Nokia tuhosi Suomen

Olen viime aikoina joutunut paljon miettimään tämän maan tilaa niin henkisesti, taloudellisesti kuin hengellisestikin.

Kirkko on muuttunut humanismia korostavaksi seksuaaliterapeuttien yhteisöksi jossa keskustellaan rakastamisesta ja rakastelemisesta nyt ainakin.

No sitten on tämä naispappeusasia, jota käsitellään aina kun jokin asia kirkossa on pielessä. Paavalilla oli seurakuntiensa kanssa usein suuria ongelmia. Milloin mitäkin. Hän järjesti niiden käytäntöjä haluamallaan tavalla eikä siinä mitään yhtenäistä eikä järkevää löydy jos oikein tarkkana asian kanssa on. Hän toimi vaistojensa varassa. Lain ja evankeliumin yhdistäminen oli jokseenkin holtitonta näin maallikko Raamatun lukijan näkökulmasta.

No olkoon kirkko tällä kertaa tällä käsitelty. Siirrytään arkisempaan eli tähän yhteiskuntaan.

Sain tässä päivänä muutaman oivalluksen. Luin Annu Palmun teoksen Nokiasta jota me olemme tottuneet pitämään taloudellisen nousumme perustana. Mutta oivallukseni johtaa aivan toisenlaiseen lopputulemaan. Nokia tuhosi henkisen ja kultturellisen Suomen totaalisesti. Se toi tähän maahan aivan uuden taloudellisen ajattelun kulttuurin. Se söi ahkeruuden ja loi vippaskonstien ja keinottelijoiden maailman johtamaan tätä maata. Suuriksi kohosivat ne jotka keräsivät rahat köyhiltä ja käyttivät ääretöntä ahnetta mieltään omaksi hyödykseen. Tätä Nokia oli.

Luotiin aivan uusi rikkautta ihannoiva, ahne ja röyhkeä suomalaisuuden muoto. Se mitä tämä kansa kaikkein eniten inhoaa.

Me kuvittelimme, että se loi työtä meille suomalaisille mutta se olikin luotu maamme ja kulttuurimme tuhoksi ja meidän pään menoksi. Kuvittelimme vielä 2000-luvulla, että yhtiö oli suomalainen. Ei ollut vaan amerikkalaisten hallussa nyt lähinnä ja kätyri oli laitettu asialle. Hänen tehtävänään oli pilkkoa yhtiö, tuhota suomalainen ajattelu oikeutetusta yhteiskunnasta kaikille suomalaisille ja maksattaa meillä koko lysti.

Kun Ollila julisti agendaansa ja Aho otettiin yhteiskuntasuhteiden johtajaksi niin minulle alkoi selvitä koko kupletin juoni. Hyväveli kerho kuppaa maan talouden omiin taskuihinsa ja luo aivan uuden rikastumisen ja toisaalta kiitollisuuden verkoston.

Pääministeri Sipilän neuvonantajina nämä velmut vieläkin muistuttavat kiitollisuuden velasta Sipilää, joka rikastui Nokian siivellä ja valtion varoin. Tämän maan tämän päivän poliittiskulttuurinen, henkinen ja taloudellinen mahti on tuhota köyhät ja tehdä orjuudesta hyväksyttävää. Köyhyyttä ei edes yritetä poistaa vaan köyhät, sairaat ja kurjat eläkeläiset pannaan ahtaalle ja maaseudun rauhasta tehdään asumatonta.

En tiedä mutta tämä koko kertomus on synkkää tarinaa. Tämän maan asiat päätetään tosiaan pikkufiiatissa. Demokratia, sananvapaus ja parlamentarismi on tuhottu. Tätä taustaa vasten maa on helppo luovuttaa vaikka muukalaisten asua. Ei enää ole suomalaisuutta eikä isänmaallisuutta. On vain vihapuhe, rasismikortti, kun fasismikorttia ei kehtaa heiluttaa ja päälle kaikenvoittava välinpitämättömyys käärittynä äärioikeistolaisen populismin kaapuun. Toki oma populismi ja äärioikeistolaisuus jää keisarilta huomaamatta, hänellä kun ei ole vaatteita. Suomalainen on euron arvoinen ja hänen pelkoansa voi vähätellä vapaasti mutta sen pelon syiden poistamisen puolustaminen on tuomittavaa.

Ellemme just nyt herää niin voimavaramme ovat niin syödyt, että meitä hallitaan vaikka rautaisin saappain jos niin halutaan.

Aale Tynnin runo Kaarisilta on hyvä kehotus menneestä suomalaisen kulttuurin ja isänmaallisuuden loistokaudesta yli tämän Nokian luoman henkisen ja kulttuurisen pahan unen tähän uuteen päivään. Tee kaarisilta tee.

Tarinani on sekava. Niin on kuten on tämä historiaan menevä aikakin. Ei poikkea yhtään.

tuomo

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

3 kommenttia artikkeliin ”Nokia tuhosi Suomen

  1. Niin, tämäkin on asia josta pitäisi saada aikaan keskustelua eikä vain hyväksyä tätä tosiasiana kaikkea.

    Minulla on tapana kirjoittaa vähän sillai ”kanttisesti”, jotta saisin ihmiset ajattelemaan.

  2. Tekstissäsi ei ollur mitään epäselvää. Ahdistinut olohan siitä tulee kuten muustakin menosta tässä maailmassa. Harmittaa itkeä ruuhkajunassa.

Jätä kommentti

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial

Piditkö lukemastasi. Jaa teksti.