Hanurin henki

Suomen ehkä kuuluisin elossa oleva harmonikkataiteilija Veikko Ahvenainen täyttää 97 vuotta huomenna 24.9.2026. Ahvenaisen soittoon ja sovituksiin ovat tutustuneet varmaan kaikki harmonikansoittoa opiskelevat suomalaiset, mutta harvempi tietää, että Ahvenainen on merkittävästi muuttanut käsitystä harmonikan sopivuudesta kirkkoon.

Veikko Ahvenainen tiedusteli 1960-luvun lopulta lähtien suomalaisilta seurakunnilta mahdollisuuksia kirkkokonsertin pitämiseen, mutta aluksi ne kiellettiin häneltä jyrkästi. Ensimmäinen klassisen ohjelmiston konsertti onnistui Ruotsin puolella Sundsvallissa 1970, vasta sen jälkeen Hyvinkään seurakunta Suomessa suostui kirkkokonserttiin. Lehdissä kuulemma asiaa kyllä paheksuttiin, ja vielä myöhemminkin 1980-luvun alussa Ahvenaiselta kiellettiin esiintyminen harmonikan kanssa Kouvolan kirkossa.

Asian tekee hullunkuriseksi se, että harmonikan toimintaperiaate ei kovin paljon eroa uruista. Molemmissa soittimissa ääni syntyy, kun ilmavirta saa metallikielet värähtelemään. (Uruissa toki suurin osa pilleistä toimii huilun tavoin, mutta on myös ns. kielipillejä.) Molemmissa soittimissa on erilaisia äänikertoja, ja niillä pystyy soittamaan moniäänisiä ja laaja-alaisia teoksia. Erona on se, että uruissa ilmanpaine on yleensä koneellinen, kun taas haitaristi itse ohjaa ilmavirtaa palkeella, haitarin keuhkoilla. Uruilla on siis koneen henki ja harmonikalla ihmisen henki.

Rakastetulla ja vihatulla soittimella on monta lempinimeä, ja pirunkeuhko on niistä yksi. Harmonikka liittyy vahvasti tansseihin, iltamiin ja maalliseen huvitteluun, joita etenkin herätysliikkeissä pidettiin syntisinä, ja siitä tietysti on juontanut juurensa myös harmonikan porttikielto kirkkoihin. Kai sitä ajateltiin, että paholaisen henki on sieltä jumalattomista menoista pesiytynyt soittimeen ja tarttuu siitä kuulijoihinkin. Vaikka yhtäkkiä en keksi toista yhtä haikean kaunista sävellystä kuin Vili Vesterisen Soittajan kaipuu.

Keuhkojen lisäksi hanuriin yhdistetään eräs toinenkin ihmisruumiin osa. Ja Komioiden kappaleessa soittajat soittaa ja haitaristi haittaa. Siihen tämä maailma on kuitenkin mennyt, että meillä on olemassa ihan varta vasten harmonikalle sävellettyä kirkkomusiikkia. Ratkaisevinta on kai kuitenkin se musiikin henki/Henki/pneuma. Henki tekee eläväksi.

Veikko Ahvenainen soittaa harmonikkaa

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather
0 Kommenttia
Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial