Toivo Vihmakosken elämänkaari tähän asti

Liittyy Anne Mikkolan blogiin ”Unelma on”

Aloitan nyt – ja lopetan blogiemännän käskystä tai nykyhetkeen pääsemisestä.

 

Kirjoitus 1/…

Olen syntynyt 20.8.1938 Lapin läänin Tervolassa. Olen saanut alkuni kun äitini oli karjakkokoulussa Mietoisissa lähellä Turkua isäni Eino Johannes Vienon siittämänä.

Isäni, syntynyt 8.8.1908 silloisen Turun ja Porin läänin Lapissa. Hän oli ollut naimisissa ja oli 1930 luvun pulavuosina mennyt silloisen vaimonsa kanssa Neuvostoliittoon paremman elämän toivossa, kuten monet monet muutkin.

Hän ei ollut kuitenkaan sopeutunut paikallisiin oloihin, koskapa venäläiset vangitsivat hänet ja pistivät työ/vankileirille.

Isäni kuitenkin karkasi sieltä ja kertomansa mukaan Suomen rajan ylitettyään yllätti suomalaisen rajavartijan ja sormensa pistoolinpiipuksi naamioituaan laittoi sen hänen selkäänsä ja marsitti hänet vartiotuvalle, jossa sitten antautui. Hänen vaimonsa oli jäänyt Neuvostolittoon ja oli sittemmin käynyt Suomessa useitakin kertoja. Minä en ole häntä kuitenkaan koskaan tavannut.

Äitini siis tuli hänestä erinäisten vaiheitten jälkeen, josta minulla ei ole sen kummempaa tietoa, raskaaksi minusta, jonka jälkeen äitini matkusti takaisin Tervolaan, jossa minä sitten synnyin avioliiton ulkopuolisena.

Vielä tässä vaiheessa, jos tämä jää tähän, niin minun sotilasurani kohokohtia, itsen kun en Suomen Armeijaan tämän spastisuuteni takia kelvannut, olivat äitini serkkujen tai pikkuserkkujen saavutukset.

Äitini omaa sukua Leinonen, ovat nuo äsken mainitut sen kyllä kompensoineet.

Toinen oli kenttäpiispa Leinonen ja toinen Suomen armeijan komentaja Leinonen.

……. jatkoa seuraa, jos seuraa!

 

Kirjoitus 2/…

Minä synnyin 20.8.1938 pienessä Kemijoen saaressa. Saari on, mutta mökki on mennyt.  Olen yhden kerran siskoni perheen kanssa käynyt saaren äärellä ja kuten arvata saattaa, se ei sinänsä herättänyt mitään tunnekuohua, muistoja kun ei ollut.

Äitini on, vaiheista en tiedä, mutta minun ollessani jotain 1-vuoden iässä palannut takaisin Satakuntaan ja siellä Lapin pitäjään, jossa varsinaisen vaatimaton kotini oli siihen asti kunnes sieltä vuonna 1958 lähdin, palasin tietenkin vielä mutta vain käymätieltään lähinnä lomien aikana.

1939 –

Suomen talvisota syttyi 30.11.1939 ja päättyi 13.3.1940. Tänä vuonna syntyi sisareni Oili.

Vuonna 1942 minulta leikattiin umpisuoli, joka oli puhjennut. Sen seurauksena olin vuodelevossa n. 3 viikkoa. Siitä toivuttuani ilmeni myös tämä vamma, joka vuosia myöhemmin diagnosoitiin  nimellä ”Diplegia Spastica Paraparesis”. Marraskuussa alkoi toisen maailmansodan ratkaisutaisteluihin kuuluva Stalingradin taistelu.

Sisareni Raili syntyi 13.1.1943 ja Stalingradin taistelu päättyi helmikuun alussa.

Oili sisareni kuoli kevättalvella ja NL aloitti hyökkäyksen 10.6.1944 Karjalan Kannaksella ja välirauhansopimus solmittiin 19.8.1944.

Veljeni Tauno, jolla on myös tämä vamma, syntyi 1945, jona vuonna myös muutimme Honkilahteen isän työn vuoksi vuodeksi marraskuussa, jonka vuoksi sain vuoden lykkäystä kouluni aloittamiseen. Syksyllä 1946 menin ala-kansakoulun 1. luokalle ja kevätlukukauden alkaessa pääsin 2. luokalle. Alakoululla yritin opetella virkkaamaan, mutta koska en sitä osannut, niin aloin itkemään, jolloin opettaja tuli lohduttamaan ja antamaan neuvoja.

Koulumatka oli vajaa 4 km, jotka menin jalkaisin ja talvelle potkukelkalla, hiekoittamista ei silloin vielä ”tunnettu”.

Mitään erikoisempaa en tämän vammani takia kokenut. Kuului kuitenkin ”krämppäkontti”-huutoja, mutta koska olin käsivoimiltani vahvempi johtuen ”kompessoinnista”, niin otin huutajan ”karhunsyleilyyn”, jolloin huutaja kohta sanoi kysymykseeni olenko krämppäkontti, niin ”et ole”.

Heti irtipäästyään hän(he) sanoivat krämppäkontti – krämppäkontti ; mutta se jäi sitten siihen!

Nuorin sisareni Soili syntyi 3.8.1948. Toukokuun lopulla 1950 kävin pyrkimässä oppikouluun ja sain hyvät pisteet, eli pääsin sisälle.

JATKUU TAAS, jos sallitaan!

Kirjoitus 3/…

Pääsin siis oppikouluun eli Rauman Lyseoon. Se oli yhtenäiskoulu siinä mielessä, että siinä, siis samassa koulurakennuksessa olivat tytöt ja pojat, mutta eri puolilla samaa koulurakennusta olivat Rauman Lyseo eli pojat ja Rauman tyttölyseo eli siis tytöt. Mitään varsinaista yhteyttä ei koulujen tai ainakaan oppilaitten  välillä ollut.

Kävin kolme eka luokkaa asuen Raumalla, kunakin vuonna eri ”kortteerissa”. Minä en varsinaisesti ollut ns.  yhteensopivaa sorttia.  Kaksi viimeistä luokkaa, josta 5-luokka tuplaten kävin kotoa käsin. Ensin vähän yli 3 km pyörällä ja lopun 20 km linja-autolla. Viidennen luokan tuplasin tahallani vanhempieni suostumuksella, jotta saisin paremmat numerot, lähinnä matikan, jatkoon.

Ja se jatko oli Rauman Kauppaoppilaitoksen merkonomi-linja, joka meni ihan suht. koht. Matkustin edelleen linja-autolla Lapista – Raumalle ja illalla päinvastoin.

Varsinainen iso apu opintojeni rahoittamiseen oli ristikointi.

Ei ristikkojen laatiminen sanan nykymerkityksessä vaan se, että isäni ollessa Rauma-Raahen, sittemmin Rauma-Repolan metsätyönjohtajana Lapin pitäjässä, hän palkkasi minut ristikoimaan 2 m. mittaisia paperipuita pinosta ristikkoon, koska silloin paperipuiden piti olla kuivia prosessin tehtaalla alkaessa.

Tätä tein neljänä kesänä pitkin pitäjää. Ajoin parhaimmillani (pahimmillani) n. 20 km pyörällä kotoa pinon ääreen, nostin puut pinosta ristikkoon reippaasti pituuttani ylemmäs, viimeksi yksi puu katon aluspuuksi ja kolme (neljäkin puiden koosta riippuen) viistoksi katoksi.

Ja koska suurimat ja samalla raskaimmat puut pinossa olivat alimpana, niin ristikossa ne suureksi osaksi tulivat ylimmäksi. Kyllä siinä hikipisaroita vuodatettiin ennen kuin päivä oli täysi – ja sitten pyörällä kotiin.

Mutta kyllä se niin on, että noiden vuosien raatamisen ansiosta olen kuitenkin vielä siinä kunnossa, hät´hätää tosin, että vielä näitäkin rivejä kirjoitan.

Kauppaopiston ajoilta sitten huomasin tytötkin, eli ihastuinkin, valitettavasti homma jäi vastakaikua vaille.

No nyt sitten päättyi koulu – ja alkoi elämän koulu!

Kirjoittakaa nyt, haluatteko lukea siitä.

Kirjoitus 4/1

Elämän koulu, josta jo nyt jatkoluokilla.

Tuohon aikaisempaan vielä rippikoulu, josta pääsin ripille 24.4.1954 ja sain samalla elämäni ensimmäisen rannekellon. Tuosta rippikoulusta sen verran, että sen jälkeen tunsin – yhden ainoan kerran – jonkinlaista tunnetta, kuin Korkeimman kosketusta kotipihallani. Muista sen vieläkin, mutta koska ei ollut samanhenkisiä, niin se jäi jotenkin uinumaan mutta vaikutti ainakin sen, että koin tarvetta rukoilla aamu-, ilta- ja ruokarukouksen.

Toukokuussa 1958 sain päättötodistuksen kauppaopistosta, olin siis merkonomi.

Heinäkuun alussa 1958 pääsin sitten ”oikeisiin töihin” eli pieneen puutavaraliikkeeseen Turkuun, peräti 100 km:n etäisyydelle kotipaikastani Lappi TL:n Rohdaisten kylästä. Viikot oli siellä ja viikonvaihteet kotona.

Palkka oli niin pieni, että mitään kortteeria ei voinut ajatellakaan vuokrata. Yöt nukuin pienessä toimistohuoneessa penkillä, johon siirsin viereen irtotuolit ja päälle päivät varastossa olleen patjan. Siellä ollessani tutustuin viikonloppuna kotona käydessäni nuoreen naiseen, johon päätä pahkaa rakastuin, koska hän osoitti kiintymystä minuun. Se kihlaus kesti ei joulusta jouluun vaan marraskuusta helmikuulle ja katkesi tytön äidin vastustukseen. Turun reissukin kesti vain joulukuulle, koska toimisto oli sen verran kylmä, että talvisten öitten nukkuminen siellä ei ollut enää mahdollista.

Vuoden 1958 lopulla pääsin sitten taas Raumalle Vuodanjalostaja Oy:n varastonhoitajaksi. Asuin kotona taas ja avustin isääni vuoden 1959 lopulla käytetyn pikkumossen(h-auto) ostossa.

Vuoden 1960 maaliskuussa sain ”ylennyksen” eli sain siirron sanotun yhtiön palkanlaskijaksi josta saman vuoden lopulla hoitamaan konttoripäällikön tehtäviä, en siis päälliköksi.

Koska olin hyvä matikassa, niin eräs tuntemani tyttö oli suositellut minua avustaan kauppaopiston tyttöä matikan tehtävien kimpussa. No ne kimput sitten laajenivat niin, että n. kahden  k u u k a u d e n  kuluttua menimme naimisiin. ”Kyllä se sokeakin kana joskus madon löytää”. No se kaksi kuukautta taisi olla myöhempiä tapahtumia ajatellen liian lyhyt aika!

Olin ollut jo jonkin aikaa kiinnostunut radiotekniikasta, joten menin radioamatöörikurssille ja sain kokelasluokassa luvan pitää CW:llä eli sähkötyksellä radioyhteyksiä, joista ensimmäinen oli Yrjön eli osa-opettajani kanssa pidetty. Radiokutsuni oli OH1WL.

Ensimmäinen lapsemme syntyi 8.10.1961 ja sai kasteessa nimen Jyrki. Tähän liittyy hyvin harvinainen tapaus. Jyrki on nyt o.t.o:nsa ohella opiskelemassa sairaanhoitajaksi Turussa. Siellä hän oli pesemässä vanhaa naispotilasta, joka jostain syystä keskustelussa käynyt selville, että hän oli ollut pesemässä Jyrkiä heti tämän syntymän jälkeen Rauman synnytyslaitoksella.

Siispä siinä alkupesu ja kohta loppupesu kohtasivat!

  1. lapsemme Jyrki (1/1 lääni)

Minut nimitettiin huhtikuun 1962 alusta Jämsän verotoimistoon, johon olin tietenkin hakenut. Muutimme Hinkkalan kartanoon, joka oli siinä vaiheessa muutettu usean vuokralaisen asuttavaksi.

Tuo asunto paloi lokakuussa sanottuna vuonna ja saimme uuden asunnon Päivölästä Jämsan joen rannalta.

Jämsän verotoimistossa oli ennakontarkastaja, jolla ei ollut myöskään ylioppilastutkintoa, mutta hän opiskeli Helsingin Yliopistolla  alemman oikeustutkinnon tenttejä ja hänen yllytyksestään ja koska oma opiskeluni oli mielestäni jäänyt ikään kuin puolitiehen, hankkiuduin minäkin yrittämään yksityisesti samaa.

  1. lapsemme Petri (1/2 lääni) syntyi 18.10.1963.

Isäni joutui sairaalaan huhtikuussa. Hänessä oli syöpä.

Myös silloisen vaimoni isä oli joutunut sairaalaan samasta syystä vähän aikaisemmin. Hän oli Luhangassa.

He molemmat kuolivat siihen tautiin viikon välein – minun isäni aikaisemmin 11.7.1964.

He molemmat olivat saman yhtiön, Rauma-Repolan Oy: metsätyönjohtajia.

Jatkuu…

Kirjoitus 4/2

Lokakuun 1964 alussa vaihdoin taas lääniä eli pääsin Kuopion liikevaihtoverotoimiston tilapäiseksi tarkastajaksi. Alemman oikeustutkinnon jäljellä olevat tentit kävin nyt junalla suorittamassa Helsingissä

Syksyllä 1965 sain alemman oikeustutkinnon tentit suoritettua. Täynnä intoa hain tenttien laillistamista tutkintokonaisuudeksi eli siis varanotaarin arvoa.

No sieltä tuli lakonisesti kielteinen päätös, koska minulla ei ollut  ylioppilastutkintoa. Eli toisin sanoen olin nähnyt vaivaa ihan turhaan, mitä nyt oppia olin saanut, mutta varsinaista hyötyä ei siitä ollut.

Mitä nyt eteen, pinneberg!

Ei muuta kuin tammikuussa 1966 kirjoittauduin yksityisoppilaaksi Kuopion Lyseoon! Syyskuussa vihdoin pääsimme muuttamaan omaan osakkeeseen Kuopion Osuuspankin suosiollisella avustuksella, joka myös lainan nimellä tunnetaan.

  1. Lapsemme Heli (1/3. lääni) syntyi 15.8.1967.

Varsinainen koulu-urakka päättyi VIII-luokan suoritettuani helmikuussa 1969 ja alkoi tenttikausi. Ja niiden suorittamisten jälkeen alkoivat ylioppilaskirjoitukset. Kaikki muut aineet lähtivät hyväksyttyinä, mutta saksa i:nä.

Siinä sitä jännittämistä sitten piisasi, mutta onneksi se palasi a:na, jolloin pääsin lakkiaisiin. Niiden jälkeen olikin sitten mukava ajaa körötellä vuokravossikalla koululta LAKKI PÄÄSSÄ kotiin.

Sitten alkoi jännittäminen.

Elokuussa olivat pääsykokeet yliopistolle joihin kyllä jännitin. Olin kyllä suorittanut AOT:n eli alemman oikeustutkinnot tentit – mutta nyt oli pääsy tiedekuntaan pääsykokeiden varassa!

No ne sentään suoritin onnistuneesti!

Syyskuussa 1969 vaihdoimme asuntoa eli ostimme kaksion tilalle kolmion samalta asuinalueelta eli Puijonlaaksosta. Se oli Taivaanpankontiellä .

Ja se tenttien laillistaminen:

Minulla oli nyt sekä onnistuneesti suoritettu pääsykoe Helsingin Yliopiston Oikeustieteelliseen tiedekuntaan, että tenttien yksityisen suorittamisen tenttitodistukset.

Ensimmäinen tiedustelu, jonka yliopistolle mennessäni jollekin esitin, oli siinä käsityksessä, että yksityisesti suoritetut tenttitulokset ovat tietenkin avuksi, mutta kaikki on kuitenkin suoritettava uudestaan.

Siinä istuessani professori Merikosken adjutanttia eli hänen apulaistaan odotellessani huomasin Merikosken, joka oli tiedekunnan dekaani tai ainakin joku pomomies menevän huoneeseensa. No minä rohkaisin luontoni ja menin suoraan hänen puheilleen ja esitin koko asiani.

Hän mietti kotvasen ja kysyi, oliko minulla opintokirja ja suoritetuista tenteistä saamani osatulokset mukanani.

No ne tietenkin olivat.

Hän tutki niitä ja sain laillistukset kaikkiaan 10:stä aineesta seitsämään!

No muut olivatkin sitten läpihuutojuttuja. Mieleeni on jäänyt erään professorin antama yhden kirjan tentti.

Hankin sen ja sen luettuani ja tenttitilaisuuteen junalla mennessäni luin koko menomatka seitsemän tuntia vielä ao. teosta.

Hänen vastaanotolle päästyäni hän kysyi, mikä sen kirjan nimi oli, jonka hän määräsi lisälukemiseksi. Minä sen sanoin ja hän kysyi, ”no oletteko lukenut sen?” Vastasin kyllä.

Jolloin hän sanoi ”antakaahan se opintokirja” ja merkkasi hyväksymisensä siihen!

Huhtikuussa 1970 olin 2 viikkoa Meilahdessa tämän vammani takia tutkimuksissa ja samalla reissulla sain

VARANOTAARIN PAPERIT!

1.9.1971 SIIRRYIN VEROTARKASTAJAKSI KYMEN LÄÄNINVEROVIRASTOON KOUVOLAAN!

Välitilinpäätös:

Koska olemme vasta vuodessa 1971, joten minulla on vielä tarinoita jäljellä, niin pistäkää nyt viestiä, että joko tässä on kyllin. Lapsiakin on kyllä vielä yksi tästä ja kaksi seuraavasta avioliitosta!

Kirjoitus 4/3

Myös perhe muutti Kouvolaan 1.10.1971 ja heinäkuun alussa saimme 4h+k:n vuokra-asunnon valtion omistaman Kiinteistä Oy  Kirkonvieren kerrostalosta.

  1. Lapsemme Soile-Mari Katriina (1/4. lääni) syntyi 24.11.1972.

Tuossa vuokra-asunnossa asuimme kunnes lokakuussa 1974 ostimme Eskolanmäestä 3h ja keittiön osakkeen.

Nyt päivät menivät virkamiesperheen ja tavoin, mutta asuntomme alkoi tuntua liian pieneltä ja lokakuussa 1977 teimme kaupat Myllykoskella sijaitsevasta omakotitalosta.

Kaikki olisi mennyt kuten se normaalisti virkamiesperheessä pitäisi mennä, mutta asiassa tuli mutkia matkaan kunnes vaimoni perjantaina 21.4. 1978 soitti työpaikalleni ja kysyi, ”etkö voisi mennä muulla viikonvaihteeksi?”

Minä kun en ole mikään itsekseni toimeentuleva ihminen, niin soitin Mikkelin Seurahuoneelle ja kysyin ja saatuani myöntävän vastauksen, että ravintolan keittiössä työskentelevä tuntemani keittäjäneiti oli työvuorossa, niin pyysin hänet puhelimeen ja ehdotin tapaamista samana iltana. Porttikiellosta kotiin en tietenkään maininnut halaistua sanaa.

No hänelläkään ei ollut sinä iltana muuta menoa ja perhettäkään kun ei siis ollut, niin hän hetken mietittyään sanoi, että mikä ettei!

Siitä se sitten lähti!

Juhannuksena olimme minä ja hän ja minun lapseni Heli ja Mari Ähtärin eläinpuistossa ja 25.7.1978 oli avioero-oikeudenkäynti jossa minut ja Eeva tuomittiin avioeroon.

Syyskuussa 1978 tilapäisjärjestelyjen eli työkaverin vara-asunnossa asumisen jälkeen sain vuokra-asunnon samasta Kiinteistä Oy:n Kirjonvieren asunnosta, mistä olimme lokakuussa 1974 lähteneet, siis ei sama asunto mutta sama yhtiö.

Itsenäisyyspäivänä 6.12.1978 menetin taas alku-itsenäisyyteni, eli menimme kihloihin ja loppuitsenäisyyteni 6.1.1979 kun menimme naimisiin.

1.3.1979 sitten aloitimme normaalin avioelämän, Helena muutti Kouvolaan.

Ja 3.6.1979 se normalisoitui entisestään, kun meille syntyi tyttö, joka kasteessa 8.7.1979 sai nimen Katja.

Tämä sama Katja on se tyttö, joka esiintyi TV2:n Tuhkimotarinoissa  toisena ”tuhkimona”.

Ja toinen tyttömme syntyi 30.8.1980 ja sain kasteessa 28.9.1980 nimen Riikka.

Sitten se elämä meni taas tavanomaisiin uomiinsa, josta ei ole sen kummempaa kerrtottavaa.

Huhtikuussa 1984 pidin ensimmäisen ”kusoni” eli radioyhteyden Kouvolasta.

Päiväkirjassani on tavanomaisia perhetapahtumia tämän jälkeenkin tosin, mutta ne ovat tavanomaisia, joiden enempi kirjoittaminen olisi vain kirjoittamista kirjoittamisen vuoksi. (No niin tähänastisetkin yleisesti ottaen, mutta pitäähän tämäkin blogini saada päätökseen, jos vaikka jotain uuttakin joskus tulee mieleen.)

Muutamia hajapaloja vielä, jotta ei tuli töksähtävä päätös.

Huhtikuussa 1987 saimme tietää, että meille oli myönnetty laina, jolla sitten ostimme 3 h + keittiön osakkeen Viertolantieltä.

Sunnuntaina 26.4.1987 olin yleisluokan CW-tentissä ja pääsin yleisluokkaan, jossa lähetysoikeudet olivat suuremmat.

Vuodet vierivät verkkaista tahtia. 19.6.1994 oli Katja tyttömme ripille pääsypäivä ja 18.6.1995 vuorostaan Riikan.

Maanantaina 12.8.1996 Katja lähti sitten Järvenpäähän invalidien koulutuskeskukseen opiskelemaan markkinointi-merkonomiksi.

TÄMÄ OLI itse asiassa Katjan ”maailmalle lähtö”!

RIIKKA LÄHTI 12.5.1997 Lohjalle kesätöihin veljeni Taunon ja hänen uuden puolisonsa Mairen omistamaan autogrilliin. Tämä vuorostaan olin RIIKAN kodista irtautumisen ”alkupaukku”.

24.11.1997 oli sitten minun vuoroni  laittaa eläkeasia vireille!

2.3.1998 lääkärintodistus yksilöllistä varhaiseläkettä varten.

10.6.1998 yksikön päälliköltä lausunto YVE:tä varten.

25.8.1998 eläkkeen ennakkopäätöshakemus postiin.

23.9.1998 eläkkeen myönteinen ennakkopäätös tuli.

10.2.1999 lähetin viimeisen autoveron palautushakemuksen Autorekisterikeskukseen.

27.5.1999 Katjan lakkiaiset Keravalla.

22.6.1999 VIIMEINEN VEROTARKASTUKSENI.

22.10.1999 JÄTIN VIRALLISEN erohakemukseni viasta.

27.10.1999 VIRKAEROPÄÄTÖS!

11.11.1999 11:11 LEIMANSIN ITSENI VIIMEISEN KERRAN ULOS!

 

Tämän blogin loppu! 5.3.2017 15:23

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

11 kommenttia artikkeliin ”Toivo Vihmakosken elämänkaari tähän asti

  1. Toivo hei. Eihän näihin mitään lupia tarvita..kuten tiedät.

    Minusta näitä on kyllä tosi kiinnostavaa lukea. Ja kirjoitat kivalla tyylillä. Sopivan kokoisia päiväannoksia.

  2. Tässä sinun elämäntarinassa oli toki minulle jo vuosien varrelta tuttuja osasia, mutta uuttakin. Uutta oli myös tuo kokonaisuus. Kukaan muu ei näytä tätä kommentoivan. Minusta kyllä sinulla on tässä vallan mainio ja hauska tapa kertoa tarinaasi. Lyhyesti mutta sanoen paljon. Mielenkiintoista myös tuo elämänkuvaus nuoruudestasi. Kuulostaa tutulta äitini kertomuksista. Hän on kyllä 8 vuotta sinua vanhempi. Ota nyt ainakin tarina talteen jälkipolvia varten, jos ei jo jossain ole. Näiden nettialustojen varaan ei kannata asioita jättää.

  3. Kiitos Anne kommentistasi, joka minua lämmitti sisäisesti!
    Noin kronologisesti se ei minulla ollutkaan muuta kuin muistelmakirjassani kynäversiona, josta valitsin vain ”juonen” kannalta omasta mielestäni asiaa eteenpäin vievät osiot.
    Tätä blogitekstiä ei minulla sellaisenaan ollutkaan, joten varmuuden vuoksi otan sen ”perintönä” luovuttettavaksi jälkeläisilleni. Muuta minulta ei sitten sanottavammin jääkään, ainakaan ”maallisia”!

Jätä kommentti

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial

Piditkö lukemastasi. Jaa teksti.