Kelpoisimman valmistus

Tänään on sikäli historiallinen päivä, että sain luettua ensimmäisen kirjan koskaan evoluutiosta.

Kiitos Ulla Tuomiselle vinkistä. Ensimmäiseksi ei voi kuin hämmästellä, että en ole koskaan vaivautunut perehtymään asiaan laisinkaan. Kouluaikaiset tiedotkin olivat aika ruosteessa.

Mielenkiintoista luettavaa. Mielenkiintoisia tarinoita. En oikein tiedä, mitä ajatella. Onhan tuo aika hurjaa kertomaa. Ja ymmärrän, että maailmankuvaa järisyttävääkin asiaa. Tällä tietämyksellä on vaikea sanoa tietenkään mitään tieteellistä, mutta jotain vaikutelmia ajattelin kirjailla kuitenkin.

Kirja on oikeastaan osittain evoluution puolustus vääräoppisia vastaan. Otsikko lupaa kiistattomia todisteita. Blogimetsässä on puhuttu mikro- ja makroevoluutiosta. Kirjasta kiistattomimmaksi minusta nousee mikroevoluutio, mutta en ainakaan itse oikein ymmärtänyt missä se kiistaton todistus makroevoluution puolesta oli. Sikäli kun muistan ja ymmärsin se oli ehkä joku sellainen juttu, että makroevoluutio on oikeastaan helppo juttu ja voi olla nopeakin. Joku kytkin vain napsahtaa eri asentoon tai jotain. Ja sitten toisaalta on puhetta siitä, että vaaditaan hiukan mannerlaattojen irtaantumisia toisistaan yms. pientä, että alkulaji joutuu erilleen toisistaan ja evoluutio vie niin eri suuntiin, että syntyy eri laji. En minä näistä ymmärrä, mutta sitten olen toisaalta sitä mieltä, että jos en ymmärrä kiistatonta todistusta, joka on suunnattu juuri ”vääräuskoisten” vakuuttamiseen, niin ehkä se todiste ei ole ihan niin kiistaton, tai sitä ei ole mahdollista esittää kovin yksinkertaisen vakuuttavasti.

Paljon uutta opin ja paljon märehdittävää tästä jää. Aika hurja juttu nuo geenit ja miten ne toimivat. Neljä kirjainta, joiden järjestys hallitsee maailmaa. Ja siihen koodiin sitten niitä rappeumia tai fossiiligeenejä, moninkertaistumia tai painovirheitä tulee. Muistuttaa hiukan eksegeettien päätelmiä munkkien kirjoitusvirhekategorioista, jotka ovat rappioittaneet pyhää tekstiä. Ja sitten jotkut häiriköt ovat lisänneet tekstejä tai siirrelleet niiden paikkoja. Miten ne tutkijat mahtavat nuo dna:n neljä kirjainta muuten nähdä?

Tuli mieleen myös tietokonekoodi, ja entisen Blogimetsän Tuomas, joka joskus sai aikaan outoja mutaatioita johonkin päin Blogimetsää. Oli mennyt tekemään jotain markkereita koodiin, jotta näkisi mihin se osa ohjelmaa vaikuttaa. Onko genetiikka vähän samanlaista hakuammuntaa? Silti aika vakuuttavia kertomuksia.

Ehkä eniten minua yllätti se, että evoluutio ei oikeastaan olekaan evoluutiota, joka rakentuisi edellisten kehitysvaiheiden päälle ikään kuin kertaluontoisesti, vaan samaan kehityskulkuun on kirjan mukaan päästy monasti toisistaan riippumattomasti. Esimerkiksi eri eläimet ovat kehittäneet silmänsä itsenäisesti, eli kehittyneempi silmä ei olekaan kehittynyt vähemmän kehittyneestä. Silti lopputulos voi olla aika samanlainen. Rakennusaineet ovat osin samanlaisia, mutta lopputuloksen kehitys kulkee ihan eri polkuja ja kuitenkin lopulta samanlaisen näköisiäkin ne silmät voivat olla. Evoluutio ikään kuin toistuu samanlaisena. Hiukan hämmentävää sikäli, että eikö tämä nyt jo hiukan kumoa koko makroevoluution ajatusta ainakin siinä mielessä, että olipa kerran kala, joka nousi maalle jne.

Makroevoluutio liittyi kait jotenkin siihen, että niitä koodinpätkiä ja roskakoodipätkiä on monenlaisia. Toiset hienosäätävät jotain ominaisuutta ympäristön tarpeiden mukaan, mutta toiset ovat ikään kuin kytkimiä, jotka voivat olla päällä tai pois ilman, että ne vaikuttavat muualle. Joku makrojuttu, kuten ”rakenna elin X”- kytkin, voi napsahtaa päälle ja sitten syntyy korva jalkaan vai miten se nyt menikään. Tämä olisi aika uskomatonta, ellei olisi ”luotettavassa mediassa” nähnyt näitä tekeleitä, joissa luodaan elimiä vääriin paikkoihin. Kaipa ne suuressa viisaudessaan sitten osaavat näitä juttuja manipuloida, ellei se sitten ollut joku aprillipila.

Ihmeellisiä ja mielenkiintoisia asioita, mutta mutta…. siis en löytänyt kiistatonta todistusta makroevoluutiosta. Ehkä semmoinen siinä oli, mutta en vaan tajunnut sitä tai sitten ei. Miten yksittäisistä kertomuksista voidaan yleistää? Varsinkaan kun kirjan argumentaatio oli mieluummin niin päin, että meillä on tämä kiistaton evoluutio ja siihen sitten nämä kaikki kertomukset liitettiin. Kun homma ei edennyt alkeellisemmasta kehittyneempään tai ylipäätään ”eteenpäin” sitten sanottiin, että oli erilainen ympäristö tai tuuri ja yhtäkkiä joku ominaisuus syntyikin ihmiseen, joka oli sama kuin jossain ”alkumadossa”, mutta puuttui siinä välillä!? Evoluutio ei näyttäytynytkään puhtaana evoluutiona vaan mieluummin erilaisten ”alkupalikoiden” erilaisina yhdistelminä. Varsinkin tämä kytkinbisness mahdollisti radikaalit muutokset yhdellä näppäinmuutoksella. Tämä siis oli minusta yllättävintä.

Hiukan ikävämpi ajatus on se, että valintapaineen puuttuminen aiheuttaa ominaisuuden kuoleman. Eli suomeksi sanottuna, jos vaikkapa värisokea säilyy hyvin hengissä, värisokeus lisääntyy populaatiossa ja kärjistäen kohta voipi käydä niin, että värejä ei enää nähdäkään. Varsin harmillista, koska värit ovat kivoja. Kirjassa sanottiin, että valkoisista miehistä 8% on värisokeita – tarkoittaa varmaan punaisen ja vihreän erottamiskykyä. Onko tämä totta? Ihminen ei nykyään tarvitse hengissä pysymiseen moniakaan taitoja. Jos kirja on oikeassa, ne taidot sitten menetetään pysyvästi.

Ja sitten on niitä ns. kuolemattomia geenejä, jotka eivät mutatoidu yhtään miksikään. Ne ovat varmaan sitten niitä välttämättömiä alkuaineita tai alkupalikoita, joista Jumala päätti kaikken elävän rakentaa?

No niin arvon blogimetsäläiset, suositelkaapa minulle sitten seuraavaa kirjaa tai vaikka kahta teemaan liittyen. Kari voisi ehdottaa yhtä hänestä uskottavinta evoluutiokriittistä kirjaa, ja kyllä nyt jäi vähän halu jatkaa tätä status quo -tieteen opiskelua myös. Olisiko tämän kirjan jatkoksi ehdottaa jotain? Ullan aiemmin ehdottama Coylen kirja näkyy olevan paikalliskirjastossa myös. Ehkä siitä voisi jatkaa?

Ehkä minulle tieteellistä uskottavuutta ei oikein lisää tyyli, jossa kirjoittamisen motiivina tuntuu olevan jumalauskoisten tulkintojen vääräksi todistaminen, vaikka toki sitä on sinällään mielenkiintoista lukea. Tai oman tieteenalan tulkintojen ja hypoteesien nostaminen koko maailmankaikkeuden keskukseksi. Se tuntuu olevan tieteentekijöiden syntilistalla aika korkealla – tietty ylimielisyys – tarkoitan. Varmaankin näiden jenkkiprofessoreiden kansantajuisissa kirjoissa pakostakin toisaalta heijastuu jenkeissä vahva kreationis-fundamentalistinen usko, joka kieltää kaiken.

Ehkä vakuuttavampaa olisi kuitenkin lukea sellaista kirjaa, jossa käytäisiin vain läpi sitä mitä on löydetty ilman että teksti rakentuu reaktiona joidenkin fundamentalisti-vihollisten argumentteihin. Niiden äärimuotojen torjuminen nyt on vähän liian helppoa.

Kirjan luettuani vasta googletin tätä Sean B. Carrollia. Löytyi  aika mielenkiintoiden esitys otsikolla Serengeti rules.

by