Vihollisen ympäröimänä osa 25

25. Uhriutuminen

Uhrikulttuurissa joku sanoo, että koska olen uhri, kaikki mitä sanon pohjautuu rakkauteen, mutta kaikki mitä sinä sanot, pohjautuu vihaan (Michael Ramsden).
Siis LBGT&c ja muut sorretut ovat oikeassa ja vahvat, siis kristityt vihaavat heitä ja haluavat alistaa heidät.

Mielenkiintoista, että Jeesus Kristus haluaisi parantaa heidät (kuka on joutunut pahemmin uhriksi kuin hän?), mutta he katsovat että tällä perusteella hän vihaa heitä, koska he eivät halua parantua, vaan ovat ylpeitä vammastaan. Kaikki kristityt ovat siis vihaajia, ja heidät pitäisi eliminoida.

Mitä Jeesus sanoi vihollisilleen? Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä tekevät.
Jeesus tarjosi uhreille (nimenomaan synnin uhreille) ensiksi anteeksiantoa ja sitten parantumista. Ihmisille annettiin mahdollisuus nähdä itsensä uutena, ei enää uhrina ja siten toivottomana, vaan valmiina astumaan uuteen. Kun heidän syntinsä on poistettu (vaikkakin ne jäävät muistiin), heillä on joka hetki uusi tulevaisuus edessään.
Sama koskee koko kansakuntaa. Historia on mikä on, ja kunnioitus menneiden sukupolvien työlle on oikein, mutta varsinkin menneet vääryydet on annettava olla ja katsottava tulevaisuuteen. Vanhoista traumoista on mahdollista parantua, taaskin anteeksiannon kautta.

Eräs erityispiirre uhriutumisessa on islam. Sen mukaan koska vain islam on oikea uskonto ja Muhammed on viimeisin ja paras profeetta, kaikki mikä uhkaa islamin (ja Allahin) ylivaltaa, vaatii kostoa. Ristiretket ja kolonialismi sekä Israel ovat tätä hyökkäystä, ja sen seurauksena muslimit vaativat erityiskohtelua osakseen (ja humanistinen länsi lankeaa ansaan. Sopivasti unohdetaan, että Muhammedista lähtien islam on valloittanut väkivalloin alueita ja se on pysäytetty vain nousemalla vastarintaan).

Uhriutumisen ei tarvitse määrittää minua. Voin valita anteeksiannon ja vapautua uhrina olemisesta. Jeesus sanoi, että hän oli tullut vapauttamaan ihmiset vanhasta (ennen kaikkea heidän omasta itsekkyydestään).

Mistä tämä ajatus uhrista tulee?
Se on useimmissa kulttureissa historian aikana ilmennyt ajatuksena antamisena omastaan jollekin korkeammalle, hengelle tai jumalalle, esim. luonnontuotteita tai eläimiä, jotka tapettiin (ja poltettiin) jopa ihmisiä, tarkoituksena lepytellä henkiä tai varmistaa näiden suosio. Tämä vääristyi nopeasti mm. Molokin palvonnassa, jossa vanhemmat grillasivat pienen vauvansa tuon epäjumalan kunniaksi saadakseen hyvän sadon tms. (Miksi mieleeni tulee abortti?)

Oikeasti heti syntiinlankeemisen jälkeen Jumala ilmoitti naiselle, että hänen siemenensä tulisi kärsimään ihmisten synnin takia. Tämä oli lupaus siitä ainoasta uhrista mikä tarvitaan, jotta synti poistuisi. Jumala itse Pojassaan on se ainoa uhri, mikä täyttää kaiken oikeudenmukaisuuden. Kenenkään ei enää tarvitse olla uhri.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail
Tilaa
Ilmoita
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit
Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial