Neljän varkaan etikkaa, kalmojuurta ja katajanmarjoja

Kun keskiaikana kolera koetteli Eurooppaa kuljeskeli Tuolousen kaduilla neljä lurjusta ryöstellen kadulla makaavilta vainajilta rahaa ja arvoesineitä. Aamuisin he valelivat itsensä viniietikalla, johon oli liuottettu runsaasti salviaa, timjamia, rosmariinia ja laventelia. Myöhemmin etikkaan lisättiin vielä valkosipulia. Näin lurjukset välttyivät itse taudilta, mutta joidenkin kertojien mukaan heidät kuitenkin lopulta hirtettiin. – Kiittämättömyys on maailman palkka. Niin sai alkunsa tarina neljän varkaan etikasta.

Ennen kuin lääketeollisuus ojensi auttavan (ja ahneen) kätensä kärsivälle kansalle, sen piti tulla toimeen sillä mitä luonto ja menneiden sukupolvien perimätieto tarjosi.

Kalmojuuren pahaenteinen nimi tulee kreikan sanasta kalmus, joka tarkoittaa ruokoa. Tataarit toivat sen aikoinaan Eurooppaan ja käyttivät sitä mm. juomaveden puhdistamiseen. Aikanaan Euroopassa uskottiin, että sitä pureskelemalla voi säilyä rutolta ja muilta tarttuvilta taudeilta. Mainitaanpa se meilläkin Lönnrotin Talonpoja Kotilääkärissä: ”Erittäin hyödyllinen suussa pitää kulkutautien aikana”

Minua miellyttää kovin vanha sana: ”varjelusrohto.” Jos mikä oli suomalaisten varjelusrohto, se oli kataja. Se varjeli jopa noituudelta. Katajasavua käytettiin säilöntään ja sillä puhdistettiin sairashuoneen ilma kulkutautien aikana. Katajakeitteellä pestiin puiset maitoastiat ja marjoja käytetiin rohtona moneen vaivaan. ”Katajanmarja siirappi hyödyttää vilustusyskässä ja varjelusrohtona vilutaudin jälkeen” sanoo Lönnrot Suomen Kasvistossa. Nytkin katajanmarjoja voi pureskella varjelusrotona suojelemaan limakalvoja pöpöiltä.

Pohjolan havupuut ovat oppineet suojautumaan sieniltä, bakteereilta ja viruksilta apunaan haihtuvat fyntosidit ja pihkat. Metsäretkillä voi kulkija kuusen kyljestä löytää vanhan pihkamöykyn imeskeltäväksiksi ja oksalta napata usnea-naavaa. Luonnosta löytyy monenlaista varjelusrohtoa. Mutta siitä tulisi liian pitkä juttu.

Kansanlääkinnän historia on mielenkiintoista luettavaa. Entisajan kulkutaudit tulivat usein katovuosien vanavedessä. Puutteellisen ravinnon tai suoranaisen nälän heikentämät ihmiset olivat aivan erilaisessa asemassa kuin me tänään. Luonnon ehdoilla elävät ihmiset ammensivat myös apunsa luonnosta.

Kasvitieteen isäksikin mainittu Carl von Linné ja Flora Fennican kokoaja Elias Lönnrot olivat muuten lääkäreitä molemmat.

Niin jotta, niitä hengityssuojia odotellessa: eipä kun pihkamälli poskeen ja valkosipuliletti kaulaan – ja eletään toivossa, että koronapöpöltä menee sisu kaulaan. – Eikä varmaan olisi pahasta pyytää myös Korkeimman varjelusta – miten sitten itse kukin meistä Korkeimman ymmärtää.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Jätä kommentti

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial

Piditkö lukemastasi. Jaa teksti.