Anteeksi, mutta en ole siunattu. Lyhyt arvohistoriani

Maapallo syntyi 4,5 miljardia vuotta sitten. Riittävä määrä muinaisten tähtien jätettä universaalisten mekanismien myötä kasaantui yhteen ja painovoiman ansiosta puristui kasaan. Vähän sitä ennen muotoontui niin ikään muinaisten tähtien pölystä tähti, aurinko, jonka ansiosta minäkin kirjoitan tätä Lenovo -merkkisellä koneellani, jonka sisus ja sielunelämä lienevät paljon mutkikkaampia kuin universumin lainalaisuudet. Jossain vaiheessa tänne Tellukselle mahdollisesti syöksyi iso komeetta ja toi mukanaan veden tänne. Sen veden, jonka päällä se jumalan henki leijaili ilmatyynyaluksen lailla ja alkoi sanella kaiken muun luomista.

Maapallolla on ollut elämää jo noin 4 miljardin vuoden ajan. Jossain vaiheessa vuosimiljoonien kuluessa tänne ilmaantui dinosaurukset, jotka hallitsivat tosi kauan, joku 150 miljoonaa vuotta. Sitten tuli yksi silmänräpäyksellinen hetken tapahtuma, joka mullisti kaiken. Sattumoisin yksi sittemmin Chicxulubiksi nimetty asteroidi oli törmäyskurssilla Telluksen kanssa. Tämä varsinainen luonnonmullistusten äiti 66 miljoonaa vuotta sitten Jukatanin niemimaalla teki sen, että dinot hävisivät ja pikkujyrsijöistä alkoi ajan mittaan kehittyä isompia nisäkkäitä – ja lopulta me ihmiset. Jos tuota ei olisi tapahtunut, olisivat Tyrannosaurus Rexit ja muut lihaa ahmivat sekä vegaanit dinot ja liskot tallustelleet täällä mahdollisesti määrättömän ajan. Ja nisäkkäistä olisi tullut aivan jotain aivan muita evoluution sokean valinnan myötä.

Olen pimeyden lapsi – synnyin marraskuussa 1960 Porin kunnallissairaalassa, kauniissa vuosisadan alussa v. 1895 rakennetussa vielä edelleen kaupunginsairaalan käytössä olevassa rakennuksessa. En tiedä, missä huoneessa, mutta aion vielä selvittää sen. Mielestäni siitä, kun ensimmäisen kerran avasin kituseni, on tavattoman kauan aikaa, mutta niistä ajoista, jolloin sairaalarakennuksen kiviportaikossa näkyvissä olevat fossiilit, gambrikauden oikosarvet elivät, on vähän enemmän, nimittäin 225–495 miljoonaa vuotta. Kolme ammoin kivettynyttä oikosarvea muodostivat sairaalan portaikon erääseen kiveen jyrsityn viiden liukuesteuran ”nuottiviivastoon” sävelet G, D ja C. Tämän sattuman minä sitten paljon myöhemmin käytin hyväkseni. Eivätpä arvanneet nuo oikosarvet, että eräs tyyppi tulee tekemään niistä satoja miljoonia vuosia myöhemmin sävelmän, 62 vuotta sen jälkeen, kun tämä näiden lähellä päästi ensimmäiset äänensä tässä ajassa kuuluville.

Olen sattuman synnyttämä. Yksi mahdollinen tapaus 200–400 miljoonasta ja tämä vielä moninkertaisena, mikäli otetaan huomioon myös naisen elinaikaisten munasolujen määrä, 300.000 – 500.000. Olisinko sama, mikäli joku toinen siittiö olisi saavuttanut sen yhden sattumalta vuorossa olleen munasolun? Tai joku muu munasolu olisikin ollut sen tilalla, josta sitten alkoi muotoontua se alkio, joka kuukausia myöhemmin näki Porissa valon ensimmäistä kertaa? Tuskin. – Olisipa joku toinen siittiö-munasolukohtaaminen tapahtunut niin, että minusta olisi tullut vähän fiksumpi ja briljantimpi, jota mieluusti olisin… Mutta toisaalta sattumoinen pieni kromosomipoikkeamakin olisi voinut olla mahdollinen. Ja minä toisenlainen. Maailma on suuri myriadien mahdollisuuksien sattumageneraattori. Onneksi ei kuitenkaan puppugeneraattori, jotka sinänsä ovat ihan hauskoja.

Olen kansa- ja kansalaiskoulun kasvatti. Äidilleni lienee ollut pettymys, kun minua ei huolittu keskikouluun. Inhosin koulunkäyntiä, kuuloni oli jo tuolloin huono, keskittymiskykyni kehno ja omaksumiskykyni vielä kehnompi eli lyhyesti ja selkokielellä sanottuna tyhmä. Jatkossa vaihtoehtoina oli sitten joko puusepän linja tai kauppakoulu. Isäni valitsi puolestani kauppakoulun. Sitä myöten kävin sitten vielä opistopuolen eli olen merkonomi. Päivääkään en silti ole ollut kaupallisella alalla duunissa. Armeijaan menin mukavuussyistä. Olin alkanut tuolloin tiedostaa ympäröivästä maailmasta, politiikasta, sodasta ja rauhasta sen verran, että aioin mennä siviilipalvelukseen. Vanhempani totesivat tyynesti, ettei kotiin sitten ole enää tulemista. Siitä lähtien pidin välit vanhempiini kohteliaan moderanttina. Kykenin keskustelemaan asiallisesti poliittisten näkemystemme eroavaisuuksista isäni kanssa. Isäni ei aina. Kerran sain kiivaasti piipun perääni poistuessani eräästä keskustelusta. Hyvä piippu siinä tärveltyi.

Parisen vuotta ennen isäni kuolemaa olin lakannut olemasta uskon suhteen hällävälisti ja liityin Vapaa-ajattelijoihin. Veljeni pojan rippijuhlien aikaan oli Vapaa-ajattelijoiden liittokokous, jossa toimin yhtenä puheenjohtajana. Rippijuhlissa isäni kuuli syyn, miksen ollut paikalla. ”Väärä seurakunta”, hän kuulemma tuhahti happamasti. Hän itse oli koti-uskonto-isänmaallinen ja selvä perinne- ja tapaluterilainen. En usko hänen olleen oikeasti uskossa. Äidistäni olen siitä varma. Hänen vanhempansa olivat uskonnottomia, ja äitini äidin puoleisessa suvussa sitä on ollut liikkeellä enemmänkin. Todennäköisesti uskonnottomuuteni on kirjoitettu geeniperimääni. Lapsuudenkodissani ei uskon asioista puhuttu mitään. Isäni äiti kyllä oli harras kristitty. Siitäkään ei isäni mitään puhunut kotonamme.

Isäni oli maatalon esikoispoika, jolle kaupungin valot vilkkuivat kutsuvina ja hän lähtikin sitten kaupalliselle uralle. Perusti mm. Porin Anttilan tavaratalon. Tässä on yksi sattuma, joka vaikutti minuun. Toisin käydessä en olisi ehkä tullut maailmaan ollenkaan. Tai sitten olisin ollut maanviljelijäperheen poika ja jotain aivan muuta kuin nyt. Arvoni olisivat varmaankin hyvin erilaiset kuin nyt.

En ole siunattu sanan varsinaisessa merkityksessä. Olen kyllä onnekas, että olen syntynyt Suomeen, länsimaiseen demokratiaan ja periaatteessa varsin hyvin toimivaan yhteiskuntaan, jossa vallitsee uskonnon- ja sananvapaus. Uskonnonvapaus tosin on nyt ollut vasta 100 vuotta. Olisi voinut käydä hullumminkin. Niitä paikkoja, joissa äärimmäinen köyhyys, jatkuvat konfliktit tai uskonnollinen arroganssi vallitsevat, on riittämiin. Voin olla Suomessa ateisti ja ”vapaa-ajattelija” ilman että minut nostettaisiin nosturilla köyden päässä killumaan.

Se, että olen täällä ja tässä, voin kirjoittaa ja julkaista suunnilleen mitä tahansa, sanoa mitä tahansa ja uskoa mihin tahansa ilman, että joudun siitä häkkiin tai lyhene päänmitallani, on suuri etuoikeus ja arvo. Annan sille todella suuren arvon. Tätä etuoikeutta tulee kuitenkin käyttää hyvin. En siis voi enkä halua sanoa ihan mitä tahansa. Vapaus tuo mukanaan myös vastuun. Kaikki sitä eivät ole oikein sisäistäneet. Siitä, että asiat ovat näin, voin kiittää sattumaa, vanhasuomalaisia, nuorsuomalaisia, vasemmistolaisia, alkiolaisia, ammattiyhdistysliikettä ja aikansa teollisuuspatruunoita. Nämä kaikki ovat mahdollistaneet paitsi tämän maan hyvinvoinnin, myös vapauden tietyissä kohtuullisissa rajoissa. Täytyy silti muistaa, että taloudellinen ja uskonnollinen tasa-arvo eivät edelleenkään ole aivan kunnossa. On poliittisia tahoja, jotka mielellään lisäisivät taloudellista eriarvoisuutta ja yksi uskonto saa edelleenkin olla valtion erityisessä suojeluksessa.

Äitini on nyt 92-vuotias. Pian hän muuttuu takaisin tähtipölyksi. Isäni muuttui tätä kirjoittaessani jo kahdeksan vuotta sitten. Omien päivieni lukumäärää en tiedä. Ei kukaan muukaan. Lopulta muutun osaksi ikuista kiertoa, kvarkkien iloista ja loppumatonta letkajenkkaa. Parin miljardin vuoden kuluttua aurinko kuumenee niin, että meret Telluksella höyrystyvät ja vesimolekyylit jatkavat matkaansa jonnekin muualle, kuten ne molekyylit, jotka minussa nyt asuvat. Viiden miljardin vuoden päästä aurinko on sammunut. Meillä kaikilla tähdet mukaan lukien on tietty elinaika. Olen osa ikuista universumia, vaikkakin tietoisesti sitä universumissa vain pienen silmänräpäyksellisen hetken.

Omaan pääpiirteittäin samat arvot kuin vanhempani ja suurin osa ihmiskunnasta. Vain tietyt säädöt poikkeavat niin minulla kuin muillakin. Uskon hyvään ja siihen, että ihminen perimmältään on hyvää tarkoittava. Enempää tässä ei ole tilaa sitä aukaista. Sodat ovat arvottomuuksista pahimpia, kuten on nähty ja parhaillaan näemme Ukrainassa. Olen kuitenkin optimisti ja uskon sotien vielä väistyvän historian tunkkaosastoon. Pidin itseäni vuosikymmenet pessimistinä, mutta nyttemmin olen huomannut olleeni väärässä siinä. Olen kuitenkin sekoitus kumpaakin, olen ns. melioristi.

Elämä on ihmeellistä, maailma ihmeitä täynnä. Luonnon oma sattumien summana muodostunut järjestys sekä ihmisen itsensä luoma kulttuuri kaikkine teknologisine sekä ideologisine ympäristöineen on aivan huikean ihmeellistä. Katselen tammikuisena iltana pihavalon valossa kimmeltäviä puun oksan vesipisaroita ja ihmettelen, miten ne taittavat valon aallonpituuksia niin, että ne välkehtivät sinisinä, vihreinä ja punaisina. Maailmamme on ihmeellinen. Näin voin hyvin todeta, vaikka en usko ihmeisiin niin kuin uskonnoissa ja kristinuskon peruskirjassa ne käsitetään.

Kun – tai jos – viime hetkilläni tässä ajassa kykenen vielä ajattelemaan, voin tuumia, ettei ihan turha ollut tämä vaellus ja elämä, vaikka en voinut kaikkia maailman ihmeitä kokea. Omat jälkeläiseni, neljä lastani, jatkavat tätä kvarkkien ihmeellistä tanssia.

Kaikella on tarkoituksensa, sanotaan. Mutta se, että me ihmiset abstraktissa ajattelussamme olemme keksineet termin sellaisen kuin tarkoitus, on monen sattuman tulosta. Itse en pohdi ollenkaan, mikä on elämän tarkoitus. En katso sitä tarpeelliseksi. Ei elämällä ole sinänsä tarkoitusta, se vain jatkaa olemassaoloaan. Jokainen luo ja määrittelee tarkoituksensa itse. Ei minun elämälläni muuta tarkoitusta ole kuin olla ihmisiksi, käyttää aikani niin hyvin kuin sen taidan, auttaa itseäni ja muita, olla kanssakäymisissä muiden tänne aikaan eriskummallisten sattumien vuoksi tupsahtaneiden kanssa. Ihmettelen, kunnioitan ja nautiskelen itseäni viisaampien ja kyvykkäämpien kirjoituksia, musiikkia, taidetta, teknologisia saavutuksia ja käsitaidonnäytteitä. Viihdytän itseäni omilla pikkupaheillani ja nautin tästä kummallisesta olotilasta niin kauan kuin pystyn. Onneksi olosuhteeni sen mahdollistavat. Pyrin välttämään kaikenlaista katkeruutta. Tämä riittää minulle. Ikuista elämää en kaipaa ollenkaan. Pitkästyisin. Olen jo nyt lyhytjänteinen.

Yki topparoikassa. Kuva on jostain tammi – maaliskuun 1983 väliltä. Kuvan topparoikan kaverit virnistelevät. Minä en. Mitä siellä duunissa virnuilemaan? Töitä siellä oltiin tekemässä. Olen siis joskus ollut myös ihan oikeissa töissä. Raksallakin kerran. Tosin minut, työn sankarin, tunnistaa tässä puhtaimmasta haalarista, tuossa resiinan peilin yläpuolella. Ollaan lähellä Mäntyluotoa. Käytiin säätämässä myös sataman kiskoja. Oranssissa haalarissa (Stevedoreilla oli myös) oli helppo käydä laivojen partaalla kysymässä, onks tietoo? Ja kyllä oli. Sittemmin olen tehnyt lähinnä kulttuurisia hommia, huithapelien haihatteluja.

Ja jos jotain kiinnostaa, niin tässä on se oikosarvista tekemäni biisi. Ja kuva sairaalan kivirappusista oikosarvien fossiileineen.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail
17 Kommenttia
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit
Tauno J. Jokinen

Isän sisko muutti jossain vaiheessa Honkajoelta Poriin ja perusti sinne kaupan miehensä Antin kanssa. Muistaakseni oli pienehkö K- kauppa. Olisiko ollut nimeltään Tutunkauppa.

Juha Hyrsky

No niin, tämä parempaa, tämä tällainen uskontunnustus. Pidän! Erityisesti pidän spekulatiivisesta asenteestasi: esim. komeetan MAHDOLLISESTI olevan perisyyllinen tuohon ulkona yltyvään vesisateeseen. YLE Areenasta kannattaa muuten kuunnella Tiedeykkösen ohjelmat vedestä. Uusin teoria, sangen uskottava itse asiassa, kertoo veden alkuperän olevan vulkaanisessa toiminnassa. Tiede kehittyy, tiede muuttuu, emme ole tiedä, minne olemme menossa tieteenkään maailmassa.

”Jokainen luo ja määrittelee tarkoituksensa itse.” En varsinaisesti väitä vastaan mutta myönnät varmaan, että yksittäisenä iskulauseena tuo on puutteellinen ajatus,koska, kuten selitätkin, jokainen yksilö on myös edeltävien sukupolvien unelmien ja tarkoitusten muokkaama (me uskovat puhumme edeltävien sukupolvien esirukouksista, kun tarkoitamme meitä edeltäneiden rakkautta meitä ja meidän kauttamme toteutuvaa tulevaisuutta kohtaan). Emme ole AINOASTAAN sokeiden sattumien tulosta, olemme myös meihin kohdistettujen pyrkimysten tuotteita. Ja siksi jokainen meistä on myös rikki joiltain osin eikä siinä ole mitään ihmeteltävää. Työstettävää kyllä on.

”vaikka en usko ihmeisiin niin kuin uskonnoissa ja kristinuskon peruskirjassa ne käsitetään” Näin kirjoitat, vaikka itse myönnät, että et ole osa uskovien yhteisöä. Et siis valitettavasti ole kykenevä välittämään käsitystä siitä, miten ”uskonnoissa ja kristinuskon peruskirjassa” ihmeet käsitetään. Siitä maailmasta välität vain toisen käden tietoa, muiden sanomisia ja omia luulojasi. Raamattu nimittäin pitää tulkita. Tämän kiistämisessä sinä ja fundamentalistikristityt elätte omassa pikkuputkitodellisuudessanne.

Mutta vielä kiitos sinulle Yki siitä, että voin varmasti sanoa, että et pahastu, vaikka hutkisin hyvin henkilökohtaisella tasollakin sinun kirjoittamisiasi. Olet kuin minä siinä asiassa: minä innostun, kun sanomisiani kyseenalaistetaan. Näin ei totisesti ole kaikkien kanssa tilanne.

Oikosarvi—teema on kyllä mielenkiintoinen. Olentona, joka tietyllä tasolla elää edelleen jalkojemme poljettavana ja näköjään hypnoottisen musiikin inspiraationa. Elämän henki! Vehreä henki, kuten Hildegard Bingeniläinen kuvailee myös tuhat vuotta säilyneessä musiikissaan.

 

Juha Hyrsky

”Tässä tullaan sitten siihen hankaluuteen, että Raamattu pitää tulkita. Koko usko siis perustuu tulkinnanvaraisiin teksteihin..? Pitääkö se, kun Jeesus kävelee seinän läpi, herättää kuolleita henkiin, ruokkii tuhansia muutamalla kakolla ja kalalla, tulkita, koska tuollaiset ”ihmeet” eivät normijärjen mukaan ole mahdollisia?”
Tässä olet fundamentalistien kanssa jälleen samaa mieltä: ei voi tulkita. Luonnonlakien vastainen tapahtuma pitäisi uskoa just silleen kuin kuvattu on raamatussa eli heidän tulkintansa (ja sinun) on ”ei tulkintaa”. Itse edustan erilaista lähestymistapaa, kuten miljoonat ja miljoonat kristityt, jotka tulkitsevat raamatun ihmisen kirjoittamaksi kokoelmaksi tulkinnaksi siitä, miten ihminen on kokenut toisen maailman kosketuksen. Tämän kosketuksen keskeisin ilmaus on ihminen Kristus, joka on Jumalan kasvot tässä maailmassa, meissä kaikissa olevan Jumalan eli elämän Hengen kosketus. Mutta valitettavasti tämä näkemys on sinulle yhtä outo kuin se on päivänselvä Kristukseen uskovilla. Kaikki eivät näkemystä tosin sanoita minun tavallani mutta uskovat sen kyllä sisimmässään.

Seppo Heinola

Juha H: ”jotka tulkitsevat raamatun ihmisen kirjoittamaksi kokoelmaksi tulkinnaksi siitä, miten ihminen on kokenut toisen maailman kosketuksen. ”

Tässä Juha H osuu varsin arkaan ydinkohtaan: kärjellään olevan tulkintapyramidin alkupisteeseen eli ilmestysuskonnon ensimmäisten ilmestysten kokemiseen ja tuon kokemuksen tulkintaan: ihmiselle on ilmestynyt jokin, jonka hän on tulkinnut Jumalaksi. Sillä muihin kuin hengellisiin tulkintoihin hänellä ei tuolloin, tuhansia vuosia sitten, ollut juurikaan vielä edellytyksiä.

Vaikka heprean kieli onkin eräs maailman monipuolisimmista ja kehittyneimmistä, on selvää, ettei muinaisilla patriarkoilla, juutalaisten esi-isillä, voinut olla kielellisiä, tiedollisia, eikä kokemusperäisiä mahdollisuuksia kuvata kokemiaan hämmästyttäviä ja pelottavia tapahtumia sanatarkasti oikein ja täsmällisiä käsitteitä käyttäen.

–        He turvautuivat kuvakieleen.

Myös heidän oli mahdoton sijoittaa täysin ennen kokematonta silloiseen arkiseen maailmankuvansa.

–        He turvautuivat yliluonnollisuuteen.

Ja koska luonnollinen ei voi aineessa havaita yliluonnollista, he turvautuivat näkyihin ja uniin.

–        He luulivat nähneensä unta tai näkyjä.

Muinaisten heprealaisten ei ollut siis mahdollista ymmärtää kohtaamiensa pelottavien olentojen olemusta, ei sijoittaa heitä arkiseen maailmaansa, eikä edelleen kertoa hämmästyttävistä tapahtumista niiden todellisen luonteen mukaisesti. Heidän oli pakko käyttää kuvakieltä ja turvautua yliluonnolliseen apuun. Ja tapahtumien toistuessa heidän olikin jo helpompi uskoa nähneensä jumalallisia näkyjä, enkeleitä ja demoneja, jumalia ja jumalienpoikia. Kokemuksien suullisen kerronnan muuttuessa kirjalliseksi kokemukset olivat siis jo kovin tulkittuja ja kenties kirjallisen narraation ensimmäisen luennan ensimmäinen kuulija ei ole ymmärtänyt kuulemaansa oikein ja on siten suullisissa tai kirjallisissa kommentaarioissaan kylvänyt siemenet sille väärintulkintojen vuosituhantiselle sarjalle, jonka vaikutuksista emme vieläkään ole päässeet irti.

.

Juha Hyrsky

Olet selvästi omat maalitolppasi asettanut ja sehän se on ihmisen kohtalo tehdä niin. Sinun pelisäännöillesi fundamentalistit ovat oivia komppaajia. Mites se nyt oli? En muista mutta oletko sinä Yki uskovainen elämän suhteen ulkoavaruudessa? Siitähän ei ole ensimmäistäkään todistetta, innokasta spekulaatiota aitoon uskovaistyyliin kyllä.

Juha Hyrsky

Ei tietenkään ole jumalista jälkiä sinun maalitolpan asetteluillasi. Ja taivaita tuijotellessa voi kuvitella sinne jonkinsortin elämää. Vaikka tiede ei edes väitä tietävänsä, miten elämä sai alkunsa maapallolla. Perusteltua spekulaatiota tietty löytyy

Juha Hyrsky

Kiertelet ja kaartelet mutta niinhän me uskovaiset teemme 😁

Seppo Heinola

Jo 1300-luvulla elänyt heprealainen rabbi Moses Maimonides tulkitsi Raamatun Geneis 6:n nephilimit avaruudesta laskeutuneiksi opettajiksi, joihin liittyy ’suuri salaisuus’. Sillä nephilim tule heprea verbistä naphal eli sanasta laskeutua alas(vrt. ruotsin falla ner)ja ikuisuudeksi käännetty heprean olma on myös käännetty sanaksi universum/avaruus. Moni muukin Raamatun kohta voidaan tulkita ulkoavaruuden elämästä kertovaksi. Kuten Deborahin (mehiläisen) viittaus Merozin asukkaisiin. Meroz nimistä paikkaa ei ole maanpäältä löydetty ja nimi kääntyykin sanatarkasti Me-eroz eli Marsista.

Juha Hyrsky

Nämä Sepon jutut ne vievätkin ihan uudelle tasolle pienen ihmismielen…

Seppo Heinola

Tässä yksi Sepon ’jutun’ lä’hde: ”The Mikraot Gedolot (מקראות גדולות)
”But the Midrash Pirkei Rabbi Elkiezer, wich is mentioned in the Talmund, treatise Yoma esplains the word ha-nephilim as Messencer fallen from the sky. That is the best commentary for the verse Genesis 6:4. But explain the secret contained in this verse, it is nessessary ti write for much!” ”Whoever shall find out the true sense of the Book of Genesis ought to take care not to divulge it…If a person should discover the true meaning of it by himself, or by the aid of another, then he ought to be silent, or if he speaks he ought to speak of it obscurely, in an enigmatical manner, as I do myself” – (Rabbi Moses Maimonides)

Seppo Heinola

Tässä toinen kauhallinen kiukaalle: Tutustupa Juha tähän raamatunkohtaan yhtä huolellisesti kuin niin paljoon muuhun:

Deborah’n laulu: ויריב(א) תורהד תורה(ד)מ סוס-יבקע ו(מ)לה זא 22 היבשי רורא ורא הוהי ךאלמ רמא זור(מ ) ורוא 23 :םירובגב הוהי תרזעל הוהי תרזעל ואב-אל יכ
Nimen (M)eroz alkukirjaimesta Mim otetaan 9 askeleen tasavälein tässä oikealle ylös ja saadaan kirjaimet M A D M. Huomaa, että numero 9 on Adam eli ’ihminen’ sanan lukuarvo, joka nimi ihminen on siis els-kryptan kolmessa viimeisesä kirjaimessa ADM!
Me-Eroz voidaankin lukea Marsista! Monet heprealaiset pitävätkin Merozia jonain planeettana. Edelleen Meroz sanan lukuarvo 253 מרוז on s a m a kuin muukalaisia eli alieneita tarkoittavan heprean sanan monikko g e r i m joka on myös 253! Luvusta 253 tulevat mehiläiseen, kohtuun ja muuhunkin alieniin liityvät sanueet: ולדבורה רחמה גרים מוזר נברא
Mars on 5 planeetta auringosta lukien, sen symboli on 5 sakarainen tähti ja numero 5 mainitaan Raamatussa juuri 253 kertaa, mikä on siis Meroz nimen lukuarvo, lisäksi:
Ns. kolmioluku 22 on 253 (22 kirjainta kuten heprean aakkostossa) 253 vastaa edelleen sanaa kohtu רחמה ja erittäin merkittävästi sanoja ’ymmärryksen paikka’ בינה מקום . Vetää johtopäätökset ken uskaltaa.

Juha Hyrsky

Huhuh

Seppo Heinola

Kristinuskonkin alkujuuret itivät muinaisten mysteerien hedelmällisessä pellossa. Tästä saat huokaukseesi pari h-kirjainta lisää:
Adoniksen mysteeriota juhlittiin vuosittain monissa osin Egyptiä, Foinikia ja Byblosta. Nimi Adonis, tai Adoni,(hepr.) tarkoittaa ”Herra” ja oli omistettu auringolle, myöhemmin se tuli myös tarkoittamaan juutalaisten Jumala JHVH:ta. Adoniksen äiti Smyrna oli jumalien toimesta ajettu puuhun ja jonkun ajan kuluttua puun kuori murtui auki ja lapsi pelastaja tuli esiin. Toisen kertomuksen mukaan villikarju pelasti hänet puusta murskaamalla puun torahampaillaan. Adonis oli syntynyt yöllä 24 joulukuuta ja häntä juhlittiin kansan pelastajana. Juutalaisessa Tammuz-kuussa (Adoniksen nimitys tämäkin) hän kohtasi kuoleman kun Mars-jumala lähetti villikarjun tappaman hänet.
Hesekielin kirjassa 8. 14, naiset itkevät Tammusta Herran Huoneen käytävällä Jerusalemissa. George Fazerin mukaan kirkkoisä Jerome kertoo, että Bethlehemissä oli luola, joka oli omistettu herralle Adonikselle ja että missä Jeesus-lapsi oli itkenyt, siellä Venuksen rakastaja Adonis valitti. Sanotaan villikarjun kuvan asetetun erään Jerusalemin kadun yläpuolelle Adoniksen kunniaksi ja Adoniksen juhla vietettiin Bethlehemin syntymäluolassa.
”Adonis oli alun perin auringon voimaa kuvaava androgyyni jumaluus,  jonka talveksi tappoi pahuutta symboloiva kylmyys: villikarju. Kolmen päivän haudassa olon jälkeen Adonis nousi voittoisana maaliskuun 24 haudasta aikaansaaden paistossan riemunhuudon: ”Hän on noussut”, Adonis oli syntynyt myrha-puusta.  Mirha, kuoleman symboli johtuen sen yhteydestä palsamointiin, oli yksi Jeesus-lapsen maageilta saamista lahjoista. Jeesuksen yksi epiteetti oli myös villikarju. (Eber)
In the Mysteries of Adonis the neophyte passed through the symbolic death of the god and, ”raised” by the priests, entered into the blessed state of redemption made possible by the sufferings of Adonis. Nearly all authors believe Adonis to have been originally a vegetation god directly connected with the growth and maturing of flowers”

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial