Sotakorvaukset jäisivät tältä hallitukselta maksamatta

Minun poliittinen harrastuneisuuteni on noin 55 vuoden pituinen. Se alkoi Lohtajan Yhteiskoulussa silloisen Teiniliiton propagandan tullessa kouluihin. Nyt, vuonna 2024 häpeän tätä äärioikeistolaista fasismia ihannoivaa politiikan, eli ihmisten asioiden hoitoa. Keskustelukulttuuri eduskunnassa on kuin pahaisessa kakaralaumassa. Se periytyy yhden puolueeksi kutsutun joukkion hyvin kapeasta rodullisesta opista puolustaa suomalaista yhteiskuntaa. Todellisuudessa rasistinen käsitys ihmisestä myrkyttää mielen … Lue lisää


Viimeksi kommentoinut Anne Mikkola 518 päivää sitten:
Niin, silloin velat maksettiin.

229 views

Blogimetsän tulevaisuus?

Kuten jo aiemmassa avauksessani totesin, on harmi, että yhteisössämme on henki ja halu kadoksissa jatkaa keskustelua sekä vaikuttamista tällä alustalla. Syy lienee selvä eli rakensimme suljetun piirin jolla ei ole lukijoita. Suomeksi sanottuna kadotimme alkuperäisen idean. Lähtökohtamme oli Kotimaa lehden avoin keskustelufoorumi, joka tylysti suljettiin siivoten kirkon tiedotukselle ja lehden toimitukselle epämiellyttävä sisältö ja kirjoittaja … Lue lisää


Viimeksi kommentoinut Anne Mikkola 519 päivää sitten:
siivosin nuo feikkiprofiilit pois. Aiemmin niitä välillä kävin läpi, nyt...

255 views

Poissaolleena syystä ja syyttä

Blogimetsä on osaltani ollut poissa elämästäni monestakin syystä. Suurin syyllinen asiaan ei ole ollut laiskuus vaan joulukuussa 2019 Wuhanista alkunsa saanut covid epidemia, joka 16.6.2020 julistettiin Suomessa pandemiaksi. Kohdallani se muuttui 13.3.2020 totaaliseksi rahattomuudeksi vuosiksi eteenpäin. Toki vanhuseläkeikäni oli alkanut 64-vuotiaana ja sain vanhuuseläkkeeni mutta pääasiallinen toimeentuloni ja elämäni kulurakenne oli rakennettu viulunsoitonopettajan ja konserttitulojen … Lue lisää


215 views

Woken loppu Suomessakin?

Tauno kaipaili sielunravintoa. Sitähän löytyy jenkkilästä. Oli ni…in suloista katsella kun president-elect askeltaa täydelle Madison Squire Gardenille New Yorkissa vapaapainiotteluun ja kansa hurraa. Tiettävästi kukaan ei edes yrittänyt ampua. Joe Rogan halailee lämpimästi ja oliko siellä Elon Muskin, Tulsi Gabbard ja muut anti-woke -sankarit. Vain Jordan Peterson puuttui. Luulen että Joe Rogan teki presidentin: kolmen … Lue lisää


Viimeksi kommentoinut Kalevi Kauppinen 524 päivää sitten:
Woke ilmiö suomessa tuntuu lisääntyvän ei se minnekään häviä. Viimeksi...

268 views

VIIMEINEN

»Näin viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi.» Tämä Jeesuksen sanomaksi kirjoitettu virke on yhtä kryptinen kuin on suurin osa koko Raamatusta. Oli kyse sitten käännöksestä tai alkuperätekstistä, on Raamatun kirjoitukset sanojen vääntelyä yhtä kaikki. Minä, joka tällä palstalla olen käynyt läpi uskon ja uskonnon absurdiuksia, en kykene lähellekään niin taidokasta vääntelyä, kuin on ollut ammoisilla … Lue lisää


Viimeksi kommentoinut Yki Räikkälä 528 päivää sitten:
No enhän minä vielä mihinkään ole kadonnut, vaikka tämä nyt...

282 views

Henkihievärissä.

Blogimetsä taitaa olla henkihieverissä. Aikansa kutakin. Kuitenkin kaikkina vuosina täällä on ollut kiva käydä ja seurata keskusteluja. Kävijöitä on numeroista päätllen ollut kuitenkin enemmänm kun mitä keskustelujen kommentteista luulisi. Tämä oli aikoinaan oikein hyvä aloite. Nyt se kilpailee monen muun kanssa. Joku loppukaneetti vaklituisilta olisi paikallaan . Arkkipiispa kertoo jossain haastatelussa rippikoulusta. Minulle Jumalasuhde oli … Lue lisää


Viimeksi kommentoinut Ulla Tuominen 534 päivää sitten:

Sitä helposti ajattelee, että uskonto syntyi aikanaan valmiina ja ”oli...

247 views

Kirkot suuria, kävijät vähissä 

Tämä blogisto lienee nyt aikalailla kuoleentunut. Ei kommentoida, eikä käydä katsomassa. Taitaa tuo käyntilaskurikin olla vikaantunut, koska tiedän tuota edellistä kirjoitusta käydyn lukemassa runsaasti enemmän kuin tuo laskurin osoittama 8. Tämän kirjoituksen nyt vielä tänne tuon, mutta nähtävästi minun on aika siirtyä jälleen omaan blogialustaani, joka on ollut telakalla nyt muutaman vuoden. Tämä on myös … Lue lisää


Viimeksi kommentoinut Tuomo Hirvi 523 päivää sitten:
Olen ollut poissa. En ole kurkannutkaan kirjoituksia. Silti Annen sanoissa...

292 views

Nuorten miesten usko

Tänään julkaistiin Kirkon nelivuotiskertomus, jossa todetaan 18–29-vuotiaiden ikäryhmässä miesten jumalauskon olevan yleisempää kuin on samanikäisillä naisilla, joilla usko karisee karisemistaan. Nuoret naiset ovat myös etääntyneet konservatiivisista arvoista, kun taas nuorilla miehillä lienee päinvastoin. Näillä oikeistokonservatiivisuus on lähentänyt kristinuskoon. Jumalaan uskovien arvot ovat lähellä oikeistokonservatiivisuutta. Kirjoitin tämän jutun Satakunnan vapaa-ajattelijoiden lehteen, jota ei ole vielä julkaistu, … Lue lisää


252 views

Jumalan silmäteräkansa, osa 2.

Israel saa tappaa naisia, lapsia, vanhuksia, eläimiä ja keitä ja mitä vain. Nyt myös YK-rauhanturvaajiin Libanonissa. Tuli vapaa rauhanturvaajien päämajaan. Ihme kyllä vain kaksi haavoittui. Vuonna 2006 neljä YK:n tarkkailijaa, mukana suomalainen Jarno Tapio Mäkinen, kuoli Israelin tulitettua näiden asemaan. Israel tiesi mitä tulittivat. Nyt myös eräs koulu Gazassa sai täysosuman Israelin iskussa. 30 kuollutta. … Lue lisää


Viimeksi kommentoinut Kalevi Kauppinen 583 päivää sitten:
Ne kohteet joihin Israel iskee ovat kansainvälisen lain mukaan sotilaskohteita....

264 views

SYYSTERÄTEOLOGISIA MIETTEITÄ 51. Jumala tappajana

Kunnon kristitty vastustaa aborttia, koska elämän on Pyhä. Raskauden keskeyttäminen on Jumalan luomistyöhön puuttumista ja suuri synti. Sillä ei ole merkitystä, missä vaiheessa raskauden keskeytys tehdään. USA:n kristillinen oikeisto kannattaa Donald Trumpia ja tulee äänestämään tätä todennäköisesti eniten siksi, että tämä vastustaa aborttia. Nämä vastustavat aborttia niinkin väkevästi, että ovat valmiita tappamaan ja ovat tappaneetkin … Lue lisää


Viimeksi kommentoinut Kalevi Kauppinen 589 päivää sitten:
Fatah on maltillisempi joka vallitsee Länsirannalla ja se olisi valmis...

326 views

SYYSTERÄTEOLOGISIA MIETTEITÄ 50. Miksi Jumala ei toimi rationaalisesti?

Eräällä somepalstalla esiintyy eräs Toni Torppa -niminen nuori kaveri, joka suoltaa jatkuvalla syötöllä youtube-videoita, joissa tämä todistelee nuoresta maailmankaikkeudesta, luomisesta ja tietty Jumalan kaikkivoipaisuudesta. Niitä ei oikein jaksa pitkään seurata. Tuskin kukaan muu kuin umpikreationisti vahvistusharhassaan. Torpan jatkuvasti korostama termi ”rationaalisuus” eri muodoissaan tuntuu tyystin absurdilta tämän toistellessa kreationistien sumuisia väitteitä ja käsityksiä ja poimien … Lue lisää


Viimeksi kommentoinut Seppo Heinola 596 päivää sitten:
Et tainnut Kalevi antaa arvoa lauseessani olevalle sanalle 'kaikki'.

306 views

Leadership with Medad Birungi

Teimme pikaisen podcastin ugandalaisen vieraamme kanssa. Ajatus lähti johtajuuskoulutuksesta Merin työpaikalla. Ihan pikaiseksi tämä ei päätynyt ja on vain englanniksi, mutta ihan kiva jos myös Blogimetsän asiantuntijat voivat ottaa osaa keskusteluun. Lähdettiin vain juttelemaan ilman sen kummempia valmisteluja vertaillen yritysten oppeja ja Raamatun oppeja.


214 views

Maailma kääntynyt Israelia vastaan

YK:n yleiskokous hyväksyi jäsenmaiden suuren enemmistön tuella Israelin-vastaisen päätöslauselman joka käytännössä lopettaisi koko Israelin olemassaolon. Kaikista ikävintä oli se että Suomi äänesti päätöslauselman puolesta. Päätöslauselma edellyttää sitä että Israelin olisi vetäydyttävä kokonaan Länsirannalta sekä itä Jerusalemista, myös Gazasta olisi poistuttava. Mietitäämpä sitä jos tämä tapahtuisi niin mitä siitä seuraisi. Gazan alueella alkaisi heti uudelleen varustautuminen … Lue lisää


Viimeksi kommentoinut Kalevi Kauppinen 604 päivää sitten:
Äänestyksestä pidättäytyivät EU-maista muun muassa Ruotsi, Tanska ja Saksa. Vastaan...

198 views

Jumalan silmäteräkansa

Israel on Jumalan silmäterä. Jumala loi ensin juutalaisen kansan ja sen jälkeen muut. Israelin kansa oli ja minulle kerrotun mukaan edelleen on Jumalan silmäteräkansa. Ne muut kansat olivat kauheita ja syntien syövereissä rypeviä, joten nämä piti hukuttaa suuressa vedenpaisumuksessa. Hukkukoot kurjat, naiset, lapset, vanhukset ja vammaiset. Kaikki tyynni synnin rappeuttamia. Mutta ei sen jälkeenkään tulleet … Lue lisää


339 views

KRUSIFIKSI KAULASSA TAPPOTUOMIOLLE

Kuvassa on parikymppinen kaveri. Hän puukotti huumekaupan yhteydessä toisen nuorukaisen hengiltä sen jälkeen, kun puukottajan kaveri oli kumauttanut tätä vasaralla päähän. Puukotus kohdistui siis puolustuskyvyttömään, pökerryksissä olleeseen ihmiseen. Tuomio oli yhdeksän vuotta ja rapiat päälle. Selviytynee noin viidellä vuodella ja on taas vapaa tekemään pahuuksiaan, mikä on todennäköisempää näin raskaan rikoksen tehneelle kuin ryhtyminen ns. … Lue lisää


353 views
Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial