Asianmukaista pyhää

Pyhäinpäivä on suosikkini kirkkopyhien joukossa.  Sen viettoon ei liity mitään koko kansaa yhdistäviä perinteitä, korkeintaan kynttilöiden sytyttämistä vainajien muistolle. Halloween on tuontitavaraa, ja sillä on kannattajansa ja paheksujansa. Minusta Halloween on varsin mainio anti-paasto varsinaiselle juhlalle: teennäistä karnevaalimeininkiä, flirttailua kauhuelementtien kanssa, mauttomuuden ylistystä. Kyllä se ruokkii luovuutta, kunhan ei mennä asioihin, jotka ihmisiä oikeasti pelottavat. Sen jälkeen on kuitenkin vuoro hiljentyä pyhäinpäivän viettoon.

Oikeaoppiseen pyhäinpäivän viettoon kuuluu ensinnäkin harras kävely ulkona. Sen ei tarvitse kestää kovin kauan, koska ulkona on kuitenkin kylmää ja märkää, ja valoisa aika on vain ohikiitävä hetki (niin on myös meidän elämämme laita). Itse suoritin tämän osuuden tänään maalla, metsässä. Puut ovat paljaita, linnut eivät laula, marjat ja sienet ovat jo mädäntyneet, joten niiden takia ei tarvitse enää hätäillä. Voi muistella poisnukkuneita läheisiään ja iloita, että heidän takiaan ei myöskään tarvitse enää hätäillä.

Muita sopivia hartaudenharjoituspaikkoja ovat mielestäni uimarannat, venerannat, huvipuistot, siirtolapuutarhat ynnä muut sellaiset, jotka kesällä ovat täynnä elämää, mutta tähän aikaan vuodesta ankeuden valtaamia. Hiljaisuus on must. Pitäisi voida kuulla oman sielunsa laulu. Ja sitten kun sen kuulee, on juhlahetki.

Hiljaisuuden vastakohtana pyhäinpäivään liittyy kiinteästi musiikki. Messuissa on poikkeuksellisen hyvä musiikkitarjonta, koska ajatus pyhien yhteydestä varmasti inspiroi musiikintekijöitä.  Lisäksi kirkoissa on konsertteja ja requiemejä.

Ylen ykkösellä on illalla hengellisen musiikin toivekonsertti. Odotan sitä. Veikkaan, että luvassa on kansallisromantiikkaa, barokkimusiikkia, ehkä renessanssimusiikkiakin. Kalevi Kiviniemi soittanee urkuja, ja Topi Lehtipuu tai Soile Isokoski tulkinnee jonkin vanhan virren. Ylistysmusiikki tuntuisi jotenkin, miten sen nyt sanoisi, moukkamaiselta melulta. Tuskin sitä kukaan tällaisena päivänä – tosin ihmiset osaavat aina yllättää. He käyvät pyhäinpäivänä kaupassakin, ja silti pyhäinpäivän aatto on edelleen vuoden suurimpia myyntipäiviä vähittäiskaupoissa.

Mitähän teosta toivoisi: Rahmaninovia, Messiaenia vai Pärtiä? Eihän noita ympäri vuoden jaksa kuunnella, mutta pyhäinpäivä on kerran vuodessa vaan, joten ilo irti.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

3 kommenttia artikkeliin ”Asianmukaista pyhää”

  1. Arvo Pärt sopii aina mihin vuodenaikaan tahansa metafyysisen tulan saavuttamiseksi…

    On muuten mielenkiintoista se, kuinka kirkko aikoinaan omi kaikki pakanalliset juhlat omiin tarkoituksiinsa. Niin myös pyhäinpäivän. Sehän oli ennen pakanallinen kuoleman ja elämän juhla, kekri. Katolinen kirkko sitten sen varasti ja pyhitti.

    Täällä Suomessa me hiljennymme ja viemme kynttilät hautuumaille. Eteläisissä kulttuureissa mennään ehkä myös hautuumaille, mutta otetaan ilo irti ja ollaan hilpeinä. Nauretaan ja annetaan kunnioituskin kuolemalle, joka on olennainen osa elämää.

    Mutta joo, itselläni hiljentyminen on helppoa, kun täällä maalla, missä asun, ei juuri kuulu oikein minkäänlaista melua. Ja nyt lähden kävelemään. Joko kylätietä pitkin tai läheistä metsätietä. Eilisen käytin haravoimiseen ja lehtikasojen roudaamiseen. Varmaan meni viisi miljoonaa puun lehteä.

  2. Arvo Pärtiä ei lähetyksessä valitettavasti kuultu, mutta aika monta ennakkoveikkausta osui oikeaan. Se yllätti, että kaikki lähetykseen soittaneet olivat kuorolaisia (yhtä lukuun ottamatta, mutta hänet tunnistin muuten). Voisi ajatella, että piiri pieni pyörii, mutta eihän se loppujen lopuksi mikään pieni piiri ole. Kirkkomusiikkiliiton arvion mukaan seurakuntien piirissä harrastaa musiikkia noin 50000 suomalaista. Se on kirkon vapaaehtoistoiminnan suurin muoto. Kanttorit tekevät itse asiassa melkoista sivistystyötä, väittäisin että evankeliointiakin.

  3. Väität kanttoreista asian jota pidän suorastaan itsestäänselvyytenä. Olen hyvin monen jumalanpalvelukseen osallistujan kuullut sanovan, että tilaisuuden parasta hengellistä antia oli saada laulaa taikka kuulla virsi sejase.

    Olen kanttorin poikana ja itsekin suhteellisen paljon kirkkomusiikkia esittävänä tietenkin pikkusen ”puolueellinen” mutta näen musiikin kirkon toiminnasta yhtenä merkittävimmästä evankelioinnin muodoista. Se saa ihmiset osallistumaan ja se kiinnittää meitä elämässämme aina johonkin omalla tavallaan.

    Tuota illan ohjelmaa kuuntelin erityisellä korvalla ja kyllähän siihen mahtui melkoinen kirjo hyvää hengellistä ja kirkollista musiikkia. Olisin voinut kuvitella itsekin toivovani suurimman osan kuulluista mutta oli siellä joukossa mm minulle yksi suhteellisen tuntematon requiemin Isä meidän rukous.

    Muutoin pyhäinpäivään kuuluu isänmaallinen, kuka sitä milläkin tavalla ymmärtääkään, hengellinen ”paatos”. En pidä sitä ollenkaan huonona asiana.

Jätä kommentti

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial

Piditkö lukemastasi. Jaa teksti.