.

    Näin ei ollut Suomessa asuessani vaan tämä on kehittynyt vuosikymmenien mittaan Ruotsissa asuessani. Tästä pitäisi tehdä teoria.

    No ruotsalaiset sitten. He eivät tunkeudu nahan sisään paitsi erityistapauksissa niinkuin hoitosuhteissa. JOs ette kerro kenellekkään niin välillä epäilen että rutosalaisten psyykkinen kaikupohja on hyvin usein vähemmän kakuva kun suomalaisten mutta monin poikkeuksin tietenkin.

    Kolmas ihmistenlukemis huomio on suhde afrikalaisiin mustiin kontra amerikan mustat. Afrikan mustia, joita löytyy Ruotsista paljon, on aivan helppo lukea ja relatoida .Tapa ja käyttäytymis kulttuuri erot ovat tietenkin, mutta ne eivät häiritse ymmärrystä. Toista on USAn mustat joita olen myöskin tavannut. Usein on tunne että heillä on posee, jonkinlainen roolikäyttäytyminen ainaki9n ulospäin jonka läpi on vaikea päästä.Tässäkin poikkeuksensa.

    Meillä on ollut koiria ja kissoja. Niitä on kahdenlaisia : Joko perheenjäseniä tai sitten eläin perheessä. Perheenjäsenien kanssa komunisoidaan , noita muita, ainakin koiria kasvatetaan ja niiden spontaanisuudelle tapahtuu jotain.

    Kiitos Ulla kirjavihjeestä.De Waalin luontofilmit ovat klassikoja . Kivaa että nyt löytyy kirjakin.

  5. Nyt vasta huomasin Markku tämän kommenttisi. En oikein ymmärrä mistä puhut ja tarkoitat:
    ”Suomalaisuuden monet hahmot tunkeutuvat nykyjään ihon sisään niin että itsesuojelukseksi en aina katsele heitä. Hämmästyttävää että moninaisuudesta huolimatta suomalaisuuden olemuksessa on jotain helposti ja itsestäänselvästi luettavaa. Yksilölliset nyanssit eivät tee heitä toisenlaisiksi olioiksi vaan kiusallisen läheisiksi.”
    Siis mistä kyse?

Jätä kommentti

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial

Piditkö lukemastasi. Jaa teksti.