Kuka uskaltais puhua totta

Olen tässä pienessä päässäni miettinyt kuka olisi se poliitikko, joka uskaltaisi puhua totta? Siis oikeasti totta.

Ensimmäinen kysymykseni kuuluukin, että kuka laskisi Juha Sipilän hallituksen hinnan. Sehän keskittyi maakuntahallinnon ja sote-uudistuksen tekemiseen joista kumpikaan ei johtanut mihinkään.

Lisäksi sen suurin saavutus oli sekoittaa työmarkkinat työntekijöitä halventavilla lausunnoilla ja työn hinnan ”alennusmyynnillä” eli palkkojen alentamisella.

Toinen rehellistä vastausta odottava kysymys kuuluu, että paljonko maksavat nämä tuhannet maassa luvattomasti oleilevat tuntemattomat ihmiset? Eikä pahitteeksi olisi, jos saisimme tietää ylipäätään maahanmuuton aiheuttamat kustannukset. Ainakin paljon rikastuneita pääoman omistajia se on saanut aikaan.

Mikä on hinta tähän mennessä ja paljonko me maksamme tämän järjestelmän ylläpidosta, jossa laittomuus on sallittua.

Kolmantena ja vaikeimpana on kysymys nykyisen hallituksen hinnasta. Jo sen synnyttäminen näyttää vaatineen kätilöksi yli puolimiljoonaa ”limunaatia” ja miljoonien arvoisen avustajakaartin selvitäkseen. Siitä saattaa tulla historiamme kallein. Hallituksen tavoite näyttää olevan jotain jota ei ainakaan lukemalla saa selville. Joku on jossakin sanonut viisaasti tästä vihervasemmistolaisesta politiikasta, että se ei ole politiikkaa vaan sairaus.

Paikallistasolla ”vihervasemmistolainen sairaus” aiheuttaa ainakin lapsille jonkinasteisia puutostauteja ja maidon sekä lihan puutetta.

Siis löytyykö politiikasta, eduskunnasta, yhtään rehellistä. Abdulrahman ”Husu” Hussein se ei voi olla eikä oikeastaan myöskään Maria Ohisalo, joka näkee lait tarpeettomina noudatettavaksi. Timo Harakkakin on jokseenkin mahdoton valinta, vai miten on selitettävissä väite jota hän käy nyt täällä maakunnissa kertomassa, että tarvitsemme ulkomaalaisia työntekijöitä. En ole vielä keksinyt että mihin. Muualla Euroopassa ja Pohjoismaissa on huomattu aika päiviä, että edes työperäinen maahanmuutto ei ole yhteiskunnalle kannattavaa. Olen samaa mieltä. Sen ymmärtää jokainen, että kalliiksi on tullut ja tulee jokainen vieraskulttuurinen ja -kielinen.

Odotan miellenkiinnolla vastauksia, ja koululaisten joulukirkkoa ja joulujuhlaa. Sitä jonka väitetään loukkaavan jotain ja olevan ihmistä halventava.

No kirkon piiristä ei yhtään puolustajaa löydy kristilliselle elämäntavallemme. Tuskinpa vain politiikastakaan mutta yritetään nyt kumminkin kysellä.

tuomo

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

5 kommenttia artikkeliin ”Kuka uskaltais puhua totta”

  1. Totuudenpuhujat eivät, valitettavasti, ole melkein kenenkään suosiossa. Useimpien mielestä kaunis valhe on parempi kuin ruma totuus.

  2. Joo Tuomo, …

    Me olemme siirtyneet patriarkaalisesta yhteiskuntajärjestyksestä kohti matriarkaalista yhteiskuntajärjestystä. Tähän näkyy sisältyvän sekin, että totuus on muuttunut kokemukselliseksi. Tätä pitää nyt vain sietää. Varsinkin niiden, jotka eivät ole valmiita taistelemaan suomalaisen miesasian puolesta.

    Ennen sukupuolia oli kaksi, kuten WTC:n kaksoistornejakin. Nykyään tätin pitää saada olla setä, jos se kerran hyvältä tuntuu. Isästä voi nykyisin tulla äiti ja kahdestä äidistä toinen voi olla isä. Sokean oikeuksia ei saa polkea kieltämällä rekkakkortti ja mykällä pitää olla oikeus opiskella oopperalaulua.

    Lääkäri ei ehdi hoitaa potilaita, koska pitää ministeriöön kirjoittaa raporttia, miksi potilaita ei hoideta. Alakoululaiset hakeutuvat mielenterveyshoitoon, kun eivät ymmärrä, mitä ympärillä tapahtuu. Kolmannes pojista pääkaupunkiseudulla on peruskoulun jälkeen pysyvästi syrjäytyneitä syrjivän opetusjärjestelmän takia.

    Sipilän hallitus vatuloi 4 vuotta saamatta mitään aikaiseksi. Sen seurauksena työllisyys parani ja talous koheni. Kokoomus oli 12 vuotta hallituksessa ja otti 20 miljardia velkaa. Rahat jaettiin kavereiden kesken ja köyhät laitettiin kyykkyyn. Joutavatkin olla kyykyssä, elleivät saa edes yleislakkoa aikaiseksi.

    Onhan näitä totuudenpuhujiakin. Pentti Linkola ottaa linjakasta kantaa ilmastonmuutokseen: ”Väestönkasvun hillitsemiseksi Linkola esittää itse kehitysavun lakkauttamista ja Euroopan rajojen sulkemista. Hukkuvien pakolaisten pelastaminen Välimereltä on ympäristöfilosofin mukaan jäävuoren huippu. Kun tiaisten tai käpytikkojen kanta kasvaa liikaa, ne lähtevät vaeltamaan, ja enemmistö hukkuu. Saman pitäisi päteä pakolaisiin. Totisesti saisivat hukkua mereen, lataa Linkola.”

    Näiden asioiden pitää vielä jonkin verran mennä kurjempaan suuntaan, ennenkuin Linkolan ja Halla-ahon opit aletaan ottaa vakavasti.

  3. Viisaasti Tauno J kirjoittaa. Minusta on hyvää vauhtia tulossa linkolalainen. Uskon ettei Jumalakaan tätä ajatusta pistä pahakseen. Se kun on niin, että ihminen ei ymmärrä ja Jumala ei näe tarpeelliseksi. Profeetallinen kehä on Linkolan ympärillä.

  4. Juuri kuuntelin ohimennen FB:ssa näkemääni erään ugandalaisen pastorin puheenpartta Helsingissä. Selitti kuinka Ugandassa 50% väestöstä on alle 19 vuotiaita. Ja sanoi oikein innoissaan, että se on suuri siunaus.
    Vuosituhannen alusta Ugandan väestö on ainakin kaksinkertaistunut, jollei peräti kolminkertaistunut, ja kun nuo 50% synnyttää ne 5 lasta per nainen, niin siinä ei taida Välimeri riittää. Ei vaan, ei ne ugandalaiset taida sieltä paratiisistaan lähteä mereen hukkumaan.

  5. Niin Anne, minä yritän omassa mielessäni miettiä tätä kaiken paradoksia. Meillä vaaditaan ulkomaisia työntekijöitä, meillä halutaan maahan laittomasti tulleet laittomiin töihin siis jne ja samalla ollaan niin ilmastoystävällistä väkeä että vaikka itse kuollaan nälkään siksi, että vaikkapa ugandalaiset saavat lisääntyä ja kansa kasvaa. Myös meillä ehdotetaan synnytystalkoita.

    Eikö tässä koko touhussa ole jotakin pahasti hukassa. Minusta kokonaisuuksien hallinnassa on suuria puutteita. Eilen tuli ylen ykköseltä radion puolella siis, ohjelma, jossa (en muista nimiä) kaksi viisaan tuntuista keskustelivat nykypäivän asiantuntijuudesta. Lopputulema oli, että nämä viisaat miehet myönsivät, että varsinkaan asiantuntijat eivät tiedä mitään varsinkaan tulevaisuudesta kun eivät hallitse olevaista.

    Rakenna tuollaisen päälle sitten vaikkapa politiikkaa. OIkeuslaitos ja tuomioistuinlaitos sekä tutkijaviranomainen on viimeinen jonka pitäisi osata tuoda hallintoviranomaisena oikeita päätöksiä yhteiskuntaan. Kun se eksyy taikka on korruptoitunut ollaan erittäin hankalassa tilanteessa. Jos nykyisin joutuu tutkittavaksi ja jopa tuomittavaksi sanomalla sen mitä kokee niin onhan se hankala sellaisessa maailmassa ja yhteiskunnassa elää totuudessa.

Jätä kommentti

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial

Piditkö lukemastasi. Jaa teksti.