Tahdon huonosti sopeutunutta elämää

martin_luther_king_jr_nywts_6Martin Luther King murhattiin 4.4.1968, koska hän oli huonosti sopeutunut (maladjusted). Päivän kunniaksi FB:ssa on kiertänyt hänen sanojaan, jotka pysäyttivät minua tänä viikonloppuna:

”Jokainen haluaisi välttää huonosti sopeutuvaa elämää (maladjusted life). Mutta sanon teille, ystäväni, että maailmassa on joitain asioita, joiden suhteen olen ylpeä, että olen huonosti sopeutuva. En aio koskaan sopeutua segregaatioon ja diskriminaatioon…”.

Mm. näin sanaili tämä Lutherin mukaan nimetty pastori, joka ajoi mustien oikeuksia väkivallattomin keinoin. Eilen katsoin tv-ohjelmaa Joan Baezista. Muistin, että muinoin Markku Hirn oli linkannut minulle jonkun hänen laulunsa. Siksikin jäin katsomaan ohjelmaa. Olihan se vaikuttavaa. Hän oli Martin Luther Kingin mukana mustien rinnalla laulamassa ”We shall overcome” silloin kun se oli monin tavoin vielä ennenkuulumatonta, oli Vietnamissa ja Sarajevossa pommien räiskiessä, ja laulaa yhä. Hänen äitinsä taisi olla kveekari. Kuinka ollakaan. Olin sen verran pieni tuolloin, että en muista noita aikoja.

Olisi niin kovin houkuttelevaa ja toivottavaa, että voisi elää hyvin sopeutuvaa elämää. Jatkuva riitely on rasittavaa, ja sitä kaipaisi sellaista sopuisaa rauhaa, vaikka sitä Hengen hedelmää, jonka väitetään olevan iloa ja rauhaa ja mitä kaikkea. Paavali taisi olla väärässä. Eihän se Jeesus mitään rauhaa tullut tuomaan omien sanojensakaan mukaan, ainakaan semmoista mikä rauhalta näyttää tai siltä aina tuntuu.

Sopivasti olin juuri pari päivää mietiskellyt Tauno J. Jokisen Itsensä Korottajat -blogin keskusteluja. Kuinka katsoin kaivon paikkaa viimeksi SLS:lle. Luin sitten puolittaisen synnintunnon ajamana K24:n raportoimaa SLS:n uutta kirkollisen työn ohjelmaa.

Voi kuinka kaunista tekstiä se onkaan. Siinä on kaikki tärkeä, tasa-arvon ja evankeliumin aktiivinen sanoma. Jos SLS:n ykkösraamatunkohta on Jeesuksen kutsu jakeessa Luuk 4:18, niin minut sai aikoinaan liikkeelle Jes 58:6-8, jossa on aika lailla sama sanoma. Luin sen vain koskemaan naisia eli NIV:n sanoin ”your flesh and blood”. Näköjään olen pannut jakeen viereen ihan päivämääränkin, 25.5.1997. NIV:ssä puhutaan myös epäoikeudenmukaisuuden kahleista, joista oli vapautusta tarjolla. KR92 puhuu vain apua tarvitsevista veljistä, ja epäoikeudenmukaisuuskin unohtuu aivan tuossa muodossa. Kyllä naiset tässä maailmassa tarvitsevat apua. Ja se epäoikeudenmukaisuus huutaa kovaa, jos sitä nyt yhtään kestää oikeilla nimillä katsoa.

SLS:ssa tunnutaan uskovan evankeliumin voimaan saada aikaan muutosta naistenkin asemaan. Ohjelmassa ei eroteta oppia ja etiikkaa toisistaan. Etiikkaa ei heitetä ”yhteisöjen harteille” johonkin mystiseen toissijaiseen rakkauden koriin, kuten Lutherin kirkon opinvartijoilla on usein tapana. Jo mietin sopeutumishalussani, että ehkä olin väärässä ja ehkä pitäisi perua puheeni lähetystyön ongelmista.

Sitten tuli Martin Luther King ja Joan Baez ja K24:n uutinen Eero Junkkaalasta. Junkkaalan raamattutunteja kuuntelin aikoinani paljonkin, kunnes selvisi, että hänen raamattuteologian henki oli sellainen, että pastori ei voinut jakaa ehtoollista naisen kanssa tai ottaa sitä naiselta vastaan. En muista kummin päin tämä ”alemman kastin naisesta erottautuminen” nyt tapahtuikaan silloin 90-luvulla. Kotimaa uutisoi nyt, että Junkkaala on muuttanut kantojaan. Jo kestää naista alttarilla. Hän opetti Tansaniassa teologeille Raamattua SLS:n lähettinä useita vuosia. Junkkaala sanoo uutisen mukaan, että ei tänä päivänäkään äänestäisi naispappeuden puolesta, koska kirkollinen perinne on tärkeä. Samalla myöntää että ei löydä raamatullisia perusteita naispappeuden vastustamiselle. So?

Kuukletin ”Tansanian luterilainen kirkko” ja löysin piispa Simo Peuran matkaraportin Tansanian matkalta vuoden 2012 lopulta. Siinä hän kertoi vierailustaan hiippakunnassa, jossa oli vihitty ensimmäinen nainen papiksi. Näin tapahtua siitä huolimatta, että suomalainen tunnettu naispappeuden vastustaja oli ollut siellä kouluttamassa teologeja. Lähettimme ei mitä ilmeisemmin ollut edistämässä naisten osallisuutta opillisissa asioissa, vaan mieluumminkin suomalainen ev.lut. kirkon teologinen koulutusapu oli tullut vahvistamaan konservatiivisia voimia naisten pitämiseksi heille ”sopivassa asemassa ja roolissa”.

Evankeliumilla ja Raamatun sanalla on voima muuttaa tuhatvuotisia kulttuureitakin, jos sitä sanaa ei lueta naisia alistamaan pyrkivien silmälasien läpi. Tai vaieta koko asiasta. Vaikeneminen on sen tradition ylläpitämistä. Toisinkin voisi olla. Sen minä tiedän faktana, kun olen sitä omin silmin nähnyt tarpeeksi. Eivät ne juurisyyt ja asenteet muutu pelkästään sillä, että autetaan aids-orpoja, lobataan ihmiskauppaa vastaan jne., jos niihin syihin ei tartuta. Yhtään väheksymättä tätäkään työtä sinällään. Kuten Saara Ruokonen blogissaan kirjoitti, evankeliumin oppi sinällään on tyhjää, jos se irrotetaan elämän todellisista haasteista, jos se ei muuta hyväksikäytön kulttuuria.

Joo.. en sopeudu, enkä haluakaan sopeutua tällaiseen evankeliumiin jota viedään maahan, jossa naisia silvotaan, jossa heidän asemansa on vielä surkeampi kuin Ugandassa. He eivät ansaitse tätä suomalaisten lähetysjärjestöjen gnosista siitä, että naiset ovat vähemmän Jumalankin silmissä, muka Raamatun tai kirkon tradition mukaan. Raamatun sanan ja teologisen tietämyksen pitäminen naisten ulottumattomissa on juuri se tapa millä suuret kirjauskonnot sitovat ihmiset näihin malleihin ja oppeihin. Naisten sulkeminen opillisen keskustelun ulkopuolelle tietysti on varmin tae – Elina Vuolan – termein ”patriarkaalisen ekumenian” jatkumiselle. Johtajien ja päättäjien paikkojen varaaminen miehille takaa jatkuvuuden traditiolle, ja opin erottamiselle elämästä vallan välineeksi. Mitä muuta se lopulta olisi?

Kirkko on noissa maissa kuitenkin se tärkein ruohonjuuritason toimija, jonka kautta muutosta voi tapahtua, jos on tapahtuakseen. Kyllä naisillekin kuuluu se evankeliumin sanoma, että pahan valta on murtunut ristillä.

Suomessa ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kannalta kyseenalaista uskonnollisuutta edistetään dogman nimissä aivan kirkon ylätasoa myöten. Se temppu tehdään irrottamalla oppi ja etiikka toisistaan. Tajusin tämän vuonna 2009 kun piispat Jukka Paarma ja Samuel Salmi selittivät julkisuudessa VL:n ehkäisykiellon yhteydessä, että luterilaisuudessa oppi ja etiikka ovat erillään, ja etiikka jää yhteisöjen sisäiseksi asiaksi. Siis naisia saavat seurakunnan jäsenet ja muu yhteisö aivan rauhassa raiskata, hakata ja käyttää aidsin runtelemissa maissa mielensä mukaan kunhan vaan oppi kirkkotilassa on oikeaa.

Suomalaiset evankelistat ja piispat sitten selittävät että evankeliumilla on voima saada aikaan muutos tasa-arvoa kohden. Eipä se vaan niin toimi. Tältä evankeliumilta puuttuu voima. Minusta tämä evankeliumi ei ole evankeliumia ollenkaan. Luulen, että se on sitä ”toista evankeliumia”, josta Paavali sanoi, että joka julistaa toista evankeliumia, hän olkoon kirottu. Näin Galatalaiskirjeessä, jossa Paavali toteaa myös, että ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko. Onko rakkautena vaikuttavaa uskoa sanoa, että etiikalla tai yhteisön tavoilla ei ole väliä kun oppi on ”oikea”?

PS. Minun täytyy nyt vielä miettiä suhdettani SLS:ään eli idealismin ja realismin suhteita, vaiko opin ja etiikan?

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Jätä kommentti

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial

Piditkö lukemastasi. Jaa teksti.