SYYSTERÄTEOLOGISIA MIETELMIÄ 23. Rikollinen mieli – Jumalalle otollinen mieli

Edellisessä kirjoituksessani mietin, että monet päihteisiin ym. addiktoituneet täyttävät riippuvuudesta päästyään sen jättämän aukon uskolla. Rikollisistakin osa päätyy uskoon. Monille uskoville pahasti elämässään sotkuja aikaan saaneet päihdeaddiktit ja tuomitut rikolliset, ja sittemmin kääntyneet, ovat erityisen mielenkiinnon ja sympatian kohteina. Ikään kuin juuri näiden kääntyminen olisi erityisen arvokasta. Edustanevat kai Jumalan ihmeellistä voimaa ja hyvyyttä. Että Jumala voi kääntää kaiken toiseksi ja parantaa paatuneen rikollisen, nistin ja juopon.

Erityisesti karismaattisissa liikkeissä entisiä tuomionsa kärsineitä kriminaaleja esiintyy. He todistavat kokouksissa taakse jääneestä rikollisesta, päihteitten täyttämästä elämästään ja uskoon tulostaan. Ja sitten lauletaan kovalla äänellä ”Hän muutti kaiken, Hän muutti kaiken”… Nämä kääntyneet rikolliset ovat erityisen kiihottavia puhujia. Kyseessä on kutkuttava halu nähdä elämän pimeällä puolelle, saada maistaa siitä palan turvallisesti ja nautiskella turmeltuneisuuden inhoamisesta (ja samalla nostaa itseä vähän korkeammalle). Kyse on samasta mekanismista kuin miksi monet lukevat mieluusti Seiskaa, Alibia ym. juoru- ja roskalehtiä, vaikka eivät heti tunnustaisikaan niitä lukevansa.

Eräässä fb-keskustelussa kommentoimaan ilmaantui Suomen tämän hetken tunnetuin kääntynyt rikollisjengipomo, kolminkertainen murhaaja ja vankilassa elinkautista yli 18 vuotta istunut. Seurasin aikanaan tämän oikeusistuntojen vaiheita mielenkiinnosta siksi, että tämä tappoi myös Remu Aaltosen veljen, jonka itsekin olin kerran eräällä bändikeikkareissulla nähnyt. Kulki tuolloin Hurriganesin mukana. On myönnettävä, etten tuntenut oloani mukavaksi tämän omaan kommenttiini liittyneen kommentin nähdessäni. Se, että tämä on uskoon hurahtanut, ei tuntemuksiani helpottanut. Päin vastoin, oloni oli ehkä siksikin epämukava. Vaikea sanoa, olisinko rennompi, jos vastaavassa tilanteessa tietäisin entisen murhamiehen jättäneen rikollisen elämän ilman uskoontuloa. Moraalin ulkoistaminen ei siis tunnu minusta kovin hyvältä. Tai, kuten arvelen, vastuunkannon ulkoistaminen. Kun ei edelleenkään kyetä sitä itse kantamaan, annetaan se Jeesuksen harteille. Ja näinhän kristinusko opettaa: Jeesus kantaa meidän kaikki syntimme.

Kukaan ei synny rikolliseksi, mutta geeniperimä voi tehdä alttiimmaksi rötöspoluille lähtemiseen. Yleensä onnettomat kasvuolosuhteet ja hylätyksi tulemisen kokemukset nuorena saavat usein aikaan luonteen häiriöitä, kokemuksen maailmasta vihollisena. Jos 14-vuotiaana on jo asunut 14 eri sijoituspaikassa, ei lähtökohdat tasapainoiselle elämälle ole hyvät. Monilla sitten vielä voimistuu meistä useimpia vaivaava vahvistusharha. Kuvitellaan itsensä muiden yläpuolelle eri kyvyissä. Useimmat, minäkin, kuvittelevat esim. olevansa keskimääräistä parempia auton ajajia.

Mutta monet väkivalta- tai suurrikolliset ovat narsistisia tai psykopaatteja. Varsinkin murhaajat. Henkilö, joka on tietoisesti ja suunnitelmallisesti tappanut kolme ihmistä, on todennäköisesti paha. ”Pahuus siinä missä hyvyyskin on ihmisen, myös ns. tavallisen ihmisen, biologiassa syvällä.” (Hannu Lauerma). Jos on moninkertainen murhaaja ja tämä väittää olevansa uskossa ja parantunut, en kykenisi kuitenkaan luottamaan tähän. Sotarikollisistakin suurin osa on aivan tavallisia, ammattimiehiä, perheellisiä ja lapsiaan rakastavia isiä. Monet Suomen sisällissodan jälkeen voittajina hirmutekoja tehneet miehet olivat myös uskovia kristittyjä. He vain toiseuttivat vihollisensa epäihmisiksi, eivätkä edes kokeneet tekevänsä väärin. Päinvastoin. Kommunisti pitää tuhota.

”Ilmoitettu tai subjektiivisesti koettu ”uskoontulo” merkitsee eri ihmisille hyvinkin erilaisia asioita, ja se ei ainakaan kovin nopeasti muuta ihmisen persoonallisuutta mitenkään. Erityisesti yöllä kello 03 tapahtuneissa äkkikäännöksissä on joskus kyseessä sairaalloisen narsistinen näennäisratkaisu psykososiaaliseen ahdinkoon, joskus psykoosiinkin liittyvä ilmiö suuruusharhoineen.” (Lauerma)

Tuossa Lauerma ilmaisee mietteeni, jotka minulla on ollut jo vuosia vankilassa uskoon tulleista väkivaltarikollisista. Vankilassa tuomiotaan istuva saattaa tehdä näennäisratkaisun omassa elämässään havaitsemaansa umpikujaan. Uskoon tulo. Tietysti se voi olla aitoa, mutta silloinkin se on omasta mielestäni sijaistoiminto, jolla korvataan taakse jätettävä rikollinen elämäntapa tai päihteistä itsensä vieraannuttaminen. Yleensä kumpaakin. Vaihdetaan addiktio. On jo väsytty huumeiseen tai väkivallan täyttämään elämään. Moni uskoon tuleva vanki on myös keski-ikäinen, mikä myös motivoi rauhallisemman elämäntyylin etsintään. Usko on myös voimakas tunnekokemus ja rikollinen, jonka tunne-elämä on jäänyt vajavaiseksi, voi helposti täyttää sitä aukkoa voimakkaalla synnintunnolla ja uskolla korkeamman anteeksiantoon.

Joskus nuorena satuin kaupungilla Pori Jazzien aikaan menemään kaveriporukassa teetupabussiin. Yksi jeesustelijoista oli entinen linnakundi. Iso korsto. Vaikka olin pienessä sievässä, olin hermostunut hänen lähellään. Vaistomaisesti tunsin, että tuo saattaisi minä hetkenä hyvänsä tehdä mitä tahansa. Ja taisi hän vähän ärsyyntyäkin kaverieni pottuiluun. Lauerman mukaanhenkilöitä, jotka kuvittelevat olevansa täydellisen hyviä ja vapaita aggressioistaan, pitäisi varoa, sillä ”heissä on hyvin arvaamattoman käyttäytymisen alkutekijät”. Tuomiotaan istuva tai jo lusinut tappaja voi hyvin uskoa, ettei ole paha ihminen. Varmaan näin toisinaan oikeasti onkin, mutta poistaako se kokonaan riskin impulsiivisesta väkivallanteosta?

Ei ole yllättävää se, että useilla vakaviin rikoksiin syyllistyneillä on kaksisuuntainen mielialahäiriö, muu mielenhäiriö tai ADHD. Nämä vaativat loppuelämän kestävää lääkitystä. Uskoon tulo ei noita tasapainottomuuksia poista. Jos lääkityksen jättää, voi hyvinkin pian tehdä jälleen jotain harmillista tai muuten vain saada sekavuuskohtauksia.

Lopuksi kysymys. Miksi Jumalan ihmeteoille vain harvat ovat otollisia? Miksi jumala ”puhuu” niin harvoille? Vankilassa olleista rikollisista suuri osa kuolee jo alle viisikymppisinä (kuolevat keskimäärin 47-vuotiaina, Lauerma). Samoin narkkareista ja alkoholisteista suuri osa ei vanhuuteen asti elä. Vain harva saa sen ihmeellisen herätyksen. Miksi eivät kaikki? Miten Jumala valikoi, kenet herättää ja miksi valikoi?

Lähteet: Hannu Lauerma, THL:n tutkimusprofessori, psykiatrisen vankisairaalan ylilääkäri (kirjat ja kolumnit)

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

6 kommenttia artikkeliin ”SYYSTERÄTEOLOGISIA MIETELMIÄ 23. Rikollinen mieli – Jumalalle otollinen mieli”

  1. ”Vain harva saa sen ihmeellisen herätyksen. Miksi eivät kaikki? Miten Jumala valikoi, kenet herättää ja miksi valikoi?”

    Hyviä kysymyksiä siitä, miksi kaikki rikolliset eivät tee parannusta? Silloin, kun ihminen tajuaa, ettei hänen omat voimavarat riitä muuttamaan suunta hänen elämässään, hän kääntyy hänen puoleen, joka on hänelle elämän antanutkin, niin silloin parantuminen on mahdollista. Näinhän se on kaikkien elämässä, että joskus tarvitsee apua joltakin toiselta, että selviää eteenpäin. Ne, jotka kuvittelevat itse tietävänsä kaiken, osaavansa kaiken, hallitsevansa kaikki elämän alueet, elävät harhassa, joka voi romahtaa koska tahansa.

    Kun ihminen tajuaa oman pienuutensa ja Jumalan suuruuden, niin silloin mittakaava on oikein hänen kohdallaan. Tämän monet rikolliset ovat tunnustaneet, ja saaneet apua, silloin kun on halunnut, mutta ei apu tule, jos sitä ei halua. Moni parantunut on kertonut, kun kaikki ahdistaa ja tuntuu mahdottomalta elämää jatkaa, niin silloin viimeisenä hätähuutonaan sanonut Jumalalle, jos olet olemassa, niin auta minua, se on pelastanut koko elämän.

    On siellä ateistienkin joukosta, Ykin käyttämän ”hurahtaneet” uskoon ilmaisun mukaan tapahtunut. Heidän kertomuksia kannattaisi kuunnella, jos asia kiinnostaa, miksi he ovat löytäneet uuden elämän.

  2. Itse asiassa suurin osa rikollisista TEKEE parannuksen, eikä siihen tarvita jeesuksia, pappeja eikä pippejä, vaan se ensimmäinen linnareissu. Nimittäin yli puolet ensikertalaisista ei enää vankilaan palaa. Sitten on erikseen ne taparikolliset, joilla yleensä on se onneton tausta ja geneettinen rakenne sellainen, että rikoksista ja päihteistä tulee elämäntapa. Näistä suurin osa kuolee ennenaikaisesti, osa hurahtaa uskoon joko aidosti tai kakun pienentämisen toivossa ja osa lopettaa rötöstelyt ihan vain ilman muuta kuin että vain on väsynyt siihen touhuun ja haluaa muutosta. Niistä keski-ikäisistä ja sen ylittäneistä, jotka lopettavat rikostelun, ovat siis enimmäkseen tapaluterilaisia, joilla voi olla joku usko jumalaan, mutta ei mitään hallelujaaeetosta, mutta ikä tekee tehtävänsä. Ei enää jaksa.

    Onko muuten niin, että ihminen ei tajua omaa pienuuttaan kuin vertaamalla Jumalaan..? Minulla ainakaan tuo ei pidä paikkaansa. Ymmärrän hyvin mittakaavat, omat kusiaisen valtuuteni tässä maailmassa, oman pienuuteni, maapallon hiukkasmaisuuden koko mitattomassa universumissa jne.

    Niin muuten, selkeästi ateisteja vankiloissa on aika vähän. Tätä on oikein tutkittukin.

  3. Vuonna 2003 tehdyn Kirkkomonitor 2004 -tutkimuksen mukaan suomalaisista 12 % katsoo olevansa ateisteja, joten heitä pitää ollakin vankiloissa vähemmän. Käytännössä kymmenestä vähän yli yksi katsoo olevansa ateisti.

  4. Siis itsensä ateisteiksi ilmoittavien osuus vangeista on häviävän pieni. USA:ssa on tehtiin vuonna 2001 tutkimus vankiloissa ateistien osuudesta. Se oli paljon pienempi kuin heidän osuus väestöstä. Kristityt taas olivat yliedustettuna kaikista vangeista. Uskonnottomia vankeja oli 0,2%. Väestöstä uskonnottomia oli 14,1%. Nyt en löydä omista muistiinpanoistani lähdettä enkä netistäkään sitä nyt löytänyt.

    Suomessa tehtiin 1986 lisensiaattityö ”Vankien uskonnollisuus”, jota selailin kerran Turun yliopiston kirjastossa. Siinä ilmeni, että uskonnottomien määrä oli tuolloin häviävän pieni koko vankipopulasta. Aikaa sen verran siitä, etten nyt löydä muistiinpanojani tuostakaan.

    Sitten uskonnottomia ja ateisteja on suomalaisista paljon suurempi kuin tuo vuosien takainen tutkimus näyttää. Tässä muutama tuoreempi:

    ISSP 2008 -kyselyssä 1136 henkilöltä kysyttiin käsityksestään jumalasta v. 2007.
    Vastaukset:
    -En usko Jumalaan enkä ole koskaan uskonut 14,7 %
    -En usko Jumalaan nykyään mutta uskoin aiemmin 11,1 % -Yhteensä neljännes suomalaisista.

    Anja Terkamo-Moision v. 2016 väitöskirjan tutkimuksen mukaan ei-uskonnollisiksi katsoi itsensä 55,5 %. Tarkoittanee, että tapauskonnollisia on tuossa mukana.

    ”Suomalaiset identiteeteiltään yllättävän samanlaisia” -tutkimuksen mukaan v. 2018 uskonnollisuuden itselleen ei lainkaan tärkeäksi katsoi 34 % vastanneista.

    Vuonna 2015 Gallup Ecclesiastica -tutkimuksen mukaan suomalaisista keskimäärin 23 % ei uskonut jumalaan ja jumalan olemassaolon epäilijöitä oli 7 %. Nuorista samat luvut 32 % ja 9 %. Uskonnottomuus on selvästi nousussa.

    Saman tutkimuksen mukaan kirkon mukaan uskoi keskimäärin 33 % ja nuorista 28%.

  5. Taitaa palsta olla kömpimäsä talviteloille. Ei yhtään viestiä aikoihin.

  6. Johtuisikohan myös siitä, että Facebook-tunnuksilla ei pääse sisään? Minä pääsin tällä kertaa WordPressin tunnuksilla.

Jätä kommentti

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial

Piditkö lukemastasi. Jaa teksti.