Pitäisikö 1950-luvulla syntyneet vaarallisina sulkea laitoksiin

Viime aikoina on keskusteltu paljon siitä keitä me oikeasti olemme. Minun elämän eväät ovat Lohtajalta, kansakoulusta ja Yhteiskoulusta sekä urheilukentältä, sen laidalta ja kanttorin poikana myös Lohtajan kirkon urkuparvelta.

Me 1950-luvulla syntyneet olemme läpikäyneet suomalaisuuden ja yhteiskunnallisen murroksen. Joillekin on jäänyt osa roikkua kyydissä ja toiset kykenevät istumaan tukevasti tuolilla.

Ikäluokallemme yksi merkittävin yhdistävä tekijä on sodanjälkeinen selviytymistarina. Karjalaisten asuttaminen keskuuteemme. Olemme jokainen laulaneet kouluissa kaihoisia muisteluita ja kaipuuta Karjalasta, aloittaneet koulupäivän aamunavauksella ja virrenveisuulla. Olemme saaneet konkreettisesti kokea rintamalta tulleiden miesten paluun yhteiskuntakelpoisiksi kansalaisiksi.

Olemme eläneet YYA-Suomessa ja Kekkosen presidenttiydessä elämästämme suuren osan. Kyllä siinä on opettavaista kerrottavaa ja ajatuksia vaihdettavaksi nykynuorisolle. Jos suostuvat kuuntelemaan.

Minua kiinnostaa todella elämä ja sen tuomat kertomukset ja kohtalot.

Olisi mielenkiintoista lukea tarinoita ikätovereiltani kuinka ns Kuuban kriisi kosketti teitä. Lohtajalla monet varautuivat uuteen maailmansotaan ihan vakavasti.

Minuun se jätti ikuisen kipupisteen. Minusta tuli sen jälkeen täydellinen pasifisti vaikka armeijassa toki ylenin aina joukkueenjohtajaksi. No vippaskonstein pikkusen kun olin nyt jo lopetetun Pohjan Prikaatin VMTK:n päätoiminen puheenjohtaja eli en kanniskellut asetta kuin alokkaana ja muutaman viikon aliupseerikoulussa.

Voi sanoa, että ikäluokkamme ja suurelta osin Kekkonen on luonut tämän yhteiskunnan pohjan, jota kutsutaan rauhantahtoiseksi pohjoismaiseksi hyvinvointiyhteiskunnaksi. Minua kiinnostaakin nyt kovasti seurata miten tätä meidän ikäpolvemme valitsemien valtaapitävien luomaa yhteiskuntaa puretaan kiihtyvään tahtiin. Perustulakia rikotaan jatkuvasti jne.

Oma elämäni viulistina alkoi aikana jolloin ei ollut musiikkiopistoja, vaan viikottain ajettiin satakilometriä yksityistunneille, parikin kertaa viikossa.Toki kotini oli kanttorila eli musiikki oli verissä.

Ikäluokkani muu harrastuneisuus Lohtajalla sekä Kannuksessa oli lähinnä urheiluun liittyvää. Niinpä minäkin hiihtelin kilpaa ja lopulta tuli lentopalloilija viulistiuteni lisäksi. Pikkusen huonosti sopivat yhteen mutta hyvin kaikki lopulta meni.

Meidän ikäluokalle fyysiset työt olivat itsestäänselvyys lapsesta saakka. Oltiin bensapoikia ja istutettiin metsää kouluaikana. Otettiin valtion takaamaa opintolainaa.

Työelämäni alkoi viulunsoitonopettajana 16-vuotiaana Keski-Pohjanmaan Musiikkiopistossa eli nykyisin Konservatoriossa.

Sen jälkeen olen perustanut lehtiä yrittäjänä ja toiminut toimittajana sekä päätoimittajana fl-viulistiuteni ohella ja lisäksi. Oikeustieteitä ja yo-merkonomin paperit tuli luettua muusikon tittelin lisäksi. Nykyisin muusikot ovat maistereita ja tohtoreita. Minä vain soitan ja sovitan.

Tämän kerron siksi, että ymmärretään missä maailmassa me 1950-lukulaiset olemme eläneet ja missä elämme nyt. Me taistelemme oikeudesta vanhuuteemme ja eläkkeisiimme. Oikeudesta suomalaisuuteen, isänmaallisuuteen sekä elämme erilaisia terveysuhkia torjuen. Se mikä minulle on elämässä itsestäänselvyys on tämän päivän nuorille poliittinen valinta sukupuolisuuttamme myöten. Ilmastonmuutoshysteriaan ei olisi syytä mutta poliittisesti se on niin merkittävä, että se on luotava.

Olen monta kertaa aiemminkin ihmetellyt miten me 1950-lukulaiset koulun aamunavauksinemme olemme mitenkään tähän tähän päivään järjissämme selvinneet.

Nykykäsityksen mukaan näillä elämän alkutaipaleen eväillä meidän pitäisi olla suljetuissa laitoksissa. Olemme olleet tyttöjä ja poikia, isiä ja äitejäkin meillä on ollut ja olemme, eikä isovanhemmuuskaan ole sukupuoltamme vaihtanut.

Näillä mennään elämän iltaan asti.

tuomo

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

14 kommenttia artikkeliin ”Pitäisikö 1950-luvulla syntyneet vaarallisina sulkea laitoksiin”

  1. Vaikka olenkin syntynyt jo 40-luvulla, jaan hyvin pitkälle ajatuksesi ja huolesi.

    Nykyisessä poliittisessa ja sukupuolihysteriassa koen olevani valmis hourulaan, kun en osaa sujuvasti liukua Seta-onnelaan, enkä suostu luopumaan maidosta.

  2. Olen syntynyt 40 luvun alkupuolella.Toimin kokomustissa seurakuntanuorissa, kokomustassa partiossa, punertavalla työväen näyttömöllä ja kokopunaisessa työväen urheiluseurassa. Minusta kasvoi suht. suvaitsevainen, omasta heteroudestani huolimatta myös eroottisia poikkeavuuksia suvaitseva, koska jo varsin varhaisnuorissa myös ko yhteisöissä olleissa ystävissäni oli jo lapsesta asti poikkeavuutensa huomanneita. Ei olisi tullut mieleenkään heidän sorsimisensa, moralisoimisensa tai missään asiassa syrjäyttämisensä.

  3. Seppo, en minäkään ketään ”sorsi” vaan jokainen eläköön tavallaan ja nähköön itsensä millaisena parhaaksi näkee. Toivon vain, että saan pitää oman käsitykseni asioista toki niitä olen valmis muuttamaankin kunhan joku edes jotenkin kykenee mietteeni vääriksi taikka huonoiksi osoittamaan.

  4. En tarkoittanut Tuomo tietenkään erityisesti viitata Sinuun. Ja tottakai Sinulla on oikeus mielipiteisiisi, mutta minusta mielipiteitä puolustavien argumenttien pitäisi perustua tosiasoihin eikä isoon liioitteluun ja ns. ’vaihtoehtoisiin faktoihin’. On siis esimerkiksi liioittelua väittää, että jos moottortielle ehdotetaan lisäkaistaa vaikka vammaisautoilijoita varten,ei se ole pois pääkaistoja ajavilta. Päinvastoin, se helpottaisi kaikkien liikkumista liikenteessä.

  5. Jos haluaisin solmia heteroavioliiton, se ei enää ole mahdollista, vaan olen sukupuolineutraali, enkä voi mennä miehenä naisen kanssa naimisiin. Siis minulta on todellakin otettu pois.

    Ei ole ihme, että Suomen syntyvyys laskee, koska, kuten tunnettua, neutrit eivät pysty lisääntymään.

  6. Lapsellista trollaavaa höpötystä Kari. Älä viitsi iso mies. Joudut turvautumaan tuommoiseen roskaan, koska aitoja ja toimivia argumentteja sinulla ei nähtävästi ole.

  7. Seppo, niin mitkä ovat asiallisia argumentteja jos yhtenä ehdotetaan lakiin kirjattavaksi ihminen sukupuolettomana. Se ei ole lisäkaista vaan reipas muutos käsitteistöön millä määritellään jokaista meitä ihmisenä.

  8. ’Tuo ’jokaista meistä’ on trollaava höpötystä kuten sana ’yhtenäänkin’. Minulla on esim. ollut ’henkilöllisyystodistus’ 6o-vuotta ilman että olen menettänyt mitään miehisyydestäni. Sinusta henkkarissa kaiketi pitäisi lukea ’miestodistus’ tai ’uroskortti, jos jatkan yhtä stubidolla argumentoinnilla.

  9. Seppo, ei ole kysymys siitä, mikä minusta tuntuu ’urosmaiselta’ vaan mitä Jumala on tarkoittanut ihmiselle.

    Vihollisella on toinen tarkoitus ihmistä varten, ja hyvin Seta ja vihervasemmisto tuntuu palvelevan hänen tarkoituksiaan.

  10. Kun argumentit loppuivat saarna taas alkoi…
    Ja ettäkö ihan Jumala tarkoitti että henkkartissani ei saisi lukea neuraalisti henkilötodistus vaan pitäsi lukea miestodistus tai naistodistus…

  11. Joka haluaa olla neutraali, saa olla neutraali. Minä tyydyn olemaan se, minkä jumala on luonut, eli mies.

  12. Se että henkilöllisyytodistukseni on juurikin henkilöllisyystodistus eikä esim. ’urostodistus’ ei ole minulle vähääkään pois miehisyydestäni. Joillekin näköjään on.

  13. Tuomo: se ei enää ole mahdollista, vaan olen sukupuolineutraali, enkä voi mennä miehenä naisen kanssa naimisiin. Siis minulta on todellakin otettu pois.

    En ymmärrä, että minun tarvitsi voida lukea joistain papereista olenko mies…
    Nuo mahdolliset uudet määritelmät on tehty viranomaisia varten, jotta he voisivat suhtautua pätöksenteoissaan tasapuoilisesti kaikkiin ja kaikenlaisiin ihmisiin. Ne ovat vainslisäkaistoja, heterot saavat aivan vapasti olla käytännössä heteroita edelleen ja ajella valtakaistoilla.

Jätä kommentti

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial

Piditkö lukemastasi. Jaa teksti.