Tunteet ovat häilyväisiä, ne tulevat ja menevät. Ainakaan uskon ei uskota olevan vakaalla pohjalla, jos se perustuu ”vain” tunteisiin.
On taito osata hillitä tunteensa. Toisaalta on ihailtavaa, kun joku ”luottaa sydämensä ääneen”, eli oletettavasti tunteisiinsa.
Myönnän ihan rehellisesti, että kierrän kaukaa seurakunnat, joissa minusta ei tunnu hyvältä. Useimmiten tunnen olevani tervetullut, mutta esimerkiksi musiikki tai rukousten sisältö saattaa karkottaa. Fiilispohjalta ajattelen, että Henki ilmaisee itsensä tällaisissa asioissa. Takaraivossani tiedän, että tunteet voivat johtaa myös harhaan, mutta en halua uskoa siihen.
Ei ollut ketään mulla aikaisemmin
Haaveet ainoastaan pitää sain mä vaan
Oi kuinka mä toivoin hänen saapuvankaan
Joka muuttaisi näin elämäin
Sinä saavuit ja annoit riemuun oikeuden
Olen onnellinen tunnen sen
Mikä fiilis mulla onkaan
Nousen niin kuin pääskynen lentoon kiihkeään
Nyt saan kaiken mä minkä tahdon
Suuren ihmeen rakkauden puhtaan eessäin nään
Tämä voi tuntua jonkin karismaattisen seurakunnan ylistyslaululta, mutta se on suomennos 80-luvun hitistä What a feeling, elokuvasta Flashdance. Suomentajan nimeä en löytänyt, mutta veikkaan Raul Reimania.
Ja koska olen kuunnellut äänikirjana Raul Reimanin elämäkerran (varsin puuduttava kuuntelukokemus muuten), tiedän, että Reiman askaroi paljon hengellisten kysymysten äärellä, joten mene ja tiedä, ehkä tämä on hengellinen laulu. Alkuperäinen teksti on Irene Caran ja Keith Forseyn, ja siitä Irene Cara sanoo (Wikipediasta luin): ”It’s a spiritual thing that you sense, and I did sense that I had something special with this song.”
Raamattu on aika tunteellinen kirja. Sekä Raamatun henkilöt että kirjoittajat ilmaisevat tunteitaan avoimesti: Daavid tanssii ja laulaa, Saarnaaja muhii masennuksessaan, opetuslapset pelkäävät ja Herra Sebaot kiivastuu uppiniskaiselle kansalle. Jeesuksellakin menee välillä tunteisiin. Tunteet eivät Raamatussa siis suinkaan ole heikkoutta, toisin kuin kreikkalaisille filosofeille, joiden opit hyvin tunnettiin Paavalin lähetyskohteissa. Ainakin korinttilaisille Paavali kirjoitti hengen hedelmästä ja lihan himoista, tämähän sopii hyvin yhteen stoalaisten ja epikurolaisten käsityksiin(vai mitä, Anne?).
Apostolien teoissa on semmoinenkin yksityiskohta, että Ateenassa Paavali viedään areiopagille vastaamaan siitä, mitä oppia hän julistaa. Tuossa yhteydessä mainitaan nimenomaan stoalaiset ja epikurolaiset. Olosuhteet huomioon ottaen Paavalin luulisi vetoavan järkeen, mutta siitä kehkeytyy aika tunteisiin vetoava puhe (Apostolien teot 17: 22-33). Jotkut liittyvät Paavalin seuraan ja alkavat uskoa: Dionysios, joka oli Areiopagi-neuvoston jäsen, Damaris-niminen nainen ja muutamat muut.
Mahtoivatko tehdä päätöksen tunteella vai järjellä?
by 