Raamattu uusiksi

Koko sen ajan kun kristinusko on ollut olemassa, on vihollinen yrittänyt saada joko sen tuhottua (eräässä vaiheessa 200-luvulla Rooman valtakunnasta tuhottiin lähes jokainen Raamatun käsikirjoitus ateistien toimesta) tai sitten lisättyä joukkoon kaikenlaisia gnostilaisia, kabbalistisia tai muuten idioottimaisia kertomuksia Jeesuksesta tai apostoleista.

Nykypäivinä löydetään aina uusia ja uusia yllämainittuja käsikirjoitusten palasia milloin mistäkin ja liberaaliteologit ja muut ateistit riemulla revittelevät väittäen niitä vanhemmiksi kuin Raamatun tekstit (väittävät niiden olevan jopa ennen Jeesuksen aikaa), jolloin niiden pitää saada auktoritettiasema.

Mikähän agenda lienee takana?

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

3 kommenttia artikkeliin ”Raamattu uusiksi”

  1. Ehkäpä on pyrkimys saada selville,mitä kaikkea mahtoivat sisältää ne kirkon itselleen ja opilleen niin vaarallisina pitämät kirjoitukset, että ne piti kirkon toimesta tuhota, ja joiden sisältöjen puoletapuhujia raa’asti vainottiin,kidutettiin ja tapettiin ja poltetiin elävinä soihtuina Jumalan kunniaksi.

  2. Raamattua ei tietenkään tarvitse panna uusiksi. Sillä on niin paljon ominaispainoa että jonkun paikan uudelleen muotoilu ei paljoa auttaisi. Raamatun olemassaololla on uuri symbooliarvo. Samalla sen sisältö toimii stimulanttinan lukemattomiin ajatuskonstrukstoihin jotka hedelmöittävät ihmisten arvailua olemisen tarkoituksesta ja sen mahdollisista psykologisista ja sosiaalisista muodoista.

    Jos Raamatun olemassaolo ei tyydytä niin itsekullekin on mahdollista esim mormoonien tapaan kirjoitta oma ja uusi. Nykyjään onkin monia sellaisa viimeisin johon olen törmännyt on nimeltään Uraania. Katsokaa Wikipedista mikä sen sanoma on.

  3. Mainio kommentti, Markku. Raamattu on tietyllä tavalla painava fundamentti länsimaisessa kulttuurissa, enkä sitä kyseenalaista millään tavalla, vaikka minun tietävät fundamentalistit (!) toisin varmaan ajattelevat. Ilman Raamattua ainakin oma elämäni ja ajatteluni olisi varmaan köyhempää. Raamattu ja kristinusko on tuonut näin myöhemmällä keski-iälläni paljon mielenkiintoa, sisältöä ja hmm, iloakin elämääni. -Tosin en voi verrata nykyisyyttä tilaan, jossa Raamattua ei olisi tai se olisi jäänyt jonnekin unohdettuun marginaaliin.

    Ylipäätään minkä tahansa ja minkä ajan tahansa kirjallinen tms. tuotoksen uudelleenkirjoittaminen olisi hirveää kulttuurivandalismia. Onneksi länsimaissa, paljolti valistuksen, sivistyksen ja koulutuksen vuoksi näin ei juuri tapahdu. Islamistiset jengit ja kulttuurit tätä kyllä harrastavat omassa arrogantissa bessewisserismissään. Järkyttäviä esimerkkejä on viime vuosilta, kun nämä uskon pöljistyttämät roistojengit ovat tuhonneet vuosisataisia muistomerkkejä, patsaita ja esihistoriallisia rakennelmia.

Jätä kommentti

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial

Piditkö lukemastasi. Jaa teksti.