Eusebiuksen kirkkohistoria

Eusebiusta on nimitetty myös kirkkohistorian isäksi. Hän oli ensimmäinen, joka yritti koota kirkon 300 vuoden mittaista historiaa yksiin kansiin. Eusebiuksen kirkkohistoria oli kristikunnan luetuimpia kirjoja, eikä suinkaan kielensä puolesta. Teos on raskasta luettavaa monine nimineen ja yhteyksineen eri puolille. Kirja koostuu lyhyistä tekstin pätkistä, joissa kommentoidaan tai raportoidaan jotain asiaa, harhaoppia, piispaa, tekstiä, jo tuolloin mieliä askarruttaneita kysymyksiä tekstien alkuperästä, kirjoittajasta, apostolien kuolemaan johtaneista tapahtumista ja ajankohtaisista kiistakysymyksistä.

Kirjassa on pitkiä suoria siteerauksia muiden kirjoituksista. Syntyy vaikutelma, että Eusebius on ottanut elämäntehtäväkseen koota yhteen tärkeimpiä kirjoitusten katkelmia tuleville sukupolville. Siinä hän epäilemättä onnistui. Eusebiuksen kirkkohistorian lukuisat tiedot ja eri henkilöiden teoslistat ovat hyödyllisiä tiedonpalasia tutkijoille, jotka yrittävät hahmottaa tapahtumien kulkua varhaisen kristillisyyden aikana. Eusebius viittaa lukuisiin teksteihin, joita ei ole meille asti säilynyt, mutta joiden olemassaolo selviää muistakin lähteistä. Kirjan siteerauksista saamme välähdyksiä näistä menettämistämme teksteistä. Historiallinen aikajana hahmottuu keisarien, piispojen ja presbyteerien virkakausien mukaan.

Luin kirjan ensin läpi – työläästi. Siitä jäi ehkä selkeimmin mieleen brutaalit kuvaukset marttyyrien kuolemista. Ei mitään miellyttävää luettavaa kaiken kaikkiaan. Mitään selkeää sanomaa tai juonta tekstistä ei hahmottunut. Ehkä se onkin tarkoitettu eräänlaiseksi ensyklopediaksi kirkon alkuvaiheen henkilöihin, harhaoppeihin, ja kirkon vaiheisiin suhteessa keisarikuntaan ja ympäröivään hengelliseen ja maalliseen todellisuuteen.

Eusebius vaikutti Kesareassa, jossa hän eli ja opiskeli kolmannen vuosisadan jälkimmäisellä puoliskolla. Tuo aika oli vainoista vapaa ajanjakso kristikunnassa. Eusebius luki ja kirjoitti paljon. Origenes oli tuonut Aleksandriasta mukanaan suuren kirjaston ja teologikoulun menetelmät Kesareaan juuri ennen Eusebiuksen aikaa. Origeneen ajattelu vaikutti Eusebiukseen Origeneen seuraajan Pamfiluksen kautta. Tässä jälleen esimerkki siitä, miten teologiset ajatukset ja virtaukset liikkuivat Välimeren eri puolille.

300-luvun alussa alkoivat suurimmat kristittyjen vainot keisari Diokletianuksen toimesta: tavoitteena oli päästä lopullisesti eroon kristinuskosta. Kirjan johdannossa arvellaan, että Eusebius ei ollut vielä tuolloin piispa, sillä siinä asemassa hän tuskin olisi säilynyt hengissä. Piispa hänestä tuli vasta 300-luvulla. Hänen oppi-isänsä Pamfilus oli ennen marttyyrikuolemaansa vankilassa kirjoittaen siellä Eusebiuksen avustuksella Origeneen elämänkerran. Eusebius itse oli sillä kannalla, että marttyyriutta ei tullut hakea, ja vainoja voi paetakin (kuten hän itse teki). Jos sen sijaan jäi kiinni, ei pitänyt yrittää paeta. Tänä aikana Eusebius varmasti näki monia verisiä kristittyjen, piispojen ja kirkon vaikuttajien loppuja. Tämä selittänee Kirkkohistoriassa kuvattuja brutaaleja kuvauksia. Tätä taustaa vasten ehkä on myös ymmärrettävää, että Eusebius ylisti suuresti keisari Konstantinusta, joka lopetti nämä vainot. Hän oli yhteydessä keisariin myös henkilökohtaisesti. Eusebiukselle myötämielisen keisarin aika rinnastuu rauhan aikaan ja raamatulliseen tuhatvuotiseenvaltakuntaan”.

Eusebius kirjoitti paljon erilaisia tekstejä: Origeneen tapaan Raamatunselityksiä, kirjeitä ja kristinuskon puolustuskirjoituksia. Jälkimmäisissä hän argumentoi pakanoille ja juutalaisille erikseen, kuten Justinoskin aiemmin. Tuotantoon kuului ns. Kronikka, jonka ensimmäisessä osassa kuvattiin maailmahistoriaa luomisesta alkaen ja toisessa osassa ajoitettiin Vanhan testamentin, pakanoiden ja kristillisen kirkon historiaa vuosi vuodelta. Jälkipolville säilyi sanakirja paikannimistä Palestiinassa. Eusebius kirjoitti myös teoksen opettajansa Pamfiluksen elämästä kuten myös Konstantinuksen elämänkerran.

Eusebius osallistui areiolaiskiistaan ennen ja jälkeen Nikean kirkolliskokoukseen. Hänen ehdotuksensa ei mennyt läpi sellaisenaan, mutta hän hyväksyi lopputuloksen, vaikka olikin itse enemmän suuntautunut areiolaisuuteen. Esimerkiksi Juha Pihkala kirjassaan Yksi kahdessa käsittelee Eusebiusta yhtenä merkittävänä keskustelijana teemasta. Käsillä olevassa kirjassa teema ei ole kuitenkaan pääroolissa.

Mitä hän sitten raportoi kirkon historiasta tai miten sen ymmärsi? Nostan tässä esille joitain yksittäisiä asioita, joihin huomioni kiinnittyy.
Ensimmäisessä osassa hän kuvaa Kristuksen merkitystä ja Justinoksen tavoin sitä, miten VT:n voidellut papit, kuninkaat ja profeetat ovat olleet esikuvia, mutta vain Kristus itse on täydellinen Melkisedekin pappi ja Jumala itsekin. En ainakaan huomannut tässä luvussa suoranaisia viitteitä areiolaisesta painotuksesta.
Pitkin matkaa Eusebius raportoi tietoja siitä, mitä eri kirjoittajat raportoivat marttyyrikuolemista. Esimerkiksi Jaakobin, Jeesuksen veljen, kuolemaa kuvataan Kleemensin, Hegesippuksen ja Josefuksen sanoin: Jaakob kerrotaan heitetyn temppelin katolta, kivitetyn ja nuijitun hengiltä. Hän raportoi myös Paavalin ja Pietarin kuoleman Roomassa.

Kirjasta saa kuvaa siitä, mikä oli piispojen rooli eri puolilla Välimerta. Piispat tapasivat toisiaan, kirjoittivat toisilleen. Myös Apostoliset isät -kirjaan koottuja piispojen kuten Ignatioksen ja Kleemensin kirjeet mainitaan. Myös keisareiden suhtautumista kristittyihin kuvataan runsaasta. Ajankohtaisia aiheita, joista debattia käytiin, ja joita keskusteluja Eusebius raportoi, oli esimerkiksi kysymys siitä, pitäisikö kastaa uudelleen, jos joku oli vainoissa antanut periksi kiduttajille. Pääsiäisen oikea ajankohta oli myös iso asia, kuten erilaiset harhaopit ja harhaoppiset henkilöt ja heidän ajatuksensa. Tällöin esille nousee kysymys Kristuksen olemuksesta ja piispallisesta suksessiosta.

Naisista ja kirkollisesta hierarkiasta

Katkelmallisten historiapätkien joukosta erottuvat jotkut henkilöt, jotka saavat kirjassa enemmän tilaa, kuten kirkkoisänä tunnettu Origenes, jonka elämää, oppeja ja laajaa opetustyötä Aleksandriassa, paitsi uskonnollisissa aineissa myös muissa tarpeellisissa aineissa, kuvataan laajasti. Origeneen oppilaissa oli tietoisesti myös naisia. Useat oppilaista kärsivät marttyyrikuoleman, näiden joukossa myös nainen, josta Eusebius kertoo näin: ”Naisten joukossa Herais, joka vielä oli katekumeeni, sai kasteen, kuten Origenes itse jossakin sanoo, tulella, ja poistui sitten elämästä”.

Ainakin Eusebiuksen mukaan Origenes ryhtyi nuoruuden ”harkitsemattomaan tekoon” tehdessään itsensä avioliittoon kelpaamattomaksi kahdesta syystä: Ensiksi hän halusi toteuttaa Vapahtajan käskyä (Matt.19:12). Toisaalta koska hän opetti uskontoa miesten lisäksi myös naisille, hän halusi tehdä ”mahdottomaksi jokaisen epäuskoisten epäluulon ja aiheen häpeälliseen panetteluun”. Origeneen suhtautumista naisten teologisiin opintoihin voi verrata nykypäivinä vaikkapa siihen, että esimerkiksi Lähetyshiippakunta opettaa teologiaa Afrikassa vain miehille, tai siihen kuinka Billy Graham kieltäytyi menemästä samaan huoneeseen naisen kanssa yksin, tai eräiden muiden varoituksiin pitää huolta, että ei huhujen takia astu samaan aikaan hotellin ovesta naisen kanssa. Vaikea sanoa, miten tätä kehitystä arvioida. Selvästi ainakin Origenes oli uskonsa kanssa tosissaan. Ja Eusebius piti tärkeänä raportoida ja perustella asian, josta Origenesta oli kovasti arvosteltu.

Kirjan loppupuolella on raportoitu Eusebiuksen pitkä puhe Tyyron basilikan vihkiäisissä, joka on osoitettu Tyyron piispalle Paulinukselle. Puheessa piispa vertautuu ainakin minun korvissani kovastikin itse Kristukseen. Tämä ei varmaankaan johdu vain epäonnistuneista vertauskuvista, sillä samantapaisia äänenpainoja nähtiin jo toista sataa vuotta aiemmin kirjoitetuissa piispojen kirjeissä, joita voimme lukea Apostoliset isät -teoksesta. Selvästi tässä vaiheessa kirkkorakennuksella on jo aivan toisenlainen pyhän paikan status kuin aiemmissa teksteissä: piispa, Kristus ja fyysinen temppeli ovat yhtä.

Kirkollisiin virka-asemiin liittyen, jossain kohtaa Eusebius myös mainitsee tilanteesta, jossa vastoin sopivaisuussääntöjä Origenes opetti/saarnasi seurakunnassa, vaikka ei ollut silloin muussa kuin maallikon roolissa, vaikka olikin muutoin korkeasti oppinut ja arvostettu opettaja. Kaiken kaikkiaan näyttää, että kirkollinen virkarakenne on aika lailla selkeä, vaikkakin tilanteet ovat monasti kaoottisia piispojen menettäessä henkensä vainojen yhteydessä. Vaihtuvuus vaikuttaa suuremmalta kuin normaaliolosuhteissa.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

2 kommenttia artikkeliin ”Eusebiuksen kirkkohistoria

  1. Kiitos Anne vinkistä kerrata Eusebiusta, joka on toki kuulunut kotikirjastooni jo kauan.
    Minulle mielenkiintoisin anti oli aikanaan viittaus Filonin käsitykseen Aleksandrian Mareotis-järven terapeuteista, joita Eusebiius piti ’meikäläisinä’ eli siis kristittyinä’. Nämä therapeutit (parantajat) olivat tod.näk. ryhmä essealaisia. (asija-parantaa)
    https://en.wikipedia.org/wiki/Therapeutae

  2. Kiitos Annelle huolellisesti pohditusta tutkielmasta. Minä olen tuntenut Eusebiuksen tähän asti vain nimenä.

Jätä kommentti

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial

Piditkö lukemastasi. Jaa teksti.