Tarkoitusperien valtakunta

Immanuel Kant –lukuprojektini on melkein ehtinyt Tapojen metafysiikan perustuksen loppuun. Koska eduskuntavaalitkin ovat kohta tulossa, pysähdyn tällä kertaa tarkoitusperien valtakunnan käsitteeseen, jota Kant itsekin sanoo hyvin hedelmälliseksi. Hän käyttää sanaa valtakunta tarkoittamaan järjellisten olentojen (siis ihmisten) järjestelmällistä yhtymää, jota lait pitävät koossa. Kaikki järjelliset olennot ovat saman lain alaisia: kukaan heistä ei koskaan saa kohdella itseään eikä muita pelkkänä välineenä, vaan aina tarkoitusperänä sinänsä.

Tarkoitusperien valtakuntaan kuuluu jäsenenä jokainen, joka on siinä lakiasäätävä, mutta itse myös näiden lakien alainen. Valtakuntaan voi kuulua jäsenten lisäksi päämies, joka ei lakiasäätävänä ole kenenkään muun tahdon alainen. Tarkoitusperien valtakunnassa päämiehellä ei ole velvollisuuksia, mutta jokaisella jäsenellä on, ja yhtä suuressa määrin.

Huomattakoon, että Kant kirjoitti tämän teoksensa Grundlegung zur Metaphysik der Sitten vuonna 1785, jolloin meidän tuntemistamme ensimmäisistä liberaaleista demokratioista oli ehkä aavistuksia ilmassa. Ranskan vallankumous, jonka yhteydessä kaikki miespuoliset saivat hetkeksi mahdollisuuden äänestää kansalliskokouksen vaaleissa, tapahtui 1789, ja Yhdysvaltojen perustuslaki hyväksyttiin 1788. Liberaalit demokratiat olivat harvassa ja usein lyhytikäisiä ennen 1800-luvun jälkipuoliskoa.

Kun Kant nyt kuitenkin on ajatellut tarkoitusperien valtakunnan metafyysisen pohjan yleisellä tasolla, minä voin yrittää soveltaa sitä yhteen esimerkkitapaukseen: suomalaiseen nyky-yhteiskuntaan.

Tarkoitusperien valtakunnassa kaikella on Kantin mukaan joko hinta tai arvokkuus. Sellainen, jolla on hinta, on vaihdettavissa. Hinta on suhteellinen, ja se voi olla paitsi markkinahinta myös tunnehinta. Työnteossa saavutetulla taitavuudella ja siinä ahkeroimisella on markkinahinta; sukkeluudella, elävällä mielikuvituskyvyllä ja hyvällä tuulella on tunnehinta, sanoo Kant. Ehkä joku taloustieteen tuntija voi arvioida, mitkä ovat oikeat nykysuomen mukaiset termit.

Arvokkuus sen sijaan on korvaamatonta. Arvokkuus – tai sisäinen arvo – on sellaisella, joka on tarkoituksen sinänsä ainoana ehtona. Ymmärrän Kantin tarkoittavan samaa kuin nykypoliitikot suositulla ilmauksellaan arvopohja. Mutta monenko suomalaisen poliitikon arvopohja lopulta vastaa Kantin kuvausta siveellisyydestä? Lukekaapa tarkkaan: lupauksen täyttäminen, periaatteisiin (ei vaistoon) perustuva hyväntahtoisuus. Ja vielä lisää: Siveellisyyden arvo ei ole sen tuloksissa, sen hankkimassa edussa ja hyödyssä, vaan mielenlaadussa […] joka on valmis samalla tavalla ilmenemään teoissa, vaikka menestys ei suosisikaan sitä.

Kun politiikassa peräänkuulutetaan arvokeskustelua, halutaan oikeastaan neuvotella hinnoista. Poliitikot ovat valmiita ostamaan vaikkapa valinnanvapauden, jos saavat myytyä aluepolitiikan. He arvioivat, kumpi on arvokkaampaa, sananvapaus vai uskonnonvapaus, jos toisesta pitää luopua. Tuntuu, että kaikki poliittiset puolueet jakavat saman arvopohjan, ja siveellisyys tuntuu olevan kaukana siitä, kun eletään yksi vaalikausi kerrallaan. Äänestäjillä on vain välineellinen arvo.

Myönnän, että edellä kirjoittamani on kamalaa surkuttelua ja yleistystä. Mielelläni kuulisin esimerkkejä, jotka kumoaisivat sen. Haluaisin oikeasti löytää jonkun, jota äänestää. Kantin näkemys kun on aika lahjomaton: Luonto ja taide eivät sisällä mitään siveellisyyden tilalle pantavaa, jos se puuttuisi.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

8 kommenttia artikkeliin ”Tarkoitusperien valtakunta”

  1. ”Työnteossa saavutetulla taitavuudella ja siinä ahkeroimisella on markkinahinta; ”
    Tuo saattaisi olla tuottavuus ja sitä vastaava palkka taloustieteen kielellä.
    Minulla tietysti olisi äänestyssuosituksia, mutta… sen verran voin niistä paljastaa, että ne ei ole linjalla KOK-KEPU-SIN. Rehellistä (=lupauksen täyttäminen) saa kyllä noista porukoista hakea.
    Ehkä paras mitä voi tavoitella on ehdokas, joka on edes jotenkin johdonmukainen. Silloin se olisi ainakin semmoinen järjellinen olento, joka taloustieteen maailmassa on oletusarvona.

  2. Kantin etiikkaan tuntuu liittyvä ajatus siitä, että on olemassa jonkinlainen ainut ja oikea arvoperusta. Itse suhtaudun tähän aika kriittisesti. Me voimme puhua eurooppalaisesta arvoperustasta, joka on aika lähellä nykysuvaitsevaisuutta ja myös Kantin ajatusta jonkinlaisesta epäitsekkyyden ihanteesta. Samaan aikaan on olemassa maahanmuuttokriittinen arvoperusta, joka on yhteensovittamaton eurooppalaisen arvoperustan kanssa.

    Itse näkisin enemmän Hegeliläisittäin, että suvaitsevaisuus ja maahanmuuttokriittisyys ovat teesi ja antiteesi. Poliittisen arvokeskustelun taustalla on minun mielestäni kaipaamasi ”arvokkuususkomus” mitä suurimmassa määrin. Näitä ”arvokkuuksia” vain on monenlaisia ja ne ovat keskenään yhteensovitttamattomia.

    Minä olen aika tavalla seurausetiikan kannattajia. Enemmän tai vähemmän siis sillä linjalla, jota kuvailet tuossa vaihdantataloudeksi. Lopullinen totuus on joka tapauksessa geeniperimässä. Vain sellaiset geenit luovat tulevaisuutta, jotka siirtyvät seuraavalle sukupolvelle. Oikeassa on siis se, jolla on eniten jälkeläisiä.

  3. Mietin sitä, määräävätkö geenit etiikan? Perinteinen etiikan perustan määrittely lähtee henkisyydestä. Vrt 1. Ms. 2:7. Henkisten asioiden kuten tietoisuuden redusointi sattumanvaraisten molykyylien liikkeiksi vie pohjan kaikelta etiikan absolutisoinnilta. Tällöin etiikka riippuu sattumageneraattorin pyörähdyksistä.

  4. Jos Kantilla onkin jokin näkemys yhdestä oikeasta arvoperustasta, hän kuitenkin myöntää, että emme näe asioita sellaisina, mitä ne ovat sinänsä, vaan millaisina ne meille aistien kautta ilmenevät. Päättelemme järjellämme, että aistittavan maailman takana on jotain näkymätöntä, itsekseen toimivaa. Järki kertoo meille ideologioiden avulla, mitä se voisi olla, ja ideologioiden vaikutukset ovat sitten aistiemme havaittavissa. Vaikka ideologian mukaan ihminen olisi yksi eläinlaji muiden joukossa (vieläpä haitallinen ympäristölleen), sekin ideologia perustuu järjen päätelmiin. Kantin ajoista ovat kyllä empiiriset tutkimuksetkin antaneet paljon tietoa toimintaamme vaikuttavista syistä. Geenien tilalle voitaisiin vaihtaa vaikkapa suolistobakteerit, jotka ”ajattelevat” puolestamme.

  5. Nyt on niin mutkikasta keskustelua että menee aivot solmuun kokonaan.
    ”Me voimme puhua eurooppalaisesta arvoperustasta, joka on aika lähellä nykysuvaitsevaisuutta ja myös Kantin ajatusta jonkinlaisesta epäitsekkyyden ihanteesta. Samaan aikaan on olemassa maahanmuuttokriittinen arvoperusta, joka on yhteensovittamaton eurooppalaisen arvoperustan kanssa.”

    Tarkoittaako tämä kaikki nyt sitten sitä, että tämän mielestäni kieroutuneen eurooppalaisen ns. arvopohjan taustalla on itse Immanuel Kant? Ja eroaako tämä nyt sitten ratkaisevassa määrin Jordan Petersonista, jonka argumenttia jotenkin edes luulen ymmärtäväni.

    ”Lopullinen totuus on geeniperimässä” tarkoittaa, että ”kristinusko kuolee jos kristityt kuolevat sukupuuttoon”? Tämä lienee totta.

  6. ”Tarkoittaako tämä kaikki nyt sitten sitä, että tämän mielestäni kieroutuneen eurooppalaisen ns. arvopohjan taustalla on itse Immanuel Kant?”

    Hyvin paljon mahdollista. Saattaa hyvinkin olla, että Peterson edustaa juuri sitä ”maahanmuuttokriittistä” arvoperustaa. Äärimmillään voidaan tietenkin sanoa, että kyse on myös ”feminiinistä” ja ”maskuliinisesta” maailmankuvasta.

    Kari viittaa etiikan alkuperään. Kysymys oikeasta ja väärästä on varmaankin yhtä vanha kuin ihminen.

    Oikean ja väärän alkuperän pohdintaa kutsustaan metaetiikaksi. Yksi näkökulma todellakin on, että oikea ja väärä ovat Jumalan tai uskonnon määrittelemiä asioita.

    Toinen metaetiikkaan kuuluva näkökulma tarkastelee oikean ja väärän käsitteitä kulttuurin näkökulmasta, jolloin päädytään väistämättä oikean ja väärän suhteellisuuteen, eli relativismiin.

  7. ”Lopullinen totuus on joka tapauksessa geeniperimässä. Vain sellaiset geenit luovat tulevaisuutta, jotka siirtyvät seuraavalle sukupolvelle. Oikeassa on siis se, jolla on eniten jälkeläisiä.”

    Taidatkos sen selkeämmin sanoa! Ja luonnon lakien mukaan siitä seuraa, että ylenpalttinen, kritiikitön suvaitseminen ei edistä omien geenien menestystä, pikemminkin päinvastoin. Niinpä sen laatuinen asennoituminen ei olekaan saanut mainittavaa menestystä kansojen historiassa.

    Marvin Harrisia mukaillen: kulttuurin ja sitä yllåpitävän uskonnon syntyyn on vaikuttanut enemmän luonnonolot ja lisääntymis- ja sosiaalinen kilpailu kuin puhdas etiikka.

    Eettinen normisto voi toimia rakentavana voimana vain silloin, kun se on yhteinen koko populaatiolle. Esim. Eurooppalainen kulttuuri on rakentunut enemmän tai vähemmän yhteinäsen kristillisen etiikan pohjalle. (Tämä on ihan oma mielipide, eikä siitä voi syyttää edes Harrisia) Siinä mielessä ajatus moniarvoisesta ja monikulttuurisesta, toimivasta yhteiskunnasta on hieno ihanne, mutta se saattaa olla Bonk niinkuin Gullichsenin hienot koneet, joissa on vain yksi vika – ne eivät toimi.

    Ps. Täytyy kyllä häpeäkseni tunnustaa, että filosofit, ainakin useimmat, ovat minusta henkilöitä, jotka ponnistelevat kovasti sanoakseen luonnolliset ja yksinkertaiset asiat mahdollisimman monimutkaisesti ja tulkinnanvaraisesti. Niin, että siltä pohjalta: ”Hevonen An Sich” … antaa olla.

  8. En ole Jordan Petersonin Youtube-videoita juurikaan katsonut, mutta hänen 12 elämänohjetta -kirjansa sentään olen lukenut. Maahanmuuttokriittisyyttä en siitä löytänyt. Sen sijaan hän korostaa mm. ajatuksenvapautta, joka on humanismin perusjuttuja. Tosin hän puhuu myös biologiasta, ainakin biologisen sukupuolen vaikutuksesta ihmisen käyttäytymiseen, eli on vanhojen luokittelujen mukaan vähän ristiriitainen hahmo. Humanismi on ollut pitkään voitollinen ainakin Euroopassa ja Amerikassa, ja humanismin vaikutuspiiristä olemme saaneet hienoa kirjallisuutta ja, mikä minulle tärkeintä, musiikkia. Mutta jotenkin olen aistivinani, että ajatuksenvapaus ei ole enää trendien harjalla. Ehkä seuraava filosofinen muoti tulee Kiinasta.

Jätä kommentti

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial

Piditkö lukemastasi. Jaa teksti.