Ekumeenisesta jouluaaton jumalanpalveluksesta tuli poliittinen pannukakku

Olen menettämässä uskoni tähän kirkkoon, kirkon palvelijoihin ja sanomaan.

Luin arkkipiispa Tapio Luoman terveiset kristikansalle ja meille suomalaisille. Hän kirjoitti taikka kertoi, että meidän on kirkkona otettava kantaa politiikkaan eli tähän yhteiskunnan tilaan. Miten kirkko ottaa kantaa yhteiskunnan tilaan niin julistamalla Kristusta, saarnaamalla lakia ja evankeliumia.

Katsoin jouluaattona totuttuun tapaan ekumeenisen jouluaaton jumalanapalveluksen.

Mitä nämä hiippahatut meille kertoivat niin syyllistivät meitä suomalaisia. Heidän puheensa olivat täyttä poliittista retoriikkaa. Somen ja vihapuheen sävyttämää haukkumista ja vähättelemistä. Nykyään me ihmiset kokoonnumme somessa, siellä ne meidän ompeluseuramme ovat. Siellä me tapaamme ystävämme. Sieltä me saamme lohtua ja löydämme kavereita.

Evankeliumista ei tässä ekumeniassa ollut tietoakaan eikä tilaisuuteen sisältynyt Topi Lehtipuun laulujen sanojen lisäksi sanaakaan evankeliumia. Lehtipuukaan ei ihan ollut parhaimmillaan mutta kuitenkin. Kuultiin sentään jotain julistusta.

Raamatusta kukaan ei lukenut mitään, ei jaettakaan. Paleface tämä kommariksi tituleerattu räppäri piti poliittisen puheen, jonka sisältö oli kuin suoraan opposition eduskunnassa pitämä puheenvuoro. Tottahan hän puhui, tämä hallitus ja hallitukset jo aiemmin ovat kasvattaneet köyhyyttä ja tuloeroja. Ihan hyvä poliittinen kertomus tämän päivän tosiasioista. No maahanmuuttopoliittinen viesti oli kätketty mutta löytyihän se. Meidän suomalaisten historiaa hän kertasi ja siitä oli saamassa aasinsillan auttaa Syyriaa, Irakia ja Afganistania. Niin siis politiikkaa, sitäpä se puhe ihan kokonaan. Ei hänellä mitään ollut esittää ratkaisuksi. No en toki odottanutkaan tältä tilaisuuden pääpuhujalta. Ei mitään – kuten ei pappismiehilläkään.

Mitä minä olisin puhunut ja miten ratkaisisin näitä ongelmia. Minä kirkkona saarnaisin ja julistaisin Kristusta. Hänessä on kaikki. Evankeliumissa on kaikki. Jos me saarnaamme ja otamme sen ohjenuoraksi meidän ei tarvitse keskustella tuloeroista eikä ihmisarvokysymyksistä. Hänessä on kaikki. Mutta kirkko onkin kadottanut tärkeimpänsä. Evankeliumin ja Kristuksen. Mitä on jäänyt jäljelle. Kallis instituutio noin niinkuin hengellisesti. Toki seurakunnat tekevät paljon hyvää työtä diakoniassaan, kirkkomusiikillaan jne. Ongelma on tämä kirkon ylin johto. Se heidän tehtävänsä, johon pitäisi olla Kristuksen antamaa ja innoittamaa paloa.

Hyvää Joulua ja Uutta Vuotta 2019.

tuomo

Maria Herran piikanen – Helene Fischer

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

8 kommenttia artikkeliin ”Ekumeenisesta jouluaaton jumalanpalveluksesta tuli poliittinen pannukakku

  1. ”Mitä nämä hiippahatut meille kertoivat niin syyllistivät meitä suomalaisia. Heidän puheensa olivat täyttä poliittista retoriikkaa. Somen ja vihapuheen sävyttämää haukkumista ja vähättelemistä.”

    No ihankuin Jeesus puhui suurelle osalle aikalaistaan yläluokkaa. Jeesus oli mitä yhteiskunnallisin vaikutaja, joka otti esimerkkiä Jesajasta ja Aamoksesta. Jeesus ei ollut evankelista vaan intohimoinen oikeudenmukaisuuden (zaddiq/vanhurskauden) vaatija. ”Voi teitä te rikkaat, te olette saaneet palkkanne…”

  2. Mutta Jeesus puhui paitsi ihmisenä niin myös Jumalan poikana. Hänen tehtävänsä maan päällä ei ollut muuttaa yhteiskuntia vaikka sitä tekikin. Nämä meidän hiippahatut eivät ole ”jeesuksia” vaan ihan tuiki tavallisia ihmisiä kertomassa Jeesuksen elämästä meille ja siitä mikä Hänen tehtävänsä oli. Politiikka on aivan toinen juttu kuin kirkon tehtävä julistaa Kristusta. Vielä hyvin myöhään, taisi olla aina 1960-luvulla pappien ei ollut suotavaa eikä tainnut olla sallittuakaan osallistua politiikkaan. Olen edelleen sitä mieltä, että saarnapöntöstä puolustetaan ihmistä niillä aseilla mitä varten kirkko on olemassa. Ja vaikutuskanava on saada päättäjät ja vallanpitäjät hoitamaan tehtävänsä niin, että julistamme Kristusta aina kipeään syntitaakkaan saakka.

  3. Mutta käsite Jumalan poika liittyi mitä voimakkaimmin myös poliittiseen Messiaaseen, jonka piti hankkia kansalleen vapautus Rooman orjuudesta! Kaikkia juutalaisten kuninkaita nimitettiin jumalapojiksi ja heidän kruunajaispäivänsä oli uuden kuninkan syntymäpäivä, kuten Jumala Daavidista sanoi: ”Totisesti,sinä olet minun rakas Poikani,tänä päivänä minä sinut synnytin.”

  4. On paljon tutkijoita, jotka kykenevät mielestäni näyttämään molempien Jeesus- isänpoikien (Jeesus isänpoika nasaretilainen ja Jeesus Isänpoika Bar abbas) myös poliitiset ulottuvuudet.
    Esimerkkeinä Joel Charmichael, Robert Eisenman ja Johannes Lehmann ja suomalainen Tapio Laine.
    Suunnitelmat vain menivät myttyyn ja jälkikäteen kirjoietut kertomukset suodattivat poliitiset osuudet pois.Tämä oli luonnollista itsesuojelua hävittyjen kansanousujen jälkeen.
    https://the-eye.eu/public/concen.org/Miscellanea_Judaica_%2311/LEHMANN%28Johannes%29-The_Jesus_Report_%281971%29.pdf

  5. Sepon tulkinnassa pitää hylätä lähes kaikki, mitä Jeesuksesta on kirjoitettu, kuten Paavalin kirjeet. Paavali kutsui Jeesusta toiseksi Aadamiksi, Jumalan luomistyön tuloksena syntyneenä ruumiina ja sieluna/elämänä. Henki on Jumalalta. Siten Paavali on ollut hyvin tietoinen siitä, mistä Luukas kertoo evankeliumissaan, olivathan he työtovereita. Paavali lisäksi kohtasi Jeesuksen. Paavalille Jeesus ilmestyi viimeisenä eikä muita merkintöjä ole. Paavali oli tietyllä tapaa silminnäkijä. Jos Jeesus ei ole sitä, mitä Paavali esittää, niin Paavalin kirjeet ovat arvottomia. Kuitenkin jopa yliopistoteologia pitää Paavalin avainkirjeitä aitoina.

    Tässä on sama iänikuinen ongelma, että ketä uskoo.

    Paleface on muuten hyvä tyyppi, vasemmistolainen, mitä ideologiaa Jeesus edusti nykyisen arvoperustekäsityksen asteikolla mitaten. Jopa minä pentuna pidin Jeesuksen arvomaailmaa enemmän kommunistisena kuin porvarillisena. Jostain kumman syystä porvaristo kirkon kanssa yhteistyössä varasti Jeesuksen ideologian yläluokalle.

    .

  6. Tapio, en minä näe tuota Jeesuksen hengellistä ja poliittista ulottuvuutta noin jyrkästi toisensa poissulkevina. Toki en pidä Jeesusta Jumalana, minä hän ei minusta itsekään itseään pitänyt.
    Jos tutustuu Maccabealaissotien, joiden aikana kansalle hankittiin sittemin menetetty itsenäisyys,huomaa miten hengellinen ja poliittinen johtajuus yhdistettin samaan Vauttaja-johtajaan(messiaseen) Simon maccabialaisessa.
    Paavali kylläkin monien tutkijoiden mielestä loi osin ’uuden’ kritinuskon, joka poikkesi esim. ebioniittien alkuperäisemmästä opista. https://www.tiedekirja.fi/default/koyhat-kerettilaiset.html

  7. Palaan tähän vanhaan blogiin. Seppo ei pitänyt Jeesusta Jumalana, koska hän ei olisi pitänyt itseään sellaisena.
    Jos pidämme evankeliumeita aitoina todistuksina Jeesuksen ajalta, niin totisesti Jeesus piti itseään Jumalan Poikana. (Liberaalit väittävät evankeliumeita jopa 200-luvun teksteinä, ainakin jälkeen 70 kirjoitettuina, koska aitoja ennustuksia ei ole eikä saa olla, johtuen tietysti naturalistisesta maailmankatsomuksesta. Kuitenkin Luukas joka tiesi puhua apostoli Jaakobin murhasta, ei mainitse Paavalin tai Pietarin kuolemaa saati Jerusalemin tuhoa. Miksi? Koska hän kirjoitti apostolien teot noin 60-64 ja evankeliuminsa sitä ennen. Markus häntä ennen. Matteus ja Johannes väittävät olleensa Jeesuksen seurassa. Siinäpä sitä silminnäkijätodistuksia.)
    Jos tämä hyväksytään, niin Mark. 2:10 Jeesus antoi synnit anteeksi. juutalaisten todistuksen mukaan vain Jumala voi antaa synnit anteeksi ja Jeesus vahvisti sen parantamalla halvaantuneen. Myös muut ihmeet todistavat Jeesuksen jumallisesta vallasta.
    Johanneksen evankeliumissa Jeesus ilmoittaa että kun Aabraham eli, MINÄ OLEN. Siis Jumalan nimi jonka hän ilmoitti Moosekselle.
    Lisää löytyy tarvittaessa.

Jätä kommentti

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial

Piditkö lukemastasi. Jaa teksti.