Martti Tuure Pisarassa 19.10.2019

Martti ottaa kantaa tavallaan luomiskeskusteluun Pisaran jaksossa 47.

”Näen nyt kaiken takana Luojan käden jäljen pienimmässäkin ötökässä” .

”Ihminen on luomakunnan herra” ja siihen kuuluu myös vastuu.

Katsottavissa Areenalta tästä.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

15 kommenttia artikkeliin ”Martti Tuure Pisarassa 19.10.2019”

  1. Katselin ko Pisaran; sympaattinen juttu. Luonto on ihmeellinen kuten maailmankaikkeuskin. Kertasin taas Hawkinsin Ajan lyhyttä historiaa. Mieletön mieletön mailma. Onko ns. Musta aukko sama kuin heprealaisten musta aurinko eli Sorat (arvo 666)? Entä miten selittyvät ns. string/jousi teorian ulottuvuuksien täsmälliset analogiat heprealaiseen elämän puuhun? (10 22 496 / 10 22 496)

  2. Tulee mieleen Blogimetsä-tapaamisemme Tampereella, kun Martti esitteli Ilmo Launiksen töiden näyttelyä. Marttihan kirjoitti tästä papista kirjankin. Ja Seppo sitten esitteli kaupungin nähtävyyksiä, niin ja lausui runoja. Se oli vallan mukava tapaaminen.

  3. Muistelen mielihyvin tuota minäkin. Torppaa eli sitä fantastista Mäntyniemen leirikeskusta,missä yövyimme, ei enää ole. Seurakunnat myyvät/ ovat myyneet sen.

  4. Ilmo Launis oli ensimmäinen suvun ulkopuolinen pappi johon törmäsin hamaassa lapsuudessani.Täytyy olla niin aikaisin kun kuusivuotiaana pyhäkoulussa ja poikakerhossa Töölön kirkon nuorisotiloissa Pärinäpirtissä. Sekä pyhäkoulu että poikakerho olivat hyvin suosittuja Töölön torin ymprillä oleville lapsille ja nuorille. Oli aina tultava ajoissa jos halusi istumapaikan tuolilla , muuten sai istua lattialla.

    Ohjelmat olivat usein diakuvia vastaavia Israelista jossa Ilmo kävi ainakin pari kertaa vuodessa. Hän oli kiltteyden perikuva ja taivaanrannan maalari. Mutta hänestä pidettiin paljon.

    Sitten tuli pitkä , melkein parinkymmenen vuoden hyppäys kunnes tapasimme jälleen. Tällä kertaa Mustasaaressa ,jossa hän oli aikoinaan aloittanut rippikoululeirien pidon.

    Itse olin naapuriseurakunnan , Taivallahden, diakoni ja nuorisotyöläinen, joka vietti kesät samassa Mustasaaressa. Ilmon poika Martti ja hänen nuoremmat sisaruksensa asuivat kesiä siellä , joten koko perhe tuli tutuksi. Ilmo maalasi olemuksellaan taivaanrantoja edelleenkin . Hän oli näennäisestä sosiaalisuudestaan huolimatta erakkoluonne joka ajeli ,kaikkien kauhuksi ,Helsingin liikenteessä polkupyörällään.

    Mustasaareen tuli usein saksalaisia nuorisoretkueita jotka provosoituivat hänen luontovertauksistaan ,kun samaan aikaan oli kovaa yhteiskunnallista kohinaa Euroopassa. Ilmo ei niistä piitannut. Yhtä asiaa joidenkin kavereiden kassa mietimme. Hän oli ollut sotilaspappina rintamalla .Mutta sodasta ja sen kokemuksista koskaan ei hänen olemuksessaan näkynyt mitään . Hän ei koskaan maininnut koko sotaa ylimalkaan ,vastakohtana muille entisille sotilaspapeille jotka käyttivät sotaa teemoina saarnoissaan.

    Ilmon pojasta, Martista tuli sitten 70-luvulla lauluyhtye Agit Propin kantava jäsen. Hänen kauttaan tutustuin amerikkalaiseen folkmusiikkiin, josta olen kiitollinen vieläkin.

    Eli Luojan kädenjälki löytyy kyllä sekä Välimeren auringonlaskusta että Peter Seeger in oikeudenmukaisuuden vaatimuksesta kaikille.

  5. En ole tavannut Martti Tuurea live, ainoastaan facebookissa.

    Tuohon aikaan saksalaisille nuorille aikuisille kirkoilla ja valtiolla oli tarjottavana opintopiirimalli joihin he saivat runsasta rahallista avustusta. Sen mukaan he opiskelivat talvikauden jotain Eurooppalaista maata Euroopan kontekstissa ja sitten kesällä tekivät sinne ”tutkimusmatkan”, siis kieromatkan . He olivat ottaneet yhteyttä eri paikkakuntien seurakuntiin jotta he voisivat yöpyä ja tavata nuoria aikuisia joitten kanssa voisi keskustella yhteisistä asioista, usein politiikasta.

    Ilmo ei oikein sopinut noihin kuvioihin ,vaan piti oman tyylisiä hartauksia ilman yhteiskunnallista sanomaa.

  6. Ihminen, joka löytää elämän merkityksen ja sille tarkoituksen, elää rikasta elämää. Launis oli sen löytänyt Raamatun sanomasta, mikä oli vahvistanut hänen uskoaan ja se näkyi koko hänen toimimassaan, siinä ei ollut mitään ristiriitoja.

    Ihminen hakee onnellista elämää ja etsii sitä, kuka mistäkin, mutta harva sen löytää. Mielen tasapaino näkyy ihmisen puheissa ja teossa ja se jättää jälkensä myös jälkeenjääneille. Meidän aikamme kaipaisi kipeästi Launiksen kaltaisia ihmisiä, jotka antaisivat toivoa tulevaisuuteen.

  7. Töölön seurakunnan emeritus nuoriso-ohjaaja Paavo Ripatti – jonka Markkukin ehkä tietää ja tuntee – on myös kertonut, että Ilmo ei puhunut sota-ajoista.

    Sain ensimmäisen kirjan julkaisemisen jälkeen lisämateriaalia Ilmosta ja niistä selviää muun muassa, että Ilmo astui varusmiespalvelukseen tammikuussa 1939 ja komppanian upseerit suunnittelivat hänelle upseerin uraa, mutta hän pääsi kuitenkin ammattinsa ja kutsumuksensa mukaisiin tehtäviin. Jatkosodassa hän toimi Kevyt Osasto 4:n pastorina. Kyseisen osaston historiikissa ”Lentävät hämäläiset” on maininta (päiväkäsky n:o 76/ 9.12. 1941), että sotilaspastori Ilmo Launis siirrettiin Jalkaväen Koulutuskeskus 2:sta VI Armeijakunnan alaisen KevOs 4:n pastoriksi. Historiikin tekijä A-E Sovijärvi toteaa: ”Saimme vihdoinkin todellisen sielunpaimenen joukkoomme, avoimen ja luotettavan tukijan sekä ystävän.´”

    Rintamalla Ilmo järjesti kenttäjumalanpalveluksia, hartaushetkiä, suosittuja takka-iltoja, toimitti rintamalehteä, järjesti vapaa-ajan ohjelmaa, piti varjokuvaesitelmiä Pyhältä maalta, kävi sielunhoidollisia keskusteluja, lähetti kirjeitä kaatuneiden omaisille jne., siis sellaisia töitä, joita rintamapappien tehtäviin yleensäkin kuului. Niiden rintamalta lähettämiensä kirjeiden perusteella, joita itselläni on ollut kirjan julkaisemisen jälkeen käytettävissä hän ei näyttänyt eturintamallakaan pelänneen kaatumista vaan ehkä naiiviltakin tuntuvalla luottamuksella turvautui Jumalaan – kävi kuinka kävi.

    Sotilaskantakortissa mainitaan Ilmon osanottoina taisteluihin Syvärin voimalaitos ja Shemenskin torjuntataistelut (1941–1944). Lokakuussa 1943 Ilmo kotiutettiin tuomiokapitulin käyttöön, josta tuli määräys Leivonmäen vt. kirkkoherraksi (1943–1944). Tämän jälkeen hän toimi jonkin aikaa Kurun vt. kirkkoherrana (1944–1945) kunnes sai määräyksen ”kotiseurakuntansa” Töölön nuorisopapiksi 1945.

  8. Teimme paljon yhteistyötä Paavo ja minä, ennen kaikkea Mustasaaressa. Perheemme tapailivat myös yksityisesti. Valitettavasti kosketus katkesi kun muutimme Ruotsiin. Onkohan Paavo vielä hengissä ja hyvässä kunnossa?

  9. Viimeksi olin Paavoon yhteydessä noin vuosi sitten. Hän oli hieman suuremmassa leikkauksessa pari vuotta sitten, mutta toipui siitä kyllä.

  10. Yki totesi, että ”Launiksen Jesse on vääristelyä! Jesse ei heittänyt läppää eikä koskaan hymyillyt!” Annetaan Ilmon itsensä taustoittaa asiaa. Kyseessä on hänen Hymy-lehdessä 1970-luvun loppupuolella julkaistu pakinansa ”Miksi Saara nauroi?”, jossa asiasta kerrotaan. Launis kirjoitti kyseiseen lehteen pakinoita useamman vuoden ajan, mutta joutui lopulta lopettamaan sinne kirjoittamisen koska ei ehtinyt vastata kaikkiin lukijoiden lähettämiin kirjeisiin.

    Miksi Saara nauroi?

    ”Naurava Jeesus on ilmestynyt Helsingin katukuvaan! Ajaessani polkupyörällä hautausmaalle huomasin erään paperikaupan ikkunassa suurikokoisen kuvan Jeesuksesta – nauravana. Se oli halpa taidejäljennös ja ostin heti yhden. Olin löydöstäni niin iloinen, että oli oikein vaikeata suorittaa ruumiinsiunausta vakavana. Mikä onni, että tieteellinen raamatuntutkimus on päässyt niin pitkälle kansantietellisellä alueella, että tuollainen kuva uskalletaan julkaista. Käsitys Lähi-idän kansojen huumorintajusta muinaisina ja myös nykyisenä aikana on tullut julkisuuteen tosiasiana, jota vastaan on mahdotonta hyökätä.
    Aivan viime vuosiin asti on turhaan kyselty:´Miksi Saara nauroi?´ Nyt se ei ole enää arvoitus. Kun hän sai kuulla, että hänelle syntyisi seuraavana vuonna poika, hän otti sen itämaisena leikinlaskuna ja nauroi. ´Heräisikö minussa, näin kuihduttuani, vielä halu? Ja myös minun herrani on vanha,´ Saara ajatteli. Hänen erehdyksensä oli aivan ymmärrettävä ja siksi se korjattiinkin lempeällä tavalla: ´Miksi Saara nauroi ajatellen: ´Synnyttäisinkö minä todella, minä, joka olen näin vanha?´ Onko mikään Herralle mahdotonta? Tähän aikaan minä palaan luoksesi tulevana vuonna, ja Saaralla on silloin poika.´

    Jeesuksen käyttämä huumori ei aiheuttanut väärinkäsityksiä, sillä hänen sanontansa oli siinä niin huikean liioittelevaa, että kansanjoukko ei voinut muuta kuin vastata siihen raikuvalla naurulla. Eikä se ollut mitään television naurukuoron taustaääntä vaan etelän herkkien ihmisten aitoa reaktiota. Vuorisaarnan vuorella Jeesus puhui: ´Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi? Taikka kuinka saatat sanoa veljellesi: ´Annas, minä otan rikan silmästäsi, ja katso, malka on omassa silmässäsi´. Jeesus ei naurattanut kuulijoitaan huvin vuoksi. Takana oli vakava hyökkäys sen ajan hurskastelijoita vastaan. Nauru oli tehokkain ase ja liioittelu oli yhtä mahtavaa kuin ulkokultaisuuden vaara. ´Malka´näet tarkoittaa vanhan ajan holvaamattoman palestiinalaistalon suurinta puu-osaa, kattovasaa. Hirsi silmässä, se kuulosti todella naurettavan hullunkuriselta.

    Tietysti oli niitä, joita ei Jeesuksen puhe naurattanut. Ne olivatkin niitä oikeita kuulijoita, joihin sana sattui. Ja kukapa ei tuntisi syyllisyyttä teeskentelystä puhuttaessa. Ei minuakaan hymyilyttänyt, kun asevelvollisuusaikana olin huolimattomasti puhdistanut kiväärini asetarkastukseen. Vääpeli katsoi piippuun sisälle, näki siellä pienen roskan ja sanoi haudanvakavalla äänellä: ´Alokas Launis. Tämä selittää vajauksen komppanian rehuvarastossa!´ Itämaista huumoria on siis käytössä meillä Suomessakin, lähinnä miesten keskeisessä sananvaihdossa.

    Aivan uutta on meillä se, että uskalletaan perinteiseen Jeesuskuvaan liittää hänelle kuuluneita todellisia inhimillisiä piirteitä. Siitä minä iloitsen, että historiallinen Vapahtajamme tulee näin entistä läheisemmäksi ja hänestä häviää kiiltokuvamainen legendaarisuus. Syyllisyytensä painama ihminen uskaltaa paremmin lähestyä häntä, ei vain omien arkisten vaikeuksiensa selvittäjänä, vaan myös sisäisen vapautuksen ja ilon tuojana. Näissä merkeissä olen Topeliuksenkadun portaikkoon sijoittanut uuden suurikokoisen tunnuslauseen, hänen oman sanansa: ´Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä mikä on kadonnut.´
    ´
    Minullapa on jotakin, joka tuo Vapahtajan minua inhimillisesti lähelle päivittäin. Kun tiedemiehet löysivät muutama vuosi sitten Kuolleen meren alueelta osia miehen puvusta Jeesuksen ajalta, sain luvan tutkia niitä ja kotimaassa teetin heti jäljennöksen tuosta miehen juhla-asusta. Niinpä nyt sitten mennessäni kotiin kastetta suorittamaan vedän tuon ´Jeesuksen puvun´ jo heti eteisessä ylleni. Sen tein viimeksikin, kun olin ristiäisissä eräässä kodissa. Perheen nuorin, kolmevuotias pieni tyttö, ei kuitenkaan uskaltanut tervehtiä minua kädestä, katsoi vaan kuin jotakin taivaallista ilmestystä. Oli odottanut hetkeä monta päivää hartaasti. Näytti siltä kuin hän olisi erehtynyt rinnastamaan kasteen suorittajan Lasten parhaaseen ystävään ja myös suojelusenkeliin.

    Sitten kaikki romahti. Menin minäkin ottamaan kahvipöydästä kupillisen kahvia ja nostin lautaselleni pullanpalan ja pikkuleivän. Pieni kolmevuotias seurasi tätä tarkasti ja huudahti järkyttyneenä: ´Pappi syö!´ Lapsen silmissä siinä ihminen putosi pilvistä alas, mutta se oli hyvä asia. Olisin pudonnut joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin. Varmaan tuo ihastuttava pikku olento uskaltaa seuraavassa tapaamisessa tervehtiä oikein kädestä pitäen. Ja se on arvokas asia.

    Jeesus ilmestyi haudan vallan voittaneena Marialle – puutarhurin karkeassa työasussa, kalastajille ammattikalastajana, Emmauksen tien vaeltajille vuoriston matkakamppeissa. Siksi ei kukaan näistä tuntenut häntä Maailman Vapahtajaksi, Mestarikseen. Ei olisi ihme, jos hän lähestyisi nykyhetken taakkojen painamaa ja masentunutta ihmistä – vapauteen ja iloon kutsuvana Nauravana Vapahtajana.” (Ilmo Launis: Hymy-lehti)

  11. Tietty tuo kommenttini oli pelkkää läppää… Uskontonne Jeesus kyllä ei ollut mikään koomikko eikä vitsinikkari. Kyllä se niin vakavata saarnaa on joka kerta kun tuo annattaa. Eikä yhdessäkään ”silminnäkijän” kuvauksessa kerrota Mestarin virnuilleen tai edes hymähdelleen.

    Mutta totta maar tuo kaveri, sikäli kuin oli olemassa edes etäisesti sellaisena kuin tämä Raamatussa esitetään, naureskeli. Sehän on inhimillinen ominaisuus. Ja jos ei nauranut, niin oli sitten tyystin epäinhimillinen olento – aivan kuten tuo uskontonne jumala. Mutta kun epäinhimillisiä olentoja ei juuri ole eikä ole ollut ihmisissä, niin kyllä Jeesus tai Joshua nauroi, ellei eläminen ja kierteleminen köyhänä opettajana ollut sitten tyyten raskasta ja kurjaa, josta nauru oli kaukana.

    Saara nauruineen on sitten tietysti silkkaa legendaa.

  12. Hieno teksti. Tuo vähän uutta värinää vuorisaarnaan. Pitäisiköhän lukea uudelleen..
    Joskus ja aika useinkin tuntuu, että Jumalalla on aikamoista tilannekoomista huumorintajua. Ehkä se onkin oikeasti niin.

    Mulla kun on noita teologeja fb-kavereina, niin heidän kauttaan koko ajan tulee uutta tutkimusta, siitä miten Israelin maaperästä löytyy todistusaineistoa VT:n kertomusten varsin kirjaimellisesta paikkaansa pitävyydestä juuri noiden hassujen yksityiskohtienkin kohdalla. Tosin Saaran nauraminen ei siihen joukkoon kuulu. Siitä ei jäänyt arkeologeilla havaittavaa.

    Tuommoista luin pari päivää sitten:
    https://www.christiantoday.com/article/archaeologists-in-israel-find-evidence-that-proves-literal-truth-of-bible/96610.htm?
    Siihen alle tulivat Helsingin teologit (oletan) ilmoittamaan, että tuohan on jo vanhaa tietoa. Eli tuolla tavalla tavallaan vahvistivat, että Christianity Today puhui totta.

  13. Mielenkiintoinen artikkeli. Näitä aina silloin tällöin ilmestyy. Ilmolle nuo arkeologiset löydöt olivat tärkeitä ja inspiroivia. Eräs arabi otti häneen 1960-luvulla yhteyttä ja hän osti tältä palan lampaan nahalla olevaa kirjoitusta, joka osoittautui Qumranin löydöistä peräisin olevaksi Jesajan kirjan katkelmaksi (Jes. 26:19). Ilmon mukaan kirjoituksen tutki Jerusalemin arkeologisen museon edustaja tri Baruch Kanael. Ilmon kuoleman jälkeen hänen puolisonsa Sirkka toimitti Ilmon pyynnöstä pergamentin palan Jerusalemin arkeologiselle museolle. Israelin valtiolta tuli kiitoskirje, jossa todettiin muun muassa: ” Dear Mrs Launis, On behalf of the State of Israel I wish to acknowledge and thank you for the piece of parchment of the Scroll of the Book of Isaiah – from the Qumran Caves – gifted by your late husband, Pastor Ilmo Launis, to the State of Israel. In keeping with your late husband´s wishes, the parchment will be forwarded to the Israel Museum to assist them with their continuing research of the Qumran scrolls – – ” (State of Israel, Ministry of Justice)

    Suurin ”matkamuisto”, jonka Ilmo Pyhän maan matkoiltaan toi oli rahtilaivalla Suomeen kuskattu kappale keisari Septimus Severuksen aikaista vesijohtoa 100-luvun lopulta jKr., jota hän ensin luuli Pontius Pilatuksen rakennuttamaksi. Tuo yli 400 kilon painoinen esine/artefakti oli ensin jonkun aikaa Töölön kirkon porrastasanteella, josta se professori Aapeli Saarisalon vaatimuksesta ”turvallisuussyistä” siirrettiin sisätiloihin, jolloin sijoituspaikaksi tuli Helsingin kaupungin vesilaitos Pasilassa. Muutama päivä sitten kuulin yhdeltä kaveriltani, että kyseinen vesijohdon kappale sijoitettaisiin johonkin juuri avatun Pasilan Mall of Triplan tilaan.

Jätä kommentti

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial

Piditkö lukemastasi. Jaa teksti.