Vastakkainasettelun aika ei ole ohi

Ei liene monta vuotta siitä, kun markkinoitiin uusi slogan, ”vastakkainasettelun aika on ohi”.

En muista miten miesmuisti määritellään mutta ihmisen, taikka miksi näitä kahdella jalalla käveleviä olioita saakaan nykyisin sanoa, muisti lienee hyvin lyhyt. Vastakkainasettelulla tarkoitettiin aseiden kalistelua ja sotia maailman eri kolkissa ja paikallisesti oltiin joko työnantajien leirissä taikka työntekijöiden leirissä, oikeistolaisia taikka vasemmistolaisia, maalta taikka kaupungista, kuuluttiin kirkkon taikka ei jne.

Nykyisin on suvaitsevaisia ja vähemmän suvaitsevaisia, heitä kutsutaan rasisteiksi ja vihapuhujiksi. Kukaan ei tiedä mitä nämä määreet pitävät sisällään mutta valtakunnansyyttäjän mielestä niistä joka tapauksessa voi syyttää. Eli täytyy olla jotain erityisen pahaa.

Kun kansankirkkomme alkoi hajota ja sinne muodostui monenmoisia porukoita omistamaan Jumala ja hänelle annettiin merkityksiä kuten rakastelun siunaaminen ja seksin ylistys.

Suomalaiset tykkäävät hallinoida. Kirkossa kirkolliskokous tekee julkilausumia ja piispainkokous joko juo kahvia ja syö kampaviinereitä ja kirkossa omat oikeassa olevat porukat keskenään läträävät kirkkoviinillä.

Piispainkokous antaa ohjeita joita on noudatettava. Taikka rangaistaan. Siis ainakin pitäisi rangaista tottelemattomia. Ja pitäisi noudattaa.

Kirkko, siis evl-kirkko ei vihi avioliittoon samaa sukupuolta olevia. Taikka siis vihkii. Viimeiset uutiset tulevat Reisjärveltä jonne riensi Sievin kappalainen Anita Leppälä vihkimään homoparin kun niin kovasti rakastavat toisiaan. Varmasti rakastavatkin mutta että avioliitossa olisivat niin mitä tuohon sanoisi. No pariskunta nyt ainakin.

No tilanne taitaa olla vähän samanlainen kuin maahanmuuttopolitiikassa. Kun ei ole pakolainen vaikka sellaisella statuksella tänne tullaan, niin täällä saa hengailla kielteisen päätöksen jälkeen valtion eli meidän veronmaksajien piikkiin kuin mitään päätöstä ei olisikaan. Tarjotaan toimeentulo veronmaksajien piikkiin.

Ihmettelen miksi kirkko ei muka vihi ja muka meillä on maahanmuuttopolitiikka, jonka yksi on turvapaikkastatus ja sen myöntäminen ja tutkiminen. Kun määrätään poistettavaksi maasta niin ei poistetakaan.

Maailma ei kaikille ihmisille ole tasa-arvoinen. Kristikunnan yksi merkillisin maa on Israel, jolle pyydetään rukoilemaan siunausta sen harjoittamalle väkivallalle ja tappamiselle. Maa on yksi rasistisimmista mitä tiedän. Meillä aikanaan Etelä-Afrikkaa pidettiin rasismin mallimaana. Israelin väkivalta ja valloituspolitiikka ei kaukaa vie tätä samaa. Nyt Israel on tekemässä päätöstä suurten palestiinalaisalueiden liittämisestä Israeliin. Palestiinalaiset ajetaan pois. Kun palestiinalaiset puolustavat kotejaan niin sitä kutsutaan väkivallaksi mutta Israelin väkivaltaa siunatuksi väkivallaksi.

Yksi eniten arvostamistani kristityistä on hyvin tuntemani piispa Munib Younan. Hänen sanansa ovat todellista kristillisyyttä, hän kutsuu rauhaan ja sovintoon.

Ihan oikeasti kristinuskossa ei ole koston oikeutta eikä ketään saa tappaa. Jos näin ei olisi niin minä en olekaan kristitty tässä suhteessa. Palestiinalainen on minulle yhtälailla Jumalan lapsi kuin minäkin. Kun otan Kristuksen omaksi elämässäni niin siinä tulee myös palestiinalainen minun veljeksi ja sisareksi.

Vastakkainasettelun aika ei ole ohi.

tuomo

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

33 kommenttia artikkeliin ”Vastakkainasettelun aika ei ole ohi”

  1. Tykkään tuosta Tuomon tyylistä kaivaa verta nenästään, vaikka yleisesti ottaen en jaa hänen ihmettelynsä kauhukabinetin maisemia. Mutta tuosta Israel-kannasta pidän ja olen siinä täysin samaa mieltä. Tässä asiassa Tuomo näkee kirkkaasti asian ytimeen. Olen aiheesta kirjoittanut niin paljon, etten enää jaksa mutta kiitän ja kannustan sinua Tuomo palamaan kirkkaasti molemmista päistä. Tulee siinä prosessissa varmaan jotain hyvääkin pintaan.

  2. Kyllä. Netanyahu on ajamassa maataan kohti hylkyvaltion asemaa. On ollut kyllä varsin mielenkiintoista kuinka länsimaat ovat olleet vaiti ja käyneet kauppaa Israelin kanssa kaikesta sen harjoittamasta palestiinalaisten ihmisarvon lokaan polkemisesta huolimatta. Suomikin käy edelleen kauppaa tämän maan kanssa. Etelä-Afrikkaa kyllä moralisoitiin aikoinaan.

    Jos Netanyahu toteuttaa aikeensa eli liittää miehittämänsä alueet Israeliin, on erityisen mielenkiintoista seurata kansainvälisen yhteisön reaktioita. Käykö samoin kuin Krimin niemimaan kanssa… Epäilen.

  3. Koska olen tottunut sylkykupin asemaan, tarjoudun auliisti.

    Israel on saanut apartheid-valtion aseman, syystä tai syyttä. On itsestään selvää että juutalaiset eivät käännä toista poskea (enää) kun heitä lyödään, saatuaan vihdoin oman valtion 1948. He eivät suostu paljastamaan kaulaansa islamistien kurkunleikkaajille vaan asettuvat vastarintaan, josta heitä tuomitaan YKn EUn, Venäjän ja nimenomaisesti islamistisen maailman taholta (ainoa joka antaa tukensa on toinen hylkyvaltio, USA).

    Israel tarjosi itsenäistyttyään 1948 rauhaa naapureilleen, mutta heti seuraavana aamuna ne hyökkäsivät ylivoimaisin joukoin, mutta kärsivät tappion. Seuraavat yritykset Israelin tuhoamiseksi 1967 ja 1973 eivät nekään tuottaneet tulosta, maailman suureksi harmiksi, sillä samana vuonna arabimaat pistivät öljyhanat kiinni pakottaakseen muut maat jättämään Israelin yksin.

    Sen jälkeen Israel on luovuttanut alueita rauhaa vastaan (Siinai, Gaza) ja tarjosi erittäin edullisen sopimuksen Arafatille Oslossa 1994, mutta A. kieltäytyi ja aloitti terrorikampanjan jossa satoja juutalaisia räjäytettiin busseissa ja kahviloissa. Seurauksena oli muurin rakentaminen, jonka maailma tietysti tuomitsi jyrkästi apartheidina, koska terroristit eivät enää voineet vapaasti kulkea edestakaisin.

    Abbas on kieltäytynyt (Hamas vielä jyrkemmin) kaikista neuvotteluista ja viimeksi Trumpin ehdotus torjuttiin lukematta sitä.

    Ongelman ydin ei ole politiikka tai edes siirtokunnat, vaan uskonto. Koska juutalaiset ovat tulleet islamin hallitsemalle alueelle (Dar as-Salaam; muu maailma on sodan alue, Dar al-Harb) se on törkeä loukkaus Allahia kohtaan ja pakottaa kaikki muslimit pyhään sotaan juutalaisia vastaan. Iran on vannonut tuhoavansa ydinpommeillaan (kunhan saavat ne aikaiseksi) Tel-Avivin ja Hamas on vannonut ajavansa juutalaiset mereen itsenäisestä Palestiinan valtiosta (mitä ei todellisuudessa ole koskaan ollut tuolla alueella).

    Että silleen.

  4. Kari Kukkanen on läpäissyt Netanyahu-opiston kurssit. Harmi, että sillä oppimäärällä ei rauhaa rakenneta. Sen vain sanon, että uskonto ei todellakaan ole ongelma. Ongelma on vanha tuttu: kuka omistaa maan, kuka omistaa luonnonvarat, kuka määrää liikkumisesta

  5. Uskonto on nimenomaan se ongelma, koska vääräuskoiset pitää tappaa. Me täällä suomessakin kuulutaan vääräuskoisiin, että sillein.

  6. Valtakunnan syyttäjällä ja tasa-arvo valtuutetulla olisi Lähi-idässä töitä, koska siellä vihapuhetta riittää ja sukupuolten tasa-arvo on kaukana.

  7. Pari yhdys sana vihrettä, mutta mitäs niistä.

    Kalevi, vihapuhe siellä ei ole vain palsujen yksinoikeus. Sukupuolten tasa-arvoisuus on sekin vähän hankala juttu. Kaikki me tiedämme, ettei islaminuskoisissa kulttuureissa tasa-arvo tosiaan toteudu, mutta suuri osa islamin uskoisista ovat ihan kunnollisia sen asian suhteen. Toisaalta Israelin ortodoksijuutalaiset kammoksuvat naisten tasa-arvoisuutta miehiin nähden. He ovat yhtä jyrkkiä kuin islamistit tässä asiassa. Kai tiedät senkin, että synagoogissa naiset ovat eristetty omaan osastoonsa samoin kuin moskeijoissa. Puhtaassa juutalaisuudessa sukupuolten tasa-arvo on yhtä kaukana kuin puhtaassa kristillisyydessä ja tiukassa islamissa.

    Tasa-arvovaltuutettua ei liene Israelissa olevankaan. Vai olenko väärässä? Joku vuosi sitten Netanjahu julisti, että ”Israel on vain yhden kansan kansallisvaltio – juutalaisten, eikä kenenkään muun”. Heinäkuussa 2018 hyväksyttiin laki, joka määrittelee Israelin valtion juutalaisten kansallisvaltioksi. Arabian kieli menetti virallisen kielen aseman heprean rinnalla. Israelin sisällä asustaa edelleen noin 1,8 miljoonaa arabia. Edelleen, vain juutalaisilla on takaisinpaluuoikeus. Ei arabeilla, vaikka sukujuuret olisivat alueella. Tasa-arvo?

    Miksei Suomessa muuten ole kielletty ruotsia virallisena kielenä? Pitäisikö saamen kielikin kieltää separatismina?

  8. ”Pari yhdys sana vihrettä, mutta mitäs niistä.”

    Missä sanoissa virhe on.

  9. Kalevi Kauppinen: ikävä sanoa asioita, jotka eivät ole mielipiteitä vaan faktoja. Asia nyt vaan on niin, että ylivoimainen, murskaava enemmistö muslimeista ei halua tappaa vääräuskoisia. Se nyt vaan on niin mutta järkivapaa mylly pyörii siitä huolimatta. Ei tunneta taustoja, ei tunneta retoriikkaa, ei tunneta ihmisiä mutta järjettömimmät ajatukset tarttuvat internetistä kyllä. Että se siitä vääräuskoisten tappamisista. Vainoharhaisuus on yksi sairaus sekin.

  10. ”Kalevi Kauppinen: ikävä sanoa asioita, jotka eivät ole mielipiteitä vaan faktoja.”

    Ei tarvitse sanoa mielipiteitä, vaan voi katsoa uutisia, joissa Lähi-idän valtioiden johtajat antavat lausuntoja, niin faktat voi kuulla omin korvin ilman mielipiteitä. He eivät anna vain lausuntoja, vaan toteuttavat aikomuksiaan myös käytännössä.

    Vaikka suurin osa kansasta olisi rauhanomaisia, mutta he eivät voi muuta kuin seurata sivusta, kuinka väkivaltaan viranomaiset kansalaisiaan kehottavat. Jopa lapset koulutetaan sotimaan vääräuskoisia vastaan. Tässä ei mielipiteet auta, vaan on katsottava totuutta silmiin ja tunnustettava se, kuinka asiat ovat.

    Uutiskanavia on muitakin kuin mitä Suomessa kuulemme.

  11. Juha ”Kari Kukkanen on läpäissyt Netanyahu-opiston kurssit. ” Onko tämä ymmärrettävä, että hyväksyt kommenttini asiasisällön, mutta et Netanyahua? Onko tämä ”ad hominem”?

    ”Sen vain sanon, että uskonto ei todellakaan ole ongelma.”

    Se on nimenomaan ongelma. Ateisti ei tietenkään voi tunnustaa että uskonto vaikuttaisi mitenkään, mutta menepä kysymään joltakin muslimilta pitääkö Jerusalemin olla minkään muun kuin islamin hallussa?

  12. Kalevi, ei sen väliä ole. Olin hieman ärsyyntyneellä tuulella ja siksi tartuin. Mutta: ”Valtakunnan syyttäjällä” ja ”tasa-arvo valtuutetulla”. Nuo molemmat ovat yhdyssanoja.

    Lähi-idän valtioiden johtajat muuten ovat yksi asia. Toinen on näiden maiden kansalaiset, joista suurin osa haluaa elää rauhallisesti ja sovussa. Johtajat eivät edusta kansaa missään maassa.

  13. Annan aina ensin oikolukuohjelman tarkistaa tekstin, ennen kuin sen julkaisen. Jos se tekee virheitä, niin sille en voi mitään. Tämäkin kirjoitus on käynyt oikolukuohjelman kautta.

    ”Lähi-idän valtioiden johtajat muuten ovat yksi asia. Toinen on näiden maiden kansalaiset, joista suurin osa haluaa elää rauhallisesti ja sovussa. Johtajat eivät edusta kansaa missään maassa.”

    Kun seuraa Lähi-idän kansojen mielenosoituksia ja kansalaisten haastatteluja, niin ainakin minä saan toisenlaisen käsityksen. Ei täällä lännessä huudella, että kuolema jollekin kansalle.

  14. Pahoitteluni siitä, että en ole ehtinyt käytyä keskustelua seuraamaan. On ollut muuta puuhaa tuon viulun ja noiden nuottien kanssa. On ollut sähköt, vedet katkolla ja leipää pöydässä vähän niukemmin kun esiintymiset 13.3. alkaen peruttiin ja opetustunnit ja leirit. No kun uskoo ja etsii toivon kipinöitä niin jotenkin tässä on tähänkin päivään selvitty.

    Mutta asiaan.

    Hyrskyn Juhalle sanoisin, että miten ihmeessä asenteesi mielipiteisiin on noin vinoutunut. En minä mitään verta nenästäni usuta kenenkään niistämään. Minä heitän keskusteluun joskus hyvinkin kärjistettyjä mielipiteitäni mutta en todellakaan toivo, enkä fiksujen ihmisten uskokaan käyvän keneenkään ihmisenä käsiksi. Minun mielipiteeni ja ajatukseni saa ampua mennen tullen alas. Mutta kun ampuu niin sille pitää olla perusteltu syy, eli en minä sellaista pidä edes mielipiteenä kun sanotaan, että olet väärässä. En koskaan enkä ikinä. Totuutta harvoin kykenen kertomaan jotenkin muuten kuin mitä kaikki muutkin sen löytävät. Mielipiteeni ovat aina minulle tosia eli olen sitä mieltä.

    Mitä Israeliin tulee, niin minä en ymmärrä miten kristityt ihmiset toivovat, ja sallivat, sekä pyytävät siunausta väkivallalle ja toisten ihmisten tappamiselle. Minulle soitti äsken yksi kovasti ”israelin ystävä”, ja sanoi että etkö ymmärrä mitä Raamattu sanoo. Ymmärrän erittäin hyvin, jopa liiankin hyvin. Pyrkikää vihollistenne kanssa sopusointuun ja rauhaan, kääntäkää vaikka toinenkin poskenne lyödä. Jeesus meni ristille että ”armo kävisi oikeudessa”. Juutalaisilla ei ole heidän uskossaan armoa eikä evankeliumia.
    Mitä tulee Israelin poliittiseen syntyyn ja valtioon, niin sillä on määritellyt rajat, eikä niitä niin vain ilmoitusluonteisesti tule sallia yksipuolisesti vieraasta maasta väkivalloin ryöstettyä muutettavan omaksi asuinalueeksi ja maaksi. Jos väkeä ja juutalaisia on enemmän kuin maahan mahtuu niin minkäs sille voi. Juutalaisten asuttamisen Palestiinaankaan ei pitäisi kristillisestä näkökulmasta olla ongelma. Pitää toimia kuten ystäväni, emeritus piispa Munib Younan sanoo. Kristityn tehtävä on rakentaa rauhan siltoja. Valtioiden rajat ovat mitä ovat eikä niillä mitenkään rajata kansojen eikä ihmisten elämistä ja olemista.
    Israelissa ja Palestiinassa käyneenä, useita kertoja tiedän, että ihmisoikeudet Israelissa muille kuin juutalaisille ovat surkeat. Niitä ei käytännössä ole lainkaan. Maata sanotaan demokraattiseksi maaksi. Toki äänestetään mutta sotilaat päättävät, ja gnesset siunaa just sen minkä sotilaat sanovat taikka juutalaisten ääriaineistojen hyvin pieni osa. Poliittisesti heidän asemansa on vallan keskiössä, aina. Kristittynä maahan ei saa kansalaisoikeuksia eikä arabina, palestiinalaisena eikä oikein minään muunakaan kuin juutalaisena.

    Raamatussa puhutaan luvatusta kansasta ja maasta. Sillä nimenomaan tarkoitetaan tiettyjen heimojen paimentolaisten erityisasemaa Jeesuksen aikana ja niissä kirjoituksissa mitä kirjoitettiin Vanhaan Testamenttiin profetioina ja ennustuksina. Silloin ei tarkoitettu piirrettyjä valtioiden rajoja vaan asuinalueita.

    Maailman järjestys on muuttunut. Me emme asu heimoina emmekä paimentolaisina tietyillä alueilla liikkuen, emmekä voi liikkua rajojen yli luvatta. Paitsi nämä kristilliset piirit, jotka vetoavat Raamattuun ymmärtämättä mihin vetoavat. Jumalan maailmassa ja hallinnossa Hän toimii juuri kuin haluaa. Israelille hän ei poliittisena valtiona ole antanut mitään etuoikeuksia eikä rajoja. Ne rajat loi yksipuolisella päätöksellä YK, poliittisesti arabeja, palestiinalaisia ym kuulematta. Otti heiltä pois asuttamansa alueet. Kuten totesin Raamattu puhuu Israelista mutta ei Israelin valtiosta. Juutalaisille on paikkansa, kun eivät vetoaisi tähän Raamattuun valtiona ja nämä kristityn hölmöt sitä olisi tukemassa mukaa Raamatun mukaisena ilmoituksena.

    Olen todella pettynyt tähän kristilliseen käsitykseen Israelista ja siihen painostamiseen, että siunattaisiin väkivalta Lähi-Idässä. En siunaa, en ikinä.

    Minulle soitettiin asiasta viime viikolla toisenkin kerran ja ihmeteltiin miksi en hyväksy ja puolusta Israelia. Sanottiin että en ole uskossa. Totesin, että uskon kuten kirkkomme uskontunnustus kertoo ja opettaa. Siunaan myös Jumalan omaisuuskansan eli heimon, kuinka vain. Mutta niin siunaan kaikki muutkin kansat inuiiteista ja jesuiitoista lähtien. No lienevätkö edes kansoja mutta Jumala loi ihmisen kuvakseen. Siis ihmisen, mustan, ruskean, lihavan, laihan, isonenäisen jne. Kuvanaan olemme Hänen omiaan niin halutessamme. Uskon saamme lahjana ja se jalostuu sitä mukaa kun elämässämme keräämme kokemuksia.

    Tämän maailman aika on oppimista ja kokemuksia varten. Tuonpuoleinen elämä on meille lunastettu uskon kautta. Siihen ei Suomea, Israelia, Venäjää eikä mitään muutakaan maailman valtioiden politiikan hyväksyntää tarvita. Kunhan ei siunaa väkivaltaa eikä tappamista.

    Olin aikanaan lähdössä Golanille rauhanturvaajaksi. En päässyt taikka ehtinyt – onneksi. Valinta tuli upseerin hommiin viikkoa ennen lähtöä mutta koko operaatio peruuntui, kun alkoivat hyökkäillä rauhanturvaajien kimppuun. Jälkeenpäin olen ajatellut, että miksi ihmeessä minä sinne ”jeesustelemaan” halusin. Jos eivät halua rauhaa rakennettavan niin ei siinä minun henkeni taikka uhraukseni auta. Rauha on oltava ennen kuin sitä voi turvata.

    Sillanrakentajat puuttuvat, eikä se väkivaltaa siunaamalla heitä yhtään lisää eikä sekään, että aina Israelilla on lapsen kivenheittelyn jälkeen oikeus kostaa panssarein ja asein. Minäkin puolustan kotiani ja läheisiäni raivokkaasti tarvittaessa mutta en koskaan kosta. Se on barbarismia ja saatanan palvontaa. En ole hyvä ihminen enkä väitä olevani ”oikea” uskova. En ihmistä kummempi mutta lahjan olen ottanut vastaan.

    Israelin osalta minulla on Jumalani kanssa paremmat välit kuin näiden ”oikeiden” uskovien. Jumala siunaa kaikki ajatukseni, joilla tavoittelen hyvää mutta ei niitä silittele, jotka minut aiheetta tuomitsevat, kun kristillisyyteni ja uskoni ei ole heidän kaltaisensa.

    Näissä merkeissä jokainen ajatelkoon kuin haluaa. Minun Raamatussani Israelin politiikalla ei ole erityisasemaa.

  15. Kaleville sanon vain sen verran, että ei toki huudella, että kuolema jollekin kansalle mutta kristittynä en edes ymmärrä ajatusta, että kun pakana eli islamistinen väkivalta koneisto ärsyyntyneenä kohtelustaan tällaista vaatii, niin meillä olisi oikeus kostaa heille. Mutta kun evankeliumia ei ole kummallakaan puolella rajaa niin mistäs sen hyvän sinne muutoin veisi kuin Munib Younan kaltaisten rohkeiden kristittyjen viemänä.

  16. Kari Kukkasen historiankirjoitus on kyllä hyvin israelilainen. Arabit eivät hyväksyneet YK:n Israel päätöstä. Tarjosiko Israel siis rauhaa? Minusta kovin huono on tarjous jos ajetaan kodeista arabit pois. Siis alueelta jonne he olivat tulevaisuutensa rakentaneet. Millainen rauhantarjous se sellainen. Tulee vain mieleeni ”karjala takaisin” ajatus.

    Ja se on Kari Kukkanen silkkaa paska puhetta, jos tähän Allahin sotket. Jumalat eivät maailman rajoja piirtele olkoonpa toteemipaalu minkänäköinen tahansa.

    Siitä olen samaa mieltä, että islamiin on kirjoitettu sisälle väkivaltainen pelastus ja sitä on helppo käyttää oppimattomien ihmisten houkuttelemiseen pahoihin tekoihin. Koko islam sinänsä on poliittinen oppi ja julistus sisältäen lain ja sen tulkinnan sekä tuomiot mm.

    Eikä tilanne Israelissa ole tänä päivänä yhtään kummempi. Minulla on siinä maassa tohtoriksi väitellyt arabiystävä, joka ei saa käyttää samoja tietolähteitä kuin juutalaiset, ei pääse töihin eikä hänen tutkintoansa pidetään minään. Hänellä ei ole kansalaisoikeuksia eikä ihmisoikeuksia. Hän myy muille köyhille Palestiinasta tuomiaan tuotteita, että he saisivat syötävää. Tämä on se rauha mitä Israel tarjoaa ja kyytipojaksi muutama ammus perään.

    Minä en hyväksy yhtäkään itsemurhapommittajaa mistään myöskään yhtään sen kummemmin mutta ymmärrän kouluttamattomassa maassa paljon paremmin sen miten manipuloidaan köyhintä osaa typeryyksiin. Jos Israel olisi sivistysvaltio niin se antaisi kaikille ihmisoikeudet ja pyrkisi oikeasti rauhaan.

  17. Ja hyväksi lopuksi. Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmässä eduskuntaan tuodaan käsiteltäväki lausuntoja Israelin poliitiikan hyväksymisestä. Eli yritetään tätä kautta ujuttaa Suomen kannaksi kaiken hyväksyvä väkivalta, kun sen tekijänä on Israelin sotakoneista ja poliittinen valta.

    Minä olin aikanaan KD:n jäsen. En ole enää. En voisi kuvitellakaan tällaista Israelin siunausta vaadittavan Suomen eduskunnassa.

    Ja ilouutinen Ykille. Lähden kuntavaaleihin Perussuomalaisten listalta. Pyydetty on kolmen puolueen listalle. Eilen allekirjoitettiin paperit. Miksi heidän listaltaan. Siksi, että minäkin tyhmä ymmärrän mitä mieltä siinä puolueessa ollaan eli puhutaan suomea ja kirjoitetaan selkeästi. Puheenjohtaja on se joka vetää puolueen linjan. Olkoon hän kuka tahansa. Timo Soinin aikainen makkaranpuristelu ja takakonttiuskonnollisuus viekkaan varkaan vanavedessä ei enää toimi.

    Silti olen todella iloinen, että Kannus, tuo syntymäpitäjäni, sai kaupunginjohtajakseen ex-ministeri, ex-kansanedustaja Jussi Niinistön. Onko hän ”sininen”, en tiedä mutta kepulaiset hänet valitsivat kun kaupungissa valtaa käyttävät. Ensimmäiset terveiset on vaihdettu siis tervetuloa keskipohjalaiseen maisemaan.

  18. ”Ja se on Kari Kukkanen silkkaa paska puhetta, jos tähän Allahin sotket. Jumalat eivät maailman rajoja piirtele olkoonpa toteemipaalu minkänäköinen tahansa.”

    Kuten jo aikaisemmin totesin, ateisti ei tietenkään usko mihinkään materialismin ulkopuoliseen. Se, kenenkä puhe on ulosteperäistä, tullaan arvioimaan viimeisellä tuomiolla, johon minut kutsutaan ensimmäisenä.

  19. MInä en ole ateisti. En ole ollut koskaan. On merkillistä, että kristityksi ja uskovaksi itsensä korottaneilta löytyy tällaista valtaa jota ainakaan Jumala heille ei ole antanut eli tuomita minun uskoni ja kristillisyyteni.

  20. Olen seurannut jo pitkään Lähi-idän tilannetta, kuinka se kehittyy. Rauhaa siellä ei koskaan tule olemaan, sen verran uskon Raamattuun, että pidän sitä totena.

    Kuka uskoo siihen, että rauha saavutettaisiin täyttämällä kaikki vihollisvaltioiden vaatimukset. Jos niin tehtäisiin, niin se olisi Israelin kansan loppu, mutta kun Raamattu sanoo, ettei sellaista enää koskaan tule, niin uskottava se on.

    Iran pyrkii valmistamaan pitkän matkan ohjuksia jotka kantavat ydinkärkiä, jos tätä ei pystytä hillitsemään, niin se tietää sotaa, joka olisi Iranin tuho. Israelin rajoilla on satojatuhansia ohjuksia valmiina iskemään, kun vain sopiva hetki tulee. Sen takia Israel joutuu tuhoamaan asevarastoja Syyriassa, jotka Iran sinne toimittaa, tämän takia Gazan merialueella on saarto, ettei sinne rahdata sotamateriaalia.

    Israeliin ammutaan suuri määrä raketteja siviilikohteisiin, palapommia lennätetään leijojen avulla tuhoten viljelyksiä, rajan läpi pyritään väkivalloin tekemään tuhoja siviiliväestön keskuuteen. Rakettisateessa on asukkaiden hälytyksen sattuessa aikaa vain muutama kymmen sekuntia päästä suojaan talojen alle rakennettuihin suojiin.

    Tätä luetteloa voisi jatkaa vielä pitkäänkin, mutta kaikkien vähänkin asioita seuraavien sen pitäisi tietää, mitä siellä tapahtuu. Voisiko joku sanoa sen, miten pitäisi toimia, että rauha syntyisi, ja vääräuskoisia ei enää vainottaisi.

    Antakaa ihmeesä käytännön ohjeet, jotka lopettaisivat sotatilan. Minusta ei ole muita vaihtoehtoja kuin hylän maansa, tai antaa kansan tuhoutua, ellei sitä puolustettaisi. Tässäkin tapauksesa löytyy tähän Raamatusta vastaus. Raamatun kaikki ennustuksen käyvät joka tapauksessa toteen, jos siihen ei usko, niin on turhaa uskoa koko Raamattuun.

  21. Tuomo ”MInä en ole ateisti.”

    Sanoinko, että sinä olet ateisti? Jos joku ei usko Jumalaan, ymmärtääkseni sellainen on ateisti.
    Hämmästyin, koska väitteesi mukaan Jumalalla tai Allahilla tai millään epäjumalalla ei muka olisi mitään tekemistä ihmisten toimien kanssa.

    Minun Jumalani vaikuttaa minussa tekemistä ja tahtomista, jos en synneilläni Häntä estä. Allah ja mikä tahansa muu vaikuttaa taas niihin uskoviin, esim. tappamalla vääräuskoisia, kuten kristittyjä ja juutalaisia eri puolilla maailmaa.

    Se, että uskonto naamioidaan politiikaksi, ei muuta asiaa.

  22. Kaleville sanon sen, että maailmaan ei tule rauhaa. Se mitä juutalaisen heimon osalta Raamattu ennustaa linee heidän tulevaisuutensa. Kun maille piirretään rajat poliittisin perustein niin silloin rajataan hallinnon valta rajojen sisäpuolelle. Sillä ei kuitenkaan poisteta ihmisen eikä toinen toisemme kunnioittamista, eikä anneta lupaa tappaa taikka hävittää mitään. Koskee kaikkia valtioita ja kansoja. Venäjän Krimin valtausta pitää paheksua ja Israelin palestiinalaisalueiden valtausta pitää myös paheksua. Se mistä Raamatussa puhutaan on rauha ja rakkaus Kristuksessa, siis evankeliumi. Tässä lyhyesti eli juutalaisten ja arabien on vain hyväksyttävä ja kunnioitettava toisiaan. Valtion rajat ovat valtion rajoja ja ihmiset asuvat kotiseuduillaan ja tuolla alueella se tarkoittaa jatkuvaa sillanrakentamista ennustipa Raamattu mitä tahansa.

  23. Kari, kyllä kommentistasi sen kuvan sai, että määrittelit minut ei kristityksi.

    Uskontoja ei naamioida politiikaksi. Jumalat eivät hallinnoi vaan ihmiset. Politiikassa aina hoidetaan ihmisten asioita olipa heidän jumalansa minkä näköinen tahansa.

    Miten jumalani vaikuttaa minussa niin se luo minuun hengellisen toivon mutta ei politikoi. Siksi kristitylle politiikka on politiikkaa ja usko oppi iänkaikkisesta elämästä.

    Islam on oppina yhteiskuntajärjestyksen määrittelemistä sen hengellinen aspekti sisältyy tähän. Kristinuskon ja monen muun vastaavan oppi ei rakennu yhteiskuntajärjestykselle vaan ihmiskuvalle toinen toisistamme ja Luojastamme.

  24. Tämä Seppo Kääriäisen viimeisimmän Kotimaa-lehden kolumnin ajatus on erinomainen vaikkapa Raamatun vanhan testamentin lukijoille etenkin, Israelin ystäville ja meille kaikille. ”Tulevaisuus voi tulla paremmaksi oppimalla menneisyyden vääryyksistä! Kaikki katoaa, historia ei?”

  25. Tuomo. En puhunut kristinuskosta ja politiikasta, vaan siitä että islam määritelmän mukaan ei voi sietää niillä alueilla, jotka joskus ovat olleet islamin hallussa, että sinne muodostuisi muuta hallintoa. Sen takia Israel valtiona on hävitettävä uskonnon määräämänä.
    Se, että uskonto ja yhteiskunta ovat islamissa sama, osoittaa vain analyysini oikeaksi.
    Miten taas minun Jumalani (isolla kirjaimella!) toimii, on minulle henkilökohtaista, mutta vaikuttaa siihen miten toimin yhteiskunnassa.

  26. Mitä Israelin pitäisi tehdä, että pysyvä rauha tulisi, siihen ei näytä vastausta tulevan. Pitäisikö avata rajat, poistaa muuri rajalta, antaa tappaa siviilejä, antaa Iranin tuoda ydinkärkiä rajalle. Olisiko tämä sitä kunnioitusta, joista Tuomo puhuu, minusta kunnioitus pitää molemminpuolista, niin silloin se onnistuu, ei muuten. Jos juutalaisia nimitetään sikojen jälkeläisiksi, niin onko se kunnioitusta.

    Raamatun mukaan Jumala pitää Israelia omaisuuskansanaan, jota se on kurittanut kovin ottein mutta ei koskaan hylkää, jos tätä ei usko, niin turha on vedota toisen kunnioittamiseen, jos ei pysty sanomaan, miten erimielisyydet ratkaistaan.

    Islamin oppia ei voi koskaan sovittaa juutalaisten Jumalaan, koska ne ovat kaukana toisistaan. Tilanne ei ratkea muuten kuin lopettamalla väkivalta puolin ja toisin, mutta näillä eväillä se ei ole mahdollista.

  27. Niin Kari, en ymmärtänyt mikä siinä edellisessä kirjoittamassani poikkesi analyysistäsi. Jumalani kirjoitetaan isolla jos tarkoitetaan kristinuskon jumalaa. Jumalia on monenmoisia joita nykyisin näkee mm tatuoinneissa.

    Mitä tulee islamin poliittiseen ajatukseen niin ei se poikkea mistään poliittiseta liikkeestä yhtään sen enempää. Kuka sitä nyt sosiaalidemokraattina keräisi ääniä perussuomalaisille. Väitätkö juutalaisten olevan yhtään sallivampia vaikkapa Jerusalemin suhteen. Se nyt pitäisi jokaiselle järkevälle ja ajattelevalle olla selvä asia että omistamaani taloon ja maihin taikka mantuihin ei ilman vastarintaa väkivalloin tulla. Siinä ei uskonnolla ole merkitystä vaan omistamisella ja tehdyillä uhrauksilla. Sotimalla ja väkivalloin anastetaan omistusoikeuksia mutta harvoin ilman vastarintaa.

  28. En ole väittänyt juutalaisista yhtään mitään, paitsi että he ovat rasisteja samalla tavoin kuin esim. perusssuomalainen.
    En vieläkään ymmärrä: onko islamin poliittisen aatteen takana uskonto vai ei? He itse perustavat vaatimuksensa juutalaisten karkoittamisesta alueelta nimenomaan uskontoon ja se on vain naamioitu poliittiseksi vaatimukseksi. Jerusalem on kolmen uskonnon pyhä kaupunki (tosin islamissa se on vasta kolmanneksi pyhin, perustuen Muhammedin näkemään uneen, jossa olisi ihmehevosella ratsastanut ilman halki kaukaisimpaan moskeijaan [al-Aqsa] ja sieltä taivaaseen. Tosin al-Aqsa moskeija rakennettiin vasta 60 vuotta M:n kuoleman jälkeen). Silti muslimit kieltävät muiden rukoukset temppelivuorella.
    1948 Israelin päämisteri David Ben-Gurion tarjosi rauhaa mutta se ei kelvannut. Suurin osa palestiinalaisista pakolaisista lähtivät kun arabihallitukset käskivät heidät pois tietä kunnes juutalaiset olisi tuhottu. Osan pakottivat juutalaiset pois. Vastaavasti 1940-1950-luvulla muslimivaltiot karkoittivat noin 700 000 juutalaista pois maistaan ja suurin osa muutti Israeliin.
    Että siinä sitä tasapuolisuutta.

  29. Kukkanen, kumpaakin. Se yhteiskuntajärjestykseksi luotu tähän maailmaan jossa on yksi jumala. Eli vähän kuin totalitaristinen kommunismi aikanaan.

    No nyt vihdoin pääset asian ytimeen. Kostoa koston perään. Onko uskonto taustalla niin ainakin meillä Israelin ystävillä on ja vielä vanhatestamentillinen raamatullinen oppi asiasta.

    Totta vieköön Israelissa on rasistinen valtiollinen järjestelmä.

  30. Onhan itsestään selvää, että ainoastaan kristityt ja juutalaiset ovat rasisteja kun taas ateistit ja islamistit eivät.

    Tuo vaatimus juutalaisten karkoituksesta koko alueelta on humanismin (lue islamismin) kaunein kukkanen.

  31. Mielenkiintoista kuinka Jeesuksen sana Matt. 24:18 ”Missä on raato, sinne kokoontuvat korppikotkat” on toteutumassa: Israel on tuomittu kuolemaan ja raadonrepijät ovat valmiina ympärillä.

  32. Onpa mielenkiintoista Kari Kukkanen, että sinäkin lähdet irrottelemaan yksittäisiä Raamatun jakeita omien ajatustesi tueksi. Minusta se on sitä pirun tapaa lukea Raamattua ja tällä en osoita sinuun vaan tapaan.

    Israelin valtio on poliittinen valtarakennelma eikä se viittaa millään tavalla juutalaisuuteen josta Raamattu puhuu. Kun alettaisiinkin puhua siitä Israelista joka henkisesti yhdistyisi oikein tiettyyn kansaan ja ihmisiin kuten Raamatussa niin minullakin olisi mahdollisuus hyväksyä joitakin ns ”Israelin ystävien” juttuja. Jotenkin kamalaa on lukea kuinka viisaat ja oppineet ihmiset väittävät, että julkisuuskuva ja uutiset Israelin väkivallasta ovat vääristeltyjä. Eivät ole vaan oikeasti ne ovat tavallisen ihmisen elämässä siellä jokapäiväistä pelkoa ja väkivaltaa. Ei aina sotaa mutta väkivaltaa.

    Sokeus hengellisessä mielessä on yksi pahimpia syntejä mitä tiedän. Tässä asiassa sitä harjoitetaan tahallaan ja myös typeryyttään.

Jätä kommentti

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial

Piditkö lukemastasi. Jaa teksti.