Kun ihminen saa itse päättää sukupuolensa

Suomessa ja maailmassa on jo pitkään vallinnut pääomien valta. Demokratioita ei oikeasti ole olemassa eikä valta ole päätöksentekoa vaan rahan käyttöä.

Mistä kaikki alkoi niin sinä päivänä kun tasa-arvoa alettiin edistää heitettiin hyvästit biologialle. Feminismi tuhosi lopulta myös ihmisyyden ajatuksen. Olemme jotain minkä itse luomme. Tämä kehitys on pääomien etu.

Mihin tämä johtaa niin tieteellinen tutkimus ja ylipäätään yliopistot eivät enää tiedä mitä opettaisivat. Luodaan maailmankuva jossa ihminen ei ole sitä miltä näyttää ja tuntuu vaan juuri sellainen kuin hänen halutaan olevan.

Kun tissit puuttuu niin ne tehdään.

Luojan luomistyölle ei jää tilaa eikä ole enää mitään mikä syntyy luonnostaan.

Voisin kuvitella, että pääomien halu muuttaa maailmaa ja ihmistä perustuu vallan kasvattamiseen. Jos ongelmaa ei ole se luodaan.

Hyväntekijöinä esiintyvät miljardörit eivät hyvitä yhteiskuntia taikka yhteisiä varojamme vaan omiaan. Kaikki järjestelmät joihin Suomikin on nyt kiihtyvällä tahdilla lähtenyt mukaan perustuvat verottomaan ansioon ja siihen, että meillä köyhillä on velkaa. Kenelle? No tietenkin pääoman omistajille.

Raha lakkaisi olemasta kun maailmassa ei enää olisi velkaa. Tällöin myös pääomien valta loppuisi. Siksi pitää luoda kriisejä, olevia taikka olemattomia, kuviteltuja.

Tämä ei pääty hyvin mutta ei kovin huonostikaan.

Luoja ei ratkaise ongelmiamme mutta antaa mahdollisuuden pelastua. Miettikääpäs sitä.

tuomo

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

22 kommenttia artikkeliin ”Kun ihminen saa itse päättää sukupuolensa”

  1. Kiitos Kari. Yksinkertaisella on yksinkertaiset ajatukset. Ja kun täällä sataa ja tuiskuttaa lunta niin näin saa siirrettyä lumitöihin lähtöä kun miettii suuria ajatuksia.

  2. Tuomo: ”Mistä kaikki alkoi niin sinä päivänä kun tasa-arvoa alettiin edistää heitettiin hyvästit biologialle.”

    Sorry nyt Tuomo, mutta kyllä sukupuolten variaatioiden tunnustaminen on se ajattelutapa, joka juurikin ottaa biologiset tosiasiat ja erilaisuudet huomioon. XX ja XY sukukromosomien määrittämien lisäksi mailmassa on näet miljoonia ihmisä, (Noin 1 prosentti maailman väestöstä) joilla on kromosomipoikkeavuuksia ja vielä enemän ihmisiä, joilla sukupuolisen kehittymiseen kromosomien lisäksi sikiön normaalikehittymiseen vaikuttavat hormoonitoiminnot ovat jääneet virheellisiksi. Enää ei siis riitä, että jonkinasteisen kikkeli- tai pimppiaihion nähnyt kätilö määrää hätäisesti lapsen sukupuolen. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/10/26/montako-sukupuolta
    Oletusarvoinen sukukehitys on aina siis ensin feminiininen, miehen Y kromosomi on vain naisen X sukukromosomin surkastuma. Tästä syystä meillä miehilläkin Tuomo on tänä kehitysjäämänä yhä nännit.

  3. Suomessa syntyy vuosittain vajaa 60 00 lasta, Heistä noin 15- 20 on sellaisia, joiden sukupuoli on epäselvä. Heidän kohdallaan lääketiede pyrkii tekemään sen, mikä on mahdollista. Valtaosan kohdalla asiat selkiintyvät murrosikään mennessä. Näin käy myös ns. normaaleille lapsille. Heitä on turha ahdistaa tai manipuloida sitä ennen. Kasvamisessa on kylliksi haastetta.

    Samaan aikaan meillä syntyy myös joukko muista geenivirheitä johtuvia poikkeamia. Saman verran kuin intersukupuolisia, syntyy myös esim. selkäydinkohjulapsia (MMC)
    Näitä suurempi ryhmä ovat Jakobsin oireyhtymä eli XYY-pojat, joista vain osalle tehdään geenidiagnoosi. Lisäksi ovat XXY ja koko joukko muita harvinaisemmista geenivirheistä tai peittyvästi periytyvistä poikkeamista kärsiviä.

    Sukupuoli-identiteetti on nyt päivän sana. Meteli ja ongelman paisuttelu alkaa olla suhteetonta siihen nähden miten yleisestä ongelmasta on kyse. Muut poikkeavat ryhmät saavat rauhassa kasvaa, kehittyä ja yrittää löytää oman paikkansa ilman meuhkaamista ja jatkuvaa manipulointia. Kuka pitää meteliä siitä, miten he löytävät paikkansa yhteiskunnassa? Näyttää siltä, että koulujen sukupuolineutraalit WC:t tai niiden puute, on suurempi ongelma kuin vammaisten tai poikkeavien nuorten koulutus ja työelämään sijoittuminen.

    Se, miten sitä lapsiryhmää, jonka poikkeavuus kohdistuu sukupuoleen, nyt käytetään häikäilemättä hyväksi poliittisessa pelissä, on yksinkertaisesti vastenmielistä.

  4. Ongelmana on se, että poikkeavuudesta pitää nykyaikana tehdä normi. LBGTQ ym. ideologia pyrkii kieltämään 99 % oikeudet, jolloin kukaan ei tiedä mikä on näille 99 %:lle normaalia.

    Seta on matkasaarnaajiensa toimesta saattamassa kouluissa lapsille kaaosta näiden seksuaalisuuteen.

  5. Mitä te, Ulla ja Kari vääristelette. Kukaan ei ole pyrkinyt tekemään poikeavuuksista kaikenkattavaa normia eikä kukaan ole pyrkinyt asiassa ahdistamaan lapsia eikä heitä manipuloimaan. Se, että asioista on ylipäätän hieman enemmän puhuttu kuin ennen johtuu tietysti Päivi Räsästen ja kumppaneiden poikkeaviin kohdistamista asenteista ja vääristä väittämistä. Että poikkeavuus seksuaalisesti sovellettuna olisi kuoleman (selittämättä että ’hengellisen kuoleman’) ansaitseva synti, oma valinta jne. jne. muusta yhtä typerästä.
    Jos jotkut asialla politikoivat, ne ovat lähinnä KD ja persut.

  6. Seppo, on pikkusen eri asia puhua poikkeavuuksista kuin hyväksyä se tosiasia, että nainen synnyttää miehen siittämänä. Onko se niin vaikea ymmärtää biologista perustotuutta. Poikkeavuuksien normittaminen on silkkaa ihmisyyden väkivaltaa. Miksi äitiä ei saa sanoa äidiksi. Ihan puhtaasti tyhmyyttään kun viherpiipertäjä yrittää olla fiksu ja vasemmistolaiseen ideologiaan passaa.

  7. Se ,että tietyt vähemmistöt vaativat ,että heitä on kuunneltava, ei ole sama asia kun se, että enemmistö lopettaisi olemasta enemmistö vähemmistön ymmärrysvaatimuksen takia. Sukupuolen määrittelystä ei ole millään lailla pakko luopua vaikka sellaista tosiaankin tietyt tahot vaativat. Antaa heidän pitää päänsä, mutta niin voi enemmistökin ja enemmistö kestäköön kaikki haukkumiset, ne ovat hampaattomia sanoja, jollemme itse anna niiden vaikuttaa itseemme.

    Kyseessä on toive siitä että nuo vähemmistöt tunnustettaisiin tasa-arvoisiksi muun ihmiskunnan kanssa. Se on aivan oikeutettu toive. Heidän vetoamisensa siihen, että sukupuoli on vain mentaalinen ja sosiaalinen konstruktio ei kestä lähempää tarkkailua.Vaikka subjektiivinen sukupuoli on myös mentaalinen konstruktio , niin se on enemmistölle myöskin biologinen fakta.

  8. Markku, tuohan täytyy olla jokaiselle itsestäänselvyys. Ihmisyyteen sisältyy yksilön oikeus itsenäisyyteen myös kaikkine synnynnäisine erilaisuuksineen. Tottakai he ovat tasavertaisia joka suhteessa. Niin minäkin koen itse olevani.

    Koko ongelman ydin on siinä että luonnollinen ja ilmiselvä sukupuolinen totuus pitäisi kieltää ja näin me muka olisimme jotenkin enemmän tasa-arvoisia heitä kohtaan joille Luoja on antanut inhimillisiä erityispiirtetä. Ei se mitä Päivi Räsänen sanoo ole muuta kuin uskonnollinen ymmärrys Raamatusta ja siihen hänellä on oikeus. Loukkaako se jotakuta niin sillä ei perustotuus muutu mihinkään. Räsäsellä on oikeus myös vaatia loukkaamattomuutta uskossaan.

  9. Totta kai tasa-arvo ylittää Jumalan luomistarkoituksen. Esim. pedofiilien täytyy saada toteuttaa tarvettaan ja kirkon on ehdottomasti vihittävä nämä rakastamiensa kanssa, samoin eläimiinsekaantujat, nekrofiilit, fetisistit jne. ovat vielä vähemmistönä, mutta ehkä pian saamme heidätkin valtion (lue vihervasemmiston) suositummuisuus-asemaan.

  10. Isä on se, joka siittää lapsen ja äiti se joka synnyttää lapsen, ei se miksikään muutu vaikka sitä kuinka koettaisi mitätöidä.

    Jos on syntynyt erilaiseksi, niin ei ihminen ole sen takia luojansa taholta hylätty. Ominaisuuksiltaan erilainen ihminen on yhtä arvokas, kuin enemmistökin. Ei asiat sillä korjaannu, jos yrittää tehdä ihmiset sukupuolettomaksi.

    Jos yhteiskunta muuttuisi ilman sukupuolta olevaksi, niin se olisi suuri vääryys heitä kohtaan, jotka haluavat olla isiä ja äitejä. Onhan se ihme, jos pieni vähemmistö kävelee enemmistön yli ja tekee päätökset enemmistön puolesta.

    Nyt olisi jo viimein heräämisen aika, jos tämä meno jatkuu, niin kohta se saattaa olla myöhäistä.

  11. ”Ei asiat sillä korjaannu, jos yrittää tehdä ihmiset sukupuolettomaksi” – tämä on se asian ydin. Ihminen on ihminen ja aina Luojansa luomana täydellinen, myös vikoineen ja vaivoineen.

  12. ”Seppo, on pikkusen eri asia puhua poikkeavuuksista kuin hyväksyä se tosiasia, että nainen synnyttää miehen siittämänä. Onko se niin vaikea ymmärtää biologista perustotuutta.”

    Kukaan ei ole kieltänyt etteikö nainen voisi synnyttää miehen siittämänä. Onko tehty lakialoite ettei äitiä saisi sanoa äidiksi? Onko tehty lakialoite, jonka mukaan joku poikkeavuus olisi yleinen normi? No EI OLE!!!! Mistä tuo tarve noiden jättimäisten hirmuisen liioitelun savijaloilla seisovien olkinukkien ompelemiseen oikein sikiää.

  13. Seppo, kyllä on tehty esitys jossa nimenomaan poistetaan äiti ja tätä myötä äitiys laista. Pääministerimme esitti jotain sanahirviötä jonka sisältöä ei takuulla edes hän kykene määrittämään.

    Mitä taas tulee normittamiseen niin kyllä se jos vaaditaan tasa-arvoa asiassa jossa sitä ei ole normittaa kovasti uudelleen niin sukupuolet kuin sukupuolettomuudetkin.

  14. Ei ole tehty lakia eikä aloitetta, että en saisi sanoa äitiäni äidiksi. Normi-käsitteen ymmärrän toisin. Meillä on esim. normi, että meillä on yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, mutta se ei tarkoita että kaikki äänioikeutetut olisivat tämän normin kautta samanlaisia. Meillä on paljon samoja laillisia oikeuksia vaikka olemme erilasia ja tämän tulisi lakien rajoisa koskea myös ns. poikkeavia.

  15. Tuomo taitaa muistella perhevapaauudistuksen lakimuutosta, jossa sanat äiti ja isä haluttiin korvata sanoilla synnyttäjä ja siittäjä. Tässä tapauksessa on minusta ihan paikallaan täsmentää, kuka esim. Kelan etuudet saa, jos perheessä on vaikkapa kaksi äitiä. Somessa noita sanoja on hirveästi taivasteltu, mutta lakimuutoksen tekstiä en ole löytänyt mistään, joten en tiedä, mitä siellä oikeasti halutaan sanoa. Onhan se nyt aika kohtuutonta, jos siittäjä saa pitää isälle tarkoitetut vapaat, vai onkohan tarkoitus pedata lakisääteistä mahdollisuutta sijaissynnyttäjän käyttöön. Pistäkääpä linkkiä, jos tiedätte, mistä se teksti löytyy.

  16. Jos käsitteissä halutaan pitäytyä piukasti biologiassa, niin adoptiolapsen äitiä ei saisi sanoa äidiksi eikä ottoisää isäksi, jos kerran eivät ole lapsen biologisia vanhempia. Pitäisi puhua vain sijaisvanhemmista ja huoltajista…

  17. Meri, juuri tuosta on kysymys. Ja kun se saadaan usutettua yhteen lakiin niin kohta se on jokaisessa laissa koskapa lainsäädännössä periaatteen pitää olla käsitteiden yhteneväisyys.

    Tässä tapauksessa siis lain sisältö ei ole merkittävä vaan se miten määritellään lapsen vanhempien status.

    Seppo, ei se logiikka kyllä noin mene. Kun adoptiolapsi vahemmille tulee niin he ovat isä ja äiti lainsäädännöllisen määritteen mukaan. Kun biologinen äiti ja isä määritellään niin se ei ole sopimuspohjainen asia vaan puhdasta biologiaa. Koko asian ydin on juuri tässä mistä kirjoitat. Meillä näköjään tietyt piirit yrittävät muuttaa äitiyden ja isyyden sopimuspohjaiseksi aivan kuten sukupuolenkin määrittelyn. Lähestytään ajatusta tunnepohjaisista totuutksista äitinä ja isänä. Kuin myös sukupuolta määriteltäessä.

  18. Kun minusta tuntuu, etten olekaan mies, vaan käkikello, niin koko lainsäädännön pitää muuttua, niin että käkikello on mahdollinen sukupuolen määritelmä. Entä jos seuraavana päivänä päätänkin olla hevonen?

  19. ”Kun biologinen äiti ja isä määritellään niin se ei ole sopimuspohjainen asia vaan puhdasta biologiaa.”

    Tietenkin, mutta kun yhteisössä noita termejä julkisesti tai ei julkisesti käytetään, ei aina tiedetä onko kyseessä biologinen isä ja äiti. Vain biologia ei siis määrää äiti ja isä sanojen käyttöä ja niiden sisältöjä. Miksi siis sitten biologisten normien pitäisi poikkeukset sivuuttaen dominoida sukupuolten määrittelyssä ja ihmisistä käytettävissä termeissä? Tämä on looginen kysymys…

  20. Yhtä looginen kysymys on, miksi poikkeusten pitää normittaa lainsäädäntö enemmistön oikeuksia loukaten?

  21. ”Yhtä looginen kysymys on, miksi poikkeusten pitää normittaa lainsäädäntö enemmistön oikeuksia loukaten?”

    Sanonnan ’lainsäädän normittaminen’ on asiassa manipuloivaa liioittelua. Lakitekstin tulee olla mahdollismman paljon kattavaa eikä soveltuvia osia poissulkevaa. Jos jollekin tulee lakiteksteissä aiemmin puuttuneita oikeuksia se ei ole sinulta pois jos sinun oikeutesi saman lain alla samassa asiassa samantasoisesti toteutuvat. Mikään laki ei edelleenkään estä sinua sanomasta äitiäsi äidiksi,lastasi pojaksi tai tytöksi eikä estä sinua menemästä heteronormatiivisesti naimisiin.

Jätä kommentti

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial

Piditkö lukemastasi. Jaa teksti.