Paavalin elämä ja kirjeet- kysely

Hei te, joille lähetin Lars Aejmelaeuksen kirjan kommentoitavaksi/luettavaksi.

Onko kukaan kommentoimassa tekstiä lähiaikoina? Lupasin Larsille kerätä kommentit ja lähettää sitten, mutta tuosta näkyy olevan jo 1.5 kuukautta.  Laitan olemassa olevat kommentit menemään, jos uusia ei tule lähiaikoina.

Tuossa alkuperäinen blogi asiasta:

Lars Aejmelaeuksen ”Paavalin elämä ja kirjeet”

 

 

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

23 kommenttia artikkeliin ”Paavalin elämä ja kirjeet- kysely”

  1. Tarkoitatko Markku, että aikoinaan lähettämäni dokumentti ei aukea? Laitoin sinulle nyt spostiin uudelleen. Ilmoita miten käy.

    Vai viittaatko tuohon blogin kummalliseen linkkiin? En tiedä miksi heitti noin… Ei ole ennen tehnyt.

  2. Joo, …

    Luin siis Aejmelaeuksen kirjan. Tuolla aiemmin annoinkin jo alustavaa kommenttia. Kirjassa toki oli käsitelty Paavalia lähinnä Paavalin kirjeiden valossa varsin kattavasti. Silti kirja jätti kokonaisuutena hieman kylmäksi. Kirjassa oli samaa ongelmaa, kuin keskeneräisessä opinnäytetyösää – minulle ei oikein auennut mihin kysymykseen kirja pyrkii vastaamaan, joten myöskin vastaus jäi vajaaksi. Kun teksti ei asettunut tavoitteen ja tuloksen väliin, myös tekstin käsittely jäi omalla tavallaan kiertämään kehää.

    Jäin miettimään, kenelle kirja oli tarkoitettu. Teologian tutkijoiden näkökulmasta kirjasta puuttuu lähteet ja erilaisten diskurssien esittely. Tässä suhteessa kirja jää lähinnä kirjoittajan omaksi mielipiteeksi, johon toki voi aina vedota ja saapahan graduun yhden lähteen lisää. Ehkäpä kirjoittajan nimeen vetoamalla jopa varsin vakuuttavan lähteen.

    Peruskristitylle kirja voi tarjota jotain näköaloja Paavalin elämään ja maailmankuvaan – en tiedä. Kaltaiseni kriittisen lukijan näkökulmasta kirjassa on hieman oikaistu siitä kohdasta, jossa aita on matala. Paavalista olisi kuitenkin löytynyt runsain mitoin kiinnostava teemoja lähtien siitä, missä määrin kristinusko perustuu Jeesuksen opetuksiin ja missä määrin Paavalin omaan filosofointiin. Hyvin merkittävä kysymys on Paavalin kokemus Jeesuksen kohtaamisesta Damaskoksen tiellä.

    Avoimeksi jää myös taustat siitä, mitä oikeasti tiedetään Jeesuksen opetuslapsista. Jonkinlaista skismaa Paavalin ja oletettujen opetuslasten väliltä löytyy. Voiko tästä tehdä myös sellaisen johtopäätöksen, etteivät Jeesus ja Paavali opettaneet aivan samaa teologiaa?

    Duprovnikin reissuilla luin Tapani Tammisen kirjan Kansankodin pimeämmästä puolesta. Kirja oli asiaperusteisuudessaan positiivinen yllätys. Pienenä sivujunteena kirjassa oli mainittu natsien pyrkimys poistaa juutalaisuuden vaikutukset kristinuskosta ja muokata kristinuskoa hieman arjalasten kansanuskojen suuntaan. Jumalan roolia haluttiin muuttaa tuomarista rinnallakulkijaksi. Onko tämä meidän nykyinen ”evankeliumi ilman lakia” liberaalikristillisyytemme juuri tätä Jeesuksen opeista puhdistettua kristinuskoa?

    Kaiken kaikkiaan – Minun näkökulmastani kirja ei oiken jaksa nousta tähän päivään ja tämän päivän polttaviin kysymyksiin. En sitten osaa sanoa, onko olemassa lukijaryhmä, joka löytää kaipaamansa jostain muusta näkökulmasta.

    – tauno

  3. Kiitos Tauno kommenteistasi. Aika haastetta heität.
    ”Kaiken kaikkiaan – Minun näkökulmastani kirja ei oiken jaksa nousta tähän päivään ja tämän päivän polttaviin kysymyksiin.”
    Tuo ei taida olla eksegeetin ykköshuoli. Nuo kysymyksesi ovat hiukan sellaisia, että niihin ei käsittääkseni ole vastauksia, tai ainoat vastauskandidaatit on saatavilla itse noista olemassa olevista teksteistä (joista vanhimmat ovat juuri Paavalin) jotain päättelemällä. Sitä LA tekee ja on tehnyt, tavalla jota nykyeksegeetit eivät enää viitsi tehdä, kun niitä kiinnostavat juuri vähän muut asiat.

    Totta kyllä mielestäni on, että vähän hankala yhtälö on kirjoittaa kaikille samaan aikaan. Varmaankin kirja soveltuu kaikille, jotka haluavat miettiä noita Paavalin sanamuotoja ja sanomaa ja elämää – siis mitä siitä lähinnä tekstin itsensä perusteella yhdistettynä muuhun tietoon voidaan sanoa. Sikäli noin sinun perspektiivistäsi aika kapeaa ajattelua.
    Kaipa kohderyhmä sitten voisi olla jonkin sortin Raamattua enemmän tai vähemmän kirjaimellisesti lukevat eksegeetit tai muut. Eksegeetit oletettavasti tuntevat tuota keskustelua ainakin jonkin verran, ja voivat sitten kirjasta lukea Larsin kokonaisnäkemyksen ja tulkinnan tekstien ristiriidoista ja niiden selitysyrityksen. Sikäli varmaan ajatus on, että kirja olisi kaikille luettava ja siitä saisi eksegeetti ja ei-eksegeetti jotain.

    Mietin vielä tuota kirjan tarkoitusta. Tyyliltäänhän se muistuttaa Paavalin kirjeiden kommentaaria. Kirjeet käydään läpi, jos nyt ei jae jakeelta niin kuitenkin.

    Ehkäpä kirjassa voisi kommentoida noita isompia esittämiäsi kysymyksiä (ja sitä mitä vastauksia tai niiden puutetta on) ja sillä lailla ikään kuin asettaa tekstiä isompaan kuvioon.

  4. Kommentoin Taunon esittämiä huomioita.

    ”Jäin miettimään, kenelle kirja oli tarkoitettu.”

    Minusta kirja on tarkoitettu kaikille, yleistajuiseksi esitykseksi, eikä se silloin kaipaa lähdeviitteitä. Kirjasta löytää uutta niin vasta-alkaja kuin teologian konkarikin. Minä löysin paljon uutta, mikä ei edes mieleeni ollut juolahtanut.

    ”Kaltaiseni kriittisen lukijan näkökulmasta kirjassa on hieman oikaistu siitä kohdasta, jossa aita on matala.”

    Kiinostaisi tietää, mihin arvio perustuu, kun minusta on menty aika korkealta.

    ”Paavalista olisi kuitenkin löytynyt runsain mitoin kiinnostava teemoja lähtien siitä, missä määrin kristinusko perustuu Jeesuksen opetuksiin ja missä määrin Paavalin omaan filosofointiin.”

    Mielipiteenäni toteaisin tähän iänkuiseen väitteeseen, että Paavalin oppi on identtinen Jeesuksen sanojen kanssa. Nämä opit pitää yhdistää, aivan kuten päälauseet pitää osata yhdistää sivulauseisiin. Jos käsitellään erikseen Jeesuksen ja Paavalin sanoja, niin toki päästään sellaisiin tulkintoihin, joita tulkitsija haluaa löytää. Mutta yhdistää kaksi näennäisesti toisistaan poikkeavaa linjaa vaatii kovasti pähkäilyä, riippumatta siitä, mennäänkö lopputuloksessa yli tai ali kirjoitetun.

    ”Hyvin merkittävä kysymys on Paavalin kokemus Jeesuksen kohtaamisesta Damaskoksen tiellä.”

    Jos lisää sellaisia merkityksiä, joita ei löydy Ut:sta, ollaan irrallaan Ut:sta. Asia on siis yksinkertaisen kirkas sellaisena kuin se on kirjoitettu.

    ”Jonkinlaista skismaa Paavalin ja oletettujen opetuslasten väliltä löytyy.”

    Siitä kirja kertoo hyvin seikkaperäisesti. Tulee mieleen, liekö Tauno lukenut kuin rivin sieltä täältä? Taunon ”oletettujen opetuslasten” kommentti kertoo, että Ut on oletus ja satuihin verrattava. No, tästä tulee mieleen ensimmäiseksi Kari Kuula. Tauno olisi sopinut hyvin samaan joukkoon. Se ei ollut tölväys, vaan tunnustus rehellisyydestä. Sanoo reilusti, niin kuin asiat ovat omasta mielestä eikä koeta miellyttää jokaista, jolloin ei pysty miellyttämään ketään.

    ”Voiko tästä tehdä myös sellaisen johtopäätöksen, etteivät Jeesus ja Paavali opettaneet aivan samaa teologiaa?”

    Opettivat. Jos on eri mieltä, niin esimerkkejä.

    ”Sikäli varmaan ajatus on, että kirja olisi kaikille luettava ja siitä saisi eksegeetti ja ei-eksegeetti jotain.”

    Samaa mieltä. Ja silloin on tehtävä sisällöllisiä kompromisessaja. Minusta se on onnistunut hyvin, noin niin kuin kustantajan näkökulmasta.

    Ymmärrän niin, että kirjassa on Lars Aejmelaeuksen elämäntyö yksien kansien välissä mahdollisimman helppolukuisessa muodossa. Niin että minäkin ammattikoulun tietopohjalta pystyn ymmärtämään.

    .

  5. Taunon kysymykseen ”Voiko tästä tehdä myös sellaisen johtopäätöksen, etteivät Jeesus ja Paavali opettaneet aivan samaa teologiaa?” voi tehdä vastakysymyksen: opettaako kirkko tai herätyskristillisyys sitä oppia, jota Paavali oli laitettu julistamaan?

    Ei opeta.

    Kun olen tuonut esiin niin uskoville kuin ateisteilla sitä oppia, joka löytyy Ut:sta alkuperäisin sanamerkityksin, niin sama välinpitämättömyys leimaa kumpaakin ryhmää. Ateistit lopettavat keskustelun kuin seinään, kun heidän argumentointinsa epäoikeudenmukaisesta Jumalasta ei välttämättä pidäkään paikkaansa. Ateistien kuva kristillisyydestä on sen mukainen kuin kirkot ovat esittäneet.

    Mitä tulisempia taas uskovat ovat, sen enemmän he puolustavat katolispohjaista kadotus- ja helvettioppia. He hellivät yhtä suuresti väärennettyä evankeliumia kuin ateistit.

    En yhtään enää ihmettele Ilmestyskirjan todistusta ajasta, joka on edessä: ”Ja minä näin lentävän keskitaivaalla erään toisen enkelin, jolla oli iankaikkinen evankeliumi julistettavana maan päällä asuvaisille, KAIKILLE kansanheimoille ja sukukunnille ja KIELILLE ja kansoille.”

    Kun maailmassa katolilaisia jo yksin 1.1 miljardia, niin mitä Ilmestyskirjan profetia tarkoittaa käytännössä?

    Ainakin sitä, ettei kristikunta pidä Ut luotettavana profetiana. Ja kun ei pidä, niin miten voi rakastaa ja etsiä kaikesta sydämestään ja mielestään totuutta?

    .

  6. Joo, onhan näiitä tulkintoja …

    On minun tulkintaa, Tapion tulkintaa ja on Aejmelaeuksen tulkintaa. Sitten on vielä sen seitsemän erilaista kirkkokuntien ja uskonlahkojen tulkintaa. Yhteistä näille kaikille on se, että uuden testamentin aineistoa joutuu kukin tulkitsija täydentämään omilla oletuksillaan. Niinpä se tulkinta väkisinkin on lähinnä oman korvasyyhyn raaputtamista.

    Aivan olennainen osa minun tulkintaa on tuo Damaskoksen tien kohtaus, jossa Paavali oman kokemuksensa mukaan on kohdannut Jeesuksen. Näitä Jeesuksen oman tulkintansa mukaan kohdanneita on paljon muitakin kuin Paavali. Usein puhutaan hengellisestä kokemuksesta, joka on hiemansamansukuinen juttu, kuin psykologian puolella tunnettu psykoosikohtaus.

    Minun tulkintani siis menee niin, että Paavali on muodostanut tuon hengellisen kokemuksensa myötä oman teologiansa liittelemällä yhteen eri lähteistä saamiaan näkökulmia tuon hengellisen kokemuksensa myötä. En lainkaan epäile, etteikö Paavali aivan aidosti uskoisi kohdanneensa Jeesuksen. Siltikin Paavalin kirjeistä käy ilmi vain Paavalin oma tulkinta teologiasta.

    Hyvinkin merkityksellinen näkökulma on siinä, annammeko Raamatulle merkityksen oman aikansa ihmisten kirjaamina ajatuksina, vai jonakin erityisenä Jumalan ilmoituksena. Jälikimmäisen näkökulman mukaan Raamattu siis olisi jonkinlainen taikakalu, jonka voisi tulkita oikealla ja alkuperäisellä tavalla. Itse en ole tällaiseen tulkintaan taipuvainen.

    Sitten on niitä, jotka jakavat Raamatun sisältöä kahteen koriin. Osa sisällöstä olisi oman aikansa kulttuuriin sidottua ja osa erityistä jumalallista ilmoitusta. Tämäkään tulkinta ei minua oikein lämmitä, koska silloin itse kukin valitsee oman korvasyyhynsä mukaan sen mikä on Jumalan Sanaa ja mikä kuuluu Kulttuuriseen Roskakoriin.

    Minun puolestani itse kukin saa tulkita Ramattua miten vain hyväksi näkevät. Aika vakuuttunut olen silti siitä, että kaikki ainoan oikean opin oivaltaneet ovat pahemman kerran erehtyneet.

  7. Tauno kirjoitti: ”Minun tulkintani siis menee niin, että Paavali on muodostanut tuon hengellisen kokemuksensa myötä oman teologiansa liittelemällä yhteen eri lähteistä saamiaan näkökulmia tuon hengellisen kokemuksensa myötä. En lainkaan epäile, etteikö Paavali aivan aidosti uskoisi kohdanneensa Jeesuksen. Siltikin Paavalin kirjeistä käy ilmi vain Paavalin oma tulkinta teologiasta.”

    Jos tämä on LA:n kirjaakin koskevaa kritiikkiä – ei vain kommenttia Tapiolle – niin en aivan ymmärrä, mikä tässä nyt on erona pohjimmiltaan Larsin ja Taunon maailmassa ihan konkretian tasolla. Tuo sitaattisi minusta kuvaa juuri eksegeettien ajatusta siitä miten ajatukset syntyvät. Paavalin tapauksessa tulkintaan vaikutti paitsi juutalainen perinne myös varhaiskristillinen, helleenikristillinen yhteisö, johon Paavali ”Jeesuksen kohtaamisen” jälkeen liittyi.

    Minusta Larsin tulkinnassa on se jännä oivallus, että kun Paavali oli kiivaasti näitä varhaisia helleenikristittyjä varsinkin opillisesti vastustanut, niin sehän merkitsi sitä, että Paavali jo tunsi heidän ajattelumaailmansa. Ajatteletko kenties, että LA tulkinta siitä, että Paavali tuon hengellisen vahvan kokemuksen yhteydessä olisi voinut omaksua aika hetkessä noiden kristittyjen hänelle jo tutun tulkinnan, on epäuskottava?

    Tuohan on minusta nimenomaan LA:n tulkinta. Itse ainakin olin tottunut ajattelemaan, että Paavali omaksui teologiansa Antiokiassa vähitellen ja vähitellen liitti sen jo valmiiseen juutalaisiin kirjoituksiin perustuvaan jumalakäsitykseensä ja käsitykseensä Jumalan ja ihmisen yhteydestä. Ainakaan minulla ei ole mitään ongelman tapaistakaan hyväksyä tuo sanamuotosi ja LA teksti yhtä aikaa.

    Varmaankin viittaat johonkin muuhun aspektiin tässä kritiikissäsi.. Osaisitko kenties selventää vielä? Vähän kiinnostaisi, missä näet että LA rakentaa kristillisen esiymmärryksen varaan. Tarkoitushan eksegeetillä on nimenomaisesti välttää mitään myöhempien oppien vaikutuksia tulkintaan. Siksi olenkin pitänyt lähes kunnia-asianani, että minun ei tarvitse tietää, mitään mitä on tapahtunut Paavalin jälkeen.

  8. Anne: ”Jos tämä on LA:n kirjaakin koskevaa kritiikkiä – ei vain kommenttia Tapiolle – niin en aivan ymmärrä, mikä tässä nyt on erona pohjimmiltaan Larsin ja Taunon maailmassa ihan konkretian tasolla.”

    Samaa minäkin olen koettanut kysellä. Käsitän niin, että kun Aejmelaeuksen kirja on tieteellinen tutkimus, niin Tauno koettaa etsiä siitä tekijän teologista näkemystä. Jos sellainen näkemys löytyisi tekstistä, niin kirja ei olisi tieteellinen. Itse luin kirjan tieteellisenä ja pidin siitä, että aihe pysyi tieteellisenä eikä sivulauseissa pakkosyötetty tekijän omia tulkintoja.

    Taunon kirjoitus: ”On minun tulkintaa, Tapion tulkintaa ja on Aejmelaeuksen tulkintaa”, paljastaa lähestymistavan tekstiin. Sille ei sitten mitään voi, jos Tauno kääntää mielessään Aejmelaeuksen tekstin tulkinnaksi. Damaskoksen tiellä tapahtui, mitä tapahtui ja piste. Mitä prosesseja Paavalin päässä sitten käynnistyi, niin se on turhanpäiväiväistä vatulointia. Kukaan ei voi mennä toisen pään sisään, ei edes lähimmän ihmisen.

    Anne: ”Siksi olenkin pitänyt lähes kunnia-asianani, että minun ei tarvitse tietää, mitään mitä on tapahtunut Paavalin jälkeen.”

    Annella on sama lähestymistapa kuin minulla.

    .

  9. Yritin lukea kirjaa mutta en jaksanut alkua pitemmälle koska minua ei kiinnosta se mitä Paavalin päässä omia ajatuksia liikkuu, vaan kiinnostaa se mitä hän sanoo. Ovatko ne omia ajatuksia joita hän kirjoittaa vai saako hän ne jostain muualta. Olen sitä mieltä että Paavali kirjoittaa sen mitä henki hänen käskee sanoa, tämä ajatus oli jo apostolien saama käsky ennenkuin he lähtivät julistamaan evankeliumia.

    Lopputuloksen kannalta on sama millainen persoona on ollut, se ei paljoa jälki polvelle sano, mutta se mitä hän kirjoittaa sisältää kaiken sen mikä on tärkeintä. Jos Paavali olisi kirjoittanut omia ajatuksiaan niin ei niitä olisi Raamattuun edes otettu koska on ollut ja on lukemattomia omien ajatusten kirjoittajia, toiset jäävät niistä elämään ja toiset painuvat unholaan.

  10. ’”Käsitän niin, että kun Aejmelaeuksen kirja on tieteellinen tutkimus, niin Tauno koettaa etsiä siitä tekijän teologista näkemystä. Jos sellainen näkemys löytyisi tekstistä, niin kirja ei olisi tieteellinen. Itse luin kirjan tieteellisenä ja pidin siitä, että aihe pysyi tieteellisenä eikä sivulauseissa pakkosyötetty tekijän omia tulkintoja.”

    Tapio kirjoittaa nyt ikään kuin tiede= totuus = eksegetiikka. Eihän se noin mene. LA:n tutkimus ON LA:n tulkinta. Ei ehkä niin suuresti puhtaaseen mielikuvitukseen perustuva kuin graduni tulkinta, mutta kuitenkin. Vähästä materiaalista yritetään muodostaa jotenkin järkevä kuva siitä, mitä tekstillä tarkoitettiin. Totta kai siihen kuvaan vaikuttaa epäilemättä esimerkiksi se uskooko, että ylösnousemus olisi voinut tapahtua. Se usko taas riippuu sitten paitsi tieteestä niin epäilemättä muistakin asioista. En siis sulkisi ollenkaan pois sitä vaihtoehtoa, että Taunolla on tässä pointti. Haluaisin vain ymmärtää sen, jotta pystyisin sitä arvioimaan paremmin.

    Minä olisin kaivannut kirjaan kyllä ihan omasta vinkkelistäni enemmän keskustelua siitä, miten esimerkiksi Paavalin ”vanhurskauttamis”-näkemys on ymmärretty kirjallisuudessa – kun olen lähinnä vain lukenut ns. uuden perspektiivin edustajien tekstejä. LA tuntuu rakentavan ehkä enemmän vanhan perspektiivin päälle, mutta kun en ole siihen perehtynyt, en osaa sijoittaa kirjan tulkintaa kontekstiinsa. Teksti vaikuttaa ihan järkevältä, mutta auki jää tosiaan, miten esitetty tulkinta suhtautuu laajempaan debattiin. Asiaan perehtyneille se tietysti on selvää, mutta monelle lukijalle ei.

    Kalevilla tuntuu olevan tuollainen hiukan mormonien tai muslimien tyyppinen pyhä kirja -näkemys, että kirja tipahti taivaasta ja vain painetut sanat (ja niille tradition antama tulkinta) ratkaisee. Kristillinen kirkko ei ainakaan aikojen alussa tekstejä ole käsittääkseni laisinkaan noin lukenut. Toki ymmärrän, että eksegeetin ote -varsinkin alussa – on ikävän kuuloista. Siitä annoinkin ihan ensimmäistä palautetta. Sanoin juuri, että tuo pitäisi kirjoittaa toisin, ettei ihan turhan takia jää uskovaisilta lukematta.

  11. ”Kalevilla tuntuu olevan tuollainen hiukan mormonien tai muslimien tyyppinen pyhä kirja -näkemys, että kirja tipahti taivaasta ja vain painetut sanat (ja niille tradition antama tulkinta) ratkaisee.”

    Kuuntelin tänään radiojumalanpalveluksen, jossa saarnaaja lähti liikkeelle sanomalla, että alussa oli sana Jumalan luona ja kaikki on saanut alkunsa sanan (Jeesuksen kautta), tämän ymmärrän olevan myös kirkon opin näkemys uskosta. Se on kaukana muslimien opista niin kuin itä lännestä.

    Raamatun sanoma on yksinkertaisuudessaan seuraava, Isä, Poika ja Pyhä henki. Kun Johannes kastoi Jeesuksen niin Jumala sanoi, tämä on minun rakas poikani, kuulkaa häntä, miksi sitten lähdemme muuttelemaan Raamatun tekstejä jotka ovat hengen ilmoittamia.

    Jeesus myös sanoi, en minä itsestäni puhu vaan sen minkä Isä minulle ilmoittaa. Lukemalla tarkasti sen mitä Jeesus ilmoittaa, niin siitä selviää totuus, ei tarvitse kirkon tai minkään muun oppia seurata jos ne poikkeaa Jeesuksen sanomasta vaikka olisi kuinka monta tutkijaa jotka tutkivat apostolien persoonaa.

    On tietysti hyvä että tehdään tutkimuksia siitä mitä kunkin päässä liikkuu mutta mutta eihän se minua auta vaikka kuinka yksityiskohtaisesti tuntisin Paavalin yksityiselämän. Sillä vain on merkitystä, uskonko sen mitä Paavali kirjoittaa.

    Kuvitellaanpa että Paavali ei olisi kohdannut Jeesusta, olisiko silloin hänen ajatuksena säilyneet jälkipolville, jos ei olisi niin silloinhan hänen ajatusmaailmaansa oli Jeesuksella kaiken muuttava merkitys, josta seuraa ettei hänen sanomansa olleet hänen omiaan vaan Jeesuksen ajatuksia jotka ovat saapuneet Isältä.

  12. Kalevi: ”Jos Paavali olisi kirjoittanut omia ajatuksiaan niin ei niitä olisi Raamattuun edes otettu koska on ollut ja on lukemattomia omien ajatusten kirjoittajia, toiset jäävät niistä elämään ja toiset painuvat unholaan.”

    Muistaakseni Heikki Räisänen ei voinut uskoa Ut:n tekstejä, koska Paavali odotti Jeesuksen palaavan takaisin oman aikanaan, mikä onkin tosiasia. Jos Kalevin väite pitäisi paikkansa, niin Pyhä Henki erehtyi Jeesuksen paluun suhteen, mikä taas ei voi pitää paikkaansa, koska Jumala on kaikkitietävä. Paavalin tekstit ovat Paavalin tekstejä. Kun ihmisessä on Jumalan Henki, niin tekstin syvyys riippuu siitä, miten Henki on voinut kasvattaa hedelmiään. Jos hedelmää ei ole, niin tekstissä ei voi olla mitään Hengestä.

    Anne: ”Minä olisin kaivannut kirjaan kyllä ihan omasta vinkkelistäni enemmän keskustelua siitä, miten esimerkiksi Paavalin ”vanhurskauttamis”-näkemys on ymmärretty kirjallisuudessa – kun olen lähinnä vain lukenut ns. uuden perspektiivin edustajien tekstejä. LA tuntuu rakentavan ehkä enemmän vanhan perspektiivin päälle, mutta kun en ole siihen perehtynyt, en osaa sijoittaa kirjan tulkintaa kontekstiinsa.”

    Huomioin saman, mutta LA pitäytyy perinteisessä tulkinnassa eikä se ole minusta ongelma. Lähinnä kyse on sen tosiasian aukikirjoittamisesta, joka on vallitseva näkemys. Itse romuttaisin luterilaisen vanhurskauttamisopin jo yksin siksi, että vanhurskaus tarkoittaa oikeamielisyyttä. Idea on sama kuin esikuvallisesti Vt:ssa. Jumala lukee uskon Jeesukseen syyttömyydeksi ja oikeamielistää uskovan, niin kuin Hän on oikeamielinen. Oikeamielistäminen on pitkä prosessi, kun taas syyttömäksi julistaminen tapahtuu kerralla. Katolisuus on ymmärtänyt oikeamielestämisprosessin, jota Paavali kutsuu Hengen hedelmiksi. Luther ymmärtääkseni kadotti tämän ulottuvuuden.

    Henk.koht. olen kyllästynyt veivaamaan vanhurskauttamista enkä olisi nostanut sitä esiin, ellei Anne siihen olisi viitannut. Oikeamielestämisoppi löytyy Paavalin teksteistä selvänä ja kirkkaana. Ongelma on siinä, miten päästä eroon kirkkojen oppirakennelmista, jota kahlitsevat ajattelun tiukkaan muottiin. Juutalaisilla teologeilla oli sama ongelma, kun Jeesus esitti uuden tulkinnan Mooseksen laista. Uutta viiniä ei voi laskea vanhoihin leileihin. Se on tosia-asia, jota ei voi muuttaa, jo yksistään neurologista syistä.

    Oikeamielistämisoppi löytyy suomennoksestani, joten turha siitä on enempää paasata. Sana tekee paremmin tehtävänsä kuin sanan vajavainen tulkinta.

    http://www.parakustannus.fi/421679457

    Mutta koska usko ei pelasta, niin opeilla ei ole pelastukseen liittyviä elementtejä. Ja tässä on kristillisyyden pahin ongelma. Sen pelastusoppi on hirvittävä, tuhoisa väärennös, jonka rinnalla vanhurskauttamisopin esiymmärrys on rikka rokassa.

    .

  13. Jeesuksen toista tulemista ovat odottaneet uskovat jo vuosituhansien ajan, mutta täytyy ottaa huomioon se ettei Jeesus aikaa tarkalleen ilmoittanut vaan hän luetteli merkkejä jotka tapahtuvat ennen sitä.

    Jeesus myös sanoi, että sitä hetkeä ei edes Poika tiedä vaan yksin Isä joka on taivaassa, kyllä tämän Paavali tämän tiesi, mutta ei se silti häntä estänyt odottamasta Jeesuksen tulemista. Juutalaisille ei Messiaan tuleminen ole vielä tapahtunut vaan he odottavat ensimmäistä tulemista.

  14. Mietin noita Kalevin ja Taunon vastakkaisen suuntaisia reaktioita tekstiin. Taunon mielestä teksti ottaa epäilyttävästi lähtökohdakseen kristillisen esiymmärryksen ja Kalevin mielestä taas Raamatun tekstiä ei oteta tosissaan. Voisiko tätä näin kuvata?

    Eksegeettinä LA yrittää kirjassaan selittää sitä mitä Paavali itse tarkoitti sanoillaan. Taunon kritiikki olisi vakavaa, jos se pitäisi paikkaansa siinä mielessä, että kirjassa Paavalin ymmärrykseksi luetaan jotain joka ei nouse Paavalin omista teksteistä ja ajatuksista.

    Kalevin kritiikki on siinä mielessä ymmärrettävää, että LA ei pyrikään harmonisoimaan koko Raamattua ensi sijaisesti, vaan valitsee uskoa mieluummin Paavalia itseään (jos ristiriitaa ilmenee), mutta lukee Paavalin kirjeitä kuin ”piru raamattua” eli hyvin hyvin hyvin kirjaimellisesti. Eksegeetti arvostaa Raamatun tekstiä tässä mielessä paljon enemmän ja kirjaimellisemmin vielä kuin kukaan uskonsa nojalla raamattu-uskollisuutta julistava. Ainakin kun ottaa huomioon, että tutkivat asiat alkukielellä ja käsikirjoituksia myöten. Heidän työlleenhän kaikki raamattukäännöksetkin perustuvat.

    Minusta olisi mielenkiintoista edelleen kuulla Kalevin kanta kirjan loppuosaan, jos hän olisi halukas ihan vain ajatusleikkinä tarkastelemaan Paavalin kirjeitä (niitä, jotka LA valitsee tarkasteltavaksi) Paavalin kirjeinä ja perustamaan arvion vain niihin. Mikä menee pieleen? Itse asiassa minusta kirjan ihan alkua lukuunottamatta, siinä ei ole ainakaan tekstimäärällisesti kovinkaan paljon sellaista, minkä voisi kuvitella olevan kovin harhaoppista ns. raamattu-uskollistenkaan mielestä. Vanhurskauttaminenkin menee vanhaan malliin.

    Ei Tauno turhaan epäile LA kirjaa kristillisestä esiymmärryksestä kirjoitetuksi sikäli. Mutta eikö sitten Paavali kirjoittanut kristillisestä esiymmärryksestä käsin? Mistä sitten?

  15. Kalevi: ”Jeesuksen toista tulemista ovat odottaneet uskovat jo vuosituhansien ajan, mutta täytyy ottaa huomioon se ettei Jeesus aikaa tarkalleen ilmoittanut vaan hän luetteli merkkejä jotka tapahtuvat ennen sitä.”

    Kyllä. Mutta Paavalin teologiaa pitää avata siitä näkökulmasta, että hän odotti pelastusta omana aikanaan. Pelastus Paavalille ei tarkoittanut samaa kuin kristillisyys nyt opettaa.

    Anne: ”Mutta eikö sitten Paavali kirjoittanut kristillisestä esiymmärryksestä käsin?”

    Ei vielä ollut muodostunut kristillistä esiymmärrystä. Paavalin teologia nousee Vt.n esikuvista ja on niille yhtä uskollinen kuin Jeesus. Ellei ymmärrä Vt:n esikuvallisia merkityksiä, niin miten voi ymmärtää Paavalin esiin tuomaa teologiaa? Roomalaiskirjeestä tämän näkee selvästi, muissa kirjeissä epäsuorasti, mikäli on perehtynyt Vt:n teksteihin. Oppi oikeamielisyydestä nousee Vt:n esikuvista, mm. uhritoimituksista.

    Ei ollut muita kirjoituksia kuin Vt:n. Pietarin kehotus nauttia sanan maitoa tarkoitti siis nauttia Vt:n kirjoituksia ja kasvaa niiden tuntemisen kautta Kristukseen. Tämä oli tie, jota apostolien oli kuljettava. Mikään ei ole periaatteessa muuttunut, paitsi että on tullut avuksi Ut:n sisältö.

    Ellei huomaa, että Ut on myös esikuvallista, menettää paljon Raamatun profetiasta.

    Otan esimerkin vanhasta kirjoituksestani, joka liittyy Paavalin merimatkaan. Pohdin, miksi matka oli niin tarkaan kirjoitettu. Etsintä johti löytöön, joka edelleen askarruttaa monitulkintaisuudellaan.

    ”Paavalin merimatkasta Luukas kertoo Apostolien teoissa, että laivalla oli 276 sielua, mutta luvusta on vähennettävä Luukas, Aristarkus sekä Paavali (lunastetut), jolloin luvuksi saadaan 273. Tämän on sama luku kuin Israelin esikoisia oli enemmän kuin leeviläisiä (4Moos.3:43). Mooses antoi Aaronille eli leeviläisille hyvitykseksi 5 pyhäkkösekeliä kustakin Israelin esikoisesta, kun taasen muut israelilaiset arvioitiin puoleksi sekeliksi, mikä on kymmenen kertaa vähemmän. Herra sanoi Moosekselle: ”Anna rahat Aaronille” (4Moos.3:48). Paavalille taas enkeli sanoi, että Herra antaa koko laivaväen hänelle eikä kukaan heistä huku (Apt. 27:24). Paavali, Aristarkus ja Luukas (luku 3) edustavat laivassa ikään kuin koko leeviläistä sukua, joita oli 22000, kun taas Israelin esikoisia, joiden sijaan leeviläiset otettiin, oli 22273 = 273. Erotus ovat ne sielut, jotka pelastuivat laivasta ja joista Mooses esikuvallisesti on maksanut lunastusmaksun Aaronille.

    Melite, saari, jolle koko laivaväki pelastui, on suomennettuna hunaja, mutta alkuperäinen heprealainen merkitys lienee ”päästä pakoon”.

    Tästä seuraa mielenkiintoinen ajatuskulku. Tuliko 22273 täyteen apostolien aikana. Ei varmaan, koska muuten pakanoiden täyteys olisi tullut sisälle täysilukuisena. Kuinka monta puuttuu, sen tietää yksin Jumala.”

    Melite on käsittääkseni Ut:ssa Aejmelaeukselle tärkeä kiinnekohta, joten siinä mielessä tekstini sopinee ketjun aiheeseen 🙂

    .

  16. ”Paavalin merimatkasta Luukas kertoo Apostolien teoissa, että laivalla oli 276 sielua, mutta luvusta on vähennettävä Luukas, Aristarkus sekä Paavali (lunastetut), jolloin luvuksi saadaan 273.”

    Luvun 273 eksegeesiä, osa I:

    Risti/neljä/arba/la 273 on tavattoman monimerkityksellinen symboli ja merkitykset vaihtelevat eri kausina ja eri diskursseissa, ja sen merkitykset ulottuvat tähtitieteestä uskonnon kautta aritmetiikkaan, fysiikkaan ja biologiaan. Siis myös tiede käyttää merkinnöissään paljon ristiä vaikkapa vain elämälle tärkeän nelivalenssisen hiilen merkitsemisessä tai kuvaamassa luonnon neljää tunnettua perusvoimaa. Siksi vanhimman Jumala sana EL (merkitsee juurivoima!) lukuarvo 31 onkin myös risti eli 4 (3+1)
    Muinaiskansoille ristin yleisin merkitys lienee ollut kuvastaa neljä ilmasuuntaa ja niihin liittyen auringon neljää asemaa vuosikierron ääripäissä eli neljänänä seisaus- ja tasauspäivänä. Se siis palveli kalenteria ja numeroa 4. (Numerossa 4 on neljä kulmaa kuten ristissäkin neljä 90 asteen kulmaa ja neljä sakaraa!)

    Heprealaisessa viitekehyksessä voimme lähestyä vanhaa ristiä Arban kaupungin arvoituksen kautta. Arba on yksi arkeologian tuntemista alueen vanhimmista kaupungeista ja se on alin ’nuotti’ ns. pyhällä oktaavilla eli muinaisten ikään kuin nuottiviivastolle sijoittuvien kulttikaupunkien joukossa. Raamattu mainitsee myös että Hebronin kaupunki oli aiemmin nimeltään Kirjat-Arba (Arban kaupunki) Arban kunniaksi. Nykyään Hebronin itäpuolella sijaitseva juutalaissiirtokunta on tämän vuoksi nimeltään Kiryat Arba

    Hebron tunnetaan heprealaisten ehkä vanhimpana kapunkina missä on mm. Aabrahamin sukuhauta ja missä erittäin tärkeä Jeesus typos eli Daavid hallitsi 9 vuotta! Mutta Arban muinaishistoria on vielä tärkeämpi, sillä Arba (ארבע) (suomeksi ’neljä’) oli anakilainen, joka mainitaan Joosuan kirjassa ja jonka sanotaan (Joosua 14:15) olleen ’kaikista anakilaisista (jättiläisistä) suurin’. Hän oli Anakin isä. Anak tarkoittaa ’pitkäkaulainen’ ja hän oli siis jättiläinen ja luultavimmin sama kuin Sumerin Annunnakien (taivaan poikien ja ihmisten opettajien) hallitsija. Anak nimestä saattaa tulla niin ihmistä tarkoitava enosh kuin myös salaisuuksiin vihityn nimi Henoch. (7. patriarkka).

    Taivaan poikia (Genesis 6. 2:4) ajatellen on tärkeä että Arba paitsi että vastaa numeroa neljä ja siis myös ristiä, merkitsee muodossa e b e r myös s i i p e ä. Ja taivaalla auringon alla lentävä Chorus-haukka muodostaakin ristin muotoisen varjon maahan tai näemme sen taivaalla ristinä…
    Anak-Arba- Hebron- yhdistelmä tuottanee myös nimen heprealaiset. Siis siipien tai ristin tai neljän kansan. Näin heprealainen Jumalakin JHVH on nelikirjain kuten ARBA ja ANAK’n olivat. Näin tulee ymmärrettäväksi myös se, että heprealainen aakkosto päätettiin ristinmerkkiin TAV ja se oli pyhä merkki pappien otsassa. Papit oli omistettu tälle merkille!

    Arba-nimen ja Tav kirjaimen omat lukuarvot ovat myöskin merkityksellisiä,sillä arba saa arvon 273 eli ’avain’, ’gematria’ ja ’kulmakivi, jonka rakentajat hylkäsivät’ eli siis risti yhtyy näin Jeesus-epiteetteihin. Luvulla 273 on monta muutakin sangen tärkeää merkitystä ja siksi esim. vapaamuurarit tuntevat luvun 273 hyvin. Palaan II osassa näihin muihin merkityksiin.
    Tav-kirjaimen oma ns. ’täytetty’ lukuarvo on 406 joka vastaa mm sanaa ha-oth eli ’merkki’ ja sanontoja ’pyhä paikka’ ja ’pyhä palatsi’.
    Risti taivaalla osoittaa tiettyä paikkaa ja on merkkinä ihmiskunnan alkuperälle. Tässä mielessä tulee esiin ristin raamatullinen ehkä tärkein käyttömerkitys sillä risti on myös ns. Vesica-pisciksen- maailmankaikkeuden kohdun-symboli eli tämän kalanrakkokuvion (kohdun) korkeuden suhde leveyteen on risti ja kun esim. ko. kohtu/vaginakuvio saa leveyden 26 (jhvh;n arvon) niin vaginan korkeudeksi tulee 45 eli nimen adam eli ihminen arvo. Näin Jumala ’synnyttää’ ihmisen ja bara (luoda?) verbin vanha merkitys onkin juuri synnyttää! (vrt. bar, barn,birth)

    Edellä on ollut esoteerista eksegeesiä. Uskonnollis-filosofisessa kielenkäytössä sana esoteria saa myös yksityistä ihmistä koskevan merkityksen. Tällöin se viittaa myös ihmisen sisäiseen vain hänelle itselleen aukeavaan elämykseen, oivallukseen tai kokemukseen, jonka aiheuttajaa hänen on vaikea mahduttaa arkitodellisuutensa maailmaan. Näitä elämyksiä hän saattoi kokea juutalaiskristillisessä viitekehyksessä kabbalististen ja Uuden testamentin maailmassa gnostisten rituaalien kautta. Rituaalit pidettiin suljetuissa huoneissa, joihin vain harvoilla uskotuilla oli avaimet. Pian ovesta ja avaimesta tuli myös noiden ovien takana avautuneitten salaisuuksien symboli ja Jeesus sanoikin toisaalta olevansa ovi, ja moitti fariseuksia ja saddukeuksia siitä, että he olivat kadottanet mysteerien avaimen:

    Voi teitä te lainoppineet,kun te
    olette kadottaneet t i e d o n (g n o s i s)
    avaimen, itse ette ole menneet sisälle ja muita olette sisälle menemästä estäneet. (Lk. 11:52)

    Kreikan avain he kleis on num. 273 ja heprean avain maphtah on num. 528, molemmat liittyvät astronomiaan: kuuvuoden säätelyyn, 27,3 on sideerinen kuuvuosi,joka eroa 52,8 tuntia synodiosesta. 52,8 tuntia on 3168 minuuttia: Herra Jeesus Kristus!

    Jeesus ei selvästikään tarkoita avaimella vain konkreettisia vihkimyskammioitten avaimia vaan myös niitä peite- ja salakieliavaimia, joiden avulla avautuisi ”toinen Toora” eli Vanhan testamentin kätketyt sisällöt ja merkitykset, joita kirjanoppineet eivät enää tunteneet tai joiden olemassaolon he halusivat kieltää. Tätä kätkemishalua on yhä tänään.

  17. Luku 273 OSA II:
    Professori Panin on vastaansanomattomasti näyttänyt, että eräiden Raamatun numerologisten tosiasioiden sattumanvaraisuus on 1:60 000 000:n. Olisi mielenkiintoista nähdä tilastomatemaatikkojen selvitys siitä, millä todennäköisyydellä esim. po. perikoopin luku 8580 on sattumalta samaan aikaan 1) prekession erittäin tarkka kolmannes 2) sisältää 19 Jupiterin ja Saturnuksen kiertoa 11 Marsin kiertoa samalla kun ko. perikoopissa on luku 273 esikoisten lukuna (uuden kuun jälkeinen 1. päivä oli kuukauden ’esikoinen’, boker lukuarvo 222) ja luvun 273 vastatessa kreikan sanaa avain (he kleis) sideerisen kuukauden ollessa 27,3 päivää, josta puolet on 13,65 päivää samalla kun perikoopissa on mainittu myös luku 1365! Ja huomattakoon, että 5 ’sekeliä’ x 273 on juurikin 1365!
    Tieteellisen 25740 vuoden tarkkuudella ilmaistun prekessiovuoden ja Platonin prekessiovuoden pituuden eli ja 25920 vuoden välinen ero on 180 vuotta joka sisältää juuri 2160 kuukautta, joka on sama kuin platonisen prekessiovuoden 12 osa vuosina! Nyt Jeesus on Markuksen evankeliumissa ristillä kirjaimellisesti ottaen juuri 21600 sekuntia ja 6x6x6=216 ja Uusi Jerusalem on kuutio, jonka kulmien asteluku on 2160 astetta ja edelleen heprean käsite Valtakunta eli malkut on gematrisena tulona 216. Mikä on myös Ilmestyskirjan Leijonan Aryeh lukuarvo. Edelliseen tulevat lisäksi kaikki muut luvun 8580 liittyvät luvut kuten heprean avain 528 ja käsite Daavidin huoneen avain jne jne.
    Merkittävää on myös, että A m e n sanan lukuarvo 91 tekee tripletissä amen amen amen 3×91 mikä on sekin 273 eli vuoden 9 kuukauden päivät. Luku 273 on kabbalassa ehkä sen tärkein luku ja se on myös Chiram Abiffin numero ja ’kuollut’ Chiram eli aurinko nostetaan vm. rituaalissa myös juuri käsiotteella ylös

  18. PAAVALIN MERIMATKA:
    Paavalin merimatka Maltalle alkoi 14 päivä ja luku 14 on kirjain JOD eli heprean käsi -ideogrammi!
    Merimatkalla laivassa oli 276 henkilöä ja luku 276 on kolmioluku 23, joka on kreikan kirjain psi joka on juuri Poseidonin, meren Jumalan sauva! Kertomus on siis vahvasti esoteerinen. Ei ole sattuma, että Johanniittain parantajaveljeskunta toimi sittemmin juuri Maltalla. Ja Maltalla on ’käärmeenkoloja’ eli initiaatioluolia runsaasti maan alla yhä tänään.
    Vanhaa intiaatiota kutsuttiinkin juutalaisuudessa sanonnalla mala jad eli ’käden täyttäminen’. Käsi saattoi saada tällöin parantavan voiman. Tästä lienee ollut myös kyse siinä kun ’käärme’ (Ofiittiadepti vihki Paavalin) ’puri’ Paavalia käteen ja Paavali sen jälkeen paransi Maltan kuvernöörin isän. Käärme-palvonnan alku on Egyptissä, ofiitit eli eräs alkukristillinen lahko omasi sen Hermes Trismegistukselta, ja auringonpalvonta jumalineen saapui faaraoiden maahan Intiasta.
    Lohikäärme oli tiedon ja viisauden vertauskuva ja hierofantit, joihin Klemens Aleksandrialainen lukee myös Jeesuksen, kutsuivat itseään käärmeiden pojiksi. Jeesus kehotti opetuslapsiaan käärmeitten viisauteen.
    Käärme luo vanhan nahkansa ja syntyy uuteen ruumiiseen, lohikäärme on käärmeen voittaja. Ihmisen sisäinen taistelu. Käärme on eräässä merkityksessään myös phallistinen intohimo, mutta ei mikään ”Saatana”. Kiusausten erämaan Azazel oli paradoksaalisesti todellinen ihmiskunnan vapahtaja sillä hänellehän synnit vietiin erämaahan elävän uhrikauriin mukana. Kuitenkin teologia on erittäin epäjohdonmukaisesti tehnyt Azaelistakin erään Saatananoistaan!

  19. Suuri kiitos Sepolle, kun kommentoit lukuja. Itse asiassa sitä toivoinkin. Luvut ovat äärimmäisen tärkeitä. Luvut eivät ole sattumaa, vaan ne linkittyvät aina johonkin, niillä on viesti.

    .

  20. Mitäs jos pidettäisiin tämän blogin kommentit asiassa – eli kirjassa?

  21. Olen lukenut LA:n kaksi kolmannesta, melkomoisen raskaslukuinen teos. Ei vaikea vaan kaikessa monen monet asiat vain toisin sanoin toistavuudessaan ja runsaudessaan rutikuiva. Ohitin hiljan kohdan misä LA kiittää Anne Mikkolan avartavaa havaintoa kreikan ’pää’ käsitteestä. (lähde)
    Palaan asiaan.

Jätä kommentti

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial

Piditkö lukemastasi. Jaa teksti.