Uusi työ – uudet aivot

Olen ollut viime viikoina aika hiljaa Blogimetsässä ja muutenkaan en juuri läppäriä ole avannut. Olen ollut ns. oikeissa töissä, mikä asianlaita on herättänyt ansaittua hämmennystä lähipiirissä.

Heinäkuu oli vapaata opetushommista. Niinpä väsäsin TE-toimiston ilmoitukseen lyhyen sähköpostityöhakemuksen mansikkatilalle opastamaan ihmisiä pellolla, ja kuinka ollakaan sain töitä eräällä erään nimettömän kaupungin lähistöllä sijaitsevalla mansikkatilalla. Työhaastattelussa kysyivät mikä on suurin vahvuuteni ja suurin heikkouteni. Sanoin, että olen aika suorapuheinen ja se käy vastauksena molempiin. Kumma kyllä töitä tarjottiin heti seuraavana päivänä.

Työvuoro kesti pötköön 5 tuntia satoi tai paistoi. Mukana sai olla välillä koko arsenaali hellevaatteista sadevaatteisiin ja talvitakkiin samanakin päivänä. Pelkäsin ehkä eniten, että tylsistyn hengiltä, mutta niin ei päässyt käymään. Mansikat on sitä paitsi niin herkkua, ja kun niitä saa 50% henkilökunta-alennuksella niin kaikki on kaunista.

Työn oppi nopeasti, mutta sitten tulikin haastetta ihan täysillä, kun ilmeni, että pellolle tulee erilaisia ulkomaalaisia heimoja, jotka olivat siinä käsityksessä, että mansikoita voi pellolta tulla syömään ilmaiseksi. Parhaimmillaan porukkaa tuli kokonaan ilman astiaa, mutta yleisin versio teemasta on se varma tieto, että jos heimosta yhdellä on pikkuinen astia, muut yhdeksän ihmistä voivat syödä ilmaiseksi. Joka muuta väittää on rasisti.

Meikäläinen tietysti konsultoi sitten Helsingissä työskentelevää ala-asteen opettajaystäväänsä, joka sanoi että rajat pitää laittaa HETI. Siitä se sitten alkoi. Eksperimentointi joukkojenhallinnassa ja kotouttamistoimissa. Oli vallan opettavaista nähdä, kuinka dynamiikka pellolla toimi.

Aika pian päädyin siihen, että heti suurin piirtein kaikille kerrotaan, että maistaa saa, mutta muuten kassan kautta. Ja sitten kun heimot eivät noudata/ymmärrä ohjeita, niin sitten menen sanomaan suoraan uudelleen. Ja jään viereen katsomaan jokaista liikettä, jos homma ei tunnu tulevan ymmärretyksi. Hyvin pian sitten yleensä joku heimon mies hermostui ja alkoi kommentoida hiukan agressiivisesti.

Siinä vaiheessa sitten lähestyn miestä ja alan pitää porukalle mansikanviljely-suomalainen kulttuuri-kurssia. Siinä kohtaa vaihdoin tyyliä ja aloin kertoa asiasta ikään kuin olisivat vanhoja tuttuja, mutta vain eri kulttuurista. Hämmästyttävintä tässä oli, että porukka poikkeuksetta kuunteli monipolvista selitystäni liittyen talouteen, viljelyolosuhteisiin, itsepoimintakulttuuriin, sanomattomiin sääntöihin, joita suomalaiset perinteisesti noudattavat yms. yms. Kaiken mitä isäntäväki mansikanviljelystä oli minulle kertonut kerroin eteenpäin. Eli kerroin mitä kaikkea pitää tehdä, ennen kuin se mansikka siinä möllöttää.

Ihan ekoina työpäivinä esimerkiksi saattelin kerran yhden heimon kädestä pitäen ison mekastuksen kanssa kassalle. Pakko oli kysyä shown jälkeen (jota isäntä katseli vierestä), että tuliko potkut vai ylennys. En saanut suoraa vastausta, mutta eleistä päätellen ihan pahakseen eivät toimiani laittaneet.

Toki kerroin toimistani aina isännälle ja muille oppaille. Selitin myös miksi tein niin kuin tein, ja mitä johtopäätöksiä erilaisista havainnoista olin tehnyt.

Lopputuloksena, luulen että homma toimi. Ideana oli saada yhteisöihin sana kiertämään, että siellä on se yksi paha nainen, joka puhuu kummia, sanoo, että ei saisi muka syödä. Kyselin vikana työpäivänä muilta oppailta, että ovatko kohdanneet lähipäivinä ongelmia. Sanoivat, että eivät pahemmin, mutta monet porukat kysyvät, että saako syödä. Jännä juttu. Tulkitsin, että testasivat, että onko säännöt samat muillakin oppailla. Ja olivathan ne.

Kaiken tämän keskellä aivoni miettivät vain ja ainoastaan tätä ”kotouttamisongelmaa”, muuten nukutti ihan hyvästi öiseen aikaan, eikä jaksanut yhtään kiinnostua maailmanpolitiikasta tai edes sananvapaustilanteesta, talouskehityksestä nyt puhumattakaan. Hämmästyttävää miten työ vaikuttaa aivotoimintaan. Nyt olen hissukseen palaamassa ns. normaaliin elämään läppärin edessä, mutta oli se vain mielekästä hommaa saada ihan käytännössä käyttää kaikkea tietämystään kulttuureista, viljelystä, taloudesta yms. suomalaisen maaseudun parhaiden puolien puolustamiseksi, ja vieläpä huomata, että se toimi – oletettavasti.

Palkkaakin tuli tilille enemmän kuin oli sovittukaan… Eräänlainen palkankorotus jälkikäteen. Siitä voinee päätellä, että palveluksiani jopa arvostettiin. Aika siistiä.

Tuo homma oli aika optimaalinen kooste luonnon rauhaa, hiljaisuutta, ihmisiä, keskusteluja ja haasteita. Oli myös mielenkiintoista nähdä, kuinka homma toimi. Kummasti siinä ehti oikeasti oppia mansikanviljelystäkin. Saa nähdä haenko hommiin ensi vuonnakin. Ehkä kotouttamistoimet vaativat vielä jatko-osan, en tiedä.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

5 kommenttia artikkeliin ”Uusi työ – uudet aivot”

  1. Kiitos hyvästä blogista, joka herättää monia mietteitä isommista asioista kuin mansikoiden poimiminen.

  2. Kiitos Tapio. Juu, aika herätteitä antavat nelisen viikkoa. Yksi opetus on, että rajat on pidettävä tiukasti jos halutaan säilyttää mitään omasta kulttuuristamme. Ei pellolla tarvittu kuin yksi suomalainen kapinallinen mansikansyöjä näiden heimojen lisäksi, kun kohta koko pelto popsi mansikoita suihinsa ihan vapautuneesti. Sen jälkeen muuttui ohjeistus – kaikille – tiukaksi.

  3. Kyllä suomalainen talonemäntä , tai hänen vastineensa, on aina pitänyt rengit ja piiat herran kurissa ja nuhteessa. Se tuli taas kerran vahvistettua yllä olevassa tekstissä.

    Siinä muuten vahvistettiin myös se epäsuorasti että vieraat ja muukalaiset yrittävät ensin hyötyä ja ilman maksua olosuhteista ,mutta kun niille pitää kuria ja järjestystä niin systeemi toimii. Koskee niin kuin maassa syntyneitä että maahan tulleita. Vai luuleeko joku että synty suomalainen jättää mansikat syömättä jos vartijaa ei löydy?

  4. ” Vai luuleeko joku että synty suomalainen jättää mansikat syömättä jos vartijaa ei löydy?”

    Kyllä jättää syömättä. Maistelee välillä, mutta ei tule syömätarkoituksessa pellolle. Et taida olla ollut mansikoita itsepoimimassa? Työhakemuksessani suurin ammattitaidon osoitus oli, että sanoin käyneeni itse poimimassa moniltakin tiloilta mansikoita talveksi. Siis väitin tietäväni kuinka homma toimii. Tämä tila oli vain aivan eri juttu. Paljon isompi ja lähellä kaupunkia.

    Missään tosi maalaistiloilla ei koskaan ole ohjeistettu että saako syödä vai ei. Ei sitä tarvitse ohjeistaa. Tämä oli osa kurssiani pellon laidalla. Suomalainen ymmärtää, että kyse on jonkun koko vuoden elannosta, eikä ota sitä hommaa pelkän syömisen kannalta. Asian todistaakseni kehotin heimoa katsomaan ympärilleen, että miten suomalainen kerää.

    Tämä sanattoman luottamuksen kulttuuri loppui tänä kesänä laajemminkin. Se on iso sääli. Maaseudustakin on tullut kulttuurien taistelukenttä. Niille, jotka kuuntelivat kurssiani ymmärtäväinen ilme kasvoillaan sanoin myös, että laittakaa sanaa kiertämään yhteisöissänne, sillä ei ole kenenkään etu että tästä nousee iso vihamielisyys. Nimittäin suomalaisessa mediassa oli paljon juttuja tiloista, joilla on todella vielä isompia ongelmia asian kanssa. Joku lopetti Espoossa kokonaan itsepoiminnan, toinen otti käyttöön pantit jne. Aika entinen ei enää tule takaisin, mutta lisätuhoja olisi syytä pyrkiä estämään.

Jätä kommentti

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial

Piditkö lukemastasi. Jaa teksti.