Olen ollut viime aikoina paljon tekemisissä Pohteen kanssa. Siellä tyrkätään ihminen kasvottomien nettilääkärien syliin. He ovat mistäpäin maailmaa tahansa, puoskareita ja poppamiehiä. He eivät tunne potilastaan vaan pitävät tätä koekaniininaan. Lääkkeitä määrätään hevoskuurittain ja summamutikassa kokeillen. Olen ostanut kuutta erilaista lääkettä yhteen vaivaan, seurauksella että flimmeri lyö jatkuvasti päälle. Olen sanonut, että statiinit vievät minulta kävelykyvyn, tuovat valtavat lihas- ja nivelkivut, aiheuttavat unettomuuden. HAITAT OVAT MONINKERTAISET HYÖTYIHIN NÄHDEN. EN KAIPAA AINUTTAKAAN LISÄELINPÄIVÄÄ TÄLLAISTA ARVOTONTA ELÄMÄÄ.Haluan elää arvokkaan ja hyvän elämän täynnä viulunsoittoa, liikuntaa ja levollista unta.Digilääkärit ovat pahempia kuin vakuutuslääkärit. Täysin vastuuttomia huijareita.Pohteelle terveiseni on että ainut tapa hoitaa ihmistä on kohdata potilas. TÄLLAISEEN PASKAAN ME IHMISET EMME SAA ALISTUA. Omalääkäriys taikka ainakin terveyskukset lähipalveluina on ainut oikea linja hoitaa ihmisiä, naamatusten ja ihmisyyttä arvostaen.
tuomo
PS. Kirjoitukseni on kopio Facebookista ja siksi ulkoisesti kelvoton. Vaikka se on omakohtainen tarina niin kannanotto on soteuudistuksesta yleinen.
Jatkan sen verran, että en vieläkään osaa käyttää tätä alustaa. Kuvia en osaa liittää jne. Pahoittelen.
Digipalvelut sopivat minulle ihan hyvin. Tuskinpa se asia siitä miksikään muuttuu, jos niitä statiineja arvotaan kasvotusten.
Lääketieteen piiriin on pesiytynyt sellainen ikävä numeroleikki, jossa tavoitteena on saada julkaisupisteitä. Keksimällä sairauksia saa paljon pisteitä ja lisää pisteitä tulee, jos keksii sairauteen sopivan lääkkeen.
Lopputuloksena kaikki, mikä poikkeaa liikaa keskiarvosta on sairautta ja kaikki, mikä palauttaa testitulokset terveiden raja-arvojen sisään on lääkettä. Ikävä kyllä noilla lääkkeillä on ikäviä sivuvaikutuksia erityisesti, jos syö useita lääkkeitä.
*** VAROITUS – ÄLÄ LOPETÄ LÄÄKKEITÄ OMIN PÄIN ***
Minullekin syöttävät nykyään statiineja. Saattaa niistä olla apua, mutta saattaa olla ettei ole. Kun miljoona ihmistä syö statiinia, sata hyötyy paljon ja loput kärsivät vähän. Yhden erikoislääkärin mukaan tulee halvemmaksi syöttää kaikille niitä statiineja, kuin hoitaa niitä sataa sydänsairasta.
Sitten on nämä masennuslääkkeet. SSRI-salpaajasta sanotaan, että se on harmiton aine, joka auttaa masennukseen. Sen avulla pään mielihyväkemikaalit lisääntyvät. Ikävä kyllä mielihyväkemikaalien lisääntyminen supistaa kehon omaa tuotantoa ja lopputuloksena masennus kroonistuu.
Uusi villitys on syöttää pitkävaikutteista amfetamiinia ADHD-diagnoosin saaneille. Se kuulemma pitää ahdistuksen loitolla – tosi kiva. Ei ihme, että kohta kaikilla on ADHD ja kadulla tulee kahmalokaupalla vastaan onnellisia ihmisiä, joilla silmät kiiluvat kuin vastarakastuneella.
Sitten on nämä laihdutuslääkkeet, joilla kuulemma lähtee 20 kiloa että heilahtaa. Moni sanoo, että kallista on, mutta kannattaa. Ne 20 kiloa tulee samantien takaisin korkojen kanssa, jos lääkkeen ottamisen lopettaa.
Amerikassa on jo aikoja sitten tultu tilanteeseen, jossa jokainen terveydenhoitoon laitettu taala lyhentää ihmisten keskimääräistä elinikää. Ei se vika loppujen lopuksi ole lääkäreillä. Ihmiset vain haluavat syödä pillereitä ja parantua sen sijaan, että korjaavat elintapojaan.
Mitä sinä nyt statiineja syömään….
Saa syödä reilummin makkaraa ja punaista lihaa, kun ottaa napin Rosuvastatiinia illalla ennen nukkumaanmenoa.
Tuo olettaa, että kolesteroli ei ole ”se palomies” joka tulee paikalle kun tarvitaan makkaran tähden. Oletko varma ettei noi sinun statiinit tapa sitä palomiestä?
Jaa, miten lienee …
Oletko tutkinut itse? Kaiketi. Vai teetkö vain niin kuin tämän hetkinen rohdosoppi uskoo?
Minä yritän aina kun jaksan vähän seurata Antti Heikkilän oppeja. En muista mikä hänen auktoratiivinen sana statiineists on, mutta varmaan häneltä juontas asenteeni.
Kiinan ihme:
LDL-kolesterolilla näköjään on sappihapon muodostajana aivan todellinen rooli rasvaisen ruuan sulattamisessa. Lääkityksestä voi seurata makkara-ähkyä, joka saa ihmisen ryhtymään vegaaneiksi.
Hormonituotannon osalta voisi myös ajatella, että statiinilääkkeet vähentävät kiinnostusta vastakkaiseen sukupuoleen ja ehkäpä peräti aiheuttavat syntyvyyden alentumista.
Laajamittainen statiinien jakelu ihmiselle varmaan lisää myös kiinnostusta Pride-toimintaan alentaessaan luonnollista hormonituotantoa.
Kaiken kaikkiaan statiineilla saadaan teollisuuden tarpeisiin työvoimaa, jolla ei ole kiire kotiin.
Joo. Tauno, musta olisi kiva, että eläisit pitkään etkä muuttuisi naiseksi, saatika Pride-loppariksi. Ei mulla muuta.
Ota sääkin statiineja, syö selleriä ja mene hallituksen vastaiseen mielenosoitukseen …
Olipa osuvaa tekstiä ja arpomisen ei pitäisi olla sairaanhoitoa. Julkaisupisteet ovat erinomainen selitts monelle asialle.
Loistavaa Tauno. Kohdallani ei mikään keski-arvo kohtaa. Olen nyt ollut kolme viikkoa enemmän ja vähemmän omien ”lääkäri- ja lääkeopintojen” varassa. Tutkin ja totean vointini. Kuukausi sitten en päässyt sängystä ylös enkä voinut soittaa viulua ja huimaus oli jatkuvaa. Mutta ne raja-arvo määritteet olivat kuulemma jo paremmat.
Nyt elämänlaatuni on jo erinomainen. Tein lenkim ja kävin tuon raskaan mäkinousun rantaan trimmeröimässä veneen akkua kantain aina pätkän ja tas trimmerillä eteenpäin. Hiki tuli mutta muuten erinomainen päivä. Nukuin kuin tukki yöajan.
Ihminen ei ole keskiarvo.
Jatkan omalla tielläni ja elän täsmälleen niin kauan kuin elän.