Seurasin koko eduskunnan välikysymys keskustelun. Havaintoni oli että asioita käsiteltiin siltä pohjalta joka tieto tulee Hamasilta, muita vaihtoehtoja ei tullut esiin. Varsinkin vasemmisto yrittää luoda sellaisen mielikuvan äänestäjiin että hallitus ei kykene johtamaan Suomen ulkopolitiikkaa hyväksyttävällä tavalla ja sen takia on saatava uusi hallitus joka tunnustaa Palestiinan välittömästi.
Hallituksen kaatoyritys ei onnistunut koska hallituksen rivit pitivät. Kun mietitään sitä että mitä se Palestiinan tunnustaminen auttaisi rauhansaamiseen Palestiinassa niin minusta siinä ei ole mitään todellisuuspohjaa, ei Hamas luovu tavoitteistaan koska he haluavat juutalaiset pois koko maastaan joko tappamalla tai muuten väkivallan kautta.
Eduskunnan keskustelussa ei tullut yhtään puheenvuoroa joka olisi paneutunut niihin juurisyihin jotka ovat palestiinalaisten ja juutalaisten välillä. Yksi ehkä tärkein on uskonto joka määrittelee arabien käytöstä ja toinen on se että palestiinalaiset kannattavat Hamasia huomattavasti enemmän johtamaan heitä kuin mitään muuta vaihtoehtoa Länsiranta siinä mukana. Jos nyt pidettäisiin vaalit niin Hamas voittaisi ylivoimaisesti.
Viimeisen suunnitelman mukaan jonka Rump on tehnyt on Israel hyväksynyt mutta Hamas ei vielä ole vastausta antanut. Ongelma on siinä kun mikään arabivaltio ei ota alueelleen terroristeja, mihin Hamasin taistelijat sitten laitettaisiin, jos he jäävät Palestiinaan niin tilanne tulee jatkumaan entiseen malliin. Tuntuu siltä että Trumpilla on se rauhanpalkinnon saaminen etusijalla, saihan Arafatkin rauhan palkinnon mutta ei se mitään rauhaa ei tuonut Lähi-Itään.
Olen seuraillut tätä keskustelua laiskanlaisesti ja joitakin asioita olen jäänyt kaipaamaan: Arabiliitossa, eli islamilaisten maiden liitossa on yli kaksikymmentä jäsenmaata. Vain kaksi niistä on tunnustanut Israelin valtion. Asiasta ei juuri keskustella, eikä mikään taho ole esittänyt vaatimusta, että islamilaisen maailman tulisi puolestaan tunnustaa Israelin valtio. Ellei muuta niin määritellyin rajoin. Luulisi, että se olisi askel kohti rauhaa.
En oikein osaa olla enempää suden kuin lampaankaan puolella. Suomalaisena olen sivustakatsoja.
Asuin aikanaan jonkin aikaa Israeilissa puolison YK-pestin vuoksi. Vuosia jatkunut pelon ja varautunisuuden ilmapiiri tuli vastaan kaikkialla. Tiberiaksessa ei ollut mm. roskakoreja kaupungilla, koska niihin asennettiin pommeja. Valintamyymälän ovella päivystivät sotilaat aseiden kanssa. – –
En oikeastaan usko, että meillä, turvallisen maan asukkailla on juuri edellytyksiä ymmärtää kumpaakaan osapuolta.
Keskustelu kahden valtion mallista on täysin sisäpoliittinen kysymys, jolla ei ole mitään vaikutusta Lähi-Idän tilanteeseen.
Raamatullisin sanoin kyse on oman talon kalkitsemisesta naapureiden iloksi, kun sisäilma vaatisi kunnon remppaa.
Palestiinalaiset eivät hyväksy Israelin valtion olemassaoloa, eikä Israel vetäydy saavuttamistaan asemista. Vetäytyminen olisi sotilaallisesti täyttä hulluutta niin kauan, kuin Hamas on olemassa.
Periaatteen tasolla plestiinalaishallinto on jo olemassa, mutta sillä ei ole kykyä eikä edes halua ottaa kiinni Hamas-terroristeja.
YK:n onnettoman toiminnan tuloksena palestiinalaisalueiden pääelinkeino on avustuksilla eläminen yhdistettynä samanlaiseen korruptoituneeseen talousjärjestelmään, jossa Venäjällä oligarkit kaappaavat valtion rahat ja ostavat miljoonaveneitä.
Palestiinassa Hamas kaappaa avustustarvikkeet itselleen ja myy niitä kiskurihinnalla köyhille. Rahat käytetään aseisiin ja johtajien miljoona-asuntoihin ulkomailla.
Hamas on Putinin käsikassara ja osa Venäjän hybridivaikuttamista. Ei ole sattumaa, että silmitön israelilaisten siviilien tappaminen tapahtui samaan aikaan Venäjän käynnistämän hyökkäyssodan kanssa.
Aika hyvin uppoaa nämä Putinin pyrkimykset hajoittaa länsimainen sivistys suomalaiseen vihervasemmistoon.
Taistolaisten tavoite Suomen venäläistämisestä ei ole muuttunut miksikään Sinisalon päivistä.
Eilen luin uutisen Ilta-Sanomista tai oliko se iltalehti jossa Antti Lindman oli kuvassa käsi kädessä Palestiinan Suomessa olevan edustajan kanssa. Palestiinan edustaja kehui kuinka terrori isku kannatti tehdä Israeliin, jossa kuoli ihmisiä ja otettiin 250 panttivankia, herätti maailmalla suurta myötätuntoa Palestiinaa kohtaan.
Tästä herää kysymys että hyväksyykö Antti Lindman terroriskuja joilla saadaan maailman hyväksymään terrori iskut. Tarkoittaako se sitä että terrori iskuja kannattaa tehdä jonkun tavoitteen saamiseksi. Tässä tapauksessa kyseessä on Israelin hävittäminen ja kyseen tulee yhden valtion malli, jossa juutalaisia ei ole.
Olen odottanut Hamasin vastausta Trumpin rauhansuunnitelmaan, vielä ei ole mitään kuulunut. Jos Hamas hyväksyisi rauhansuunnitelman niin se olisi räikeästi heidän periaatteitaan vastaan, ja vielä kun Trump ilmoittaa itse aluksi johtavansa Palestiinaa tai nimeävänsä Englannin entisen pääministerin Palestiinan johtoon.
Odotellaan nyt mitä tuleman pitää, itse en usko vaikka terroristit hyväksyisi rauhansuunnitelman että se toisi pysyvän rauhan Lähi-Itään.
On se vaan Israel erikoinen valtio.
Niinpä, Anne. Ei vain maa, vaan juutalaisuus ja koko juutalainen kansa. Tämä Gasan tilanne teki niin uteliaaksi, että kipaisin kirjastoon ja löysin Kari-Johan Illmannin (judaistiikan proffa Turusta) ”Juutalaisten historian”. Tässä sitten on istunut iltakauden nenä kiinni kirjassa, valistunut ja oppinut ja yrittänyt ymmärtää asioita uudella tavalla. Some- ja mediatieto antaa kovin kapean ja yksipuolisen kuvan asioista.
Kouluaikana olin tosin korviani myöten rakastunut ihanaan historianopettajaani ja luin kaiken mitä käpäliini sain, jotta Eero-ope huomaisi, mutta tuo juutalaisen kansan historia on jäänyt pimentoon.
Onko sinulle tuttu teos?
Odotetaan nyt mitä Hamas tekee joka on osittain hyväksynyt Trumpin rauhan suunnitelman mutta asettaa sille omia ehtojaan. Aseista luopuminen on asia johon hanke voi jäädä kiinni. Jos Hamas suostuisi Israelin hyväksymän suunnitelman toteuttamisen niin Hamas olisi hampaaton tulevaisuudessa. Se tavoite joka Hamasta hallitsee ei tule koskaan häviämään vaikka se suostuisi rauhaan vaan se tulisi etsimään uusia keinoja Israelin tuhoamiseksi.
Jotkut arabimaat ovat hyväksyneet Trumpin rauhan suunnitelman, ihmetyttää siinä kuitenkin se että Turkki on siinä mukana joka on katkaissut välit Israeliin. Selitys voisi olla sillä kun Trump voisi luvata hävittäjä kaupat Turkille joka osti Venäjän aseistusta vaikka turkki on nato maa ja sillä on hyvät väli Venäjän kanssa.
Kun asia pitkistyy niin samalla se mutkistuu.
Tänään 7.10.2025 tulee täyteen kaksi vuotta siitä, kun palestiinalaisterroristit surmasivat sadoittain viattomia ihmisiä ja kaappasivat suuren joukon panttivankeja raiskattavaksi ja kidutettavaksi.