Piispa Jari Jolkkonen: Rohkeasti mukaan ihmisoikeuskeskusteluun

 

”Kaikkien kristittyjen, myös herätysliikkeisiin kuuluvien, kannattaa liittyä ihmisoikeuspuheeseen ja korostaa sen kristinuskoon perustuvia juuria. Meillä on oikeus  puolustaa sekä omia, että toisin uskovien ja uskonnottomien perusoikeuksia”, kannusti Kuopion piispanistuimen haltija Jari Jolkkonen kuulijoitaan Karkun evankelisella opistolla viime vuoden elokuussa.

XXXXXXX

Piispa Jari Jolkkosen runsaan puolen vuoden  takainen opetus ja kehotus itsenäiseen pohdiskeluun on esimerkiksi avioliittolain muutoksen jälkeen vähintään yhtä ajankohtainen. Median ja myös teologisen puheen pyrkimykseksi tuntuu mielestäni vakiintuneen viime vuosina ei-luterilainen mielipiteenmuodostuksen ohjailu alkaen kaikilla elämän osa-alueilla, alkaen eri käsitteiden yksipuolisesta uudelleenmuotoilusta.

Seuraavassa lehtiartikkeliksi tiivistämäni puhe Sleyn Sanansaattaja-lehteen, jonka piispa tuoreeltaan tällaisenaan elokuussa -16 hyväksyi. Tämä on mielestäni moneen suuntaan tärkeä juttu, vaikka itse sanonkin, jonka takia rohkenen julkaista sen uudestaan blogimetsässä.

XXXXXXX

”Heijastavatko teologinen puhe ja ihmisoikeuspuhe kahta erilaista ihmiskäsitystä tai jopa erilaista maailmankatsomusta, joita on vaikeaa sovittaa yhteen?” kysyi piispa Jolkkonen puheensa alussa ja jatkoi, että uskonnollisiin argumentteihin ja auktoriteetteihin vetoava teologinen puhetapa ja moderni ihmisoikeuspuhe näyttävät ajoittain ajautuvan törmäyskurssille.

”Kuitenkin ihmisoikeuksien aatehistorian yhtenä juurena on teologinen oppi luonnonoikeuksista. YK:n vuonna 1948 julkistamaa ihmisoikeuksien julistusta oli kaavailemassa myös aktiivisia kristittyjä, kuten luterilainen professori Otto Frederic Nolde.”

Hämmentävää on ollut nähdä, että ihmisoikeuspuhe saatetaan (nykyisin) jopa kääntää teologista puhetta tai kristinuskoa vastaan. Esimerkiksi sukupuolineutraalia avioliittolakia puhtaasti ihmisoikeuskysymyksenä puolustava keskustelija saattaa päätyä varsin hedelmättömään kiistelyyn keskustelijan kanssa, joka kannattaa perinteistä avioliittokäsitystä Jumalan luomistahtoon vedoten.”

Jolkkonen viittasi teologisen etiikan ja sosiaalietiikan tutkija Mari Stenlundiin, joka kirjoittaa areiopagi.fi-nettifoorumilla, kuinka ihmisoikeuksiin vetoamisessa on joskus nähtävissä samankaltaisuutta Jumalan tahtoon vetoamisen kanssa:

”Se ei varsinaisesti vie keskustelua eteenpäin, vaan saattaa myös korottaa muuria keskenään eri mieltä olevien välillä. Ihmisoikeuksiin ja Jumalan tahtoon vetoamisella ei voi nimittäin muuttaa sitä seikkaa, että keskustelukumppanilla voi olla erilainen käsitys siitä, mikä on ’Jumalan tahto’ tai ’ihmisoikeuksien mukaista.’ ”

Ihmisoikeuksissa on
kyse katsomuksista

”Ihmisoikeudet määritellään luovuttamattomiksi oikeuksiksi. Ne kuuluvat kaikille ihmisille ihmisyyden perusteella. Niitä ei tarvitse ansaita eikä niitä voi koskaan menettää”, piispa määritteli. Tarkka lukija huomaan hänen mukaansa kuitenkin heti, että kyse on kaikesta huolimatta ”katsomuksesta” tai ”uskon asiasta” siinä mielessä, ettei ihmisoikeuksien perustaa tai muotoja voi todistaa luonnontieteellisesti.

”Evoluutio paljastaa meille vain eliöiden säälimättömän taistelun omasta olemassaolosta. Jotkut biologitkin katsovat, ettei ihmisen ja itikan oikeuksilla ole mitään eroa”, piispa kärjisti ja jatkoi, että nykyaikaisessa ihmisoikeusajattelussa oikeudet ja velvollisuudet liittyvä monin tavoin toisiinsa.
Siitä että jollakulla on jokin oikeus, seuraa, että toisilla on vastaavasti tähän oikeuteen liittyvä velvollisuus.

Vuonna 1948 hyväksytty YK:n yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistus on erittäin tunnettu, mutta onko kukaan kuullutkaan Ihmisten velvollisuuksien julistuksesta vuodelta 1997 (InterAction Council – Vuorovaikutusneuvosto, per. 1983)”, piispa kysyi vain yhden käden noustessa.

”Kun sanotaan, että ihmisellä on oikeus uskonnonvapauteen, velvoittaa tämä oikeus muita ihmisiä olemaan puuttumatta tähän vapauteen. Heillä on esimerkiksi velvollisuus olla estämättä toisten ihmisten uskonnonharjoitusta.”

Ihmisoikeudet terminä
kulttuurisidonnainen

Ihmisoikeudet oikein ymmärrettynä suovat piispan mukaan myös kristityille tilan, jossa useimpia moraalisia ja myös uskonnollisia velvollisuuksia voi hoitaa. Esimerkiksi kristityn vanhemman velvollisuutena on huolehtia lastensa kristillisestä kasvatuksesta.

”Tällaisen velvollisuuden hoitaminen edellyttää, että hänellä on myös oikeus kasvattaa lapsensa kristillisesti – miten se sitten tarkoittaakaan”, piispa lisäsi.
Tutkija Jaana Hallamaa arvioi ihmisoikeuksiin liittyvien erimielisyyksien nousevan niiden määrittelystä ”terminä”, ei sinänsä ”universaalina” oikeutena. Ihmisoikeuksien pohjalta kristityille esitetty haaste ja uhka liittyykin ihmisoikeuksiin terminä eli siihen toimintatilaan, millaisia ihmisoikeuksia käytännössä listataan, miten niiden sisältö ymmärretään ja miten ne arvotetaan suhteessa toinen toisiinsa. Ihmisoikeudet terminä on kulttuurisidonnaisempi kuin käsitteenä.

”Siksi kristityt ovat myös oikeutettuja rohkeasti esittämään oma, hyvin perusteltu tulkinta, miten tässä ja tuossa asiassa ymmärtää ihmisoikeudet.
Esimerkiksi miehen ja naisen avioliittoa voi hyvin perustein puolustaa myös ihmisoikeuksien pohjalta – kaikkihan eivät sekulaarissa yhteiskunnassa jaa Jumalan erityiseen ilmoitukseen perustuvia näkemyksiä.”

”Ihmisoikeudet eivät vain
toteudu, vaan ylittyvät”

Avioliittolain muuttamista koskevassa eduskunnan lakivaliokunnan mietinnössä tuotiin esille kirkkojen ja uskonnollisten yhdyskuntien huoli siitä, että niiden vakaumus perinteisestä avioliitosta voidaan leimata syrjiväksi, mikäli lakiin perustuvat käsitys avioliiton osapuolista erkaantuu uskonnollisten yhteisöjen avioliittokäsityksestä.

Tässä kohden piispa viittaa suomalaista islamin opetusta tutkineen Inkeri Rissasen toteamukseen: ”Liberaali yhteiskunta ei voi samaan aikaan väittää suojelevansa oikeutta uskonnolliseen vakaumukseen ja vaatia uskonnollisia jäseniään hylkäämään uskonnollisiin näkemyksiinsä perustuvat argumentit.” Sosiologi Jürgen Habermasin kantana Rissanen tuo esiin, että uskonnollisilla yhteisöillä itsellään täytyy olla valtaa itsereflektioon (-arviointiin), jonka avulla ne muodostavat suhteensa moderniin sekulaariin valtioon.

Ihmisoikeudet mahdollistavat ihmisille syvemmän sisällön ja etsimisen. Piispa Jolkkonen kuitenkin lausui, että missä kristillisen ihmiskäsityksen peruspilarit ovat kunniassa, siellä toteutuvat myös kaikki perustavat ihmisoikeudet niin täydellisesti, kuin ne tässä langenneessa maailmassa voivat toteutua.

”Ja jos kyse on kunnon kristityistä, ihmisoikeudet eivät vain toteudu, vaan ne ylittyvät. Sen takia kristityt kokevatkin hämmentävänä ja kivuliaana sen, jos heidät tai kirkko leimataan ihmisoikeuksia kampittavaksi mafiaksi.
On selvää, että ihmisoikeuksien näkökulmasta uskonnonharjoituksen käytännön toteutusta voidaan rajoittaa, jos se uhkaa turvallisuutta, tai toisten (universaaleja) perusoikeuksia. Toisaalta siellä, missä on kunnon kristittyjä, uskonnonharjoitus ei uhkaa, vaan pikemminkin edistää hyvän yhteiskunnan rakentamista.”
Hyvää pitää myös rakentaa, ei vain puhua siitä. Tässä vakaumukselliset kristityt sekä kotimaassa että lähetystyössä ovat mallioppilaita, piispa kiitti kuulijoitaan Karkussa.

Toisaalta, samojen ihmisoikeuksien pohjalta kristityillä on oikeus ja velvollisuus puolustaa myös toisin uskovien ja uskonnottomien perusoikeuksia.

Kaikki kritiikki
ei ole vainoa.

Ihmisoikeudet kuuluvat piispan jaottelussa kolmeen sukupolveen. Ensimmäiseen kuuluvat kansalais- ja poliittiset oikeudet, toiseen taloudelliset, sosiaaliset ja kulttuuriset (TTS) oikeudet sekä kolmanteen sukupolveen monine tulkintoineen kollektiiviset oikeudet, kuten vähemmistöjen oikeudet, oikeus rauhaan ja puhtaaseen ympäristöön.

Piispan mukaan viime vuosina kirkollisessa keskustelussa on alkanut esiintyä käsite moniääninen kirkko. Augsburgin tunnustuksen mukaan kirkko ei kuitenkaan voi olla moniääninen vaan yksimielinen.

”Samalla on tiedostettava myös paine siihen, että ihmisoikeuksiin vetoamalla pyritään suitsimaan kristillisten kirkkojen niin kuin muidenkin yhteisöjen opetusta ja elämää siten, että niiden omille päämäärille ja tulkinnoille ei jää riittävästi tilaa. Tällöin kristillinen käsitys hyvästä korvautuu sellaisella ’ihmisoikeuspuheella, jolla pyritään nitistämään toisin uskovat tai toimivat’ ”.

Mikä tahansa kristinuskoonkaan tai kristillisiin yhteisöihin kohdistuva kritiikki ei ole kuitenkaan uskonnonvapauteen puuttumista tai sen rajoittamista, kristittyjen ’vainoa’.

”Kritiikissä on useimmiten kyse siitä, että toinen ihminen tai toiset ihmiset käyttävät omia oikeuksiaan, jotka heille ihmisoikeusajattelun mukaan kuuluvat.”

Jännite jää –
elämä on lahjaa

Tietynlainen jännite kaikesta huolimatta jää ihmisoikeuksien ja kristillisen uskon välille. Ne törmäävät toisiinsa kuoleman todellisuudessa, vakavoitti piispa kuulijat luentonsa lopulla.

”Kuolema näyttää riisuvan ajatuksen, että minulla on oikeus johonkin. Varsinkin silloin, kun nuori ihminen sairastuu, kärsii ja kuolee, herää kysymys, eikö Jumala kunnioita ihmisoikeuksia.
Kuolema paljastaa elämän lahjaluonteen. Elämä ei ole lopulta oikeus vaan lahja. Sama koskee vielä enemmän iankaikkista elämää. On oikein nöyrästi rukoilla iankaikkisen elämän lahjaa, mutta tuntuisi oudolta vaatia sitä Jumalalta omiin oikeuksiin vedoten, piispa kärjisti.
Kuolema paljastaa, että ihmisoikeudet ovat tätä elämää varten, mutta kristillinen usko vie taivaan iloon.”

 

 

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

5 kommenttia artikkeliin ”Piispa Jari Jolkkonen: Rohkeasti mukaan ihmisoikeuskeskusteluun”

  1. Siihen vedoten, että jumala on antanut häneen uskovalle etuoikeuden ei uskovaan nähden inhimillisiin asioihin liittyvissä kysymyksissä, ei ole minusta näkyviä perusteita. Niinkuin Jouko minusta tuo asian kuitenkin oikein esille, on elämä lahja ja tämän lahjan mahdollisimman oikeudenmukaisesta käyttöoikeudesta yhteisössä on ihmisoikeuskeskustelussa kysymys.

    Yhteisöt ovat toisinaan hyvin raakoja vähemmistöjä tai toisinajattelevia kohtaan. Korostan tässäkin yhteydessä sitä, että ”jumalalle” kelpaa varmasti kaikki elämän ilmenemismuodot sellaisina kuin ne ovat, vaikka ne eivät itse yhteisöille kelpaisikaan.

    En pysty näkemään siinä mitään moralitonta, että kaksi samaa sukupuolta olevaa henkilöä elävät parisuhteessa keskenään. Minkä rakkaus on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.

  2. En lähde taittamaan peistä – totean vain, että molemmat vetoavat Jumalaan.

    Heikki Yrttiaho:
    ”Korostan tässäkin yhteydessä sitä, että ”jumalalle” kelpaa varmasti kaikki elämän ilmenemismuodot sellaisina kuin ne ovat, vaikka ne eivät itse yhteisöille kelpaisikaan.”

    Saulus Paavali:

    ”Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
    samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.” (Room. 1. 26 – 27)

  3. Aivan Toivo, voit korvata minun ”jumalan”, vaikka ”luonto” sanalla eli kaikki mikä esiintyy luonnossa on luonnollista, jopa sodatkin, vaikka ne kärsimystä ympärilleen levittävätkin. Sensijaan mikä ei ole luonnollista, että ”jumala” kirjoittaa kirjoja. Minusta se on pahinta ”riettautta”, jos näin väitetään tapahtuneen. Kuitenkin monet ihmiset ovat sitä mieltä, että ”jumala” on vähintäänkin ”ilmoittanut” itsensä raamatussa. Henkilön seksuaalinen suuntautuminen ei määritellä tätä näkökantaa. Siksi kristityille samaa sukupuolta oleville pareille on käsittämätöntä, miksi heidän usko ei anna heille samoja oikeuksia kuin heteropareille.

    Lisäksi vois todeta; että lapsettomat hetero- ja samaa sukupuolta olevat parit palvelevat ehkä luonnonvalintaa ylikansoittumista vastaan. Meillähän ei ole itsemme lisäksi muita luonnollisia vihollisia, jotka tätä muutoin säätelisivät.

  4. Heikki

    Kirjoitat ” Siksi kristityille samaa sukupuolta oleville pareille on käsittämätöntä, miksi heidän usko ei anna heille samoja oikeuksia kuin heteropareille.” on käsittämätöntä juuri Paavalin Jumalan ”toimeksiannosta” ilmaisema kanta, minkä kommentissani toin esille.

    Minun mielestäni se on geenivirhe, kuten mm. minun ”Paraparedis Spastica Infantilis”, joka pakottaa minun kävelemään jo lapsesta asti näin, enkä päässyt osoittamaan normaalia miehuuttani esim. armeijassa, ja tytötkin karttoivat noin yleisesti, vaikka onneksi eivät sentään ihan kokonaan!

  5. Näinhän se menee Toivo, eiköhän me olla ”geenivirheellisiä” kaikki, jos asia halutaan näin ilmaista – Paavalikin. Laitanpa tähän pätkän Eino Leinon Hymyilevästä Apollosta, kun en totuudesta tällähetkellä mitään muuta tiedä kuin minkä tämä elämä on opettanut!

    Näin lauloin ma kuolleelle äidillein
    ja äiti mun ymmärsi heti.
    Hän painoi suukkosen otsallein
    ja sylihinsä mun veti:
    ”Ken uskovi toteen, ken unelmaan, –
    sama se, kun täysin sa uskot vaan!
    Sun uskos se juuri on totuutes.
    Usko poikani unehes!”

Jätä kommentti

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial

Piditkö lukemastasi. Jaa teksti.