Kenttäpiispan Takinkääntö

Kenttäpiispa pääsi iltapäivälehteen kertomalla Kotimaa24:ssä, mitä mieltä hän on erinäisistä asioista:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006549101.html

Tosi hyvä ja joltain osin pimeyden voimat minussakin ovat samoilla linjoilla Kenttäpiispan kanssa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että Kenttäpiispan mielipide edustaa Puolustusvoimien mielipidettä. Niinpä Kenttäpiispa päivittikin oman julkisen mielipiteensä ilmeisen ohjeistettuna. Kas näin kääntyy takki, jonka kaulusaattoja joskus olen fetissiksikin kutsunut.

Puolustusvoimien sisällä on paljon historiallista töhnäajattelua, jonka Kenttäpiispa toi varsin hyvin esille. Iso osa tästä töhnäajattelusta on koko kenttäpiispan tehtävän tarpeellisuus. Nykyinen viranhaltija varsin hyvin osoittaa viran tarpeettomaksi, koskapa kyvyttömyydestään huolimatta kykenee sitä suurin piirtein sinnepäin hoitamaan.

Jo varusmiesaikoina ihmettelin, miksi Jumalanpalvelusta pitää vahvistaa tykein, panssarivaunuin ja taisteluhävittäjin. Armeijan kielellähän puhutaan vahvistetuista yksiköistä ja tässä tapauksessa vahvistetaan asein armeijan piruntorjuntajoukkoja. Nykyisin ihmettelen aivan yhtä lailla, miksi puolustusvoimien juhlapäivinä järjestetään asein vahvistettu luterilainen jumalanpalvelus. Ikäänkuin maanpuolustus olisi luterilaisuudenpuolustusta.

Ei ole ihme, että varusmiespalveluksen suorittajista kirkkoon kuuluvia on huomattavasti isompi osuus, kuin koko väestöstä. Kirkkoon kuulumattomia inhottaa uskonnon pakkotuputus osana varusmiespalvelua. On turha puhua jumalanpalveluksiin osallistumisen vapaaehtoisuudesta osana varusmiepalvelua johtuen juuri tuosta töhnäkulttuurista. Kenttäpiispa ei ole puolustusvoimien ainoa täysi kaheli ja puolustusvoimissakin elää ja voi hyvin ajatus vapaaehtoisesta pakosta (tai joudut kärsimään).

Nuorten sitoutumien maanpuolustukseen heikkenee sitä mukaa, kun nuoriso vieraantuu Kenttäpiispan edustamasta kristinuskosta. En oikeastaan ihmettele tätä lainkaan. Kenttäpiispojen ja sotilaspappien aika osana maanpuolustusta alkaa olla ohi. Maanpuolustus pitää hoitaa maanpuolustuksena ja piruntorjunta uskonyhteisöjen toimintana. Nämä kaksi asiaa eivät nykypäivän Suomessa kuulu samalle kasarmille, minkä Kenttäpiispan puheenvuoro järkkymättömästi todistaa.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

14 kommenttia artikkeliin ”Kenttäpiispan Takinkääntö”

  1. Näköjään persut heräsivät innoissaan peukuttamaan kenttä”piispaa”. Iltalehden kommentteja:

    ”Erittäin hyvä kirjoitus kenttäpiispalta. Mutta niinhän se on nyky maailmassa, että totuuden puhuja ei saa yösijaa.”

    ”Vihervasemmisto aloittaa painostuksen heti jos joku uskaltaa päästää suustaan jotain joka ei heitä miellytä. Kuinka kauan ihmiset vielä jaksaa tätä?”

    ”Totuus satuttaa tänä päivänä.”

    ”Kyllä. Täysin oikeassa oli sanomisissaan. Lopun aikoja eletään todellakin.”

    ”täyttä asiaa, vahinko, ettei totuudella ole sijaa enää tässä yhteiskunnassa.”

    ”Ihan asiaa puhui mutta tänäpäivänä ei saa enää sanoa ääneen tosiasioita”

    ”Mies puhui totta, meillä ei ole enään sananvapautta. Eliitti ja vähemmistö loukkaantuu totuuden kuullessa.”

    ”Piispan kirjoitus oli harvinaisen hyvä ja tarkkanäköinen kuvaus nykymaailman menosta!”

    Persujen facebooksivuilla lienee sama meininki. En jaksanut käydä tsekkaamassa.

  2. Ykin levy jumittaa taas pahasti. Näin noin 99% muita kommentteja asian ympäriltä kuin perussuomalaisiin liittyviä. No joillakin on tapana mainostaa toista puoluetta ihan ilmaiseksi. Ykin mainostoimisto hoitaa oman osansa kiitettävästi.

    Tauno J:n avaus oli sinänsä mielenkiintoinen eikä toki edusta ihan omaa käsitystäni kenttäpiispan tarpeellisuudesta ja puolustusvoimien kristillispohjaisesta osasta sen toimintaa. Minusta on hyvä, että puolustusvoimissa muistutetaan varusmiehiä siitä mille pohjalle tämä puolustettava maa on rakennettu.

    Toki tykit ja muut vempeleet eivät aina olisi tarpeen. En muutenkaan ole väkivallan ihannoija missään tilanteessa. Se ei ole ratkaisu mihinkään vaan johtaa seuraavaan ongelmaan.

  3. Joo Tuomo, …

    Hyvin mielenkiintoista on keskustelu myös Kotimaa24 palstalla. Kenttäpiispan julkilausumaa kantaa vihervasemmistolaisesta eliitistä syynä seksuaalisuuden monimuotoisuuden lisääntymiseen ja syntyvyyden alenemiseen puolustetaan ankarasti.

    Virkapuku päällään valokuvassa esiintyvä Kenttäpiispa lausuu seuraavaa:

    ”Mutta sitä minä pien höpöpuhheena, että naisella olisi joku rooli, josta sen pitäisi vappautua. Naisen pittää tehä lapsia ja hoitaa ne ja laittaa ruokaa ja ommella. … Se on jokkaisen naisen ja miehen velvollisuus, että pannaan … siis tuota-tät-että, se karvakannel soimaan ja tehhään uusia ihmisiä maapallolle hipsimään, kirjoittaa Särkiö.” Kyse on toki siteerauksesta, mutta kyllä kirjoittajalle kuuluu vastuu myös siteerauksistaan.

    Kun Tuomo kaipaat kristinuskon esilläpitoa puolustusvoimissa, niin tätäkö tarkoitat?

  4. En tarkoita vaan ihan oikeasti sen Jumalan Sanan esillä pitämistä osana tätä isänmaata. Tuo nyt on Veikko Huovisen tekstiä eli meneekö tämä nyt niin, että seuraavaksi roviolla poltetaan kaikki Veikko Huovisen kirjat ja Konsta Pylkkäsen mainio hahmo siinä samalla. Eikä se Uuno Turhapurokaan säästyne roviolta. Selkeä naistennaurattaja ja ainut päämäärä on päästä naimisiin rikkaan naisen kanssa ja ihastuu kaikkeen millä on ”tissit”. Ai niin, eihän ole miehiä eikä naisia eli…

  5. Joo Tuomo, …

    Peppi Pitkätossun isä on jo viety kirjaroviolle ja Mannerheimin patsasta ollaan viemässä sotavankileirille. Jumalan Sanan esilläpitämisessä on sellainen ongelma, että täällä Koto-Suomessa olla niitä Jumalia vähän joka lähtöön. Yksin luterilaisessa yhteisössäkään edes piispat eivät ole Jumalan Tahdosta yksimielisiä. Lestadiolaisilla on ilmiselvästi aivan oma Jumalansa ja sitten tulee vielä Islaminuskoiset ja jumalattomat. Tälle meidän oululaisten papille Jumalan Sana oli jonkinlainen pyssyjuttu anarkistien mainoksessa. Ehkäpä hänestä tulisi vallan mainio kenttäpiispa, kun hallitsee pyssyhommat ja osaa olla yhtä aikaa ateisti, agnostikko ja luterilainen pappi.

  6. No oikeassahan sinä niistä jumalista olet. Enimmälle osalle jumala on omistaa paljon rahaa varastettuna ja riistettynä se köyhiltä ja kurittomilta. Siihen työhön riittää intoa ja irvistystä. Vasemmistolainen riistäisi kaikki jos mahdollista olisi ja persuilta jopa ihmisoikeutensa.

    Vakavasti asiaa pohtien puolustusvoimien tehtävä ylläpitää valtavaa sotakoneistoa on vanhanaikainen tapa puolustaa maata. Maamme puolustustahto ja kyky eivät kohtaa missään kohtaa. Kenttäpiispan ase on Jumala ja jos Hänelle mahdollisuus annettaisiin niin olisimme varmemmassa turvassa kuin muutaman Hornetin alla. No tämä taas lukeutuu siihen osaan mielipiteitä joita en pysty paremmin perustelemaan. Elämä on.

  7. Joo, …

    Itse en olisi jättämässä maanpuolustusta Herran haltuun, enkä varsinkaan Kenttäpiispan. Sota-asioissa Jumala on niiden pulolella, jotka huolehtivat omasta edustaan. Luulenpa, että Salpalinan rakentaminen sai aikanaan Sodan Jumalat suopeaksi Suomen sotilaille. Pappien tehtävä sodassa on huolehtia kaatuneet hautaan ja kiikuttaa suruviestit omaisille.

  8. Suomi sotaan taikka valloitusten kohteeksi joutuessaan ei ammu laukaustakaan. Meiltä katkaistaan kaikki energian toimituksen lähteet ja tietoliikenne tuhotaan. Siihen sotaan olemme varautuneet erittäin huonosti ja epäisänmaallisesti.

    Kenttäpiispan teksti ei ole paras mahdollinen mutta siinä on oivallettu yksi oleellinen asia. Perussuomalainen strateginen viesti on suomalaisuuden painottaminen kaikessa. Mikäli maamme annetaan muukalaisille niin tällä maalla ei ole puolustajia millään tasolla. Vihervasemmistolainen poliittinen valta johtaa kaikenmaailman hörhöilyn jäljille joista he eivät näköjään ymmärrä mitään. Sähkön kulutuksen lisääminen johtaa meidät maailman suurten pääomien syliin ja toisaalta ilmastonmuutosviesti tarkoittaa heidän strategiaansa taipumista. Me olisimme helposti energiaomavarainen halutessamme ja vielä erittäin luontoystävällinen. Vihervasemmistolle se ei käy tässä ”työn orjat sorron yössä nouskaa” tyylisessä ahdingossa. Työ ei enää elätä eikä ole muodissa.

  9. Joo, Tuomo …

    Voi toki olla, että sodankäynti on nykyisin varsin monimuotoista. Itse ajattelen, että Euro on iso turva Suomen itsenäisyydelle. Siitä voisi seurata hyökkääjän sulkeminen maailman pankkijärjestelmien ulkopuolelle.

    Siinä olet oikeassa, että kotimaan poliittiset päättäjät ovat tyhmempiä, kuin Sven Dufvan saapas. Ei siitä silti kannata hermostua. Kyllä Siperia opettaa Sanna Marininkin huolehtimaan ensimmäisenä suomalaisista ja vasta sitten Afrikan valkoihoisista heteromiehistä.

  10. Minä en oikein ymmärrä, miksi tämä kenttäpiispa on ollenkaan mielenkiintoinen tapaus. Ei vissiin rimmaa hyvin intersektionaalisen feminismin kanssa.

  11. Joo Markku, …

    Tottakai Kenttäpiispalla on oikeus omiin mielipiteisiinsä. Toisaalta kenraalitason upseeri edustaa omilla mielipiteillään koko puolustusvoimia ja laajemminkin koko yhteiskuntaa. Tästä syystä myös puolustusvoimissa reagoitiin asiaan varsin vahvasti. Viittaamani uskonnollisuuden vahva mukanaolo puolustusvoimien toiminnassa alkaa nykyhteiskunnassa olla rasite. Ei ole puolustusvoimille eduksi, että sen arvomaailmaa julkisuudessa rinnastetaan konservatiivikristittyyn arvomaailmaan.

  12. Joo Tauno

    En ole kovin innostunut siihen että on tuollainen institutio olemassa ,mutta luulen että se on kansainvälistä sotilasmuotia. Kenraalit tykkäävät perinteistä.

    Sattumalta tunsin Ruotsin vastaavan 90-luvulla mutta hänellä oli vain kenttärovastin arvo ja oli pasifisti mutta kehitteli YKn palveluksessa oleville debriefing-hommia yhdessä erään kollegani kanssa. Hyvin miellyttävä ja pätevä mies hommissaan.

Jätä kommentti

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial

Piditkö lukemastasi. Jaa teksti.