Mietin, että poliitikon homma olisi aika helppo, kuten myös päätoimittajan. Laittaisi vaan twitteriin joka toinen päivä, että olen järkyttynyt ja tuomitsen ehdottomasti kaikki terroriteot. Joka toinen päivä voi sitten kirjoittaa, että tuomitsen ehdottomasti rasismin.
Helppo homma. Työt tehty, eikä ajatellakaan tarvitse. Toisaalta kyllä tuollainen aivoton työ voisi pidemmän päälle käydä vähän hermoon, ties vaikka tulisi ennenaikainen dementia.
Siis, minä tässä edelleen mietin, että mitä isona ryhtyisi tekemään. Elämässä kun on niin paljon vaihtoehtoja.
Kuva: Kari Suomalaisen piirroksen osa 90-luvun alusta.
Mahtavaa kerrassaan. Nyt tulee järjen ääni. Theresa May, kannattaa kuunnella loppuun asti.
https://www.youtube.com/watch?v=3_C6B4piRvI
Sopisi Sipilänkin vähän ottaa oppia ammattilaiselta, mutta turha toivo.
Olen samaa mieltä Maysta. Hän sanookin nyt jotain eikä vain höpöttele kuinka emme taivu ja pahoittele.
Enpä oikein jaksa uskoa, että uhkailulla tai sanktioiden koventamisella on uskonnolla perusteltuun väkivaltaan juuri mitään vaikutusta. Se väkivalta ei ilmene pelkästään terrorismina. Se kattaa pitkälle myös koko yhteisön elämän. Totalitäärinen ideologia ja marttyyriyden ihannointi kulkeee kyllä ihan omaaa tietänsä yhteiskunan ulko- ja yläpuolella.
Päättäjät näyttävät olevan täysin avuttomia, vailla vapautta toimia, yhtä sidottuja omaan ideologiaansa kuin terroristitkin. Jäljelle jää se, että järkytytään ja pöyristytään milloin vihapuheesta milloin terrorismista. Toistellaan tyhjiä fraaseja: Emme alistu! Nollatoleranssi! Vapaus Veljeys….jne.
Tunnen huonosti aatehistoriaa. Olen alkanut miettiä mitenkähän pitkä tällaisten suurten aatteiden (kuten nyt globalismi ja monikulttuurisuus ja rajattomuuden evankeliumi) elinkaari yleensä historian kuluessa on ollut? Ja mitä tapahtuu sitten, kun on pakko tunnustaa, ettei keisarilla ole vaatteita?