Tuo on varmasti suohaukka,

ehdottelin isälle. Se istua napotti nevan laidassa näreen latvassa ja oli kovasti nokkavan näköinen. ”Olisko se vähän pieni”, sanoi isä pilke silmässä. ”Poikanen”, totesin minä. Kävelimme hiljalleen mitään puhumatta rahkanevan laitaa lähemmäksi. – ja äkkiä minun haukkani alkoi kukkua. Katsoimme toisiamme ja nauroimme molemmat. Olin tuolloin kai yhdeksän, kymmenen vuotias.

Puhutaanko isistä, vaikka se onkin nyt vähän epäsopivaa, isät kun ovat nykyään vain henkilöitä. – Minun isäni ei ollut henkilö!

Kymmenvuotias poika seisoo koulun pihassa reppua roikottaen. Kadulla auton vieressä seisoo lastenkodin miespuolinen hoitaja – tuli noutamaan. Poika kääntyy kavereihin päin: ”Tuo on mun iskä!” kovaa ja kuuluvasti kuin sanoakseen: Mun iskä! On mulla iskä! Poikajoukko tietää kyllä miten asiat ovat, mutta pinttyneinkin koulukiusaaja ymmärtää pitää suunsa kiinni.

Tiistaiaamuna lähetän taas kerran kouluavustajan läheiselle huoltoasemalle noutamaan oppilasta. Hiljaa ja hienotunteisesti, sovitaan. Poika norkoilee usein aamuisin bensa-aseman nurkalla ja odottaa, josko se isä tulee tankkaamaan sitä autoa, joka sillä on. Olis asiaa.

Puhutaanko isistä? Biologinen ihminen on puoleksi isän ja puoleksi äidin aikaansaannos, mutta hän on sitä myös mentaalisesti. Ehjä ihminen on kokonaisuus, jossa yhdistyvät molemmat vanhemmat, molempien tausta, kasvatus, rooli ja elämänoppi. Molemmilla on oma tärkeä osansa ihmiseksi kasvamisessa. Erich Fromm on muistaakseni sanonut, että kypsä aikuinen on kasvanut omaksi isäksi ja äidikseen. Rajat ja rakkaus.

Olen työurani aikana kohdannut kovin monia isättömiä: eroperheiden lapsia, joilla ei ole kontaktia omaan isään tai niitä, jotka eivät koskaan ole edes tavanneet omaa isäänsä. Heissä on joitakin vaikeasti määriteltäviä yhteisiä piirteitä. Turvallissuushakuisuus? ehkä. Epävarmuus omasta identiteetistä? Rajojen etsiminen? Joku kuljettaa mukanaan repun pohjalla tarkasti vartioitua muistoa tai lahjaa omalta isältään ja hypistelee sitä salaa, kun muiden silmä ei huomaa.

Lapsi tuntemattoman kanssa, samaa sulkupuolta olevien oikeus hankkia lapsia, yhden huoltajan riitävyys, mitä niitä nyt onkaan. Uudenlaisesta perhemallista on tulossa uusi normaali. Media esittelee sitä mielellään eikä pohdi sen seurauksia liiemmälti. Luullakseni tutkimuksia ja seurantaakin löytyy, mutta ne eivät saa huomiota Yltiöfeminismi on johtamassa siihen, että isien merkitys ja rooli lapsen elämässä ollaan mitätöimässä. Lapselta ei voi kysyä. Hän tuskin, vailla kokemusta tai perspektiiviä, osaa vastata

No, sovitaan, että perinteiset kaavat ja käsitykset joutavat romukoppaan! Mikä ettei, mihin niitä miehiä nyt oikeastaan tarvitaan? Nujerettakoot vain nuo lihaksiaan pullistelevat ja hyvinöljytyt urhot ja koirasfeministit, mutta EI ISIÄ!

Isät, pitäkää puolenne!

Minä menetin oman isäni liian varhain, mutta hän elää minussa vielä. Rakkaus luontoon ja suomalaisen metsän kodintunto on lähtöisin niistä retkistä, joita tein lapsena isän kanssa. Se on nuotiokahvin tuoksua ja järvenselän hiljaisuutta ja yhteenkuuluvuutta – ja ehdotonta luottamusta siihen, ettei olla eksyksissä.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

12 kommenttia artikkeliin ”Tuo on varmasti suohaukka,”

  1. Hyvin kirjoitettu, …

    Aika lailla isän rooli on asettaa lapselle rajoja. Yhtä tärkeää on lapselle saada koetella niitä rajoja. Jos niitä rajoja ei löydykään, syntyy turvaton olo. Ikävä kyllä rajojen asettaminen ei oikein ole suosittu juttu nykyisin tässä meidän yhteiskunnassamme. Kaikki pitäisi saada nyt ja heti. Pahoin pelkään, etteivät isäst tänä päivänä edes oikein osaa olla niitä isiä, koska isyys on poliittisesti epäkorrektia.

  2. ”…pinttyneinkin koulukiusaaja ymmärtää pitää suunsa kiinni.” Näin on varmasti mukava ajatella ja joskus voikin käydä näin, mutta useimmiten koulukiusaajat eivät jätä käyttämättä mitään tilaisuutta kiusaamiseen väliin ja käyttämättä mitään seikkaa uhristaan johon tarttua. Jos ei tilanteessa heti, niin ainakin myöhemmin.

    Ehjäksi kasvamiseksi ei välttämättä vaadi sekä isää ja äitiä. On lukuisia esimerkkejä vahvojen yksilöiden varttumisesta yhden vanhemman kodissa tai ns. sateenkaariperheissä. Sanna Marinista ei varmaan kukaan sano tämän olevan mentaalisesti vajaa tai rikkinäinen? Tai sanovat tietty – poliittisesti toista mieltä olevat… Rajat ja rakkaus kyllä ovat edellytys ehjäksi kasvamiselle. Tietty tämäkin on yksilöllistä ja kaikilla ei kaikki käy onnellisesti. On myös niitä perheitä, joissa vanhemmat itse eivät ole saaneet lapsina rajoja ja rakkautta oikeassa suhteessa, eivätkä oikein kunnolla suoriudu omasta vanhemmuudestaan. Opettajan miehenä ja toisen veljenä olen näistä saanut kuulla jo yli 30 vuoden ajan. Toisaalta työssäni olen nähnyt, että monista rikkinäisistä kodeista lähtöisin ja sijoitettuna kasvaneista nuorista on tullut kunnon vastuullisia vanhempia.

    Mikä on yltiöfeminismin merkitys yhteiskunnassamme? Sekö jotenkin jyräisi kaiken alleen? Tuskinpa. Yltiöfeminismi on marginaalinen ilmiö suunnilleen kuten oikeiden kommunistien esiintyminen maassamme. Täällä ei kyllä mikään feminismi ole miehiä uhkaamassa tai isien merkitystä mitätöimässä. Täysin yliampuvaa väittää noin. Perinteiset kaavat ja käsitykset muokkautuvat hitaasti. Ydinperhe tulee säilyttämään asemansa ja arvonsa tästä eteenpäin ja pitkälle, ellei asteroidi tai muu tuhoa sivilisaatiota ennen aikojaan. Isyys ei ole poliittisesti epäkorrektia tai muutenkaan epäilyttävää… Puoli vuotta ja tulee isäinpäivä. Sitten jälleen näemme. Lehdet ovat täynnä isyyden ylistystä ja perheonnea ja muuta ihkua.

    Emme me taatusti ole eksyksissä, vaikka jotkut satunnaiset ultrafeministit tai hikari-HLBT -porukat voivat ollakin.

  3. Kiitti Tauno.
    Olen joskus miettinyt minkä verran meillä on olemassa tutkittua tietoa esim. erilaisten käytöshäiriöiden tai/ja syrjäytymisen ja isäsuhteen yhteydestä. Tietysti se saattaa olla nykypäivänä aika arkaluonteinen tutkimuskohde. Siitä ei nyt kuitenkaan saa sosiaalisia pisteitä.

    Hoitelin valmistumiseni jälkeen viisi ensimmäistä lukuvuotta ns.tarkkailuluokkia. Kymmenen oppilasta, kaikki poikia. Ensimmäinen ryhmä oli minulla kolme lukuvuotta ja toinen kaksi, joten oppittiin kyllä tuntemaan toisemme hyvin. Ensimmäisessä ryhmässä oli yhdellä ehjä perhe, jossa oli isä, toisessa kahdella. Niistäkin toinen oli pelkkä vintiö, ei siinä mitään muuta vikaa ollut. Erityisryhmiin kasautuu luonnollisesti keskivertoa enemmän ongelmia ja käytöshäiriöitä, mutta kuitenkin …

    Mielenkiintoinen olisi myös tilasto siitä, miten hakeutuminen toisen asteen koulutukseen korreloi opiskelijoiden perhetaustaan. Miten suuri prosenttiosuus esim. korkeakouluopiskelijoista on kasvanut perinteisessä perheessä, verrattuna väestön keskimääräiseen osuuteen.
    ym. ym.

    Kun eletään tässä vähän sellaista hyväksyttyjen mielipiden ja aatosten aikaa, tilastot ovat kuitenkin lahjomattomia. Eivät ne ota edes kantaa asioihin. No – inhimillisestä kivusta ja tunteista ne eivät kuitenkaan kerro mitään…

    Ps. Muistelen tuota tarkkisaikaa aina kovasti mielelläni. Tavallisia koltiaisia. Kerran minun pyöräni varastettiin päivän aikana koulun pihalta. Pari päivää myöhemmin kolme poikaa ilmestyi meille tuomaan sitä. ”Saadaanko antaa turpiin sille varkaalle?”, kysyivät pojat. Mihin minä tietysti, että ette saa. -”Me annettiin jo”

  4. ”Olen joskus miettinyt minkä verran meillä on olemassa tutkittua tietoa esim. erilaisten käytöshäiriöiden tai/ja syrjäytymisen ja isäsuhteen yhteydestä. ”
    Varmaankin Tapio Puolimatka osaisi kertoa vastauksen tuohon. Ja varmaan ihan mielellään kertoisikin.

  5. ”Varmaankin Tapio Puolimatka osaisi kertoa vastauksen tuohon. Ja varmaan ihan mielellään kertoisikin.”

    Varmasti, Puolimatka ei tosin ole biologi eikä käyttäytymistieteilijä.

  6. Jocka Träskbäck (joku toimittaja ja mediayrittäjä mikä lie) Twitterissä tänään: ”Vuonna 2020 valkoinen heteromies tietää miltä hovimestarista on tuntunut kaikki nämä vuodet”.

    Merkillistä itkemistä hyvin toimeen tulevalta tyypiltä. Ja niin tyypillistä. Ne, keillä vähiten aihetta on ja ketkä voivat tehdä ja sanoa mitä lystää, käydä luksuslomilla ja talvella lapissa skimbaamassa, uhriutuvat ja kitisevät elomattomia. Niin tämä Jocka kuin tietyt erään puolueen edustajat ja kannattajat. Ja kaiken maailman harkimot.

    Minä valkoinen heteromies ja neljän lapsen isä en ole missään vaiheessa kokenut olevani jossain ”hovimestariasemassa”, vaikka tulojen puolesta jotain samaa luokkaa lienenkin – ellen peräti alempaakin…

  7. ”Varmasti, Puolimatka ei tosin ole biologi eikä käyttäytymistieteilijä.”
    On kuitenkin väitellyt kasvatustieteessä. Ja kirjoittanut aiheesta, joten varmaankin tutustunut kirjallisuuteen.

  8. Mistä voisi johtua, että nuorten mielenterveysongelmat ovat kasvaneet räjähdysmäisesti, eikä parempaa ole näkyvissä. Lasten kasvatuksesta pitäisi tietää yhä enemmän, koska asiantuntijat ovat koulutettuja ammattilaisia, joten ei se ole tiedon puutetta. Joka tapauksessa jotain on pielessä, koska aikaisemmin kasvatus onnistui vähemmillä tiedoilla paremmin.

    Minusta Puolimatka on monessa asiassa oikeassa, mutta häntä ei oteta vakavasti sen takia, koska hän uskoo Jumalaan. Nykyinen suuntaus yrittää häivyttää kaiken uskontoon viittaavan jo pienestä pitäen. Täytyy myöntää, että siinä on onnistuttu hyvin, ikävä kyllä.

  9. ”Minä valkoinen heteromies ja neljän lapsen isä en ole missään vaiheessa kokenut olevani jossain ”hovimestariasemassa”, vaikka tulojen puolesta jotain samaa luokkaa lienenkin – ellen peräti alempaakin…”

    Uhriutuminen on nykysin trendikästä. Tässä on siitä hyvä esimerkki, jossa viitataan omiin alhaisiin tuloihin. Jos valkoinen heteromies haluaa menestyä Nyky-Suomessa, pitää nopeasti oppia uhriutumaan ja syyttämään intersektionalisteja omasta kurjuudestaan. Jocka Träskbäck näkyy olevan oikeilla jäljillä.

    Italia ja Espanja ovat valinneet kansallisella tasolla uhriutumisen strategian ja nyt tämä meidän huulipunahallitus on antamassa heille miljarditolkulla lahjarahaa, ettei tule paha mieli. Ei tarvitse manjaana-miesten itse ratkoa omia ongelmiaan, kun intersektionalistit painavat heille rahaa.

  10. Pöh, tässä mitään uhriutunu. Luet näköjään tekstejäni kuin eräskin blogisti täällä ja tietyn puolueen kannattajat ja äänestäjät uutisia. Noukitaan joku tietty yksityiskohta ja tehdään siitä narratiivia omiin näkemyksiin ja tarkoituksiin sopivasti.

    Omalla sosioekonomisella asemallani viittasin nyt tietysti hovimestarin asemaan palveltaviinsa nähden. Jocka kokekoon olevansa Suomessa v. 2020 kuin hovimestari. Minä en. Ja jos niin kokisin, en lähtisi siitä noin itkemään.

    Ja eiköhän tuo ”lahjaraha” -asia ole vielä vaiheessa. En lähde sitä retostelemaan ennen kuin tiedän, mistä oikeasti on kyse. Asiat voivat olla sitä miltä näyttää, mutta monimutkaisessa maailmassa se mikä näyttää joltain, onkin ihan jotain muuta todellisuudessa. Mutu on yleensä huti.

  11. Päähuulipuna siis on Brysselissä tiukoissa neuvotteluissa. Väliaikatietoja:

    Iltasanomat 17.7. ”Suomi voisi olla kompromissiehdotuksen suurimpia hyötyjiä”

    ”Neuvotteluja sisäpiirin lähellä seuraava Politico näki poliitikkojen epävirallisia laskelmia siitä, mitkä maat hyötyisivät Michelin kompromissista eniten. Politicon mukaan suurimmat hyötyjät voisivat olla Tsekki, Ranska, Suomi, Italia ja Alankomaat.”

    Monet valkoisista heteromiehistä (yleensä keskiäkäisiä) suhtautuminen huulipunahallitukseen on vähän kuin uskonnoissa. Puhutaan uskomuksien perusteella, ei tiedon. Että katsottaisiin nyt loppuun asti ja räävitään sitten löperöä hallitusta jos tarve on.

  12. ”Päähuulipuna” näytti eilen telkkarissa aika vakavalta kuten muutkin. Joko ne näyttelevät hyvin koordinoidusti, tai sitten olisko euro vihdoin hajoamassa.
    Jos näin käy, niin saamme kiittää siitä sitten huulipunahallitusta. Paras hallitus naismuistiin, sanon minä.

Jätä kommentti

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial

Piditkö lukemastasi. Jaa teksti.