Tulta päin!

Olemme Anne Mikkolan kanssa vastuutehtävissä samassa yhdistyksessä, RaTas – Kristillisen tasa-arvon puolesta ry:ssä. Ensi viikolla Suomeen saapuu ugandalainen pastori Medad Birungi ja hänen vaimonsa Connie. RaTas on pitkään tehnyt yhteistyötä Birungien ja heidän järjestönsä (World Shine Ministries) kanssa. Varsinkin Medad on käynyt Suomessa useasti ja ehtinyt solmia omia hengellisiä verkostojaan. Tällä kertaa Birungien tapaamista odottivat erityisesti juuri nuo muut yhteyshenkilöt.

Minä en ole kirkollisesti kovin valveutunut. En osaa nyökkäillä merkitsevästi, kun joku kertoo olevansa ”Kansanlähetyksestä” tai ”Rauhanyhdistyksestä” tai ”SLEYstä” tai mitä näitä nyt on. Medad taas on usein sanonut, että Suomen herätys on lähellä hänen sydäntään. Niinpä päätimme Annen kanssa lähteä ottamaan selvää, missä vaiheessa Suomen herätys on. Siihen tarjoutui mainio tilaisuus, kun Lempäälän Ideaparkissa järjestettiin Hengen uudistuksen kesäpäivät 2.-4.8.2019, ja ohjelmassa näkyi sähköpostikirjeenvaihdosta tuttuja nimiä. Eihän se ole samantekevää, millaista opetusta olemme mahdollistamassa omilla allekirjoituksillamme.

Anne ajoi autoa ja matkalla palopaikalle keskustelimme siitä, miksi olemme lähteneet matkaan ja mitä odotamme. Jossakin vaiheessa keksin äänittää puhelimella mietteitämme. En ole ehtinyt editoida tätä tiedostoa, joten pahoittelen sen laatua. Varmuuden vuoksi sanon myös, että puheista mahdollisesti välittyvä asenteellisuus on ainoastaan omaamme eikä edusta RaTaksen näkemyksiä.

Seuraavissa sitten tutkitaan kesäjuhlien ohjelmaa:

Varsin pian meille valkeni, että autossa mietityt kysymykset ovat mahdottomia esittää. Lähdimme kotiin, mutta jotain oli jäänyt kytemään, koska päätimme tulla seuraavana päivänä uudestaan.

Aamun tilaisuudessa amerikkalainen pastori esitteli pienryhmiin perustuvaa seurakuntatoimintaa. Kuultiin kokeneemmilta uskovilta käytännön neuvoja, miten voi kasvaa tekemään Pyhän Hengen töitä, vaikka erityisiä lahjoja ei olisi. Välillä rukoiltiin Siperian metsäpaloalueiden puolesta (Amazonista emme tienneet vielä mitään).

Sitten sai puheenvuoron Hengen uudistus kirkossamme –liikkeen puheenjohtaja Timo Pöyhönen. Ja häneltä kuulimme mm. tällaista (edellä hän on puhunut Kuolleestamerestä).

Nähtäväksi jää, mihin nuo sanat johtavat, ja mahdollisesti muitakin matkaraportteja seuraa, kun Birungit saapuvat paikalle. Pysykää kanavalla.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail
Tilaa
Ilmoita
2 Kommenttia
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit
Anne Mikkola

Tämä on aika hurjaa… kun yksi laittaa vaan kännykän päälle. Kyllä mä nuo nauhat kuuntelin ennen kuin annoin luvan laittaa julki.

Mä lupasin Merille kyllä kirjoittaa jatko-osan siitä miten karismaattisuus näyttäytyy minulle 10+ vuotta myöhemmin. Toivottavasti aika löytyy.

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial