Tämä blogi on ollut tekeillä luvattoman kauan. Syykin on varsin selvä. Taunon kysymykset pysäyttivät, koska en osannut oikein vastata, tai sanotaan nyt niin että tavalliset hokemat eivät oikein tuntuneet oikeilta. Ihan täysipäiväisesti en toki ole miettinyt vastauksia.
Kysessä on siis kysymykset – varsinkin ensimmäinen – liittyen aiempaan blogiini Gareth Morganin organisaatiometaforista. Siinä organisaatio (tässä seurakunta) nähdään kulttuurijärjestelmänä.
Tauno siis kysyi seuraavasti:
Osaatko tiivistää, mitä ovat näiden Paavalin seurakuntien perustavat uskomukset? Entä kulttuuria ylläpitävät artefactit.
Artefaktit (näkyvät asiat, kuten pukeutuminen ja toimitilat)
Julistetut arvot (strategiat, tavoitteet, arvot)
Perusoletukset (tiedostamattomat uskomukset, jotka ohjaavat toimintaa) (Edgar Shein)
Paavalin (seurakuntien) perustavat uskomukset
Tämä oli se kysymys mihin jäin jumiin. Enemmän kuin Paavalin seurakuntia ajattelin tosin Paavalin omia perustavia uskomuksia, jotka ohjasivat hänen evankeliumin levittämistään. Seurakunnissa selvästikin uskottiin kaikenlaista muutakin kuin sitä mille Paavalin evankeliumi perustui.
Oikeaoppisesti pitäisi sanoa varmaankin, että perustava uskomus oli ristinkuolema, ja ylösnousemus ja syntien sovitus. Toki tämäkin, mutta Paavali toteaa näistä asioista, että hän on saanut tiedon näistä niiltä, jotka olivat läsnä tuolloin. Jos pitäisi valita yksi perustava uskomus, joka Paavalia ajoi, nuo dogmat tuntuivat itsestäni liian ”etäisiltä”.
Tavallaan vielä perustavampi on ehkä ”Sovinto Jumalan kanssa”. Paavali kohtasi Jeesuksen hyvin selkeällä ja vastaansanomattomalla tavalla juuri silloin kun hän oli matkalla taistoon juutalaisia pyhiä arvoja häpäiseviä, väärää messiasta seuraavia ihmisiä vastaan. Paavalin pyhät arvot liittyivät lakiin ja se noudattamiseen. Jumalan valtakunta kait fariseusten mielessä saattoi tulla vasta kun lakia noudatettiin täydellisesti (voin olla väärässäkin tässä). Joka tapauksessa lain puolesta ja Jumalan puolesta Paavali kiivaili. Kun Jeesus sitten ilmestyi kesken sotaretken aivan toisenlaisena, Paavalin koko maailmankuva meni nurin. Vallankumous oli siinä, että sovinto Jumalan kassa on tässä ja nyt, ja aivan ilman lakia, liturgioita, ympärileikkauksia, paastoja sun muita. Messias oli siinä, lain täyttymyksenä, ja Paavalin tai Saulin missio oli vähintäänkin turha.
Lain tilalle tuli elävä Kristus, joka oli Paavalissa elävä ja jossa Paavali eli, kutsuva, ja tehtävän hänelle sittemmin antava. Sovinto oli siinä. Tätä Paavali ei kuullut traditiona menneiltä sukupolvilta, vaan hän eli sitä todeksi joka päivä – ilmankin Jerusalemin pylväitä. Kristuksessa elämisen todellisuus ja samalla nimenomaan vapaus lain alla elämisestä oli käsittääkseni Paavalin ydinevankeliumi. Lakia ei tarvittu, koska oli jo sovinto Jumalan kanssa. Sitä hän halusi viedä kaikille ihmisille, sillä se oli kaikille tarkoitettu. Tämä on minusta ehkä se suurin perustava uskomus ja todellisuus. Toki se rakentui ristinkuoleman, ylösnousemuksen ja kaiken tämän varaan, mutta nämä jälkimmäiset olivat perittyä tietoa, kun taas sovinto ja elävä Kristus oli jokapäiväistä todellisuutta.
Artefaktit – näkyvät asiat
En tiedä, että missään olisi mainittu mitään näkyvää artefaktia, ei ole ristejä, erityisiä ehtoollisleipiä, ei erityisiä vaatteita, joilla olisi osoitettu erityistä asemaa tai alttaria, puhujapönttöä, suitsuketta tai seinämaalausta. Sinällään tuohon aikaan kodeissa oli erilaisia alttareita, mutta Paavalin seurakunnissa niistä ei ole mainintoja.
Kun miettii tarkemmin, näkyy jotain kuitenkin. Näkyy kodeissa kokoontuvat pienet – muutaman kymmenen tai maksimissaan sadan ihmisen kokoontumiset. Näkyy kummallisen sekalainen joukko ihmisiä, joita ei odottaisi näkevän samassa tilassa. Heillä näyttää olevan jotain isoa mielessä, joka tuo heidät yhteen. Kaikki osallistuvat eri tavoin kokoontumiseen. He lukivat kirjeitä Paavalilta ääneen kaikille. Sitä emme tiedä, luettiinko siellä ääneen Tooraa. Ehkä. Ainakin Paavali sitä usein siteeraa, joskin usein rivien välissä, ilman että sanoo siteeraavansa.
Mitä seurakunnissa näkyi voi arvioida myös sen perusteella, mitä kristittyjen viholliset tai muut ”kirjoittavat tahot” kirjailivat. Keisaria myöten kristittyjen pelättiin hajoittavan yhteiskuntajärjestystä juuri sen takia, että yhteiskuntaluokat sekoittuvat tavalla, joka olisi pidemmän päälle vaarallista. Esimerkiksi senaattoriluokka (vai mitä ne nimikkeet nyt olivatkaan) oli tärkeä pitää erillään alemmista luokista, jotta valta säilyisi sillä luokalla, jolle se oli tarkoitettu. Sinällään myös arvostettu Isis-kultti levisi kodeista koteihin samaan tapaan kuin kristittyjen usko. Sitä ei pidetty samanlaisena uhkana, joten itse kodeissa kokoontuminen itsessään ei ollut ongelma.
Ainakin jotain Pyhän ehtoollisen esiastetta Korintissakin vietettiin, tai ainakin yhteinen ateria oli Paavalin toiveissa harjoitettujen erillisten aterioiden sijaan. Ehtoollisen asetussanoina tunnetut meidän käyttämämme liturgiset sanat löytyvät Paavalin kirjeistä, mutta kaikesta päätelleen aterian toteutus ei ollut kovin liturgista. Kuitenkin Kristuksen veri ja ruumis mainittiin. Myöhemmin kristittyjen ajateltiin uhraavan ihmisiä ja syövän ja juovan heidän verta ja lihaansa. Vähän näkyvän ja näkymättömän rajamailla tämä.
Julistetut arvot (strategiat, tavoitteet, arvot)
Mitenköhän tätä pitäisi ajatella… vallankumous oli jumalallisen ja inhimillisen uudenlainen kohtaaminen, ei temppelin kaikkein pyhimmässä, vaan kristittyjen keskuudessa ja kaikkien kansojen keskuudessa. Temppeli olette te.
Voisiko sanoa, että strategiana ja tavoitteena oli Kristuksessa eläminen. Tavoitteena oli viedä tämä sovinnon evankeliumi kaikille. Sen ei tulisi tapahtua pakolla vaan elämällä joka vetää ihmisiä puoleensa, elämällä jossa tuo toinen todellisuus ilmenee. Jeesuksen (ja Paavalin) esimerkki oli esimerkiksi kaikille — eläväksi järjelliseksi uhriksi ideana toisten palvelu.
Tavoitteena oli siis viedä evankeliumin ilosanoma Kristuksesta, ja Pyhästä Hengestä, joka kaiken tämän mahdollistaa perheeseen, kaupunkiin ja maailman ääriin.. mutta ei väkivalloin. Missään Paavalin kirjeissä ei pakolla rahdata ihmisiä mihinkään kristittyjen toimesta. Se puoli jäi valtiovallalle ja lain alla eläville juutalaisille – Saulin kaltaisille.
Hengen hedelmät kuuluivat hedelmänä kuvioon. Kuuleman mukaan kyse ei ollut hedelmälistasta, joita kerätä, vaan yhdestä hedelmästä, johon kuuluivat nuo kaikki Paavalin listaamat hyveet.
Perusoletukset (tiedostamattomat uskomukset, jotka ohjaavat toimintaa)
Luomakunnan uudistuminen mysteerisellä tavalla kuului juutalaiseen Messias-odotukseen. Siihen Paavalikin uskoi, mutta ehkä se on meille hiukan tiedostamaton uskomus. Me taidamme uskoa enemmän platonilaiseen taivastiehen.
Paavalin maailmankuvaa kuului synnytystuskissa huokaileva luomakunta. Ihmiset menevät Jeesusta vastaan pilviin ja ”palaavat kuninkaan kanssa” (Parousia). Taivas ja maa kohtaavat uudessa luomuksessa kun Jeesus tulee takaisin. Sama näkyy Ilmestyskirjassa kun uusi Jerusalem laskeutuu Jumalan luota ihmisten keskuuteen. ”Katso Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa. (Ilm.k. 21:3-).
Tämä ei ollut platonilaisuutta, jossa maanpäällinen ja fyysinen on vain heijastumaa taivaallisesta ideasta. Korinttilaiset menivät niinkin harhaan, että uskoivat jo olevansa ylösnousseita, niin että ruumiillisilla asioilla ei ollut väliä. Paavali korjaa. Uusi luomus on jo, mutta ei vielä.
NT. Wright toteaa, että UT:ssä missään ”kristityt eivät mene taivaaseen”, ikäänkuin paeten maailmasta ikuisuuteen. Tämä on aika iso toteamus, mutta näin näyttäisi olevan, jos miettii Paavalin ja Raamatun sanoja, eikä muuta traditiota.
by 