TALVITEOLOGISIA PÄIVITTELYJÄ 6. Uhraus

Kristinuskossa Jeesuksen ristinkuolema on se suurin uhraus. Uhrikuolema. Sille perustuu koko kristinusko. Jos ei olisi päähenkilön ristiteloitusta, ei olisi ollut kuolemanjälkeistä ylösnousemistakaan, eikä siten koko uskontoa. Tosin pelkkä kuolema, uhrautuminenkin olisi hyvin riittänyt. On hyvin todennäköistä, että Jeesus-niminen kapinallisen liikkeen johtaja teloitettiin. Mutta koska Pilatus oli julma ja pidäkkeetön, aivan varmasti teloitettiin myös kiinni saadut seuraajatkin. Mutta se on eri asia. Uuden uskonnon perustajat tekivät teloituksesta siis sen pelastusasian. Siihen otettiin aineksia Mooseksen kirjasta …, jossa Jumala käski Abrahamia uhraamaan ainoa poikansa Iisakin polttouhrina hänelle. Abraham teki työtä käskettyä (vaikka en ymmärrä, miten 100-vuotias ukko sai raahattua jäntevän nuoren miehen sinne kivikasaan ja vielä piti tappaakin tämä puukolla tms. astalolla). Mutta Jumala, kuten tiedämme, lähetti enkelin kertomaan, että vitsi vitsi, ei sinun tarvitse poikaasi tappaa ja käräyttää. Se oli leikkiä vaan. ”Koklasin, totteletko”.

Tuota järjetöntä kehotusta tappaa poikansa teologit ovat selittäneet sillä, että Jumala halusi sillä näyttää, kuinka suuren uhrauksen Hän itse tulisi aikanaan tekemään. Ikään kuin nyt ei ilmankin sitä ymmärtäisi. Mutta en ymmärrä, miksi ihmeessä kaikkivoipa ja kaiken tietävä Jumala tarvitsee moista veristä spektaakkelia, ruoskimista, kiduttamista ja ristille lyömistä, kun tämä voisi tehdä sen ”pelastuksen” ilman muuta. Että uskoisimme paremmin? Että vaikuttuisimme? Että pelästyisimme ja kääntyisimme? Ei selity näinkään. Hän olisi aivan hyvin voinut tehdä maailman ja ihmisen, joka EI tarvitse mitään pelastusta.

Tuomarien kirjassa (11:29–40) on kuvaus Gileadista (Atwoodin kirjan Orjattaresi valtion nimi muuten), jossa Jefta lähtee sotimaan ammonilaisia vastaan. Hän lupaa Jumalalle, että jos tämä sallii hänen voittaa, hän tulee uhraamaan Herralle ensimmäisen, joka tulee vastaan hänen palatessaan voittajana kotiin. Niin tietysti käy, että Jefta palaa voitokkaana. Kunnon tarinaan kuuluu tietysti, että ensimmäisenä riemuiten ja tanssien häntä vastaan tuleekin Jeftan oma tytär. Ainokainen tietysti. Isä ja tytär ovat kauhuissaan, mutta luvattu mikä luvattu. Herralle annettu lupaus on pidettävä. Tytär haluaa kuitenkin kaksi kuukautta mennäkseen vuorelle itkemään neitsyyttään. Sen jälkeen hän palaa ja Jefta tappaa tyttärensä. Uhriksi Jumalalleen. Mielenkiintoista, että nyt Jumala EI lähetä enkeliä sanomaan seis. Että älä moista kauheutta tee.

Kristinuskon Jumala on perso lihalle. Hänelle uhrattiin siellä ja täällä ja pääsiassa eläimiä. Lampaita, karitsoja, lintuja, mitä hyvänsä. Alttarille piti virittää tuli ja siihen sijoittaa tapettu eläin. Ja todellakin: ELÄIN. Kuten tiedämme, ei Kainin pellosta tuottama vegetaarinen uhri kelvannut Jumalalle, vaan tämä piti herkullisempana Kainin veljen, Abelin, tarjoilemaa lammaspaistia. Paistetun lihan käry on selvästi Jumalalle mieleen. Ei tarvitse ihmetellä: meihin sekasyöjiin on pitkän evoluution tuloksena tullut mekanismi, että paistetun lihan tuoksi on ruokahalua herättävä. Paistettu liha on ollut ravitsevaa ja energiapitoista. Pitänyt hengissä. Vegaanius on tullut vasta ihan äskettäin. Vegetaristejakin lienee ollut vasta pari tuhatta vuotta. Silmänräpäys ihmisen evoluution mitassa.

Uhri ja uhraus ovat yksi tärkeimmistä draaman elementeistä. Kaikissa kulttuureissa on uhriteema ollut tarinoissa ja legendoissa. Kuten myös uskonnoissa, joissa kaikissa kannetaan jumalalle lahjoja, uhreja, koska kaikki jumalat ovat persoja liehittelylle ja lahjuksille. Edelleenkin elokuvissa ja kirjoissa se esiintyy eri muodoissaan. Draaman lait eivät juuri ole muuttuneet. Sana uhrautuminen kuuluu meidän jokapäiväiseen kielenkäyttöömme. Aina joku uhrautuu jonkun tietyn yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. Näin on ollut aina ja tulee olemaan. Abrahamin poikansa melkein-uhraus on vain tarina. Hyvä tarina, jos tuollaisista tarinoista pitää. Samoin tuo kauhea Tuomarien kirjan uhrijuttu. Se on kyllä jo perverssin ja mässäilyn puolelle menevä.

En muuten tiennyt ennen, että tapa viedä haudoille kynttilöitä ja kukkia on jäänne uhritoimituksesta. Nämä uhrit ovat tarkoitettu vainajalle, tämän sielulle. Vaikka tosin se lienee varsin taka-alalle mennyt motiivi. Enimmäkseen ihmiset vievät omaistensa haudoille näitä siksi, kun se nyt vain kuuluu tehdä. Ja tunnetaan huonoa omaatuntoa, mikäli tuon jättää väliin. Itse en ole vienyt koskaan haudoille mitään kukkia tai kynttilöitä, ellen sitten ole ollut vaimoni apuna hänen viedessään vanhempiensa haudoille kynttilät. Isäni kuoli viisi vuotta sitten. En ole juuri käynytkään haudalla. Nähtävästi tiedostamattani olen pidättäytynyt uhraamisesta, vaikka uhrautua voinkin porukan puolesta. Vaikka tiskaamaan kaikkien astiat.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather
17 Kommenttia
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit
Kari Kukkanen

Kiito Yki asiantuntevasta Raamatun analyysistäsi. Mielenkiintoista seurata liberaaliteologien ja vastaavien tulkintoja, jotka lähestyvät logiikan huippua omalla suuntauksellaan.

Olemme näillä palstoilla useaan kertaan käyneet läpi nämä samat kuviot, enkä ole niin naiivi, että uskoisin sinun (tai muidenkaan) vakuuttuvan omista sepustuksistani. Suonet toki pari huomiota.

Jos palataan aivan alkuun. niin Jumala oli luonut ihmisen yhteyteensä, eli elämän alkulähteeseen. Ihminen halusi erottautua elämästä ja valitsi kuoleman. Jumala rakkaudessaan ei jättänyt ihmistä tähän ”aikuiseen riippumattomuuteen”, vaan halusi että ihminen palaisi elämään (eli Jumalan lapseksi). Ainoa tapa siihen oli, että Jumala itse kuoli ihmisen puolesta, eli uhrasi itsensä ihmisen takia. Erilaiset uhrit olivat esikuvia, niin kuin asiantuntevasti huomautit.

Toinen huomio: Se, että ihmiset etääntyivät tuosta esikuvallisuudesta, ja että se perversioitui mm. lasten polttamiseen Molokin kidassa (vrt nykyään lasten murhaaminen kohtuun), ei ole ollut Jumalan tahto.

Mutta tämä tulkintahan ei tietenkään voi olla muuta kuin erään ryhmän höyrähdystä, eli valtakunnansyyttäjällä olisi lisää tutkittavaa.

Seppo Heinola

Kari: ”(vrt nykyään lasten murhaaminen kohtuun), ei ole ollut Jumalan tahto.”

Eikö vedenpaisumuksessa tapahtuneet kohtukuolemat olleet Jumalan tahto? Ja Egyptin esikoisvauvojen murhat, eikö ne tapahtunet Jumalan tahdosta?

Seppo Heinola

Heprean eräs uhraamiseksi käännetty verbi merkitsee myös ’elättää’. Ja leeviläiset papit pistivätkin polttouhreista jääneet kypsät lihat liiveihinsä.
Kuten eräs jalo ihmeparantaja frouvakin näyttää ’uhratuille’ euroilleen paljolti tehneen.

Tuomo Hirvi

Yki on melkoinen uskonnon asiantuntija. Kyllä sinulle näissä tv asiantuntijaporukoissa paikka ehdottomasti kuuluisi kommentoimaan Päivi Räsäsen ja vastaavien tulkintoja raamatullisista ihmiskäsityksistä.

Tuo kynttiläjuttu lienee jotain siltä väliltä mitä arvelen. Kyllä sitä sieluakin siinä yritetään muistella ja minä olen tämän kynttilä/kukkatoimituksen suorittanut kymmeniä jos en satoja kertoja. Minusta se on kuin kohtaisi isänsä kun siinä haudan äärellä saa muistella menneitä. Se on myös muistutus maailman katoavaisuudesta.

Kari Kukkanen

Yki, vilkaisepa ystävällisesti Johanneksen evankeliumin luvun 8 jaetta 58 (Oik.”Minä olen” = Jumalan Pyhä Nimi), sekä erityisesti luvun 10 jae 30 sekä jakeet 34-38.

Juuri tämän takia juutalaisten johtomiehet tuomitsivat hänet kuolemaan, koska hän oli sanonut olevansa Jumala.

Seppo Heinola

Kari: ”Yki, vilkaisepa ystävällisesti Johanneksen evankeliumin luvun 8 jaetta 58 (Oik.”Minä olen” = Jumalan Pyhä Nimi), sekä erityisesti luvun 10 jae 30 sekä jakeet 34-38.
Juuri tämän takia juutalaisten johtomiehet tuomitsivat hänet kuolemaan, koska hän oli sanonut olevansa Jumala.”

Ylitulkintaa Kukkaselta. Ylipapit hikeentyivät, koska Jeesus käytti YLIPAPIN (rajattua) OIKEUTTA käyttää ANI HU eli EGO EIMI formelia. Niinpä heprealaiskirjekin pitää Jeesusta ylipappina eikä suinkaan Jumalana. Jeesus nimenomaan kielsi itsensä jumalallistamisen. Ylipapit pelkäsivät Jeesuksen haluavan ’kalifiksi kalifin paikalle’…

Markku Hirn

Taas opin jotain uutta, Mielenkiintoinen selvennys Jeesuksen ”Minä Olen.. ” lausahduksille.

Kari Kukkanen

Yki, muissa evankeliumeissa Jeesus varoitti levittämästä tietoa jumaluudestaan ennen aikojaan, jotta hän ehtisi opettaa oppilailleen kaiken tarpeellisen. Vrt. Matt. 16:16-20.

Jumalan Poika ei tarkoita sitä että vaikka kaikki ihmiset ovat Jumalan luomina hänen lapsiaan, niin Jeesus on ’ainosyntyinen’ monogennatos, ennen aikojen aikoja ollut.

Toinen Jeesuksen evankeliumeissa käyttämän nimitys itsestään on ’Ihmisen Poika’, bar enosh, mikä tulee Danielin profetiasta 7:13-14. Siinä Hänelle annetaan kaikki valta ikuisesti mikä on mahdollista vain Jumalalle,

Sitä paitsi Johannes, vaikka kirjoittikin evankeliuminsa ilmeisesti yli 80-vuotiaana n. v. 95 (jotkut tutkijat sanovat että se olisi kirjoitettu jo 60-luvulla), oli silminnäkijä Jeesuksen lähimpänä opetunlapsen. Hänen kokemuksensa jäivät lähtemättömästi muistiin, ja hän kirjoitti sen täydentääkseen muita evankeliumeita.

Kari Kukkanen

Onhan itsestään selvää, että ateistit sekä naturalismiin hirttäytyneet liberaaliteologit eivät pidä Jeesusta Jumalana.

Seppo Heinola

Matteus 16.16-20 ei tee Jeesuksesta Jumalaa. Rabbiinisen perimätiedon mukaan vapaustaistelija Messiaan tuli toimia ensin salassa, jotta Hän saisi rauhassa koottua joukot sotaan miehittäjiä vastaan. Mikä on tietysti luonnollista.
Bar enosh Danielin kirjassa ei ole ’Ihmisen poika’ vaan joku ’ihmisen pojan k a l t a i n e n’
’Monogenos’ ei merkitse ’ainoa’ vaan ’yksisyntyinen’,mikä saattoi viitata siihen,että Jeesus katsottiin täydelliseksi sieluksi, jonka ei enää tarvitsisi syntyä uudelleen; juutalaisuudessa uskottiin, että sielun tulee syntyä uudelleen niin monta kerta että se ’täydellistyy’. (Filon)

Seppo Heinola

Kari: ”Onhan itsestään selvää, että ateistit sekä naturalismiin hirttäytyneet liberaaliteologit eivät pidä Jeesusta Jumalana.”

No mikäs ihme tuo, kun Jeesus ei näy itsekään pitäneen itseään Jumalana. ”Miksi kutsut minua (Jeesusta!) hyväksi YKSIN Jumala on hyvä….” (Jeesus)

Kari Kukkanen

Yki. On mielenkiintoista että ateistit surevat vilpittömästi sitä että Nikean kokous ei ottanut mukaan erilaisia 150-300- luvuilla tehtailtuja uskonnollisia romaaneja liitettäväksi Raamatuun, mutta haluasivat polttaa nykyisen (siis jo 100-luvulla yleisesti käytössä olleen) Raamatun tekstin.

Samalla logiikalla pitäisi Raamattuun liittää esim. Dan Brownin romaanit tai Nietzschen teokset.

Seppo Heinola

Käsitys, että 4 evankeiumia olisivat ainoat, jotka kuvaavat nuo aikansa tapahtumat riittävän kattavasti ja oikein, on yksinkertaisesti naivi- ja mihinkään tietelliseenkään vakavan tutkimukseen perustumaton.

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial