Kuka ehjänä säilyä voisi

Olen viime aikoina kuullut jos jonkinmoisia viritelmiä jumalanpalveluselämästä ja kirkon uudesta tulemisesta niin, että sillä olisi jotain merkitystä ihmisten arjessa ja elämässä. Nämä viritelmät lähtevät yleensä ääripäistä. Perustetaan jumalanpalveluksen yhteyteen kahvila, tehdään jotain kivaa ja hauskaa taikka toisella laidalla ollaan kiivaasti palaamassa katolisuuden helmiin eli tehdään ristinmerkkiä ja hoetaan ties mitä kovin hurskailta ja pyhiltä kuulostavia loitsuja.

Meillä Ylivieskassa on meneillään kirkkoherran vaali. Ehdokkailta kysyttiin, että millä he saavat väen palaamaan jumalanpalveluksiin. En ”lyttää” hyviä ajatuksia osallistuvasta seurakunnasta mutta ihmettelen, että ehdokkaille ei tullut mieleen yksinkertaisin vastaus. Tarjotaan sitä mikä on seurakunnan paras lahja eli evankeliumi. Siinä sitä on tulijoille pureskeltavaa, jos kirkko pystyy vakuuttamaan paremman elämän ja iankaikkisen elämän toivosta kuulijansa.

Kirkko on kadottanut itsensä ihmisten rakkauden ja heidän välisen kanssakäymisen liturgiaansa. Puhutaan rakkaudesta mutta lähtökohtaisesti toimitaan toisin. Erillismessuja on kohta jokaiseen makuun. Se mikä minua erityisesti ihmetyttää on, että virsikirjasta kohta puolet on kaikenmaailman ortodoksista puhelaulua ja lopuissa luetaan kirjan lehdiltä erilaisia synnintunnustuksia valmiiksi kaavoihin kangistettuina. Evankeliumia suoritetaan maallisin menoin.

Mitä jos palattaisiin ihan arkiseen Kristuksen läsnäoloon, evankeliumiin. Se tuo väen jumalanpalveluksiin ja kirkkoon.

Anna-Mari Kaskinen on kirjoittanut hyvät sanat kauniiseen Petri Laaksosen sävelmään.

Niissä sanoissa on minun tämän päivän saarnani. ”Lohtu suurin on Jumalalla, kaiken keskellä vaeltaa Hän, joka voiton tuo rakastamalla. Syliin lämpimään tuo itkevän.”

”Kuka ehjänä säilyä voisi,
tätä tietä kun kuljetaan.
Kenen sielussa puhtaana soisi,
sävel kirkkaalla soinnullaan.

Sama kohtalo meitä hiertää,
sama taistelu ylitse lyö.
Rakkaat ihmisen jokainen kiertää,
kunnes vastassa on pitkä yö.

Niin me haurastuimme, kesken matkaa,
iskut sattuivat sisimpään.
Jaloin horjuvin tahdoimme jatkaa,
yhä puhjeta elämään.

Mutta kasvoille jäljet jäivät,
varjo päivin ja öin hämärtää.
Ja me muistamme kaikki ne päivät,
kipu vielä ei voi hellittää.

Tänään etäältä katsomme maata,
jonne murheemme katoaa.
Vaikka silmämme ei nähdä saata,
lepo jossakin odottaa.

Yössä loimuaa hohde liekin,
vasten tuulta se nostaa jo pään.
Kivun kautta jos matkamme viekin,
Kristus lohduttaa lempeydellään.

Kaikki pettymykset, kaikki haavat,
sanat kylmät ja raskaat niin.
Kerran kuihtuvat pois kerran saavat,
laulut puhjeta korkeuksiin.

Lohtu suurin on Jumalalla,
kaiken keskellä vaeltaa Hän,
joka voiton tuo rakastamalla.
Syliin lämpimään tuo itkevän.

Anna-Mari Kaskinen”

tuomo

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Yksi kommentti artikkeliin ”Kuka ehjänä säilyä voisi

  1. Annetaan Jumalan olla matemaattisesti ääretön, kaikkialla läsnä oleva sekä täällä että miljardien valovuosien päähän ja yli senkin ulottuva Henki, ja ihmisen ajatusmaailmaan eli aivojen – yleisessä kielenkäytössä sydämen – välityksellä ihmisen sielun pelastamiseen ikuiselta kuolemalta Jeesuksen Kristuksen kautta pyrkivä Vapahtaja!

Jätä kommentti

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial

Piditkö lukemastasi. Jaa teksti.