Luterilaisuuden valtaaminen hybridisodankäynnin keinoilla

Olen muistellut viime päivinä niitä aikoja, kun herätysliikekristityt vielä kristisoivat evankelisluterilaisen kirkon liberalisoitumiskehitystä voimakkain sanakääntein. Tästä asiasta kirjoitti Esko Murto ”Elämään-lehdessä” seuraavaan tapaan: ”Kaikki ne, jotka ovat joskus aloittaneet lauseen ”siinä vaiheessa kun kirkossa aletaan vihkiä homoja….”, voivat nyt miettiä, mitä ovat aikoinaan sanoneet.” Jotenkin minulla on se tunne, että tällä hetkellä on menossa sanojensyöntitalkoot. Mitenkähän tässä näin kävi?

Eräs varteenotettava selittäjä on hengellisellä taistelukentällä toteutettava epätavanomainen taktiikka käydä valloitussotaa. Ymmärrän, että monet nikottelevat, kun käytän tällaista sotaretoriikkaa, mutta asia muuttuu ymmärrettäväksi, kun rintamasuunta käännetään toiseen suuntaan. Mitä kuvittelisit tapahtuvan, jos tämän ajan humanistiset ja liberaalit arvot olisivat vaarassa menettää valta-asemansa? Saisimme kokea ennennäkemättömän mekkalan, ja joka tuutista.

Jos nykyiseen tilanteeseen olisi päädytty kirkon julkisella päätöksellä hyväksyä samaa sukupuolta olevien vihkiminen, konservatiivit olisivat osanneet reagoida. Olisi kyse avoimesta sodasta kristinuskon käsityksiä vastaan. Mutta nytpä käydäänkin hybridisotaa. Tässä taktiikassa on tarkoitus käydä sotaa siten, ettei kansalainen huomaa että on kyse sodasta. Hyökkääjä kiistää käyvänsä sotaa. Hän pelaa aikaa, aika pehmentää vihollisuuskuvat, ja muokkaa mieliä suopeammaksi valloittajaa kohtaan. Vanhakantaiset ovat varautuneet tietynlaiseen perinteiseen hengelliseen sodankäyntiin, mutta kun sellaista ei tule, he olettavat rauhantilan jatkuvan ja vastustus lakkaa. Kun maata puolustavat eivät näe sotaa, he eivät osaa puolustaa omaa maataan. Tämä mahdollistaa valloitussodan ilman vastarintaa. Sotilaspiireissä puhuttaisiin epäsuorasta sodankäynnistä, joka siis on vastakohta avoimelle sodalle. Jos nyt sovelletaan hybridisodan keinoja teologiselle areenalle, niin hyvin moni niistä sopii todella hyvin siihen, mitä viime vuosina kirkossamme on tapahtunut. Hybridisodassa hyödynnetään vastustajan liikkumatilaa, hänen heikkoja kohtiaan. Keinoina käytetään mm. taloudellisia, poliittisia, psykologisia, informaatioon liittyviä, kulttuurisia ja kirkossa myös oikeudellisia keinoja vastustuksen murtamiseksi. Tapahtuu samaan tapaan kuin mitä juonikkaassa AIDS-taudissa tapahtuu. HIV-tartunta tuhoaa ensin ihmisen immuunijärjestelmän, jonka jälkeen vain heppoinen tartuntatauti riittää tappamaan potilaan.

Taloudellisia keinoja on kirkossamme jo käytetty muun muassa epäämällä lähetysjestöiltä ja herätysliikkeiltä kirkon yhteisiä varoja ideologisista syistä (samaa sukupuolta olevien parisuhteen vastustaminen, homosuhteessa elävien henkilöiden torjuminen hengellisessä työssä, naispappeuden vastustaminen). Sen sijaan varat kohdennetaan uuden ideologian hyväksyvien tai sitä ajavien toimintaan. Taloudelliseksi vaikuttamiseksi katson myös naispappeutta vastustavien pappien erottamisen viroistaan tai heidän jättämisen kirkon virkojen ulkopuolelle. Humanitaarisuus ja ihmisarvo ovat kyllä päivän sana, ja siitä saavat osansa jopa kristinuskon vastustajat, mutta se ei koske konservatiiveja.

Poliittiset keinot viittaavat kirkon politisoitumiseen. Seurakunnan luottamushenkilöiden vaaleissa on jo pitkään käytetty puoluelistoja. Taistelussa konservatiiveja vastaan ei ole kyse hengellisestä tai teologisesta työskentelystä tai seurakunnan paimentamisesta, vaan poliittis-ideologisesta ohjelmasta. Kultturimarxismi on vallannut tehokkaasti alaa eri yhteiskunnan instansseissa, kuten ovat media, koulut, yliopistot, puolueet, järjestöt, yritykset, kunnan päättävät elimet, valtionhallinto, mielipidevaikuttajat ja asiantuntijat. Näistä muokkauspajoista käsin vyörynyt muutospaine on murtanut myös kirkon vastarinnan. Valta sokaisee.

Psykologiset keinot voittaa vihollinen on levittää väärää tietoa, pelotella, uhkailla, painostaa ja toisaalta palkita oikeasta ajattelusta ja toiminnasta. Nämä keinot yhdistyvät osin taloudelliseen vaikuttamiseen. Suuri pelote on urakehityksen katkaiseminen kirkon viroissa, ja toiselta puolen lupaus paremmista vaikutusvaltaisista tai arvovaltaisista asemista. Pelottelua on myös uhkailu maallisella lailla ja sen sitovuudella myös hengellisessä regimentissä. Kirkko itsekin harrastaa vallankäytöllä uhkailua niitä kohtaan, jotka eivät mukaudu tasa-arvoideologiaan. Kuinkahan paljon painostamisella onkaan saatu kirkon työntekijöiden mielipiteet muuttumaan poliittisen ohjelman kannalle? Hybridisodankäynnin taktiikkaan kuuluu olennaisesti se, että päämäärät pidetään peitossa. Selvä Paholaisen taktiikka. Se on osa hämmennyksen teologiaa, jotta kristittyjen joukot eivät saisi kerättyä yhteistä rintamaa taisteluun vihollistaan vastaan. Sillä aikaa liberaaleilla tahoilla kommunikaatio-ongelmia ei juuri ole, eivätkä arvoliberaaleja kannattavat tahot jää ilman palkkansa tässä ajassa. Ydinkysymyksessä, perinteisen kristinuskon tuhoamisessa yhteisymmärrys on saavutettu hyvin nopeasti. Siinä tehtävässä yhteistyöhön kelpaavat jopa islamuskoiset.

Hybridisodassa puhutaan myös informaatiosodankäynnistä. Kirkon piirissä tämä on erittäin suuressa roolissa, koska informaatio on merkitykseltään lähellä Raamatun käyttämää logos-termiä. Liberalisoitumisessa on kyse Jumalan sanan hylkäämisestä, jossa sana asetetaan sanaa vastaan, tosin hybridisodankäynnille tyypillisellä tavalla. Tarkoitus on aiheuttaa hämmennystä ja epätietoisuutta, jotta vilpittömästi uskovia voitaisiin harhauttaa ilman että he huomaavat mitään taistelua olevan olemassakaan. On saavutettu suuri voitto, jos kristityt saadaan lamaantumaan niin etteivät he tee mitään. On tarkoitus säilyttää näennäinen rauha, vaikka on kyse kaikkien aikojen suurimmasta hyökkäyksestä kristinuskoa vastaan. Kaikkein tehokkain informaatiovaikuttamisen keino liberaaleilla valloittajilla on sanojen uusiokäyttö, uuden merkityksen ujuttaminen perinteisiin kristillisiin käsitteisiin. Hyvänä esimerkkinä on sanan ”rakkaus”, ”oikeudenmukaisuus” ja ”vanhurskauttaminen” merkistysten saama sisältö. Läpinäkyvämpää on Raamattukriittinen tutkimus, jossa turhennetaan Jumalan sanaa vaivihkaa historiallisilla, kulttuurisilla ja aikasidonnaisilla tulkinnoilla. Tavallisen kansan keskuudessa yleisempää on harrastaa valikoivaa Raamatun lukemista. Hankalaksi tai aikaamme sopimattomiksi katsotut kohdat yksinkertaisesti jätetään huomioimatta. Näiden uusien tulkintametodien vaikuttavuutta tukee tehokkaasti vaatimus julkisten ulostulojen poliittisesta korrektiudesta. Määräävässä valta-asemassa oleva määrittelee, mikä on rakkaudellista, tasa-arvon mukaista tai toisaalta myös vihamielistä. Tämä taho pitää itsestäänselvänä oikeutenaan ärähtää epäsopivasta puheesta. Hyvä keino on saattaa perinteisellä tavalla uskovien motiivit erittäin epäillyttävään valoon. Vastustajan puheet voidaan tulkita hyvin pahantahtoisesti yhteiskunnalle vaarallisiksi, ennakkoluuloiksi, vihaksi, katkeruudeksi, oman pahan olon purkauksiksi ym. Näin saadaan luotua vaikutelma, että kansan enemmistö ja oikeat kristityt ovat valloittajien puolella. Kyseessä on räikeä propaganda, jolla vastustaja demonisoidaan. Valhe toistetaan niin monta kertaa ja niin monen suulla, että lopulta informantit itsekin uskovat paksun valheensa.

Yhteenvetona: Suurten joukkojen kokoaminen tai kohtaaminen on saatu hybridivalikoimalla hajotettua. Sodan ja rauhan välinen raja on hämärtynyt näkymättömiin. Kyse on vanhasta sodankäyntitaktiikasta; hajoita ja hallitse. Anne Mikkolan esiinnomama ajojahti Helsingin piispaa vastaan on hyvä esimerkki hämmennyksen ja levottomuuksien hyväksikäyttämisestä hybridisodankäynnissä. Vaikka näin tapahtuu, hämmennyksen keskellä on kuitenkin olemassa kontrolli. Se on suvaitsevaiston käsissä. Kun puolustusjoukot eivät tajua, että maata valloitetaan, he heittävät aseensa maahan tai liittyvät valloittajien joukkoihin. Medialla on suuri painoarvo tässä taistelussa. Luodaan vaikutelma, että homokysymyksessä konservatiivit ovat mitätön vähemmistö, jota ei tarvitse ottaa vakavasti. Konservatiiveista muodostetaan mahdollisimman epäedullinen kuva rakkaudettomasta, ahdasmielisestä, riidanhaluisista, tuomiohenkisestä ja sairaasta joukosta. Näillä kaikilla mainitsemillani keinoilla on saatu toivottuja tuloksia aikaan sekä kirkon rakenteissa, että kristityksi tunnustavien ajattelutavoissa. Herätysliikkeet ovat tyytyneet jäänteisiin, evankelioimismahdollisuuksiin kirkon suojissa. Mutta mistä pelastetaan, kun ei ole enää vihollista eikä sotaa, mitä vastaan taistellaan ja missä on jotakin pelastettavaa?

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

2 kommenttia artikkeliin ”Luterilaisuuden valtaaminen hybridisodankäynnin keinoilla

  1. Hybrdisisota on varsin osuva vertaus kirkon nykytilanteelle. Mitään varsinaista valtausta tuskin tulee tapahtumaan, sillä mitään vallattavaa ei kohta enää ole. Ensi vuonna on taas seurakuntavaalit ja tienvarret täyttyvät seurakuntavaalien mainoksista. Oma ennustukseni on, että lisääntyvän julkisuuden myötä ensi vuonna 100’000 kirkon jäsentä hylkää uppoavan laivan. Eläkerasituksen jatkuva kasvaminen tulopuolen kuihtuessa varmistaa sen, etteivät uudet teologian maisterit saa kirkosta töitä enää lähitulevaisuudessa.

  2. Kiitos Tauno kommentistasi! Todella, nyt on korkea aika konservatiivien reagoida kirkkomme reaalitilanteen tähden. Kotimaa on uutisoinut, että maaliskuun alusta kirkossa on vihitty tai siunattu jo 50 homoparia. Tilanne seurakunnissa ja kirkon toiminnassa antaa kaksisuuntaisen viestin, ei vielä hyväksytä, mutta todellisuudessa hyväksytään.

    Joissakin keskusteluissa selitellään Kai Sadinmaan toiminnasta johtunutta rangaistuksen lievyyttä sillä, että häntä ei olisi voitu erottaa, koska hän ei ole hoitamassa minkään seurakunnan papin virkaa. Siihen sanoisin, että mm. Juhana Pohjola voitiin erottaa papin tehtävistä, vaikka hän ei ollut virassa, ja vieläpä syistä, joita kristikansa on läpi aikojen pitänyt uskoonsa kuuluvina itsestäänselvyyksinä. Hybridisodankäynti aiheuttaa monelaista itsepetosta, poisselittämistä ja tosiasioiden kieltämistä. Helsingin tuomiokapitulin toiminta on tietoista ristiriitaisen viestin antamista, jonka perusteella selkeän tilannekuvan saaminen on mahdollisimman hankalaa. Tämäkin oire politisoitumisesta. Kansainvälisen diplomatian eräs kulmakivi on antaa sovitteluprosesseissa sellaisia laajasti haarukoituja julkilausumia, että kukin taho voi tulkita ne omien intressiensä mukaan. Kunnon poliitikko asettaa lauseensa siten, että hän voi jälkikäteen sanoa, että juuri sitä hän tarkoittikin. Niljakas ja selkärangaton poliitikko turvaa aina selustansa, sieltä ovat kirkon paimenetkin viisautensa ja toimintakulttuurinsa ammentaneet.

    Tasa-arvoa ajavalle kirkolle olisi hyväksi, että siltä loppuisivat varat niin että maan kaivaminen omien jalkojen alta kävisi mahdottomaksi. Sieluja ei voisi pahemmin eksyttää ja johdattaa kadotukseen, kuin antamalla sekavia, hämääviä ja epäselviä viestejä omaatuntoa ja pelastusta koskevissa asioissa. Papit ja piispat joutuvat kerran vastuuseen selkärangattomuudestaan, olkoon heillä nyt kuinka suuri selkääntaputtelijoiden joukko tahansa. Suurten joukkojen melu ei tule vaikuttamaan Jumalan tuomioon millään tavalla.

    Tässä vielä Lähetyshiippakunnan dekaanin Juhana Pohjolan ajatuksia Sadinmaan tapauksesta: http://www.lhpk.fi/yksi-kirkko-kaksi-avioliittokasitysta/

Jätä kommentti

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial

Piditkö lukemastasi. Jaa teksti.