Syysteräteologisia mietteitä 2. Varjelus

Kaikki tiedämme, että kun tapaninpäivän 2004 tsunami teki hirmuista jälkeä, kysyi Helsingin piispa Eero Huovinen, nukkuiko Jumala. Samoin hän taisi ihmetellä Estonian uppoamisen aikaan 1994.

2.9.2010 Britannian silloinen pääministeri Tony Blair totesi, että oli sekuntien päässä käskeä pudottamaan matkuistajakoneen Lontoon yllä 11/9-aikoina. Kiitti sitten Jumalaa, kun katastrofia ei tapahtunut. Jumalako sen siis esti? Miksei sitten estänyt WTC-torneihin hyökkäystä? Presidentti Bush ei ollut riittävän hurskas?

Iso-Britannia, USA, Venäjä ja jokunen muu valtio on lähettänyt ja lähettää miljardeilla ellei triljoonilla dollareilla ohjuksia ja pommeja maihin, joissa on köyhyyttä, kurjuutta ja hankaluuksia jo muutenkin. Kurjuus ja kärsimys vain lisääntyy ja samalla myös siemenet uusiin sotiin. Kumma, kun hyvä Jumala ei ohjaa luotujensa elämää niin, että nuo miljardit tai triljoonat olisikin ohjattu ja ohjattaisiin rakentamaan alikehittyneitä tai uskon konfliktien sekoittamia maita sen järjettömän tuhoamisen sijaan?

Jämijärvellä tapahtui 2014 lentokoneen alasputoaminen, jossa kuoli kahdeksan laskuvarjohyppääjää. Kolme pääsi ulos koneesta, kun sattuivat olemaan oven lähettyvillä. Vai olivatko sattumalta? Yksi pelastuneista kertoi, että siellä oli suojelusenkeli, joka auttoi hänet syöksykierteessä olevasta koneesta ulos. Mutta miksi hänet ja ne kaksi, mutta ei muita? Miksei tämä enkeli estänyt koneen lähtöä tai saanut aikaan tarkistusta, jossa koneen siiven tuen väsymismurtumat olisi havaittu?

Miksi Haitin maanjäristys? Japanin tsunami? Konginkangas? Ja niin edelleen, ja niin edelleen.

Kysymykseni on, että tekeekö Jumala täällä maailmassa mitään, vai antaako Hän kaiken tapahtua niin kuin on tapahtuakseen? Antaa viattomien ihmisten kärsiä onnettomuuksissa, lasten kuolla syöpään tai hukkua vanhempiensa kanssa laivan kaatuessa, antaa asemiljardöörien jatkaa bisneksiään, luonnevikaisten hallitsijoiden sortaa kansalaisiaan jne.?

Vastaan itse esittämällä viisi vaihtoehtoa:

  1. Jumala loi kaiken ja lähti baariin ja jäi pitkälle viikonlopulle
  2. Jumala on hyvä, mutta täysi tunari ja kykenemätön
  3. Jumala on suuri humoristi, jonka huumoria vain emme kykene ymmärtämään
  4. Jumala ei ole hyvä, vaan suuri sadistinen julmuri
  5. Ei ole Jumalaa.

Saa lisätä muitakin vaihtoehtoja oman mielen mukaan.

Estonian uppoamisesta tulee näinä päivinä kuluneeksi 25 vuotta. Mutta edelleen se on kuin olisi joku vuosi sitten tapahtunut. Niin myös Jämijärven onnettomuus tuntuu kuin se olisi tapahtunut pari vuotta itten. Mutta siitä on kohta jo kuusi vuotta. Niin se aika kulkee. Estonia 1994, tsunami ja Konginkankaan onnettomuus 2004, Jämijärvi 2014.

Estonian turmassa kuoli 852 ihmistä. Eräs Estoniasta pelastunut, Marek Kaasik nimeltään, kertoi, että uppoamisen aikaan eräs uskova venäläinen kiipesi pelastusveneeseen, josta hän karjui meressä oleville Jumalan kostosta, synneistä jne. Eipä juuri rohkaissut elämästään kamppailevia.

Yksi uskova muuten julisti tapaninpäivän tsunamia Jumalan kostoksi ruotsalaisille, kun nämä homostelevat ja viettävät muutenkin synnillistä elämää. Kuten erään amerikkalaisen tunnetun saarnaajan mukaan Haitin maanjäristys oli Jumalan kosto ranskalaisten poisajamisesta ja woodoon harjoittamisesta. Taisi joku syyttää japanilaisia näiden tsunamionnettomuudesta heidän vääräuskoisuuttaan. Että Jumala rankaisi. Niinpä niin. 19.000 ihmistä kuoli, kun sattuivat olemaan huonossa paikassa juuri tuolloin. Naisia, lapsia, vanhuksia. Yhtään ketään erottelematta kaikki kokivat kauhistuttavan kuoleman.

Joskus sitä miettii, minkälainen moraali tai empatiakyky eräillä uskovilla on.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

33 kommenttia artikkeliin ”Syysteräteologisia mietteitä 2. Varjelus”

  1. Yki ”Vastaan itse esittämällä viisi vaihtoehtoa:
    Jumala loi kaiken ja lähti baariin ja jäi pitkälle viikonlopulle
    Jumala on hyvä, mutta täysi tunari ja kykenemätön
    Jumala on suuri humoristi, jonka huumoria vain emme kykene ymmärtämään
    Jumala ei ole hyvä, vaan suuri sadistinen julmuri
    Ei ole Jumalaa.”

    Nämä ovat noita ateistien hellittelemiä idioottimaisuuksia, joilla pilkaavat uskovaisia. Näitähän riittää.

    Jumala ei tarvitse kenenkään puolustamista, vaan odottaa, että saisi osoittaa rakkautensa jokaiselle, joka haluaa sen ottaa vastaan Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa.

    Toinen vaihtoehto tietysti on Ykin mainitsema viimeinen kohta, jolloin katastrofit ja onnettomuudet ovat evoluution aikaansaannosta, mutta sitähän kunnon evolutionisti ei myönnä.

  2. ”Toinen vaihtoehto tietysti on Ykin mainitsema viimeinen kohta, jolloin katastrofit ja onnettomuudet ovat evoluution aikaansaannosta, mutta sitähän kunnon evolutionisti ei myönnä.”

    Evolutionistit eivät opeta että evoluutio on rakkaus….

  3. Tässä tulee esille se, että ne jotka eivät usko Jumalan olemassa oloa, ovat kumminkin jollakin tapaa kiinni jumalassa, koska puhuvat jatkuvasti niistä vääryyksistä, joita Jumala tekee.

    Minun järkeni mukaan eihän pitäisi olemattoman syyksi panna vääryyksiä, koska ei ole syytettyä olemassakaan. Aikamoinen ristiriita näissä kirjoituksissa tulee esille, minä ainakaan en tällaista ajatuksen juoksua ymmärrä.

  4. Kalevi,ei niitä vääryyksiä olematoman Jumalan syyksi panna. Niillä kyseenlaistetaan ihmisten-lähinä uskontobisnesmiesten markkinoimastaan Jumalastaan laatimat opit ja luonnehdinnat ja käytetään kirjoittamatonta ns. maagista JOS-sanaa. J o s jumala on ja j o s hän on sellainen kuin väitätte ja opetette niin miten selitätte esim. theodokian onghelman.

  5. Kalevi, kuten minullekin on usein sanottu, että pitää ”ojentautua” uskoon, niin sinunkin pitää ojentautua siihen tyyliin, millä juttujani kirjoitan. Minulle on helpompaa esittää uskontonne sisältämät paradoksit ja absurdiudet niin, että oletan tuon teidän jumalanne olemassaolon. Näin olen tehnyt jo 10 vuotta, siitä lähtien kun 2009 ryhdyin Kotimaa24-sivuston blogistiksi.

    Ne, jotka eivät usko jumalaan, ovat yleensä hällävälistejä, eivätkä juuri kirjoittele tällaisille palstoille. Minä olen läpikotaisin pakana tai en edes sekään, kun minulle kaikki jumalat ovat silkkaa mielikuvitusta, mutta kirjoittelen näitä siksi, että osoitan sekä itselleni että teille uskoville uskomusjärjestelmänne omituisuuksia. En puhu niistä jumalan vääryyksistä niin, että jumala tekee niitä vääryyksiä, vaan käyttämällä objektina tuota jumalaanne käsittelen inhimillisiä käsityksiä ja kuvitelmia jumalasta, joita se uskon peruskivenne, Raamattukin, tarjoilee. Sellaisia vuosituhansien takaisia käsityksiä ja tämän tekemiksi kirjoitettuja tekoja, joita on vaikea sovittaa nykymaailmaan…

  6. Olette valinneet aikamoisen tehtävän käännyttää kristinuskon kannattajat, koska heitä on 2,2 miljardia ihmistä ja sitten vielä kuinka suuri määrä heitä on ollut historian saatossa ja tulee jatkossa olemaan.

    Teillä on se sanoma päällimmäisenä, että Raamatun Jeesus opettaa ihmisiä väkivallan tekoihin ja opetuksen seurauksena ovat kaikki ikävät tapahtumat historiassa tapahtuneet ja vielä tapahtuu edelleenkin. Ette ota huomioon sitä, että ihmiset ovat nämä kaikki tehneet.

    Ihminen on perusluonteestaan sellainen, että se etsii kaikkeen vääryyteen syyllisen, jättäen itsensä pois laskuista, mutta kaikki on muiden syytä ja suurin syyllinen kristinusko. Islamin he jättävät rauhaan, koska pelkäävät seurauksia.

  7. En nyt sentään ole ketään käännyttämässä. Turhaahan se. Mutta minusta on hauska tuoda esille ristiriitoja, joita uskontonne on väärällään. Ja saan samalla itsekin niitä pohdittua. Ajattelu toimii parhaiten kirjoittamalla, ainakin mulla. Minähän muuten sitten pidän kaikkia hyviä ja pahoja tekoja VAIN ja ainoastaan ihmisten tekeminä. Kuinkas muuten? Eihän ole olemassa mitään eteeristä olentoa kummallakaan puolella, jotka jotenkin ohjaisivat maailman kulkua, vai mitä? Tuossa kirjoituksessanihan sen jo varsin selvästi ilmoitin. Onnettomuuksia ja kärsimyksiä tapahtuu, koska niitä nyt vain tapahtuu ja koska monet julmurit ovat päässeet määrääviin asemiin.

    Islamiakin olen kritisoinut, mutta en täällä. Omissa blogissani ja facebookissa. En pelkää kritisoida sitä. Edellisessä Vapaa-ajattelija -lehdessä muuten oli muistaakseni kolme islamia kritisoivaa tekstiä. Asiallisia sellaisia.

    Mutta itse tarinoiden Jeesusta nyt en paljon ole kritisoinutkaan. Itse asiassa, jos se kuuluisa vuorisaarna otettaisiin todesta globaalisti, olisi tämä maailma varmasti paljon parempi. Mutta eipä oteta. Ei edes kristityissä maissa, jotka ovat pääasiassa kapitalistisia tai ainakin markkinatalouksellisia maita, joissa pääoma on kaikkein kallein ja pyhin ja joissa köyhät jäävät sivuun ja joiden huolehtimisesta on tehty talouspoliittinen kysymys. Ja kuten jo tekstissäni mainitsin, on juuri näissä maissa suurimmat ja tehokkaimmat asejärjestelmät ja vauraimmat asekauppiaat.

    Ei muuten pidä paikkaansa se, että maailmassa olisi 2,2 mrd. kristinuskon kannattajaa. Tuo luku pitää paikkansa varmaan kastettujen suhteen, mutta sitten suurin osa noista on joko uskonnottomia tai tyyten hällävälistejä ja perinnekristittyjä. Uskovien osuus tuosta lienee kai joku 35 %. Eli niitä varsinaisia kannattajia lienee joku 700 miljoonaa, päälle tai alle.

  8. Siis tulkintani oli oikea: ateistien evankeliumi on pilkata uskovaisia.

  9. ”Siis tulkintani oli oikea: ateistien evankeliumi on pilkata uskovaisia.”

    Ei ole oikea. Eli manipuloiva hyperbola jälleen Kukkaselta, ristiriitoja ja virheitä osoittava kritiikki ei ole pilkkaa vaikka tuotaisiin joskus ironiankin maustamana esiin.

    Ja eikö krist. dogma pilkkaa koko ihmiskuntaa väittäessään että kaikki maailman ihmiset ovat niin saastaisia että joutuvat lähtökohtaisesti helvettiin ikuisesti kidutettaviksi?

  10. Lissabonin maanjäristys 1700-luvulla on tehnyt enemmän ateisteja tai ainakin teistejä kun mikään muu luonnon onnettomuus tai ihmisten aiheuttama semmoinen. Pitäkään kysyttiin sitä miten jumala voi sallia Auschvitsin ? Tai aikaisemmin olisi voinut kysyä miten jumala salli Timur Lenkin. Mutta salli se. Samoin kun hän salli Hitlerin, Stalinin ja Mao Tsetungin.

    Kun ajattelen rationaalisesti, niin Stalin ei periaatteessa eroa simpansien Alfa-haanesta. Niin paljon valtaa ja reviiriä kun on mahdollista saada ja millä keinoilla tahansa.

    Teistien kanta on se että Jumala loi maailman mutta jätti sen sitten oman onnensa nojaan. Tarkemmin ajatellen , juuri siltä näyttää. Meidät on hyljätty oman onnemme nojaan. Monet uskovat todistavat siitä kuinka Jumala on puuttunut heidän elämäänsä. Hyvä heille.

    Minullakin oli noin kuusikymppiseen asti tunne siitä ,että monet koukerot lopulta johdattivat minut sille ainoalle paikalle jossa osasin tehdä hommiani niin kun pitää. Ihan aito johdatuksen tunne. Alkuvaikeudet olisivat mielellään voineet olla vähemmän häpeän läpäisemiä. Mutta loppu hyvin melkein kaikki hyvin.

    Näin eläkeläisenä on yht’äkkiä toisenlaisia velvollisuuksia viedä loppuun. Saa nähdä mistä voimat tulevat.

  11. Siis deistit, tarkoittanet kai?

    Tuo on minuakin ajatusrakennelmana viehättänyt. Vaikka tosin en siihenkään usko. Mutta otinpa tuonkin siksi yhdeksi vaihtoehdoksi niistä viidestä selityksenä teodekian ongelmaan…

  12. Teodikean ongelma on vaikea, mutta otetaanpa sen rinnalle toinen: evoluutio-dikean ongelma.

    Koska ei ole Jumalaa ja ainoastaan evoluutio on totta, silloin kaikki ”paha” on evoluution aiheuttamaa, silloin kaikki mitä minäkin teen, on vain väistämätöntä.

    Sepon mukaan kukaan ei ole siis tehnyt koskaan mitään pahaa, eikä tarvitse vapautumista siitä.

  13. Teodikean ongelma on perustavaa laatua oleva paradoksi, joka osoittaa Hyvän ja Kaikkivoipaisen Jumalan mahdottomuuden. Mutta tuon selittäisi se, että tuo jumalanne ei olisikaan HYVÄ…

    Kaikki paha todellakin on evoluution seurausta, mikäli siis paha katsotaan inhimillisen toiminnan aikaansaannoksiksi. Tietty on paha asia, jos tulee maanjäristys tai tsunami, joka tappaa yhtäkkiä 100.000 ihmistä. Mutta se ei ole pahuutta. Se on vain luonnonilmiö, joka on kaiken inhimillisen hyvän ja pahan ulkopuolella.

    Mutta jos USA pommittaa Tokion tuhkaksi ja siinä kuolee 100.000 ihmistä, naisia. lapsia ja vanhuksia, on kyse todellisesta pahuudesta. Samoin kuin USA ja Englanti, jotka tieten tahtoen tuhosivat sotilaallisesti ja strategisesti tyyten merkityksettömän, mutta mittaamattoman arvokkaan historiallisen kaupungin, Dresdenin, jossa massateurastuksessa kuoli 100.000 siviiliä. Silkkaa pahuutta. Kuten myös Stalinin käskemät massamurhat jne. jne. Pahuutta uskonnosta ja ideologiasta riippumatta. Eikä tuo jumalanne tee yhtään mitään estääkseen noita. Sen sijaan Hän voi lähettää enkelinsä pelastamaan yhden laskuvarjohyppääjän syöksykierteessä olevasta koneesta ulos. Vai oliko se enkeli siellä, joka sen kaverin pelasti?

    Tähän viimeiseen kysymykseen muuten haluan selvän vastauksen…

    Ja sitten vielä se, että me olemme vastuussa pahoista teoistamme täällä ajassa. Vastuu lakkaa heti, kun heitämme lusikan nurkkaan. Olemme vastuussa vaikka pahojen tekojen taustalla vaikuttaisi monia eri tekijöitä. Meillä on kuitenkin, jos olemme täysissä järjissä, temporaalinen harkinnan ja valinnan mahdollisuus. Usein vain käy niin, että aivoissa pimenee ja teko tulee tehtyä. Näin käytännössä kaikissa ryyppyporukoissa tapahtuvissa miestapoissa.

  14. ”Sepon mukaan kukaan ei ole siis tehnyt koskaan mitään pahaa, eikä tarvitse vapautumista siitä.”

    Lopeta Kari Kukkanen tuo jatkuva valehteleminen. Valehteleminen ja väärän todistuksen antaminen lähimmäisestä on uskontosi mukaan synti.

  15. Seppo, sinun logiikkasi ei jostain syystä mienaa upota minuun, mutta yritän oppia.

    Yki, siis evoluutio on vastuussa, jos tapahtuu pahaa, ateisti on vastuusta vapaa,

    Minun Jumalani sentään haluaa pelastaa ikuisesta kuolemasta niin monta kuin sen haluavat, mutta sinun jumalasi (evoluutio) ei pelasta ketään.

  16. ”Seppo, sinun logiikkasi ei jostain syystä mienaa upota minuun, mutta yritän oppia.”

    Voi j—auta! Olen sanonut, että ihmisen valinnat eivät ole vapaita ja kun hän tekee pahaa, se ei p o h j i m m i l t a a n tapahdu hänen vapaasta tahdostaa. Se ei siis tarkoita etteikö hän olisi tehnyt pahaa. EN SIIS OLE SANONUT ETTEI HÄN TEKISI M I T Ä Ä N PAHAA. Oliko vaikea ymmärtää luettu?

  17. Vaihtoehtoihin voisi lisätä vielä yhden, aika paradoksaalisen: Jumala sallii onnettomuudet, koska hän on niin hyvä. Useammaltakin vahvauskoiselta olen kuullut, että Jumalan hyvyys ei ole mitattavissa ihmisen mittapuulla. Se tarkoittaa, että onnettomuuksilla on kääntöpuolensa tai ne voivat koitua myöhemmin hyviksi, Jumala johdattelee kansakuntien kohtaloita ja siinä tulee silloin tällöin uhratuksi yksilöitä. Toisaalta muistan kyllä senkin, että Jumala välittää ”juuri sinusta”. Ehkä meillä onkin liian individualistinen kuva siitä, mikä on ihminen. Minä en ole yksin vielä paljon mitään, olen jotain myös suhteessa toisiin, naapurini aivoissa taas jotain muuta, tai osa minua voi olla ”Veturitiellä, kun eilen sylkäisin maahan siellä” (lainaus Gunilla Bergströmin lastenkirjasta Mikko Mallikas ihmettelee). Kun kuolen, se helpottaa varmasti jonkun muun kärsimystä. Ja jos uskon ylösnousemukseen, kuolema on parasta, mitä voi tapahtua.

  18. Seppo, jos vääntäisit sen rautalangasta, ehkä tällainen idiootti fudu voisi h i t a a s t i alkaa oppia jotain sinun logiikastasi.

    Minä siis luulen tekeväni valintani vapaasta tahdostani, en siis ymmärrä että en olekaan vapaa, jolloin olen harhan vallassa, joten en olekaan vastuussa teoistani vaan minut uskovaisena pitäisi sulkea hourujen huoneeseen pilaamasta ateistisen totuuden evankeliointia.

  19. Kun sinut Kari toistuvasti kärytetään toisten tekstien yli- ja väärinlukemisista ja vivahdetajun puutteesta ja asettelujen yksinkertaistamisista, alat nyt leikkiä marttyyriä ja piiloutuen uuten liioitteluun toistat valhetta determinismin johtamisesta muka vastuuttomuuteen. Kun kukaan ei ole sanonut että sidotullakaan ratkaisuvalla (Oletko lukenut sen Lutherin teoksen?) varustettu ihminen ei olisi vastuussa teoistaan. Yhteiskunnan on pakko eritasoisesti – toki eri asianhaarat huomioon ottaen – vastuullistaa kaikki ihmiset, muuten se ei toimi. Vastuusta vapautetaan vain syyntakeettomat. Lue se Marja-Riitta Olilan ’Moraalin tuolla puolen’ ,hän on eriomaisesti käsitellyt tätä dilemmaa.

  20. Syyntakeeton ei ole sanan hullu synonyymi. 1 vuotias lapsi esim.on syyntakeeton mutta ei hullu…

  21. Siis oletko sinä tai minä evoluution tuotteena vapaita tahtomaan vai ei? Entä Jumalan luomina?

  22. Oliko Luther siis evolutionisti?:

    Martin Luther (Sidottu ratkaisuvalta)
    ”Kristityn on siis ennen kaikkea välttämätöntä autuuttansa varten tietää, että Jumala ei tiedä ennakolta mitään sattumanvaraisesti, vaan että hän edeltänäkee,
    p ä ä t t ä ä ja t o t e u t t a a k a i k e n
    muuttumattoman, iankaikkisen ja erehtymättömän tahtonsa voimalla.” (s. 23)

    ”Tästä seuraa eittämättä, että k a i k k i se, mitä me teemme, ja kaikki se, mikä tapahtuu, todellisuudessa – jos huomioimme Jumalan tahdon – tapahtuu välttämättömyyden p a k o s t a ja muuttumattomasti, vaikka se meistä näyttääkin tapahtuvan muutosten alaisena ja sattumanvaraisesti.” (s. 24)

    ”Kaikki se, mikä tapahtuu meidän puoleltamme, tapahtuu pelkän välttämättömyyden pakosta e i k ä vapaan ratkaisumme voimasta.” (s. 52)

  23. Seppo, siteeraat varmaankin ihan oikein mutta hämmästyttävää tekstiä tämä on. Luulin että Luther ei olisi näin kalvinistinen. Mutta jos näin on niin Taunon näkemys siitä että 100 000 tsunamin uhria on ihan OK ja jumalan salatun työn tarkoituksen osa.

  24. En tiedä miten pätevä tuo suomennos on, otin netistä. Voishan sen tarkistaa alkutekstistä, ich habe auch Deutsch gelernt, aber manche Wörte ich vergessen habe.

  25. Tässä on taas tyypillinen ateistin myopia, Ennaltanäkeminen ei tarkoita ennaltamääräämistä. Luther vain esitti asiansa epäselvästi, mutta hän ei olekaan erehtymätön, niin kuin evolutionisti/ateistit.

  26. En tiennytkään että Luther oli likinäköinen kirjoittaessaan selvääkin selvemmin että Jumala paitsi ennaltanäkee asiat myös : ”p ä ä t t ä ä ja t o t e u t t a a k a i k e n
    muuttumattoman, iankaikkisen ja erehtymättömän tahtonsa voimalla.”

    Siis Kukkanen J u m a l a ennaltanäkee, p ä ä t t ä ä ja TOTEUTTAA.

    Jos Luther tässä erehtyy, missä kaikessa muussa hän saatta erehtyä? Missä muuten on joku sanonut olevansa erehtymätön? Vai valehtelitko taas?
    Luther: ””Kaikki se, mikä tapahtuu meidän puoleltamme, tapahtuu pelkän välttämättömyyden p a k o s t a e i k ä vapaan ratkaisumme voimasta.” (s. 52)

  27. Luther on höpissyt paljon muutakin, niin kuin hyvin tiedät.

    Nyt ei kuitenkaan puhe ollut Lutherista, vaan varjeluksesta, onko sitä. Evoluutiossa, niin kuin hyvin tiedetään, ei ole varjelusta vaan kaikki tapahtuu väistämättä sokean sattumanvaraisen ja säälimättömän kuolemaan johtavan kehityksen (vai olisiko se evoluutio/edistys?) kautta päätökseensä.

    Jaumala on edes luvannut omilleen viedä heidät iankaikkiseen elämään.

  28. ”Luther on höpissyt paljon muutakin, niin kuin hyvin tiedät.”

    Jaaha,muta kun nämä po. Lutherin ’höpinät’ nousevat suoraan Raamatusta, jos viitsii senverran Raamattuan lukea muinkin kuin omin lempikohdin.

    Mielenkiintoista että ev. lut. kirkkomme keskeinen auktoriteetti on Kukkasen mielestä höpisijä.

  29. Nuo Lutherin höpinät ovat hänen tulkintaansa, niinkuin sinunkin omia tulkintojasi. Vasta Pyhä Henki antaa oikean tulkinnan, tunnustatko sinä Pyhän Hengen?

  30. Nuo Lutherin höpinät ovat hänen tulkintaansa, niinkuin sinunkin omia tulkintojasi. Vasta Pyhä Henki antaa oikean tulkinnan, tunnustatko sinä Pyhän Hengen?

    Jaha, siis Lutherilla ei ollut Pyhää Henkeä, mutta varmaankin katsot että Sinulla on eli Sinun tulkintasi eivät siis ole höpinöitä…?. No kerron sinulle luotamuksellisesti , jos et kerro muille, että Ut:n sanapari Hagia Pneuma oli pesher nimitys essealaiselle Qumranin papille.
    Pyhän Hengen käyttö kreikassa persoonana on havaittu ihan tavallistenkin eksegeettien pirissä. Luukas puhuu Hengestä kuin kaveristan jonka kanssa on matkoilla… Thiering: “A “Spirit” was the third priest, representing the third in the heavenly hierarchy. In this role the priest ministered to the ascetics related to the Essenes, the Therapeutae, whose meetings were characterised by ecstatic behaviour said to be spiritually inspired (Philo, Contemp.Life, 83-90). The Holy Spirit, in the form to pneuma to hagion in Greek, was this priest in another function, that of an abbot. Other forms of the term, such as pneuma hagion, refer to other men in their relation to the abbot.”

  31. Et siis tunnusta muita kuin Qumranin, okei.
    Thiering on siis auktoriteetti Pyhän Hengen suhteen, ei Jeesus joka sanoi: ”Minä lähetän teille toisen puolustajan …Tämä puolustaja on Totuuden Henki…”

    Siis Qumranilaisen papin, mitä ihmettä????

  32. Luepa Thieringin teokset Jesus the Man ja Jesus in Apokalypsis. Ja tutustu qumranilaisten itsenimityksiin.

Jätä kommentti

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial

Piditkö lukemastasi. Jaa teksti.