Vihollisen ympäröimänä osa 31

31. Uskonnot
Jokainen ihminen on uskonnollinen. Sen ovat lukemattomat tieteelliset tutkimukset todistaneet. Jokainen lapsi tietää syntyessään olevansa Jumalan luoma. Ateistiksi kasvatetaan, alkaen kodista päiväkodin ja koulun kautta yliopistoon. Kaikki media on materialismin ja ateismin kyllästämää. Lehdet, televisio ja internet ovat täynnä ’tietoa’ joka hylkää kristinuskon Jumalan. Uskonnon loppua on odotettu 1700-luvulta lähtien Voltairen, Marxin ja evolutionistien toimesta. Outoa kyllä uskonnollisuus näyttää lisääntyvän ja itsensä uskonnottomaksi ilmoittavien määrä on jatkuvasti laskenut.

Kun Suomessa ja yleensä länsimaissa on kristinusko hylätty, on muodostunut uskonnollinen tyhjiö jonka erilaiset uskonnot ja henkisyyden lajit täyttävät välittömästi.

Uusia ja vanhoja uskontoja on maailma täynnä. Suomessa oli pakanuuden aikana vanha animistinen uskonto, johon liittyi vainajanpalvonta. Sitäkin on yritetty elvyttää täällä. Varsinkin miehet sanovat, että metsä on kirkkoni. Kaikki ei-uskovat ovat etsijöitä? Mitä he etsivät, eivät ainakaan kristinuskon Jumalaa, sanoohan suomalainen sananlasku: ’etsii, etsii, eikä soisi löytävänsä’.

Erilaiset noituuden muodot, wicca ym. ovat saaneet nuoret naiset villiintymään. Jooga on osa vanhaa hinduismia ja sitä markkinoidaan ’mietiskely- ja liikuntamuotona’. Oikeasti siinä toistetaan hindujumalien nimiä. Miksi seurakunnissa palvotaan hindujumalia (kristillinen jooga!)? Mindfulness on buddhalaisuutta (ja rahasampo bisnes-guruille). Erilaiset vaihtoehtoparantamis- muodot, kuten reiki, akupunktuuri, homeopatia, kiviterapia, vyöhyketerapia jne ovat uskomuksia joista useimmat perustuvat erilaisiin uskontoihin.

Muita uskontoja on veganismi eli usko kasveihin sekä animalia-nismi, joka palvoo eläimiä. Molemmat panteismin muotoja. Tähän liittyy Gaian palvonta (äitiluonto, jota jopa mainostetaan televisiossa), samoin ilmasto-hysterian lietsonta. Astrologia ja horoskoopit ovat lähtöisin ikivanhasta babylonialaisesta uskonnosta. Tarot-kortit, ouija-laudat ym. spiritismin muodot, teosofia, meediot jne. osoittavat ihmisten kaipuuta johonkin materian ylittävään.

Itse ateismikin on uskonto, vaikka ateistit väittävät muuta. Kun heiltä kysyy eivätkö he sitten usko siihen, eivät he osaa vastata. Evolutionismi on ateistis-materialistinen uskonto, jolla ei ole tieteellistä todistettavuutta, vaan se on puhdasta uskoa siihen, että Jumala ei ole luonut mitään, vaan kaikki on syntynyt itsestään. Ateisti tekee itsestään jumalan, joka tietää ettei oikeata Jumalaa ole.

Kuitenkin tärkein nykyajan uskonto on seksi. Sitä pidetään tärkeimpänä asiana, mihin kaikkien pitää pyrkiä (ainoa mikä on torjuttava, on seksi miehen ja naisen avioliitossa). Kaikki perversiot ovat siis ylpeydellä marssittavaa osoitusta ihmisen saavuttamasta ”vapaudesta”.

Mistä tässä on kysymys?
Ainoa uskonto, mikä on väärä, on kristinusko, kaikki muut ovat kannatettavia ja hyväksi ihmiselle. Kun kouluista on poistettu kristinusko, tilalle tuodaan mitä tahansa, mikä syrjäyttää uskon Jumalaan. Kun lapset on voitettu, seuraava sukupolvi on ei-kristillinen. Entä sitten?

Lopultakin pahin epäjumala olen minä itse. Hyvän ja pahan tiedon puun juurelta löydän itseni.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

27 kommenttia artikkeliin ”Vihollisen ympäröimänä osa 31”

  1. ”Itse ateismikin on uskonto, vaikka ateistit väittävät muuta.”

    Ei ole. En ymmärä miksi fundamentalisteille on niin tärkeää toistaa tuota höpöä. Ateismi ei täytä miltään kriteereiltä uskontotiuteen uskonnoille antamia määritelmiä. Yhtä typerää olisi väittää kaljuutta hiuksiksi.
    ”Mindfulness on buddhalaisuutta (ja rahasampo bisnes-guruille).” Pieniä ne ovat silakat joulukaloiksi…Oletko katsellut koskaan esim. amerikkalaisten tv-saarnaajien suur-bisnestoimintaa? Taitaa se yksi faceansa teatraalisesti ja falskisti vääntelevä nainenkin olla monimiljonääri.
    ”..- lukemattomat tieteelliset tutkimukset todistaneet. Jokainen lapsi tietää syntyessään olevansa Jumalan luoma.” No mitenkäs tiede on todistanut vastaysntyneen tietävän olevansa Jumalan ’luoma’.

  2. Ateismissa on omat pyhät kirjansa ja papistonsa sekä uskondogmatiikkansa, etkö usko?

    Syntyessäsi tiesit Jumalan luoneen sinut, et vain enää muista sitä.

  3. ”Ateismissa on omat pyhät kirjansa ja papistonsa sekä uskondogmatiikkansa, etkö usko?”
    No ei ole, eri kirjallisuutta aiheesta tietenkin on kuten muistakin mielipiteistä, mutta ei sitä ’pyhäksi’ vihitty ole.

    ”Syntyessäsi tiesit Jumalan luoneen sinut, et vain enää muista sitä.”
    Ja mistäs sinä luulet tämän tietäväsi? Onko sinulla ollut pääsy minun esim. tunnin ikäisiin aivoihini?

  4. ”Etkö ymmärrä huumoria?”

    Toki, silloin kun sitä oikeasti on. Itse asiassa huumofri on ollut osa ammattiani lähes 55 vuotta.

  5. Kari kirjoitti: ”Kuitenkin tärkein nykyajan uskonto on seksi. Sitä pidetään tärkeimpänä asiana, mihin kaikkien pitää pyrkiä (ainoa mikä on torjuttava, on seksi miehen ja naisen avioliitossa). ”
    Minun nähdäkseni kukaan ei ole torjumassa seksiä miehen ja naisen avioliitossa – päinvastoin! Sitä pitää olla tarpeeksi, ja jos ei ole, tarvitaankin jo erikoislääkäriä ja terapeuttia auttamaan. Kas kun pitäähän jokaisella himonsa olla, vaikka perverssitkin!

  6. Vai että ”jokainen ihminen on uskonnollinen”. Ja oikein lukemattomat tieteelliset tutkimukset tämän todistaneet? Saanen nähdä edes yhden tai kaksi tutkimusta?

    Minä en ole uskonnollinen. En ole ollut sitä koskaan koko 58 vuotisen elämäni aikana. Minuun kyllä iskostettiin lapsena jonkinlaista uskoa enkeleihin ja myöhemmin rippileirillä yritettiin aivopestä uskomaan. Uskoinkin jollain tavalla – kunnes sekin hävisi jo muutamassa viikossa.

    Olen ollut hällävälisti uskon ja uskomisen suhteen, kunnes noin kymmenen vuotta sitten ryhdyin pohtimaan näitä asioita. Ja tutkinut itseäni suhteessa uskontoonne, sen kohteisiin (niitähän on peräti kolme) ja uskomiseen ylipäätään. Olen aina tullut samaan johtopäätökseen: minulla ei ole sinapinsiemenen verrran uskoa. En ole uskonnollinen. En juuri usko ylipäätään erilaisiin uskomuksiin, aatteisiin, ideologioihin jne. Jos joskus olenkin uskonut tiettyihin asioihin, kuten vaikka katastrofaaliseen lämpenemiseen, on aina uudet tiedot asettaneet ne asiat kyseenalaisiksi.

    Minua voi kutsua ateistiksi, jos niin halutaan, mutta minulle sillä ei ole muuta merkitystä kuin että en usko jumalaanne tai mihinkään muuhun vastaavaan. No, Buddha on ollut tiettävästi historiallisesti olemassa ollut henkilö. Mutta hän ei julistanutkaan itseään jumalaksi…

  7. Tervetuloa taas tänne rähisemään kanssani. On mielenkiintoista, kuinka järki ja alitajunta, sielu, henki tms. ovat jännitteessä keskenään. Kukapa tietää miten ihmisen aatos kiertää avaruuksia ja yrittää mitata sitä (kuten Havukka-ahon ajattelija aikoinaan), saatikka sitten sisintään. Jos et halua uskoa, niin hyvä, mutta perustele minulle rationaalisesti epäuskosi.
    Kuten sanoit, aina uusi tieteen tulos kumoaa edelliset varmasti tosiksi tiedetyt asiat, Mihin sitten uskoa?

  8. Ensinnäkin, en välitä rähisemisestä… Järki ja alitajunta ovat kyllä jännitteessä keskenään. Alitajunta tulee tuolloin tällöin näkyviin, esim. unien kautta. Olen pitkään miettinyt myös alitajuntaani, että olisiko edes siellä jotain jumalakaipuuta tms., mutta ei ole tullut esiin. Yhtä ainutta untanikaan en muista, jossa olisi esiintynyt usko, uskovat, kirkko, uskonnolliset riitit ym.

    Mihin sitten uskoa? Minä uskon ihmiskunnan tulevaisuuteen. Se on perustavaa laatua oleva uskon kohde. Minä uskon myös asioiden vähittäiseen ja keskimääräiseen parantumiseen. Tieteellä on tässä perin suuri osa. Uskonnoilla, tuhansilla, ei niinkään.

    Miten perustella rationaalisesti epäusko? Varsinkaan kun en ole mikään luonnontieteen asiantuntija. Mutta luonnontiede on yksi osoitus siitä, ettei minulla ole mitään syytä olettaa minkään ylimaallisen olennon olemassaoloa saati että tämä olisi ”tehnyt” tämän kaiken. Perusteluja on niin paljon, että tästä tulisi pitkän novellin mittainen juttu. Pelkästään teidän uskomusjärjestelmänne ”kaikkitietävine, kaikkivoipaisine JA hyvine” jumalineen on niin järjetön, että naurattaisi, jos se ei olisi niin laajalle levinnyt järjestelmä ja sillä ole niin paljon valtaa. Ja hyvin palkattuja pappeja ja piispoja ja järjetön määrä vuosisatojen aikana kasattua omaisuutta.

    Tieteessä muuten harvoin tapahtuu niin, että uusi tulos kumoaa edelliset varmoiksi tiedetyt asiat. Yleensä tiedot tarkentuvat ja täsmällistyvät. Tiede mittaa kulloisinkin olevin tiedoin ja välinein asioita ja kirjaa tulokset sen hetkisinä. Toisinaan käy niin, että kun tiedot ovat lisääntyneet ja laitteet ja teknologia kehittynyt, saadaan sitten tyyten erilaista tietoa, mikä kumoaa vanhan. Ja kun näin tapahtuu, yksikään rehellinen tieteen tekijä ei jää vanhoja muistelemaan, vaan ottaa mielihyvin uudet tiedot vastaan ja käyttöön.

    Se, etten usko, EI ole mikään halun asia. En ole valinnut olla uskomatta. Se on minun luontoni ja oman persoonani tapa katsella maailmaa. Siis, jos haluaisin alkaa uskomaan, en taatusti alkaisi, ellei sitten minua olisi aivopesty. Omat isovanhempani äitini puolelta olivat tapakristittyjä, eivät uskossa, mutta kirkon jäseniä, kuten lähes kaikki silloin. Oma äitini, nyt 88-vuotias, ei selvästikään ole uskossa. Oma isäni oli tapakristitty niin ikään, vaikka teeskenteli olevansa kunnon uskovainen. Kirkossa kävi ja veti miesten piirejäkin loppuvuosinaan. Mutta näin läpi ja uskon falskiksi ymmärsin. Minulla on ilmiselvästi geeneissä tämä ominaisuus, eli heikko taipumus uskomiseen. Tämäkin on muuten neurotieteessä selvitetty asia. Aivojen rakenne määrää paljon siitä, kenestä tulee uskova, kenestä ei.

  9. Hyvä, että et usko. Kukaan ei sinua pakota. Raamattukin sanoo, että usko ei ole joka miehen.

  10. Mielenkiintoista kyllä jo ne antiikin ajan kirjoittajat tajusivat, että on niitä, jotka vain eivät usko.

    Mielenkiintoista on sekin, että Raamattunne ilmoittaa, ettei kaikki pelastu. Että meidät jaetaan vuohiin ja lampaisiin. Näin, vaikka jumalanne on ylimaallisen H y v ä.

    Meidät, jotka emme edes omasta tahdostamme tänne maailmaan ole tulleet, jaetaan lyhyen elomme aikana hyviin ja pahoihin. Ja pahat saavat kärsiä siitä ikuisesti – siis silmänräpäyksellisen lyhyt elämä määrää joko iankaikkisen ”ilon” tai helvetin kauhut tai mitä sitten liekään… kadotus, unohdus tms.

    On teillä uskonto. Huh. Hyvä on ettei kukaan pakota. Uskontonne on pelotuksen uskonto. Se menee näin:

    1. syytä itseäsi, ryve synnissäsi
    2. pelkää rangaistusta
    3. rukoile pelastusta ja anteeksiantoa (vaikka se tapahtui jo 2000 vuotta sitten)
    4. ole kevein mielin, kun synnit on anteeksiannettu
    5. jatka syntistä elämääsi
    6. palaa kohtaan 1.

  11. Nyt mennään jo syviin vesiin.
    Ne jotka ovat tyytyväisiä epäuskoonsa (ja syntiinsä), ovat tyytyväisiä. Ja piste.
    Ne taas jotka eivät ole tyytyväisiä, kaipaavat jotakin muuta. Entä sitten?

    Filosofiat, ideologiat ja uskonnot tuovat pehmeän tyynyn lohduttamaan, mutta lopultakaan ei niistä apua ole.

    En halua uskontoa. Haluan Pelastajan, haluan henkilökohtaisen suhteen elämäni antajaan.

  12. Ai niin, minä en ole syntinen.

    Ja ilman uskontoa sinulla ei olisi uskoasi uskontosi ilmoittamaan jumalaan ja ”pelastajaan”.

    Minulla muuten on henkilökohtainen suhde elämäni antajaan: äitiini, joka vielä 88-vuotiaana ja lievästi muistisairaana on ihan mukana tässä elämässä ja ajassa. Minun elämäni antaja on äitini. Isäni oli luonnollisesti siinä vähän mukana, mutta lähinnä statistina.

  13. Ole onnellinen onnessasi , minä oman elämäni antajan kanssa joka on ikuinen.

    Unohdin ihan, nykyaikana ei saa puhu synnistä.

  14. Totta maar olen onnellinen onnessani, kun sellainen kohdalle sattuu. Enimmäkseen ja onneksi elämä on tasaisen harmaata eikä niinkään euforista. Muutenhan sitä ei edes tietäisi mitä onni ja onnellisuus on.

    Mutta sen, että kerroin olevani synnitön, ymmärsit väärin. Synti on teidän uskovien kristittyjen termi ja siihen te olette kiinnittyneet. Ja siihen syntien anteeksiantajaan. Minä kun en ole kristitty, en synnistä mitään tiedä. Paitsi teidän syntien saunassa vihtomisestanne. Minulla on huonoja piirteitä, paheita ja huonoja tapoja varmasti kyllä, mutta minä olen niistä tietoinen. Ja sikäli kuin niillä olen läheisilleni jotain mielipahaa aiheuttanut, niitä pahoitellut ja anteeksi pyytänyt, jos siihen aihetta on ollut. Omien mokieni ja paheitteni kanssa hautaan tai siis polttouuniin menen, mutta siihen niiden historia sitten päättyykin.

    Te voitte synnistä puhua mielin määrin, eikä se minua haittaa. Puhukaa toki vaan.

    (Lisäys) ”Synnin palkka on kuolema.” Kuinka armollista… Niin, sen armon saa, JOS uskoo siihen ”pelastajaan”. Jos nyt vaan ei pinnistellenkään usko, niin kuolemaan vaan…

    Te piehtaroitte synnissä ja sen rangaistuksesta pelastumisesta. Uskontonne on siis pelotuksen uskonto. Suosittelisin muuten lukemaan jo 60-luvulla julkaistuun Väinö Voipion kirjaan ”Pelotuksen uskonto”.

  15. Koska muita ei tunnu tulevan mukaan, jatkan haastamista.
    Oletko miettinyt, miksi teet noita: ”Minulla on huonoja piirteitä, paheita ja huonoja tapoja varmasti kyllä, mutta minä olen niistä tietoinen. Ja sikäli kuin niillä olen läheisilleni jotain mielipahaa aiheuttanut, niitä pahoitellut ja anteeksi pyytänyt, jos siihen aihetta on ollut. Omien mokieni ja paheitteni kanssa hautaan…”?

    Eikö alkuliemestä itsestään putkahtaneen olennon pitäisi olla ilman mitään syvempää tarkoitusta, vain heitetty olemiseen ilman merkitystä tai moraalia, tullen tyhjyydestä ja haipuen taas tyhjyyteen? Miksi sitten pyytelet anteeksi tekemisiäsi?

    Vastaukseksi ei riitä lähimmäisen kunnioittaminen, sillä tuon teorian mukaan hänelläkään ei ole mitään merkitystä, vaan darwinismin perusperiaatteen mukaan vain vahvin voi siirtää geenejään eteenpäin. (Miksi muuten pitäisi siirtää geenejä?)

    Siis millä perusteella sanot sinulla olevan mokia ja paheita?

  16. Miksi miettisin sellaista, mikä on ihmisluontoon perin juurin kuuluvaa? Toki olen miettinyt, mutta mihinkä siinä nyt pääsisi…

    Miksi en pyytäisi anteeksi, jos jotakin olen tullut loukanneeksi? Kumma kysymys.

    Olet väärässä tuossa ”darwinismi” -ajatuksessasi. Evoluutio ei ole koskaan mikään ”vahvimman selviytymismekanismi”, vaan olosuhteisiin soveltuvin siirtää geenejään. Tämä on evoluution perusperiaate.

  17. Tarkoitin, mikä on perusta anteeksipyynnöllesi, jos et ole tehnyt väärää darwinismin perustalla? Jos olet olosuhteisiin soveltuvin, miksi piittaat muista?

  18. Kysymyksesi on outoja. En ymmärrä minkälaista ajatuskulkua nuo noudattaa.

    Kysytkö ihan tosissasi, mikä on perusta anteeksipyynnölleni???

    Ja mitä darwinismi tähän kuuluu? Pitäisikö minun selittää, miten arkipäivän toimintani johtuu evoluutiosta? Voisin kyllä, mutta en jaksa. Tuskin menisin perille.

    Kysyt, miksi piittaan muista. Sinun käsityksessäsi varmaan se, miksi me ihmiskunta pysymme koossa, johtuu jumalastasi. Kun kerran olet perin juurin uskonsokea, et kykene näkemään sitä, että me, kaikki lajit, olemme olemassa vain siksi, että meillä on tietty vuorovaikutussuhde. Ihmislaji on selvinnyt siksi, että mukaan on tullu altruisimi. Miksi piittaan muista? Ehkä evoluution tuomien ominaisuuksien vuoksi. Ehkä siksi, että haluan tehdä muille sen, minkä toivon itsellenikin tehtävän. Periaate, joka EI ole kristinuskon tuoma, vaan jo aioneja aikaisemmin muodostunut ihmiselämän eettinen periaate. Ilman sitä emme olisi selvinneet. Sodat, murhat ym. ovat sitten sitä toista tarinaa.

  19. Siis olet tosissasi sitä mieltä, että altruismi on on syntynyt lämpimässä kemikaalisopassa?
    Sinun uskosi on huimaavasti korkeammalla tasolla kuin minun. Olen vain yksinkertainen sielu, joka uskoo Jumalan luoneen minuun altruismin.

  20. ”Lämmin kemikaalisoppa” on sinun termisi.

    Sinun uskosi siitä, että jumalasi on luonut altruismisi, on ihan ok. Mutta se on vain ja ainoastaan uskomus. Sille ei ole mitään sellaista perustetta kuin on biologisille ja sosiologisille selityksille. On satavarmaa se, että ihmisen kehitys sosiaaliseksi olennoksi voidaan selittää evoluutiolla, yhteisöjen muodostumisella ja lajin säilymisvietillä.

    Minkäänlaista perustetta sille, että me olisimme käyttäytymispiirteinemme jonkun olennon luomia. Päinvastoin: jos olisimme kaikkivoivan, kaikkitietävän ja HYVÄN jumalan luomia, ei historia olisi täynnä sotia, uskonsotia, kansanmurhia, tappamista, kidutusta, terrorismia ja mitä kaikkea vielä. Sellaista hyvää jumalaa ei ole, joka tieten tahtoen loisi tällaisen olennon. JOS olisi tällainen jumala olisi tämä tyyten sairas, despootti, psykopaatti, istas, julma ja kaikkeen ihmisyyteen liittyvään täysin kelvoton.

  21. ”On satavarmaa se, että ihmisen kehitys sosiaaliseksi olennoksi voidaan selittää evoluutiolla, yhteisöjen muodostumisella ja lajin säilymisvietillä.”

    Mikä on tuo satavarma? Evoluutio on oikeiden tiedemiesten tutkimusten pohjalta osoittautunut yhä huonommaksi selitykselle kaiken ja varsinkin elämän synnylle. Ota selvää muustakin kuin alasteen oppikirjoista.

    Lue muitakin kirjoja kuin Dawkinsin ’jumalharhaa’. Paha maailmassa on sekä luonnon onnettomuuksien että ihmisen aiheuttamaa. Ihmisen aiheuttama paha on ihmisen vapauden pohjalta tapahtuvaa. Suurempi ongelma on luonnossa tapahtuva. Mitään hyvää vastausta ei ole, paitsi että Jumala tietää, mitä mikin tapahtuma vaikuttaa ja Hän on luvannut viedä kaiken hyvään päätökseen, koska hän on kaikkitietävä ja hyvä.

    Otetaan esimerkki, kun lapsi viedään rokotettavaksi. Lapsi kirkuu kauhusta, koska vanhempi katsoo vierestä kun neula työntyy ihon läpi ja ihmettelee miksi hänen vanhempansa sallii sen. Vasta myöhemmin hän ymmärtää että se tapahtui jotta vielä pahempaa ei tapahtuisi.

    Tämä ei tietenkään riitä ateistille, koska evoluutio antaa pahalle paremman selityksen: ei ole hyvää tai pahaa, koska kaikki on vain sattuman aikaansaamaa atomien väreilyä ilman mitään merkitystä.

  22. Satavarma = biologinen ja behavioristinen selitys on perusteltavissa. Jumalaselitys ei.

    ”Evoluutio on oikeiden tiedemiesten tutkimusten pohjalta osoittautunut yhä huonommaksi selitykselle kaiken ja varsinkin elämän synnylle.” Höpöhöpö. Ja sitten niitä lähteitä. ”oikeat tiedemiehet”… heh.

    Jumalharha on tullut luettua joskus vuosia sitten. Oletko itse lukenut?

    Pahuudesta voin olla vain siinä suhteessa samaa mieltä, että se on ainoastaan inhimillinen ominaisuus. Jumalasi olisi voinut sen ”luomistyössään” jättää väliin, mutta eipä tehnyt, suuressa viisaudessaan ja kaikkitietävyydessään…

    Luonnon aiheuttama kärsimys on luonnonvoimien aiheuttamaa. Pahuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Jumalasi olisi tietysti voinut luoda maapallosta sellaisen, että siinä ei olisi vapaasti liikkuvia tektonisia laattoja, jotka aiheuttavat maanjäristyksiä, eikä olisi sitä vulkaanista toimintaa, joka aiheuttaa tulivuorenpurkauksia ja toisinaan valtavia räjäyksiä, kuten mikä Vesuviuksessa, Kratakaussa ym. aikoinaan tapahtui. Ja mikä saattaa tapahtua esim. Yellowstonen supertulivuoressa. Silloin ihmiskunta hupenisi puoleen tai kolmannekseen… Jumalasi olisi voinut säätää säät niin, ettei tulisi säännöllisiä hirmumyrskyjä niille alttiille alueille. Miksi ei säätänyt?

    Lapsi huutaessaan piikin lähestyessä noudattaa vain evoluutiossa muodostunutta selviytymismekanismia. Se on atavistinen reaktio. Evoluutiossa muodostunut.

    Minä en ole ateisti. Olen uskonnoton. Minulla ei ole mitään syytä kieltää jumalaa. Se on yhtä todellinen kuin sadun prinssi tai prinsessa. Ja yhtä olemassa oleva. Teidän jumalanne on minulle yhtä yhdentekevä. Tarinan hahmo. Toki voit minua ateistiksikin kutsua, jos niin mielit. Ei haittaa.

    Mutta me uskonnottomat emme kiellä pahan olemassaoloa. Kuten jo totesin, se on todellinen inhimillinen ominaisuus. Vain ihminen kykenee pahaan. Eläimet eivät. Ne toimivat vain luontonsa ja vaistonsa mukaan. Eli voi sanoa, että jumalasi loi toiset eläimet aiheuttamaan toisille kauhua, hätää ja kärsimystä joutuessaan sen toisen päivälliseksi. Yksi syö yhden, tämän taas seuraava ja niin edelleen.

    Lue sinäkin muutakin kuin uskovien tiedemiesten ym. kirjoittamia juttuja ja kirjoja.

  23. Lue sinäkin muita kuin ateistien satuja. Miten sinä todistat Jumala-teorian vääräksi?

    Ihmisen pahuus on juuri sitä mitä se on, inhimillistä. Mistä se johtuu? Jumala olisi tietysti voinut luoda robotteja, mutta Hän halusi luoda itseään heijastavan olennon, joka voisi vapaasti joko rakastaa tai olla rakastamatta. Saat vapaasti olla uskomatta Jumalaan,Hän ei simua pakota, niin kuin ei ketää muutakaan.

    Mitä tulee eläinten toimintaan, olet oikeassa että ne toimivat vaistojensa mukaan, mutta tulevassa maailmassa on toisin. Ks. esim. Jes. 65.

  24. Olet ymmärtänyt uskonnottoman ajatusmaailman väärin. Minulla ei ole mitään keinoa todistaa jumalaa olemassa olemattomaksi. Aivan samoin kuin teillä ei ole mitään oman uskonne kohteen olemassa olon vastaansanomattomaksi perusteeksi.

    Teillä on vain Raamattunne. Ei muuta. Uskonne on yksi tuhansista uskomusjärjestelmistä. Se vain sattuu olemaan yksi niistä tunnetuimmista ja laajimmin levinneistä. Muunnelma juutalaisuudesta tai sen jatke.

  25. Samalla tavoin ateismi on vain yksi uskomusjärjestelmä. Se pitää vain uskoa, mitään todellista tieteellistyä pohjaa ei sille ole. Ks. uusinta artikkeliani.

  26. Heh, toistat uskovien omituista harhakäsitystä – ja oman uskontonsa vielä omituisempaa väheksymistä. Nimittäin uskomusjärjestelmäksi.

    Ateismi ei ole mikään ismi, ei aate, ei oppi eikä uskomusjärjestelmä. Uskonnot ovat. Uskovat uskovat. Ateisteilta usko puuttuu. Siinä on perustavaa laatua oleva ero. On aivan sama, jos ajattelet niin, että uskonnottomalta puuttuu tieteellinen pohja sille. As you like it. Itse en tarvitse mitään tieteellistä pohjaa uskonnottomuudelleni. Minulta on puuttunut aina tuo ominaisuus – usko. Enkä ole mikään nuorukainen enää. Ollut aikoihin.

Jätä kommentti

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial

Piditkö lukemastasi. Jaa teksti.