Korhonen vastaan Laajasalo

Napostelen popkorneja ja siemaisen Coca-Colaa purtavan päälle. Mediassa pyörii taas kerran mitä mainioin kirkollinen reality show. Taustalla mitä ilmeisimmin on raivokas miesviha jota ruokkii väärin valittu piispa. Siis sillä tavalla väärin valittu, ettei piispaksi valittu ketään sopivaa feministiä, vaan eniten kannatusta saanut ehdokas. Nyt sitten pettynyt ja kostonhimoista vihaa uhkuva hiippakuntavaltuuston puheenjohtajatar käy piispan kimppuun purjeet pulleina.

Ei sillä – ihmettelin toki itsekin Laajasalon valintaa. Onhan tämä Laajasalo mitä mielenkiintoisin pyrkyri ja mediapersoona, mutta että oikein piispa? Jostain syystä ehdolle ei kuitenkaan asettunut yhtään oikein vakavasti otettavaa tarjokasta. Jokin mättää, sillä palkka on hyvä, ja luonataisetuina vielä auto, asunto ja luottokortti. Matkustusohjesäännön mukaan pakettiin kuuluu lisäksi hienoimmat hotellit ja lennot bisnesluokassa. Olisiko työyhteisön henkisessä ilmapiirissä jonkinlainen ongelma?

Tätä ajojahtia voisi tietenkin tarkastella myös työpaikkakiusaamisen ja vastuuttoman johtamisen näkökulmasta – eli niinkuin Kittilässä, jossa kaikki oli hyvin kunnes erehdyttiin valitsemaan omiin muroihin syljeskelevä  kunnanjohtaja.  Hyvin siis siinä mielessä, että pienehkö kunta oli ainakin talouden näkökulmasta liki Suomen mallikelpoisimmassa kunnossa. Nyt ei enää saada selvyyttä edes siihen, ketkä kunnan virkamiehistä ovat päätösvaltaisia ja vapaalla jalalla.

Oli miten oli – hiippakuntaneuvoston puheenjohtajatar on onnistunut nostamaan itsensä lööppeihin ja erolaskuri laulaa. Vastuullisempi luottamusmies ymmärtäisi, että tämä meno tarkoittaa irtisanomisia kirkon väelle. Siinäpä sitten selvittävät työhaastattelussa, kuinka kompetenssiportfolioon kuuluu lähinnä heprean kielen alkeet ja kirkkohistorian cumlaude.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail
Tilaa
Ilmoita
18 Kommenttia
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit
Yki Räikkälä

En tiedä Korhosen vaikuttimia, mutta hän tekee kuitenkin sitä, mitä hänen tuleekin tehdä: valvoa virkaan valittujen toimia. Laajasalo on selvästikin tapa-omien-ja-duunipaikan-rahojen-sekoittaja. Korhosen kysymykset ovat perusteltuja. Toisaalta näistä kysymyksistä todennäköisesti monet olisivat täysin turhia, mikäli hra Laajasalo olisi toiminut niin kuin me pienet kuolevaiset pienissä yhdistyksissä sun muissa työpaikoissa – kaikki kuitit talteen, menot merkitään tarkasti ja matkalaskuissa ollaan erityisen tarkkoja. Ainakin sellaisissa, missä asiat hoidetaan niin kuin pitää. Omassa yhdistyksessäni, joka saa yhteiskunnan tukia, on neljännesvuosisadan kuitit ja kirjanpidot edelleen tarkistettavana jos joku haluaa. Kymmenen vuotta pitää säilyttää, mutta kun ne mapit nyt mahtuu.

Erolaskuri laulaa ja niin pitääkin, mikäli meno näyttää siltä miltä se näyttää. Kehitys näyttää menevän siihan suuntaan kuin pitääkin, eli kirkosta tulee jäsenmaksujärjestö.

Anne Mikkola

Eikös siitä jossain vaiheessa ollut puhetta miten piispat (Askola/Mäkinen …) käyttelevät rahoja, vai oliko se vaan MV-lehden kuvitus, mikä on painautunut tajuntaani? Jospa Laajasalo vain tekee kuten maan tapa on. Ostelee itselleen ja kavereilleen Cokista. Srk:t ovat perinteisesti ns. vieraanvaraisia, ja isot pomot aina matkustavat komeasti.
Kirkko mikään köyhän instituutio ole koskaan ollut.

Yki Räikkälä

Kenelle kortin höyläämisen valvonta sitten kuuluu? Jos tilintarkastuksessakin on menty kummemmin puuttumatta, on silloin jonkun niihin puututtava. Tietämättä nyt silti, että miten Korhonen nuo epämääräisyydet on saanut tietoonsa. Mutta hänhän yritti selvittää niitä Laajasalon kanssa jo syksyllä. Silloin julkisuutta taisi tulla Laajasalon firman epämääräisyyksistä, mikä sekin oli perusteltua tuoda julki, kun hän julkiseen korkeaan virkaan oli pyrkimässä ja toisaalta hänen firmansa oli laskuttanut kirkkoa.

Ja nyt en ole puolustamassa Korhosta. En hänestä juuri ole ollut innoissani. Samanlainen narsistinen ja julkisuuden kipeä hänkin on kuin Laajasalo. Hänen Valkoista valoa -radio-ohjelmaansa en jaksa kuunnella, vaikka hänellä asiaakin on. Mutta tyyli ja oman erinomaisuuden esilletuonti tökkii pahasti.

Niin, ja onhan erikoista, ettei hän Askolan työajalla viinin lipittelyyn (työpaikan kortilla) puuttunut, vaikka ehti olla jonkun aikaa asemassaan Askolan aikana.

Anne Mikkola

No nyt.
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201801112200660776_u0.shtml
Kirkon johtajilta puuttuu täysin käsitysbudjettirajoitteesta muutenkin, joten ei paljoa yllätä. God provides, kaikille kaikkea yltäkylläisesti.

Yki Räikkälä

Nähtävästi talouspäällikkö on ollut hiljaa kuin kusi sukassa Isä Teemun pelossa… Mietityttää myös tilintarkastaja, joka nähtävästi on katsellut ikkunasta ulos kun olisi pitänyt katsella kuitteja ja varsinkin niitä puuttuvia. Siis tiettävästi tilintarkastuksissa ei ole nähty moitittavaa. Tilintarkastus on tietty auktoriteetti, jota vastaan ei yleensä pullikoida. Sen jälkeen luikurikin voi huoahtaa helpotuksesta. Ellei sitten joku muu halua tutkia tilejä. Monesti erityistilintarkastus onkin tullut normitilintarkastuksen jälkeen, mikä kertoo omaa tarinaa Suomen ns. korruptoitumattomuudesta.

Korhonen, jos ei ole näitä edeskäypiä kovistellut, ei ole sitten omista syistään tehnyt niin kuin olisi kuulunut. En tiedä näistä. Mutta miten on, jos Korhonen ei näitä Laajasalon hommailuja nostanut esiin, olisiko joku muu ne nostanut?

Yki Räikkälä

”Koska piispa Laajasalo valehtelee työkseen, hän ei enää ymmärrä valehtelevansa.”

Näin Tuomas Embuske IL:n kolumnissaan. Sen voi lukea jos kiinnostaa. Enbusken ajatusmaailma yhteiskunnallisesti on jotain muuta kuin itselläni, mutta uskon asioissa hän on suunnilleen niillä linjoilla kuin itsekin olen ajatellut noin 35 vuotta. Eli niin kauan kuin edes vähän olen uskon asioita tuuminut. Kiinnostunut uskomisesta olen ollut vasta noin yhdeksän vuotta.

”Siksi kirkosta tulee papeille samanlainen valtataistelun paikka kuin kaikki muutkin firmat ja ihmisyhteisöt.” Näin Enbuske siitä, että itse asiassa harva pappikaan enää oikein uskoo. Uskomisesta on tullut työtä ja ammatinharjoittamista kaikkine työpaikkojen asioineen ja ongelmineen. Ja vallankäyttöineen. Ja kuten useimmissa isoissa työyhteisöissä, pyrkii niiden johtoon narsistisia ja itsensä muiden yläpuolelle asettajia. Näin suurin osa piispoista. He ovat hyvissä ja hyvin palkatuissa viroissa hyvine työsuhde-etuineen ja miljoonakämppineen. He ovat näissä norsunluutorneissaan yli muiden ja arjesta vieraantuneina kuten korkeat virkamiehet ja karriääripoliitikot.

https://blogit.iltalehti.fi/tuomas-enbuske/2018/01/12/koska-piispa-laajasalo-valehtelee-tyokseen-han-ei-enaa-ymmarra-valehtelevansa/

Anne Mikkola

Erinomainen pointti Tauno. Siis Margareta Back – ilmeisesti yksi näistä kirkon korkean viran haltijoista. Liekö peräti yksi niistä sadoista, jotka allekirjoittivat sen miesviha-on-ok-manifestin.. Jos tämä on maan tapa, niin sinnehän se huomio pitäisi kiinnittää.
Eihän nyt voi odottaa herranen aika, että pastorit tietäisi mitään rahasta/budjettirajoitteesta tai semmoisesta pakanallisesta tematiikasta.

Markku Hirn

Vaikka talousjohtaja onkin ollut aika vaiti niin kyllä se on piispa itse joka sotkun on saanut aikaan. Vaikka Korhosella voikin olla jotain kaunaa joka motivoi häntä niin Laajasalon elämäntapa on ongelma.

Hänelle täällä Ruotsissa löytyy vastinen , entinen ministeri ja puolueenjohtaja Mona Shalin. Joka alkoi pienistä viran ja yksityiskortin sotkemisesta , Mutta niiden takia paljastui veroepäselvyyksiä ja mitä vain.
Ei tartte takertua pikku ulilyönteihin vaan selvästi niistä oli tullut elämän tyyli.

Hän on kuin teiniikäinen joka on alkanut näpistellä ja joka jatkaa sitä kunnes joutuu kiinni koska ei osaa sitä lopettaa. Sellainen alkaa jopa tehdä virheitä niinkuin sanomana ympäristölle että auttakaa minua ja pysäyttäkää minut. Laajasalo ei ole viellä siellä anteeksipyytelyin. Hän ei ole valmis ottamaan seurauksia. Pelkään että yleinen mielipide tulee järjestämään ne hänelle.

Anne Mikkola

Sikäli kun silmäilemällä tätä Kuosmasen blogia ja kommentteja jotain ymmärrän niin ilmeisesti tässä asiassa kaikki ei ole Korhosen syytä ,vaan meille tuttu Tapio Tuomaala on ollut soppaa keittämässä.
https://www.kotimaa24.fi/blogit/laajasalo-julkisuuden-jalkapuussa/

Anne Mikkola

Luin jostain, että luottokortin saavat kaikki työntekijät, joiden työsuhde on yli vuoden. Sadinmaa ei saanut. Syy on siinä, että ei tarvitse kaikista pikkuostoksista jotain laskutuslisiä vai mitä ne nyt oli maksaa tai jotain. Papithan tarvitsee välillä pikkupurkin maitoa kun loppui kahvitteluista tai hakea sitä tai tätä kaupasta. Sehän on aikalailla semmoista seuranpitoa kansan kanssa noin olemukseltaan tuo työ, siis ainakin silloin jos hoitavat työnsä hyvin, eli mm. järkkäävät kirkkokahveja yms.

Presidentti Niinistö nyt pyrkii kovasti esiintymään kansakunnan hengellisenä tai henkisenä johtajana, kun ei käytä edes luottokorttiaan. Herttanen sentään, sillä on koko palveluskunta pistämässä isommat meiningit pystyyn. Se missään kaupassa käy jotain sukkahousuja – korjaan maitokahvia – ostamassa, jollain luottokortilla.

On se nyt minusta kumma, että ensin piti osallistua juristin roolista – vaikka oma gradukin on hukassa – Halla-ahon demonisointiin ja nyt sitten ollaan oman hiippakunnan piispaa ripittämässä.

http://www.iltalehti.fi/presidentinvaalit/2012020115148611_pd.shtml

Yki Räikkälä

Sale ei tehnyt gradua. Niitä ei 70-luvun puolivälissä tehty, vaan loppututkielmia. Ja se ei ole hukassa. Yliopistolla lienee jo kopio siitä. Asiasta uutisoitiin jo 2014.

Anne Mikkola

http://jukkarelander.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249411-korhosen-neljas-ristiretki
Tuommoinen näkökulma, joka kyllä vähän pilaa Taunon hienon leffan ”vain kokiksen tähden”.

kalevi kauppinen

Tässä näyttää syntyvän tilanne jossa keskustellaan siitä toimiko Korhonen oikein, oliko hänellä jotkut motiivit tahrata Laajasalon maine. Ei tämä ole keskeinen kysymys, vaan tärkein on se että saadaan totuus selville.

Laajasalon toiminnassa toiminnassa herättää kysymyksiä se, että miksi hän pyysi julkisesti anteeksi jos ei mitään moitittavaa ole. Miksi hän ei kerro avoimesti sitä mitä on tapahtunut ja millaisista summista on kysymys, jos nämä olisivat julkisesti kerrottu niin voisi olla ettei suurta haloota olisi edes syntynytkään.

Aina kun asioita salataan niin silloin pienistäkin tapahtumista voi syntyä mielenkiinto syytettyä kohtaan, ja kun on kysymyksessä kirkon johtava mies niin moni kirkon vastustaja vain nauttii tilanteesta.

Herää kysymys, onko Laajasaloa pyydetty olemaan hiljaa ettei mahdollisia kirkon yleistä käytäntöä rahan käytöstä alettaisi laajemmin selvittää, onko käytäntö sopivaa sitä uskonnollista vakaumusta kohtaan jota Raamattu opettaa.

Jeesus sanoo että linnuilla on pesänsä mutta Ihmisen pojalla ei ole mitään mihin päänsä kallistaisi, tämä pitäisi näkyä myös kirkon toiminnassa, vai onko niin että joku harva työntekijä saa kaikkien muidenkin päälle langetettua ikävän varjon. Itse kyllä uskon että kirkolla on, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta, hyvä kirkon oppiin tukeutuva työmoraali.

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial