Minä, facebook ja netin ihmeet

Olen oppinut, että kun kysytään niin silloin vastataan. Aamun ystäväni tämä facebook tapaa aina kysyä, että mitä mietit?

Sitähän minä mietin, että mitähän palveluja täällä maalla, vaikkapa Ylivieskassa ja Reisjärvellä, Kannuksessa jne on tulevaisuudessa. Pikku hiljaa alkaa tuntua, että meillä on lupa köyhtyä ja kuihtua ihan omin nokkinemme tiettömien ja palveluttomien kylien liepeillä.

Miten tällaiseen lopputulemaan olen tullut niin siten, että oletetaan kaiken saatavan netistä. Tästä nykyajan sontaluukusta, josta tunkee postikin sähköisenä enimmäkseen silkkaa roskaa. Jos jotain yrität tavoittaa taikka kysyä niin sinulle yleensä vastaa jostain Kanarian saarilta joku ”ossi taikka kossi” pikku tuhnuissa ja kertoo, että annatko henkilötunnuksen ja osoitteen taikka puhelinnumeron niin hänpä katsoo. Siinä sitä mennään henkilökohtaiselle alueelle ja luotetaan että tämä ”ossi taikka kossi” ihan oikeasti hoitaa asiani.

Ennen vanhaan kylässä oli muutama luotettava paikka eli kunnantalo ja pankki sekä pappila. Niistä yleensä sai kaiken tarvitsemansa kun piti rakentaa ”koirankoppi” taikka mennä naimisiin.

Itse törmäsin taas kerran tähän nettimaailmaan ja palvelemattomuuteen, kun yritin vaihtaa joskus palkkapäiväksi suunniteltua lainanlyhennyspäivää nyt eläkepäivälle.

No eihän se noin vain onnistu.

Ennen otti toiveen ylös muistilapulleen Veikko, Tuomo taikka joku muu ”virkailija” ja alkoi naputtaa konetta. ”No nyt on muutettu. Oliko muita tarpeita?” Ei onnistu enää. Minulle, taikka vaimolleni itse asiassa, sanoivat hyvin asialliset ja ystävälliset pankin asiakasneuvojat siinä kait hierarkiassaan alimpana olevat, että mene käymään päällikönpäällikönjne luona ja sovi heille tapaaminen netissä. No tapaaminen tietenkin sovittiin. No päällikönpäällikönjne sanoi, että sinun täytyy tehdä eräpäivän siirtoanomus netissä.

Avaruusteknologian ja sähköisen tiedonkulun aikakaudella olemme nyt tätä meille kerrottua itsestäänselvyyttä odotelleet toteutettavaksi toista kuukautta. Ennen vanhaan, silloin kun postinkantaja toi kirjeet ja kirjekyyhky vei kaukomaille, tuo sama asia hoitui niin, ettei nokkaa tarvinnut kääntää ulko-ovea kohden. Yleensä tarjottiin kaffit ja piparkakkua vielä kaupantekijäisinä. Asiakas oli se jota palveltiin eikä tarvinnut nöyristellä netille ja tärkeille päälliköille.

On tämä hieno palveluyhteiskunta. Tee hakemus netissä, elä netissä, kysy netiltä oletko sairas, kipeä ja tarvitko peräti apua.

Minä sanon, tämä Suomi ja maailma on mennyt siihen suuntaan, että sosiaalisia verkostoja me emme tarvitse vaan netin ja kymmensormijärjestelmän. Siellä me elämme ja olemme vaikka kuvittelemme elävämme tätä elämää edelleen itse tässä ja nyt.

Apropoo. Pankista, kunnantalolta ja muista laitoksista joutavat kaikki johtajat, päällikönpäällikköjne ja muut ”kravattikaulaiset” ihan muihin töihin. Riittää ne kaksi virkailijaa siinä palvelutiskillä sanomaan, että hoida asia netissä. Me kysästään netistä ja brasilialainen ”ovimikko” meille vastaa – netissä, ja tavarat tilataan Kiinasta.

Pappienkin puheet tilattaneen piakkoin netistä ja avioliittoon vihitään netissä. Me olemme uudenajan orjuuden ytimessä.

Piispat ja presidenttikin voitaisiin ihan hyvin valita klikkausten määrän perusteella – facebookissa.

No Helsingin piispanvaali on eri asia. On muuan Johanna Korhonen.

tuomo

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Yksi kommentti artikkeliin ”Minä, facebook ja netin ihmeet

  1. Joo. Tämä tilanne toisaalta mahdollistaa totaalisesti mökkihöperöitymisen. Mustekasetin voi tilata netistä. Netistä voi tilata likakaivon tyhjentäjän ja netissä voi vaihtaa terveyskeskusta, erota kirkosta ja netistä voi tilata vaatteet ja hakea töitä, ja netissä voi opiskella, ja käydä kirjastossa, uusia pillerit. Ja tietenkin lukea lehdet. Äänestää ei voi, mutta ei äänestyspaikallakaan ollut ketään muita asiakkaita kuin minä silloin kuin siellä kävin. Valitettavasti netistä ei voi tilata – vai voiko – tien hiekoittajaa tai hoitajaa: ihan itse pitää liukastella täältä korvesta ihmisten ilmoilla pari kertaa viikossa opettamaan.

    Aina välillä noin about kerran vuodessa mietin, että onkohan tämä ihan terveellistä. Ehkä ei kun St. Omronkin taas ilmoittaa, että ei oikein tiedä onko tyytyväinen vai eikö olla tyytyväinen vallitsevaan tilaan. Joka tapauksessa aluksi olin aika hurmiossa kun tajusin, että oikeastaan minun ei tarvitse täältä lähteä mihinkään, jos kerta viikossa käy vaan ruokakaupassa, eikä sitäkään tarvitse kesäisin.

Jätä kommentti

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial

Piditkö lukemastasi. Jaa teksti.