Vihollisen ympäröimänä osa 7

7. Onni

Monet sanovat nykyaikana että elämän tarkoitus on onnen saavuttaminen, onnellisuus. Se yritetään saavuttaa eri keinoin. Onni tarkoittaa paljon rahaa, valtaa, nautintoja, viihdettä, mainetta, seksikumppaneita, tietoa, kuuluisuutta jne. jne. Kun tämä kaikki on saavutettu, ollaanko silloin onnellisia? Kokemus osoittaa että ei.
Mitä enemmän onnen tavoittelua, sitä kauemmaksi onnellisuuden tunne tuntuu katoavan. Toisaalta monet köyhät varsinkin kehitysmaissa tuntuvat olevan paljon iloisempia ja tyytyväisempiä, kunhan perustarpeet on tyydytetty. Taas kaikkein rikkaimmat ja kuuluisimmat tuntuvat ahdistuneimmilta. Mistä johtunee?

Onni on ilmeisesti tunne tai käsitys itsestä suhteessa joko ihmisiin tai ympäristöön. Miten koen itseni. Olenko saavuttanut sen, mitä haluan, minkä koen kuuluvan itselleni. Kun en ole saavuttanut sitä, minulla on toive saavuttamisesta, mikä innoittaa minua toimimaan. Jotkut ovat sanoneetkin, että ei se päämäärä, vaan liike sitä kohti. Joka tapauksessa onnea tavoitellaan, koska se houkuttelee uskomaan, että kun sen saavuttaa, muuta en enää tarvitse.

Onni ei kuitenkaan riitä ihmiselle. Pian se mikä on saavutettu, ei enää seuraavana päivänä tunnukaan yhtä hyvältä. Silloin ollan petytty. Ratkaisu on hankkia lisää rahaa, valtaa, nautintoja, viihdettä, mainetta, seksikumppaneita, tietoa, kuuluisuutta jne. jne. Kun yksi aviopuoliso on muuttunut arkipäiväiseksi, ehkä seuraava kumppani tuo minulle onnen? Ehkä jo neljästoista kumppani olisi se oikea?

Kun lopulta tajuaa, että onnen tavoittelu ei tuokaan sitä mitä oikeasti tarvitsen (monet eivät koskaan tajua tätä), joudutaan joko epätoivoon tai kyynisyyteen (eksistentialistit ja ateistit lohduttatuvat sillä että täällä ollaan heitettyinä olemassaoloon ja siinä kaikki) tai etsiydytään erilaisiin New Age-liikkeisiin, uskontoihin ja kaikenlaiseen ’henkisyyteen’. Toiset purkavat turhautumisensa työhön ja viihteeseen tms.

Augustinus sanoi aikoinaan, että ihmisen sisällä on Jumalan mentävä aukko, jonka ainoastaan Hän voi täyttää. Miljoonien ihmisten todistus vahvistaa tämän. Raamattu esittää toisen vaihtoehdon onnen tavoittelulle: ’Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa’. Jeesus sanoi: ’Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.’ Voisiko kaikki olla näin yksinkertaista?

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Yksi kommentti artikkeliin ”Vihollisen ympäröimänä osa 7

  1. Ugandalainen pastori Medad Birungi on parhaillaan Suomessa, ja hän ei oikein nielaissut uutista, että Suomi on taas maailman onnellisimpien ihmisten valtakunta. Sanoi, että ehkä suomalaiset ovat tyytyväisimpiä maailmassa (content), mutta onnellisuus on muuta.
    Radiossa eilen pyysivät ihmisiä soittelemaan, että ovatko onnellisia ja mikä saa onnelliseksi. Yksi mies sanoi: ”työ, koti ja…koira”. Tässä tyytyväinen suomalainen.

    Yksi kysymys, mitä tuossa kyselyssä kysyttiin oli jotenkin niin, että ”elätkö nyt elämäsi parasta aikaa?” Mitä tuokin nyt sitten tarkoittaa? Eikö tuo tarkoita, että ei ole toivoa paremmasta (esim. Jumalan avulla). Kyselyn onnelliseksi tulkitsema ihminen voi varmaan sanoa tänään, että ”on elämän paras päivä”, ja tappaa seuraavana päivänä itsensä. Olihan se paraskin aika huono kuitenkin.

Jätä kommentti

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial

Piditkö lukemastasi. Jaa teksti.