Kesäteräteologisia mietteitä 12. Uskoa sinapinsiemenen vertaa



Ihminen ei valitse äidinkieltään, vaan äidinkieli ihmisen. Niin ei valitse myöskään uskontoaan, vaan se ihmisen. Usko määrittyy uskonnon kautta. Kun syntyy kristinuskoiseen maahan, tulee mitä todennäköisimmin kristinuskon määrittelemään uskoon. Jos tulee. Uskoon tuleminen vaatii tietyt henkiset ominaisuudet ja ympäristön. Kun uskonto on osa ympäröivää kulttuuria, saattaa tulla uskoon. Mutta syntyessä kulttuuriin, jossa ei jumalia juuri tunneta, ei välttämättä uskoon tule. Mihin silloin uskoisikaan, ellei sitten olisi sattunut syntymään kaukaiseen eristyneeseen heimoon, johon ilmaantui valtava laiva tai lentokone ja sen mukana oudon näköisiä ihmisiä ihmeellisiä tavaroita tuoden. Lastikultti, cargo cult. Laiva tai lentokone on silloin se jumala ja lasti, cargo, on se uskonto.
 
Jotkut sanovat, että ihmisellä on synnynnäinen jumalataju. Mutta tämä käsitys on kapeakatseinen. Alkuperäisheimoilla ei juuri ole tai ole ollut uskoa, ellei sitten joitain animistisia kultteja ja muita taikauskoja. Mutta ei jumalia.
 
Tierra del Fuego on Etelä-Amerikan kärjessä oleva paikka, jonne Charles Darwin Beaglen reissuilla kerran saapui. Hän oli silloin vielä itse uskossa. Havainto ja toteamus: ”Ei ole mitään todisteita siitä, että alkuperäiskansoille olisi annettu jalo usko kaikkivaltiaaseen Jumalaan. Päinvastoin, runsas todistusaineisto, joka ei ole peräisin satunnaisilta matkailijoilta, vaan pitkään villiheimojen parissa asuneilta ihmisiltä, osoittaa, että on ollut ja edelleen on suuri joukko kansoja, joilla ei ole minkäänlaista ajatusta yhdestä tai useammasta jumalsta ja joiden kielessä ei edes ole sellaiseen viittaavaa sanaa.” -Darwin, Ihmisen polveutuminen
 
Eräs ghanalainen kertoi taannoin eräälle suomalaiselle uskonnosta maassaan. Kristityt ovat enemmistö ja kirkkoherrat keräävät kymmenyksiä, siis 10% seurakuntalaistensa tuloista. Mutta yhdeksän kymmenestä käyttää rahat itse. Ostavat prameaa elämää ja hienoja kärryjä. Peräti lentsikoitakin. Siis vain 1/10-osa on rehellisiä. Tarkoittaa: oikeasti uskovia. -Tosin USA:ssa on runsaasti TV-pastoreita, jotka kylpevät rikkauksissa.
 
Afrikassa, kuten missään muuallakaan, ei pääosin ollut kristinuskoa ennen sen sinne viemistä. Suomessakin oli animistiset uskomukset vallalla ennen kristinuskon miekkalähetystä. Eräin paikoin Afrikassa sinne lähetetty kristinusko on sekoittunut primitiivisiin taikauskoihin ja niinpä papitkin ovat osallistuneet taikamenoihin ja hyväksyneet mm. albiinojen tappamisen ja jäsenien taikakaluiksi ottamisen. Kristinuskosta on tullut yksi lisähöyste taikauskoon.
 
Minulla ei ole jumalatajua. Ei uskoa sinapinsiemenen vertaa. Opin jumalajutut, kun niistä minulle pienenä kerrottiin. Rippileirillä minut indoktrinoitiin puolihypnoottisin menetelmin luulemaan olevani uskossa, kunnes unohdin sen parissa viikossa. Minulla ei ole ollut mitään valaistumiskokemusta. Ei mitään tajunnan hetkeä, jossa kaikki suhteutuu ja liittyy kaikkeen ja kaikessa on ykseys, sama lähtökohta ja päämäärä. Olen tyyten jumalatajuton, mutta silti en osaa olla siitä onneton.
Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

12 kommenttia artikkeliin ”Kesäteräteologisia mietteitä 12. Uskoa sinapinsiemenen vertaa”

  1. Ole siis onnellinen uskottomuudestasi.

    Se, että pastorit ympäri maailmaa elävät leveätä elämää lampaittensa kustannuksella, on törkeätä Jeesuksen nimen väärinkäyttöä. Luuletko, että he saavat siitä palkan seisoessaan kerran Jumalan tuomioistuimen edessä?

    Se, että ihminen ei syntyessään uskoisi Jumalaan on taikauskoa. Kuitenkin hyvin pian ihmiset opettavat ettei Jumalaa ole ja näin indoktrinoivat heidät ateisteiksi.

  2. Jumalan olemassa olo tuntuu monelle olevan kipeä paikka, jonka takia koetetaan vakuuttaa kaikille muillekin, ettei Jumalaa voi olla olemassa. Vahvistaako tämä heidän sisäistä tasapainoaan, siihen en usko, koska ei jumalattomat ole sen onnellisempia, kuin Jumalaan uskovatkaan.

    Se, että Jumalaan uskovat ovat tehneet ja tekevät edelleen niin paljon pahaa, on usein se syy, miksi Jumala pitäisi kieltää, mutta kyllä ne muutkin pahaa osaavat tehdä. Historia on osoittanut sen, kuinka niiden maiden on käynyt, jotka ovat pyrkineet kieltämään kaiken uskonnon harjoittamisen.

    Jos uskoo Jumalan olemassa oloon ja sitten tieten tahtoen tekee toisin, kuin tietää hänen tahtonsa olevan, niin se tuntuu tuovan ongelmia monellakin tapaa.

  3. Olet käsittänyt väärin käsitteen taikausko. Sitä on nimenomaan näkymättömän ja tuntemattoman voiman aikaansaamat tapahtumat fyysisessä aisti- ja kokemusmaailmassa.

    Mitä tulee tuohon, että ”ihmiset opettavat, ettei Jumalaa ole”, niin asia on pääsääntöisesti päinvastoin. Uskonnottomuutta ei juuri opeteta, uskontoa ja uskomista kylläkin. Subjektiivista kokemusta ei lasketa, mutta mainitsen nyt kuitenkin, että itselläni on neljä lasta. Kun näiden ollessa pieniä, olin hällävälisti, niin jokainen kastettiin. Ja jokainen halusi käydä ja kävi rippileirin, kun kaikkien kaveritkin olivat menossa. Ei haitannut minua hällävälistiä. En indoktrinoinut ketään uskonnottomuuteen. Uskominen tai uskonnottomuus ei juuri kuulunut arkeemme. Vasta paljon myöhemmin olen tehnyt omista näkemyksistäni selkoa. Lakkasinhan olemasta hällävälisti vasta 10 vuotta sitten. – Niin, yksikään lapsistani ei ole uskossa. Ja jokainen omaehtoisesti erosi kirkosta täysi-ikäiseksi tultuaan (vaikka olisimme antaneet luvan alaikäisenäkin eroamiseen).

    Mutta vaikka omakohtainen kokemus saakin jäädä pois laskuista, on selvästikin niin, ettei yhdelläkään lapsistani ole sitä ns. jumalatajua. Jokainen on saanut päiväkodissa, koulussa ja rippileirillä annokset uskontoa, uskomisen autuuden julistusta ym., mutta jumalataju ei herännyt. Muistaakseni vain esikoiseni, joka on muutenkin kärkkäämmästä päästä tuomaan mielipiteensä, on ilmoittanut olevansa ateisti. En ole varma siitäkään.

    Onnellisuus on tila, joka on melkeinpä tyyten riippumaton siitä, onko uskossa vaiko ei. Tarkoitan nyt lähinnä sitä, että jotkut hikariuskovat ovat väittäneet, että jumalaton ihminen on onneton ihminen. Itse tunnen runsaasti jumalattomia eli uskonnottomia ihmisiä, eivätkä he ole sen kummemmin onnettomia tai onnellisia kuin myös tietämäni uskovatkaan. Oma uskonnottomuuteni ei tee minua onnellisemmaksi, mutta ei myöskään onnettomammaksi.

  4. Miksi pitäisi olla uskoa sinapinsiemenen verran, kun usko ei pelasta? Usko on toivomista. Ja jos uskoa olisi sinapinsiemenen verran, niin voisi siirtää vuoria. Kun kukaan ei siirrä vuoria, niin kenelläkään ei ole uskoa sinapinsiemenen vertaa.

    Ateistit ymmärtävät Jumalasta paljon enemmän kuin valtaosa uskovista, kun he eivät usko nykykristilliseen jumalakuvaan. Mites se menikään? Monet viimeiset tulevat ensimmäisiksi.

    Kansojen tuomiossa (Mat.25) atestit ja helluntailaiset ja kirkkouskovaiset ovat sekaisin. Oikeamieliset erotellaan väärämielisistä. Vuohet ja lampaat ovat tuomion kuullessan yhtä ihmeissään. Miksi? Voisi ajatella niin, että kirkkouskovainen tai supersaarnaaja on ällikällä, kun ateisti perii valtakunnan ja hän löytää itsensä vuohien joukosta. Eivät vesikasteet ja sakramentit ja uudestisyntymiset merkkaa mitään, vaan mitä teit lähimmäisille.

    .

  5. Tapio, olet todella hyvin perillä asioista. Se mitä minä luulen uskostani, ei ole pätkänkään arvoista. Kuitenkin olen eri mieltä uudestisyntymisestä. Joh. 3:3 Jeesus selvästi ilmaisee asian. Eri asia on, että uskon tulee ilmetä teoissa, kuten Jaakob huomauttaa kirjeessään.

    Yki. Tiedät hyvin tarkkaan, että himouskovaisten pienen piirin ulkopuolella noita hihhuleita pidetään hulluina ja yleisessä keskustelussa uskosta varotaan tiukasti puhumasta. Se, että aikoinaan päiväkodissa ja kouluissa puhuttiin positiivisesti Jumalasta, on jo aikaa ollut menneen kesän lumia. Uskonnottomuus (paitsi islam, josta puhutaan ylistävästi) on normi, kuten kaikkialla länsimaissa.

  6. ”Eri asia on, että uskon tulee ilmetä teoissa, kuten Jaakob huomauttaa kirjeessään.”

    Sama teema on kansojen tuomiossa.

    ”Kuitenkin olen eri mieltä uudestisyntymisestä. Joh. 3:3”

    ”Jeesus vastasi hänelle: »Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa.”

    -92 käännös on epätarkka, koska se hukkaa jakeen idean sanalla ”pääse”.

    ”Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ”Varmasti, varmasti sanon sinulle, jos joku ei synny ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa.”

    Jumalan valtakunta on siellä, missä uskova. Näkeekö Jumalan valtakunnan tässä ja nyt, siinä jakeen idea. Kyse on samasta kuin Mooseksen kirjassa, luvattuun maahan matkaamisesta ja sen valtaamisesta.

    Kaikki näkevät Jumalan valtakunnan, kun usko vaihtuu näkemiseksi.

    Näenkö? Valehtelisin, jos sanoisin näkeväni. Mutta erämaassa voin uskoa luvattuun maahan. Usko on myös sen näkemistä, mitä pitää totena.

  7. Jos näkee Jumalan valtakunnan, niin silloin täytyy olla jo sisällä, ei voi sitä selittää. Jumalan valtakunta ei ole ainetta, vaan jotain sellaista, jota emme ymmärrä sen takia, koska meidän ajattelumme on sidottu aineeseen ja aikaan.

    Jeesus sanoi ristillä ryövärille, tänään sinun pitää oleman minun kanssani paratiisissa, joten se luojan kuva, jonka ihminen sai luomiskertomuksen mukaan seurasi Jeesusta paratiisiin. Voidaan sanoa, että ryöväri syntyi ristillä ollessaan uudesti ja oli kelvollinen Jumalan valtakuntaan.

    Jeesus sanoi myös Pontius Pilatukselle, että minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta. Uusi Testamentti kertoo monessa kohtaa sen, että ihmisen on muututtava ajatusmaailmaltaan kokonaan uudeksi, ennen kuin hän voi periä Taivasten valtakunnan. Tätä tarkoitti myös Johannes kastaja, kun hän kehotti ihmisiä tekemään parannuksen.

  8. Olisi muuten mielenkiintoista tietää, kuka oli siellä huoneessa silloin, kun Pontius kuulusteli Jeesusta, eli siis kuka kirjoitti ylös, mitä siinä huoneessa puhuttiin.

    Taivaasta sen verran, että hmm, lienee olevan jonkun vaikutuksenalaisena se, joka kertoo näkevänsä jumalan valtakunnan…

    Ja vielä sen verran, että kuvaukset siitä taivaasta, mitä olen lukenut ja kuullut, ovat hyvin ihmiskulttuurin mukaisia.

  9. Ote kirjoittamastani näytelmästä Pontius Pilatus. (Esitetty teatteri Tovissa muutama vuosi sitten)
    PILATUS: Jeesus astui eteeni. Hän oli pitkä ja komea. Päälaelta jaetut kiharat hiukset ulottuivat olkapäille. Otsa oli sileä, katse avoin ja terävä, kasvot ilman ryppyjä tai uurteita, nenä, suu ja parta moitteettomat. Silmät olivat syvän siniset, kirkkaat ja levolliset. Hän oli totisesti kuin nuori Jumala! Kuin keväinen Apollo. Niin kaunis, niin viisas ja niin voimakas. Ei ihme, että häntä rakastivat niin naiset kuin miehetkin.

    – Oletko sinä juutalaisten kuningas?

    – Sinäpä sen sanot. Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta.

    – Rooma on kaikki maailma! Oletko sitä vastaan?

    – Sitä varten olen minä maailmaan tullut, että minä todistaisin totuuden puolesta.

    Mikä on totuus? Totuus hänestä, minusta maailmasta. Kuka sen tietää? Kuka kautta Jupiterin tietää, mistä kadonnutta Sanaa tulee etsiä? Kätkeytyykö se vanhoihin vastauksiin, outoihin anagrammeihin vai uusiin kysymyksiin? Kas siinä pulma. Ha. Ja oliko hänen totuutensa ylipäätään tästä maailmasta?

    Omituista… vaikka hän oli juutalainen hän näytti siis ihan roomalaiselta… kun minä taas vaikka olen roomalainen näytän ihan juutalaiselta.

    Vaikka neljännesjuutalainenhan minä olenkin! Äitini oli isänsä kautta Herodeksen pojantytär, ja äitinsä kautta Julius Caesarin kolmas tyttärentyttären tytär..
    Äitini oli nimittäin isäni Marcus Pontiuksen mukana Skotlannissa tuomassa sinne Pax Romanaa. No monet upseerimme siellä asuivat kelttiläis-naisten luona, ja kelttiläismiehet kävivät roomalaisnaisten luona, ja äitini tuli raskaaksi. Jos äitini petti isääni, voisin siis olla puoliksi myös keltti… Siis en kiltti, vaan keltti, joka kylläkin piti joskus kilttiä, (hymähtää vitsilleen) Fortingalessa miehet pitivät kilttejä yllään ja kyllä sitä joskus isäkin yritti, kuvitelkaa nyt, roomalainen upseeri ylämaalaisten hame yllään ja pilli suussa.
    Mutta äitini kautta olen joka tapauksessa Daavidin huonetta ja sukua… No Jeesus ei käyttänyt kilttiä vaan saumatonta ihokasta. Samanlaista ylimmäisen papin asua, jonka olin nähnyt Johannes Essealaisen yllä ja jollainen minulla oli kaapissani.
    Mutta palatkaamme asiaan. Minä kysyin.

    – Etkö tiedä, että minulla on valta sinut päästää ja minulla on valta sinut ristiinnaulita?

    – Sinulla ei olisi mitään valtaa minuun, ellei sitä olisi annettu sinulle ylhäältä.

    Keskustelua ei ollut syytä jatkaa. Toki joitain hänen opetuksiaan saattoi pitää hallintotoimien kannalta vaarallisina. Mutta tunsin filosofeja, joiden opit olivat paljon vaarallisempia. Niinpä käännyin Neuvoston puoleen:

    – En löydä tästä miehestä syytä. Hän sanoo siis itseään kuninkaaksi ja Jumalan Pojaksi. Mutta mehän olemme kaikki jumalien poikia. Hän puhuu totuudesta, ikään kuin tietäisi mitä se on. Näin hän osoittaa, ettei ole järjissään. Mutta mielen köyhyys ei ole rikos. Roomalle merkitsee vain, että hän ei lietso kapinaa ja että hän maksaa veronsa.
    Nousin osoittaakseni, että vastaanotto oli päättynyt.

    Silloin Kaifas alkoi parkua suureen ääneen, että papit olivat aina pappeja, yhteiskuntajärjestyksen säilyttäjiä ja jumalien palvelijoita. Kukaan vastuullinen viranomainen ei voi asettua Pilkkaajan puolelle, joka herjaa Pyhää Uskontoa ja häpäisee sen pappeja ja arvohenkilöitä kaikkien kuullen! Enkö minä ollut huomannut, että jos asettuisin uskonnollisia ja poliittisia johtajia vastaan, tukisin kansan pohjasakkaan kuuluvaa ja sen suosioon nojaavaa johtajaa, orjien ja prostituoitujen kiihottajaa.

    Ja päälle päätteeksi hän alkoi kirkua:

    – Jokainen, joka tekee itsensä kuninkaaksi, asettuu keisaria vastaan. Jos päästät Jeesuksen, et ole keisarin ystävä.

    ET OLE KEISARIN YSTÄVÄ, toisti kansanjoukon kaiku. Pian rohkeimmat alkoivat huutaa, että profeetta oli ristiinnaulittava. Huuto voimistui ja muuttui rytmikkäästi ja väkijoukko alkoi tungeksia portaikkoon. Päätin voittaa aikaa. Nostin käteni ja huusin:

    – Vanki on galilealainen ja kuuluu Galilean tetrarkan alaisuuteen. Viekää hänet Herodeksen eteen, joka on Jerusalemissa.

    Toki tiesin ettei puolijuutalainen Herodes sotkeutuisi täysjuutalaisten rettelöihin. Sen tiesivät ylipapitkin, mutta eivät voineet asialle mitään ja hampaitaan kiristellen he lähtivät vankeineen rähisevä kansanjoukko kintereillään kohti Jaffa-porttia ja Herodeksen yläpalatsia.

    Herodes oli ollut hereillä ja ihme kumma selvänä. Asian kuultuaan hän oli pyytänyt kuuluisaa vangittua tekemään jonkin ihmeen. Jos Jeesus näin todistaisi jumaluutensa, jumaluus voitaisiin lähettää Rooman senaatin ja Tiberiuksen vahvistettavaksi. Mutta ei Jeesus ollut alentunut temppuilemaan.

    Herodes kyllästyi ja lähetti vangin ja koko ajan paisuvan kansanjoukon takaisin. Tyytymättömänä palaavan ihmismassan mylvintä ei tiennyt hyvää:

    RISTIINNAULITSE RISTIINNAULITSE RISTIINNAULITSE…

    Voi jumalien jumalat.. ratkaisu oli tehtävä , päätöstä enää voinut evätä.
    Mielessäni häivähti, että nyt urani, turvallisuuteni ja tulevaisuuteni olivat ihan oikeasti vaarassa.
    .
    Ja Hannas vielä lisäsi tuskaani suputtaen korvaani, että ylipapit voisivat käryttää minut ottamistani 30 talentista ja ynnä muusta ynnä muusta…

    Ilmiselvää kiristystä! Olin raskaasti närkästynyt ja näin joutuneeni ansaan. Oi voi! Ja miksi minua ylipäätään kiusaisi yksi kapinallinen kun edeltäjäni olivat ristiinnaulituttaneet tuhansia? Mikä ihme minussa edelleen vaatii päästämään hänet vapaaksi? Omatuntoko?
    Katsoin epäluuloisesti vesiastiaa, pesusoikkoa ja palttinaista pyyheliinaa, jotka Kornelius oli asettanut valmiiksi. Niissäkö olisi pelastukseni?

    (Tehosteista kuuluu helähdys)

    Mutta yht’ äkkiä tiesin mitä tehdä: (kansalle)

    – Aikomukseni ei ole vapauttaa Jeesusta. Hän saa sellaisen palkan kuin ansaitsee. Mutta Minä annan, kuten tapa vaatii, teidän valita hänen ja kapinasta vangitun Barabbaan välillä. Valintanne osoittaa meille, kuinka Rooman on kohdeltava niin sanottua kuningastanne.

    Väkijoukko repesi riemusta ja vaati villisti karjuen vapauttamaan Barabbaan ja että Jeesus oli ristiinnaulittava heti.

    No hyvä! Järjestäisin roskaväelle karnevaalit. Käskin Korneliuksen noutaa Barabbaan, keskittää kohorttinsa palatsin ympärille ja käyttää tarpeen tullen voimakeinoja.

    Sitten määräsin, että sotilaiden tulee pukea Jeesus narrikuninkaaksi ja sitten ruoskia häntä mielin määrin. Ei kuitenkaan hengiltä. Näin tehtiin. Barababs tuotiin. Jeesus sai viitan ja orjantappurakruunun, ja häntä lyötiin jalavavitsoilla ja nahkaruoskilla. Tehtiin siis kuten Babylonin uhrijuhlissakin, joissa päivän vanha narrikuningas ruoskittiin ja ripustettiin puuhun.

    »Terve, Juutalaisten Kuningas» sotilaat ivasivat, antoivat hänelle korvapuusteja ja sylkivät häntä kasvoihin ja antoivat ruoskien vinkua.

    Koska oikeuspalatsin suuret ovet olivat avoinna saattoi kansanjoukko katsella performanssia, mutta vaikka se kauhistutti minua tunsin samaan aikaan tyytyväisyyttä. Kun kyseessä olisi vain karnevaalikuningas, jota kenen tahansa sopi piestä ja nöyryyttä, ei minua voisi moittia syytöksien aliarvioimisesta.

    Kun vankia oli ruoskittu riittävästi annoin merkin lopettaa ja huusin:

    ECCE HOMO toivoen samalla, että kansa nyt tyytyisi, mutta se alkoi pappien yllyttämänä huutaa uudestaan:

    RISTIINNAULITSE HÄNET! RISTIINNAULITSE HÄNET!

    Onko minun ristiinnaulittava teidän kuninkaanne? kysyin muka tosissani

    Mutta Kaifas ei mennyt lankaan ja huusi kansan puolesta:

    EI MEILLÄ OLE KUNINGASTA, VAAN KEISARI!

    Enää en voinut mitään. Valinta oli tehtävä. Kaksinkertainen valinta, vapaus tai kuolema, vapaus toiselle ja kuolema toiselle. Katselin heitä, Jeesus Bar Abbasta ja Jeesus Bar Josefia.

    PÄÄSTÄ MEILLE BARABBAS! PÄÄSTÄ MEILLE JEESUS BARABBAS!

    Äsh äsh äsh. Pitikö todella vapauttaa Jeesus Isän poika? Näinkö jumalat halusivat minun tekevän jotain, mikä ei näkynyt kunniallisuudessa eikä oikeudenmukaisuudessa? Tavallisesti ajoin omaani tai Rooman hyvää. Mutta nyt asia ei palvellut kumpaakaan. Olin epävarma ja hämmentynyt.

    Kunnioitin ihmistä. Minulle ei ollut tärkeää jumalien palvonta, ei uskonto, ei taikausko tai hämäriin olentoihin kohdistuva pelko. Ihmiselle lähtökohta ihminen itse. Mutta ihmisyys ei aina ole inhimillisyydessä! Eikö suvaitsemattomuuden voima joskus ole välttämätön suvaitsevuuden vahvistamiseksi? Voi olla, että vääryys vahvistaa voimia, jotka auttavat oikeudenmukaisuuden voittoa. Voittoa, josta ihminen ikävä kyllä ei voisi koskaan – vaistojaan ja elämän väkevää ydinmehua vastaan taistellessaan – olla varma.

    (Tehosteista)

    RISIINNAULITSE ! RISTIINNAULITSE ! RISTIINNAULITSE !

    Tässä minä Pontius Pilatus taas kerran olin muurin juurella. Oli annettava Jeesuksen kuolla tai uhrattava itsensä. Mutta tein niin tai näin asettautuisin joko juutalaisia tai roomalaisia vastaan. Tai molempia. Eikä tilaisuutta tuhoamiseeni jätettäisi totisesti käyttämättä.

    Tietenkin olin kaukana stoalaisesta täydellisyydestä. Tosiasiassa olin vain kunnianhimoton keskinkertaisuus, joka varjon kaltaisena elin kaukaisessa virkapaikassani.
    Olin toki toivonut, että saisin siirron muualle. Alamaisteni uskonnollinen hurmos oli alkanut pian tympäistä. Usko, joka estää myöntämästä muiden hyveitä, saa vastaansa samaa ehdottomuutta. Tosin annoin usein periksi, mutta kun joskus pysyin lujana olin heti julmuri. Kumpikaan, heikkouteni tai kovuuteni eivät palvelleet minua ja ainainen epäröinti heikensi rohkeuttani.

    Hetkeksi levitin mielikuvitukseni siivet ja kuvittelin itseni sankarina, joka lujana seisoo luhistuvan maailman keskellä. Minä pelastaisin viattoman. Minä muuttaisin maailmanhistorian. Minusta tulisi kuolematon! Mutta se oli vain näky. Unelmoitu sankaruus vain vahvisti käsitystäni, että minä olin häviäjä, minä annoin aina periksi, minä pesin aina käteni ja juuri minä valitsin aina mukavimman tien.

    Ei edes se, että vapauttaisin profeetan, olisi minulle mikään vaikea ja tuskallinen uhraus, vaan arvoton vain hetken itsetuntoa hivelevä joutavuus.

    Vapauttaminen aiheuttaisi myös todennäköisesti mellakan. Eikä Roomalla ollut riittävästi joukkoja sen lannistamiseksi. Mutta liioittelinko vaaroja, jotka Jeesuksen vapauttaminen aiheuttaisi? Oliko edes syytä uskoa laajan ja pitkäaikaiseen kansannousuun?

    Mutta jospa väkijoukko alkaisi ryöstellä ja sytytellä tulipaloja? Jospa legioonalaiset sittenkin lyötäisiin maahan? Ehkä vakinainen varusväki ei ollut kyllin vahva kyetäkseen vastustamaan kapinaa. Oliko minulla oikeutta asettaa Rooma sellaiselle vaaralle alttiiksi?

    Jeesuksen ristiinnaulitseminen takaisi sen sijaan täydellisen rauhan. Mutta se oli rikos. Mutta oliko sellaista valtiomiestä, joka ei tekisi rikosta tai ainakin tuntisi houkutusta semmoisen tekemiseen palvellakseen yleistä hyvää? Kaikkien tiedossahan on, ettei yksikään vallanpitäjä kykene pitämään käsiään puhtaana.

    Puhtaina käsiään! Katsoin taas edessäni olevaa vatia! Minulla oli siis tarjona keino pestä käteni kansan nähden. Jokainen tietäisi, ettei vanhurskaan veri tahrisi niitä. Että Rooman silmissä tuomittu oli syytön eikä ansainnut kuolemaa.

    Mutta mikä oikeasti olisi vastuuni? Olihan tosiasia, että juuri minä sallisin viattoman tuhoutua. Vaikka voisin estää murhan, luovuttaisin miehen murhaajille sanoen: ”Tehkää niin kuin haluatte, kunhan vain kaikille on selvää, etten minä hyväksy teitä.”

    Mutta eikö juuri pelkuruuteni olisi takeena tuomiolle, joka toisi Lunastuksen koko ihmissuvulle… Mutta tukeutuisiko Kaikkivaltias Jumala minun vajavaisuuksiini…
    Voisiko edes leppymätön Kohtalo pakottaa Oikeuden tekoon, minkä sen edustajan omatunto kieltää. Oikea hyve ei suostu pahaan edes jumalien voimasta. Eikä mikään mahti maailmassa päde tahtoni rajattoman vapauden rinnalla… Ja äkkiä sydämeni valtasi syvä rauha:

    Minä sekä ristiinnaulitsisin että pelastaisin galilealaisen.

    Huumauduin ja näin että näin Lunastus toteutuisi. Kauttani hän lunastaisi kaikki olennot, jotka aikojen alusta olivat asuneet maassa mutta myös lukemattomilla planeetoilla. Loputtomassa eetterissä lähtisi kehkeytymään tuhansien ja taas tuhansien sovitusten sarja, joka lukemattomin yhdistelmin toistuisi ajassa ja ikuisuudessa. Eikä kenelläkään Pilatuksella olisi valtuuksia estää sen kulkua…

    Kylvin hiessä. Äkkiä ristinpuiden ja kuolevien jumalien ääretön verkko katosi silmistäni ja olin jälleen Antonian linnan pylväikössä.

    Kansa oli hiljennyt. Papit ja vangit katsoivat vaiti minuun. Ääntäkään ei kuulunut. Kaikki odottivat ratkaisuani.
    Tunsin itseni yksinäiseksi. Minun piti nyt tehdä kohtalokas päätös. Sitten jokaisella avaruuteen singotulla tähdellä pesisi lukemattomien Pontius Pilatusten joukko kätensä kaikkien nähden ja lukemattomat Messiaat naulittaisiin samalla kertaa lukemattomiin samankaltaisiin ristinpuihin. (Ottaa kannun, kaataa vatiin itse vettä, kastaa siihen kätensä, ottaa palttinan ja kuivaa)

    – Viaton olen minä tämän miehen vereen:

    Katsokaa eteenne.

    (Tehoste:) HÄNEN VERENSÄ TULKOON MEIDÄN PÄÄLLEMME JA LASTEMME PÄÄLLE!

    (Lukee asiakirjasta) Keisari Tiberiuksen 17. ja Herodeksen 19. hallitusvuotena Rufuksen ja Rubellion ajanlaskun mukaan on 25. maaliskuuta, neljäntenä vuotena 202. olympiadista, Hannaan ja Kaifaan ollessa Pyhässä Jerusalemissa ylimmäisinä pappeina, tuomitsin syyllisen syylliseksi ja vapautin syyttömän.

    Centurio Josefus Qvintus Calpurnius vei tuomitun kaupungista ulos rakentajien– portin kautta. Portilla odotti Simon Kyreneläinen ja tapahtui se, minkä tapahtua piti.

    Jeesus vapautettiin ja Jeesuksen tuomio pantiin täytäntöön, ystäväni Nikademus ja Josefus Mattatias saivat luvallani ottaa hänet alas ristiltä. Hänet vietiin kuolleiden puutarhaan, mutta hän katosi haudasta jättäen jälkeensä vain mirhalta ja aloelta tuoksuvan käärinliinan. Elävää haettiin turhaan kuolleiden joukosta.

    Kaifas valitti hautarauhan häpäisystä ja minut pantiin viralta. Vartioinnin laiminlyönnistä ja lahjomasta. Vetosin keisariin. Mutta Tiberius oli kuollut kun saavuin Ari Mattatiaan ja Mirjamin kanssa Roomaan. Mirjam antoi uudelle keisarille kultaisen munan, joka hänen kädessään muuttui verenpunaiseksi.
    Keisari säikähti ja Mirjam ja Josefus ja häipyivät kultamalja mukanaan Massaliaan ja sieltä Avaloniin. Minä hävisin oikeudenkäynnin, jouduin maanpakoon ja nyt olen tässä.
    Valmiina kuolemaan koska vain jumalat tahtovat.

    Jeesus palasi iloitsevien opetuslastensa luokse. Se oli oikeuden melkeinpä hämmästyttävä voitto. Opetuslapset kumminkin aavistivat, että taivaallisten legioonien asioihin puuttuminen olisi ollut paljon arvokkaampaa kuin erään oikeudenkäynnin monimielinen päätös. Ehkäpä he olivat hieman tyytymättömiä myös siihen, että rabbi sai kiittää elämästään paitsi Jumalaa myös erään roomalaisen virkamiehen neuvokkuutta. Se ei tuntunut oikein soveltuvan yhteen jumaluuden luonteen kanssa.
    Jeesus jatkoi saarnaajana. Jotkut uskoivat hänen nousseen taivaaseen, joidenkin mukaan hän kuoli korkeassa iässä Tiibetin vuorilla, missä oli pyhyytensä takia nauttinut suurta arvonantoa ja minne hänen haudalleen tehtiin toivioretkiä pitkien matkojen päästä.

    Hänen mukanaan koko historia muutti kulkuaan.

    XX XXXXX

  10. ”eikä voida sanoa: ’Katso, täällä se on’, tahi: ’Tuolla’; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä.”

    Kun on sisäisesti, niin on aina siellä, missä omistava on.

    Toistetaan: Jumalan valtakunta on siellä, missä uskova. Näkeekö Jumalan valtakunnan tässä ja nyt, siinä jakeen idea. Kyse on samasta kuin Mooseksen kirjassa, luvattuun maahan matkaamisesta ja sen valtaamisesta.

  11. Asko Sahlberg kirjoitti Pilatuksen mietteistä vähän samaan tyyliin kirjassaan Pilatus. Raamattu tietty antaa eväitä kuvitella Pilatuksesta kaikenlaista. Onhan nuo UT:n kertomukset Jeesuksesta ja Pilatuksesta jo kuin romaanista. Oikeasti tuo lienee ollut suoraviivainen ristiinaulitsemisista nauttinut raakalainen.

  12. ”Roomalaiskirjeissä Paavali toteaa, että ”Sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä. Onhan Jumala ilmaissut sen heille. Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan. Toisaalta ensimmäisessä korinttolaiskirjeessä Paavali katsoo, että Jumalan ilmoitus on hulluutta viisautta etsiville kreikkalaisille ja maailma ei oppinut tuntemaan Jumalaa järjen avulla vaan ”Hän paljastaa itsensä puhtaan uskon kautta”.
    Wikipedia

    Paavali tässä todistaa, ettei uskoa Jumalaan voi selittää järjen avulla, vaan pelkkä usko riittää. Jos Jumalan olemassa olo voitaisiin selittää järjen avulla, niin miten kävisi niille, joilla ei olisi niin paljon järkeä, kuin viisaiksi itsensä tuntevilla. Jumala on luonut ihmisen niin, että vaikka ymmärrys puuttuu, niin usko riittää, tämä mahdollistaa kaikille tien taivasten valtakuntaan.

Jätä kommentti

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial

Piditkö lukemastasi. Jaa teksti.