
Israel on tuhonnut käytännössä Gazan kaistaleen kokonaan ja surmannut siellä kymmeniä tuhansia palestiinalaissiviilejä. Suuri osa lapsia. Eikä pelkästään massapommituksilla, vaan myös tarkka-ampujia käyttämällä. Kaikki eivät kuole, vaan vammautuvat vaikeasti korkeaenergisen luodin lävistäessä kehon. Israel käyttää myös droneja, joissa on pommeja ja näissä pommeissa satoja pieniä hauleja, noin kolmen millimetrin kokoisia. Niitä räjäytetään siviilien päällä. Vammat ovat vaikeita.
Ruoka Gazassa on maailman kalleinta. Raunioiden täyttämällä alueella jätehuolto ei toimi, vaikka hallinto yrittää sitä pyörittää. Roskaa ja jätettä kertyy ja niiden mukana rottia ja kärpäsiä. Asukkaat viettävät telttaelämää rakennusten raunioien keskellä. Ruoan lämmittämisessä syntyy tuolloin tällöin tulipaloja ja aiheuttavat palovammoja.
Viime vuoden alkaneen tulitauon jälkeen Israelin sotilaat olivat kesäkuuhun mennessä tappaneet yli tuhat Gazan palestiinalaista. Monet näistä lapsia.
Jos Israel on tehnyt Gazasta maanpäällisen helvetin, ei se Israelille riitä. Gazan lisäksi Israel harjoittaa johdonmukaista väkivaltaa ja alueiden kaappaamista Länsirannalla. Pian palestiinalaisilla ei ole enää maata. Tätä menoa tosin tarvetta maalle ei pian enää ole, kun palestiinalaisiakaan ei ole. Netanjahu on jo myöntänytkin, että Israelin päämäärä on saada laajentaa valtionsa aluetta ja estämään pysyvästi palestiinalaisten itsemääräämisoikeuden. Israelin hallitus on vastikään hyväksynyt kymmenien uusien laittomien siirtokuntien perustamisen Länsirannalle.
Länsirannan siirtokuntalaiset ovat tappaneet kuluvana vuonna ainakin 17 ja haavoittaneet 570 palestiinalaista Länsirannalla. Israelin armeija taas on tappanut 60 ja haavoittanut 730 palestiinalaista. Mukana tietysti paljon lapsia. Samana aikana yksi Israelin siirtokuntalainen on kuollut kolarissa palestiinalaisen ajaman auton kanssa.
”Euroopan unioni on syvästi huolissaan väkivaltaisuuksien kiihtymisestä Länsirannalla.” Näin Euroopan ulkoasiainhallinnon viimeaikaisessa tiedotteessa.
EU:ssa siis ollaan syvästi huolissaan, mutta kukaan ei tee mitään – paitsi kauppaa Israelin kanssa. Israel tappaa nykyisin palestiinalaisia siviilejä enemmän kuin Venäjä Ukrainassa, mutta Ukrainasta Suomessa uutisoidaan jatkuvasti. Gaza on unohdettu. Ikään kuin nämä olisivat alempiarvoisia ihmisiä ja näiden elämillä ja kärsimyksillä ei ole mitään merkitystä. YK:n itsenäinen tutkintakomissio totesi kesäkuussa Israelin syyllistyvän edelleenkin kansanmurhaan. Jos joku sanoo, ettei
tämä ole kansanmurhaa, en sitten tiedä mitä sillä tarkoitetaan.
Kuningas Daavidin historiallisuus ei ole todennäköistä. Muita merkkejä tästä ei ole kuin tarinat, mutta Daavid-legendalla Benjamin Netanjahu oikeuttaa palestiinalaisten maiden kaappaamisen. Se pyrkii Vanhan testamentin tarinoiden oikeuttamana saamaan haltuunsa koko historiallisen Palestiinan alueen, ”luvatun maan”, kuten myös alueita Etelä-Libanonista, jota Israel käytännössä miehittääkin.
Miten suhtautua valtioon, jonka johto käskee sotilaitaan ampumaan siviilejä ruoka-apujonoissa tai näiden hakiessaan polttopuita. Tai estää kaikkien avustuslaivojen saapumisen Gazaan. Avustussaattueiden työntekijät pidätetään ja näitä kohdellaan tylysti ja häpäistään. Väkivallan uhalla on pakotettu suutelemaan Israelin lippua. Gazan edustalla päivystää jatkuvasti sotalaiva, jotka joinakin päivinä saattavat tulittaa Gazaa ilman, että syy olisi selvillä. Näin kertoi eräs suomalainen lääkäri. Miten suhtautua valtioon, joka järjestelmällisesti tappaa toista kansaa ja ryöstää näiden omaisuuden ja maat? Mutta ei väliä, vaikka lapsia murhataan, kauppa Israelin kanssa on tärkeää. Suomi pitää suhteet yllä roistovaltioon, joka toimii yhtä rikollisesti kuin Venäjä, johon suhteet ovat poikki.
Ukrainan menetyksistä ja voitoista kerrotaan meille päivittäin. Gazan kaistalla, Libanonissa, Länsirannalla ja Syyriassa Israelin joukot ja laittomat siirtokuntalaiset tappavat päivittäin enemmän ihmisiä kuin Venäjä Ukrainassa. Mutta media ”uutisoi” vain Ukrainasta.
Kristillinen länsimaailma katsoo sivusta, jos edes katsoo.
Ja kaikki jatkuu kuin ei mitään olisi tapahtunut. Israel saa osallistua Euroviisuihin niin kuin ennenkin, vaikka se on miehittänyt palestiinalaisalueita laittomasti jo kohta 60 vuotta. Lokakuusta 1967 lähtien. Rasistinen väkivalta saa jatkua. Kristityt kantavat enemmän huolta juutalaisten kääntymisestä Jeesus-uskovaisiksi.
(Jutussa käytetty lähteinä Vappu Kaarenojan artikkelia Suomen Kuvalehdessä 4.1.2026 ja Timo R. Stewartin kolumnia Yle 8.8.)
Hamas on itse valinnut sen tuhontien joka on aiheuttanut siviilien suunnattoman kärsimysten tien. Jos he haluaisivat elää rauhassa niin siihen ei olisi kuulunut jatkuva rakettien ampuminen Israelin asutuskeskuksiin. Hamas on terrorijärjestä joka toimii niin kuin kaikki muutkin terroristit toimivat.
”Hakutulokset osoittavat selvästi, että arabeja toimii Israelin oikeuslaitoksessa kaikilla tasoilla, myös korkeimmassa oikeudessa.
Missä arabeja toimii?
Tämä osoittaa sen että rinnakkaiselo olisi mahdollista Israelin puolesta mutta Hamasille se ei käy koska heidän tavoitteensa on ”joelta merelle” johon ei juutalaisvaltiota kuulu, heidät pitää kaikki tappaa tai ajaa pois koko alueelta.
Israel toivoo eniten sitä että saisivat elää ja rakentaa maataan rauhassa, silloin Palestiinan asukkaatkin voisivat rakentaa omaa maatansa rauhassa. Heille on ainakin neljä kertaa tarjottu oman valtion perustamista mutta se ei heille ole koskaan sopinut, koska heille sopii vain yhden valtion malli joka käsittää Israelin alueen jossa ei ei ole juutalaisia.
Justiinsa. Hamasin syytä siis koko Gazan pommittaminen.
Hamasin syytä se, että tarkka-ampujat ovat tietoisesti ampuneet siviilejä, jopa lapsia, Gazan raunioiden välissä ja ruoka-apupaikoilla.
Hamasin syytä, että Israel uhkailee kansainvälisiä avustussaattueita ja pidättää näitä ja estää avun saattamisen Gazaan.
Hamasin syytä se, että Länsiranta on pian täyteen siirtokunnitettu ja siirtokuntalaiset tuhoavat alkuperäisasukkaiden oliivilehtoja, taloja ja moskeijoita. Ovat tätä tehneet jo vuosikaudet.
Hamasin syytä, että siirtokuntalaiset ovat vuosikaudet pahoinpidelleet palestiinalaisia näiden omilla asuinpaikoilla.
Hamasin syytä, että israelilaissotilaat ampuvat siirtokuntien läheisyydessä palestiinalaissiviilejä.
Hamasin syytä, että Israelin sotilaat ovat ampuneet palestiinalaisia jo vuosikymmenet, jo kauan ennen Hamasin perustamista, eristänyt Gazan ja kaapannut Länsirannan alueista pian puolet ja tulee kiihtyvästi kaappaamaan lisää alueita palestiinalaisilta.
Hamasin syytä, että Israel on miehittänyt vuodesta 1967 Gazaa, Länsirantaa ja Itä-Jerusalemia.
”Israel toivoo eniten sitä että saisivat elää ja rakentaa maataan rauhassa”.
Kovin on vaaleanpunaisen höttöistä ajattelua. Israelin nykyhallituksen eetoksena on se, että palestiinalaiset helvettiin ja koko Levantin alue israelin kansalle, jolle jumala on sen luvannut.
Venäjä on miehittänyt vuodesta 2014 Ukrainan alueita laittomasti. Israel on miehittänyt palestiinalaisalueita 60 vuotta laittomasti.
Mutta Israelin miehityspolitiikka on ok, vai?
Että Israelin hallinto pyrkii estämään palestiinalaisten itsemääräämisoikeuden pysyvästi, on ok?
Israelin armeijassa palvelee arabeja arviolta 5 000–8 000.
On vaikea kuvitella että Hamasin sotilaiden rinnalla olisi juutalaisia taistelemassa Israelia vastaan.
Epätodellinen kuva sodasta syntyy jos uskoo sokeasti Palestiinan terveysministeriön (joka on sama kuin Hamasin tiedottaminen) tietojen antamiseen. Olisi hyvä jos haluaa saada oikean kuvan tapahtumista kuunnella myös toista osapuolta. Jos tuntee vihaa juutalaisia kohtaan niin se ei tietenkään ole mahdollista.
Noin 7,5 miljoonaa juutalaista asuu vielä ympäri maailmaa, suurin osa Amerikassa, heitä vastaan on vaino jatkuvasi lisääntynyt vaikka heillä ei ole mitään yhteyttä sotaan jota käydään Israelin ja Hamasin välillä, heitä vihataan vain sen takia että he ovat juutalaisia.
Samapa tuo, vaikka arabeja onkin Israelissa eri duuneissa. Mitä sitten? Onhan näitä viidennes väestöstä. Paitsi armeijan suhteen on kyllä niin, että jos arabitaustainen ei ole käynyt Israelin armeijaa, on turha edetä yhteiskunnassa. Mitä tulee oikeuslaitokseen ym. hallinnon elimiin, niin onhan niitä konformisteja ollut maan sivu vähän kaikissa kulttuureissa ja sodissa. Natsi-Saksan myötäilijöitä ja kannattajiakin oli kaikissa sen miehittämissä maissa. Osa keskitysleirien juutalaisista vangeista päsmäröi ja pahoinpiteli muita päästyään kapoksi mielistellessään natsivartijoita.
Kyse onkin nyt siitä, että Israel on miehittänyt kansainvälisen lain vastaisesti suurta osaa palestiinalaisten alueista ja aikoo ryöstää vielä loputkin. Gazaa ollaan tekemässä palestiinalaisten mahdottomaksi palata. Länsirantaa pilkotaan siirtokunnilla yhä pahemmin. Palestiinalaisilta halutaan viedä kaikki mahdollisuudet vielä saada oma valtio ja itsemääräämisoikeus, mikä pitäisi kaikilla kansoilla olla oikeutena.
Kansainvälinen yhteisö antaa tämän kaiken tapahtua. Venäjä ja Israel tekevät samaa rikosta, mutta Venäjälle on langetettu pakotteita, Israelin kanssa käydään kauppaa.
Natsit yrittivät peitellä rikoksiaan juutalaisia vastaan mutta mutta Hamas 7.9.2023 hyökkäsi Israeliin ja videoi kaikkien nähtäville. Raskaana olevien naisten vatsat viillettiin auki ja naisia raiskattiin. Voiko enää pahempaa terrorismia olla mitä arabit harjoittivat, kaiken lisäksi ympäri maailmaa arabit juhlivat Hamasin sankaritekoja.
Se että Israel toimii niin kuin nyt tekee vastaisuudessa estää tämänkaltaisten tapahtumien uusiutumista vaatii kovia vastatoimia. Ei pidä ihmetellä sitä miksi Israel tekee kaiken tarvittavan että kansalaiset saisivat olla rauhassa terrorismilta.
Iran joka mahdollisti Hamasin iskun on nyt näyttänyt miten väkivalloin maata hallitaan. Iranin kansa ei ole hallinnon takana vaan se on kovan valvonnan alla, kun he osoittivat kaduilla mieltään niin papisto ja vallankumouskaarti näytti miten vastarinta kukistetaan. Kymmeniä tuhansia ammuttiin kaduilla ja laitettiin vankiloihin joissa heidät kidutetaan hengiltä. Ne jotka havaitaan vastustavan nykyistä hallintoa teloitetaan julkisesti kaiken kansan nähden.
Tulevaisuuden uhkakuva on että Iran saisi ydinaseen valmiiksi ja pitkän kantaman ohjuksiin kärkiin asennettuna avaisi koko Lähi-Idän sodan. Tätä Amerikka yrittää estää mutta näyttää siltä ettei siitä mitään valmista tule.
En tiedä, kumpi on pahempaa, tehdä hirveyksiä yrittäen salata ne vaiko tehdä hirveyksiä kuvaten ne kaikkien nähtäville. Mutta sanotaan, että sodassa kuolee totuus ensimmäisenä. Kukaan, ainakaan järjissään oleva, ei puolustele Hamasin käsittämättömän typerää ja julmaa hyökkäystä siviilejä vastaan.
Mutta sitten se, kuinka laajasti Hamasin terroristit tekivät julmuuksia naisiin kohdistuen, ei ole riidatonta. Al-Jazeera selvitti tapahtumia ja seksuaalisen väkivallan systemaattisuus kyseenalaistettiin. Raiskauksia ja muita kauheuksia siellä tehtiin, mutta aina näissä toimissa on raaistuneita ja psykopaatteja mukana. Ei Hamas ole poikkeus.
Al-Jazeeran selvityksessä israelilaiset pelastustyöntekijät vetivät joitakin lausuntoja takaisin. Eli olivat heti välittömästi liioitelleet. Samoin silminnäkijälausuntoja antoivat puolisotilaallisen ortodoksijuutalaisen Zaka-vapaaehtoisjärjestön työntekijät ja näiden tietojen luotettavuus on kyseenalaistettu.
Mielenkiintoista on sekin, että Israelin joukot ampuivat Apache-helikoptereilla Gazaan pakenevia autoja tietämättä keitä kaikkia niissä oli. He ottivat käyttöön ns. Hannibal-direktiivin. Sillä pyritään estämään panttivankien ottaminen, vaikka omia siviilejä menisi siinä ohessa. Millainen valtio näin tekee?
Se ei silti poista sitä, että Hamasin teko oli täysin tuomittava. Mutta se, että arabit ympäri maailmaa juhlivat tekoa, on väitteenä perusteeton. Monien islamilaisten maiden johtajat näin kyllä tekivät ja tekoa ylistivät, mutta suurin osa arabeista eivät moista julmuutta hyväksyneet eivätkä hyväksy.
Mutta sitten on muistettava se, että Hamasia ei olisi ilman Israelin 60 vuotta jatkunutta palestiinalaisten maiden ryöstöä, sortoa, vangitsemisia ja murhia.
Vähän vastaavanlainen kuin Hamasin isku oli vuonna 1982 Sabran ja Shatilan pakolaisleireissä Libanonissa tehty palestiinalaisten massamurha. Kristitty falangistijoukkio murhasi veitsin, kirvein ja rynnäkkökiväärein kansainvälisen Punaisen Ristin mukaan 2700 siviiliä.Primus motorina oli Israelin silloinen puolustusministeri Ariel Sharon. Hän osoitti Israelin kouluttamat ja aseistamat falangistijoukot ”puhdistamaan terroristeista” Sabran ja Shatilan leirit.
Iranko mahdollisti Hamasin iskun? Voi miettiä, kuinka suuri osuus oli Netanjahulla ja tämän itselleen mieluisilla mutta ei välttämättä pätevillä tiedustelupalvelun tyypeillä. Voi miettiä, miten on mahdollista tehdä noin laaja hyökkäys useisiin pikkukaupunkeihin ilman, että Israelin armeijalla oli tietoa? Ilmeisesti Netanjahun korruptoituneisuus kostautui.
Jos ei pidä uskoa ”sokeasti” Palestiinan terveysministeriön tietoja, niin miten on Israelin tiedotuksen kanssa? Siihenkö pitää luottaa?
On muuten sitten myös niin, että Gazassa ja Länsirannalla on ollut lukuisia avustus- ja lääkintähenkilöstöä kuten myös länsimaisia toimittajia, ja näiden kertomukset ovat varsin yhteneväisiä Palestiinan terveysministeriön tietojen kanssa.
Totesit: ”Voiko enää pahempaa terrorismia olla mitä arabit harjoittivat”. Näin siis leimasit kaikki arabit terroristeiksi. En näe tuossa oikein muuta kuin rasismia.
Väkivalta synnyttää vihaa ja uutta väkivaltaa. Israel on kylvänyt siemenet vuosikymmeniä sitten ja on saanut sadoksi vihaa ja väkivaltaa. Nyt Israel kuittaa tämän yrittämällä hävittää palestiinalaiset tyystin pois Levantista ja kaappaamalla Gazan ja Länsirannan lisäksi Etelä-Libanonin. Koska heidän ammoin keksimänsä heimojumala ”nämä maat lupasi”.
Yle kertoo 12.8., että Israel sytyttelee metsäpaloja Etelä-Llbanonissa ja estää näiden sammutusyrityksiä. Palot sytytetään pudottelemalla helikoptereista fosforikranaatteja tai valaistussoihtuja.
Sammutukset estetään aseistetuilla drooneilla.
Liekeissä palaa oliivilehtoja, maatalousmaata ja käyttöpuuta. Paikallisten asukkaiden elämä muuttuu mahdottomaksi.
Mitä tämä on muuta kuin valtiojohtoista terrorismia ja vandalismia?
Tarkoituksena Israel väittää, että Hizbollah käyttää metsiä suojanaan. Ehkä näin onkin. Mutta päätarkoituksena Israelilla on tehdä Etelä-Libanon asukkaille mahdottomaksi elää ja sitten kaapata alueet itselleen. Alue kuuluu Israelin näkemyksessä ”jumalan lupaamaan maahan”.
Metsapaloja ei sitten Israelin hallinnon mielestä ole vielä riittävästi.
No niin. USA:n Israelin-suurlähettiläältä meni kuppi nurin Länsirannan siirtolaisten touhuihin. Alkoi olla jo liikaa, kun nämä israelilaisterroristit piirittävät amerikkalaisen taloa.
Ja Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan Israel katsoo siirtokuntalaisten palestiinalaisiin kohdistamaa väkivaltaa sormiensa läpi.
Tätähän on tapahtunut vuosikaudet, eikä kukaan ole piitannut, vaikka israelilaiset siirtokunnat ovat kansainvälisten lakien vastaisia.
https://yle.fi/a/74-20241292
Ben-Gvir julistaa: ”30 – 40 gazalaista on tapettava joka yö”.
Kansallisen turvallisuuden ministeri Ben-Gvir käy vaalikampanjaa. Hän ilmeisesti tuumii, että hänen retoriikkansa on just vaalikarjaan menevää.
Ja näinhän se moniin uppoaakin. Ei Israel kävisi nykyistä tuhoamiskampanjaa palestiinalaisalueilla, ellei sille olisi myös runsaasti kannatusta. Tietty suuri osa israelilaisista vastustaa läpikorruptoituneen Netanjahun hallinnon toimia. Mutta heistä hallitus ja knesset vähät piittaa.
Ben-Gvir on nähtävästi maltillisempi kuin Netanjahu, jonka johdolla gazalaisia on murhattu jo yli 70.000 tuhatta, mistä voi arvioida Gazan sodan alusta noin 60 palestiinalaisen kuolemaa joka päivä.
Tämäkin lienee Hamasin vika: IS 20.8. ”Yli 300 luodinreikää perheautossa Gazassa – Israel selvittää vihdoinkin pienen Hind Rajabin kuoleman Gazassa”
”IDF (Israelin armeija) myönsi keskiviikkona sotilaidensa ampuneen autoa, jossa Rajab matkusti kuuden sukulaisensa kanssa. Armeija myönsi myös joukkojensa ampuneen Palestiinan Punaisen Puolikuun ambulanssia, joka oli lähetetty hakemaan lasta. Aiemmin IDF väitti, ettei sen sotilaita ollut ajoneuvojen lähellä tai ampumaetäisyydellä.”
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000012218964.html