Lintuperspektiivi

Mottona psalminkirjoittajan ajatus ” Kun minä katselen sinun taivastasi, sinun sormiesi tekoa, kuuta ja tähtiä, jotka sinä olet luonut, niin mikä on ihminen, että sinä häntä muistat, tai ihmislapsi, että pidät hänestä huolen?” (Psalmi 8: 4-5 )  

Me ihmiset, tai ainakin kai suurin osa meistä ajattelemme Jumalasta jotakin,  kuka mitäkin ja kuka enemmän kuka vähemmän .

Raamattu itse sanoo Jumalasta mm. näin: ” sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut. Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,”.

Sitten on tietenkin koko Raamatun ilmoitus Jumalasta, Hänen teoistaan ja vaikuttimistaan.

Mutta miksi tästä kirjoittaminen ja vielä maallikon tekemänä? saattaa monikin kysyä, sikäli mikäli tätä yleensä lukee.

Koska ihmisen tietämys meitä ympäröivästä sekä luonnosta että universumista on valtavasti kasvanut niistä ajoista, jolloin mm. psalmin kirjoittaja taivasta tähyili ja ajatustensa tuloksen psalmin sanoin ilmaisi. Hänhän näki vain sen, minkä mekin pimeänä pilvettömänä iltana näemme, ei enempää eikä vähempää. Hän vaan ei voinut tietää edes näkemiensä tähtien todellisia etäisyyksiä läheskään kuten me, muusta nyt puhumattakaan.

Minä yritän seuraavassa jotenkin havainnollistaa ihmisen asemaa ja merkitystä tässä olevuudessa, mutta en maasta käsin, vaan maanpinnan yläpuolelta.

Heti kättelyssä. Minä en ole koskaan ollut lentokoneessa, mutta oletan, että eiköhän se voisi olla melko hyvin näin:

Loppukesällä ja alkusyksystä järvien ja pienehköjen lampien, joita nyt tarkoitan, yläpuolelle muodostuu illan viiletessä paikallisia sumupilviä, siis paikallispilviä ei yhtenäistä kaiken kattavaa sumuvaippaa.

Nyt ”olen” siis lentokoneessa jossain keskisen Suomen yläpuolella kolmen – neljän tuhannen metrin korkeudessa. Alapuolella on parisenkymmentä pienehköä järveä tai paremminkin lampea, joiden yllä siis nuo paikalliset sumupilvet ovat.

Olkoon yhden lammen nimi Lintulampi, jolloin sen yläpuolella oleva sumupilvi kuvatkoon meidän ”omaa” galaksiamme, suomeksi  Linnunrataa.

Tuon sumupilven reunaosissa oleva yksi sumupisara kuvatkoon yhtä Linnunradan kiintotähteä, Heliosta, suomeksi  Aurinkoa sitä kiertävine planeettoineen, joista viimeksi mainitut ovat sumupisarassa tummempina näkyviä hiilipölyhiukkasia.

Erään pienehkön hiilihiukkasen pinnalla on sitten mikroskoopissakaan enää näkymättömiä olioita, joita kutsuttakoon ihmisiksi!

Jotkut  näistä näkymättömistä mitättömyyksistä, minä mukaan lukien, pohtivat mielessään ja kirjoituksissaan Jumalan olemassaoloa yleensä ja sitten erikseen Hänen tahtoaan ja aivoituksiaan!

Oma johtopäätökseni:

Jumala ON. Ja kaiken mitä Hän haluaa ihmisten itsestään ja tarkoituksestaan ihmiskunnan yksilöiden saattamiseksi takaisin Hänen yhteyteensä tietää, ymmärtää ja noudattaa, Hän on ilmoittanut ihmisten välityksellä antamassaan sanassaan RAAMATUSSA!

—————————–

Onko sitten noissa muissa vielä paljon lukemattomimmissa sumupilvissä, nyt siis selvemmin sanottuna galakseiissa, kaltaistamme elämää?

En tiedä, mutta tuntuu jotenkin epäuskottavalta ettei olisi!

 

  1. Vertaamisesta

”Keneenkä siis te vertaatte minut, jonka kaltainen minä olisin”, sanoo Pyhä. (Jes. 40:25)

Vertaamisia ja/tai vertaamisyrityksiä on tehty varmaan paljonkin, tässä minun, ei yrityksiä vaan näkemyksiä. Suuruusjärjestyksessä pienemmästä suurempaan.

  1. Neutriino, Jumalan luoma, fermioneihin kuuluva lähes massaton alkeishiukkanen. Osittain määritelty.
  2. Elektroni, Jumalan luoma, edellistä suurempi fermioneihin kuuluva alkeishiukkanen. Elektroneja on jokaisessa atomissa vähintään yksi. Ne sijaitsevat atomiytimen ympärillä yhdellä tai useammalla kuorella. Osittain määritelty.
  3. Atomi, Jumalan luoma, edellistä suurempi alkuaineen kemiallisesti pienin perusosa. Atomeista ”pienin” on protium eli tavallinen vety, jonka atomissa on vain yksi protoni ja yksi elektroni . Osittain määritelty.
  4. Molekyyli, Jumalan luoma, edellistä suurempi kemiallisen yhdisteen pienin osa. Ehkä yleisessä kielenkäytössä tunnetuin molekyyli on vesimolekyyli (H2O). Osittain määritelty.
  5. Solu, Jumalan luoma, edellistä suurempi kaikkien elävien organismien rakenteellinen ja toiminnallinen perusyksikkö. Solut voivat lisääntyä jakautumalla joko mitoottisesti (jakautumalla kahteen identtiseen yksilöön)tai meioottisesti (jakautuminen pariutumalla). Osittain määritelty.
  6. Muurahainen, Jumalan luoma, edellistä suurempi eläinkuntaan kuuluva hyönteinen. Osittain määritelty
  7. Kissa, Jumalan luoma, edellistä suurempi eläinkuntaan kuuluva nisäkäs. Osittain määritelty-
  8. Ihminen, Jumalan luoma, edellistä suurempi ainoa nykyisin elossa oleva ihmisten sukuun kuuluva laji. Osittain määritelty.
  9. Valas, Jumalan luoma, edellistä suurempi eläinkuntaan kuuluva nisäkäs. Tähän luokkaan kuuluva sinivalas on kookkain nykyään elävistä Jumalan luomista lajeista . Osittain määritelty.
  10. Maapallo, Jumalan luoma, edellistä suurempi Jumalan kaikkien luomakuntaan kuuluvien lajien asuinsija. Osittain määritelty.
  11. Aurinko, Jumalan luoma edellistä suurempi maapallon elämän mahdollistava kuuma kaasupallo. Osittain määritelty.
  12. Linnunrata-galaksi, Jumalan luoma, edellistä suurempi satoja miljardeja Auringon kaltaisia ja tätä pienempiä tai suurempia kiintotähdiksi kutsuttuja kuumia kaasupalloja niitä kiertävine planeettoineen sisältävä kokonaisuus. Sisältää myös mustia aukkoja eli valtavia massakeskittymiä, sumua ja näkymätöntä materiaa ja vapaasti kiitäviä neutroneja. Osittain määritelty.
  13. Universum, Jumalan luoma, edellistä suurempi kaiken luodun aineen ja energian sisältävä kokonaisuus, jonka ulkopuolella ei ole mitään fyysisin keinoin havainnoitavissa olevaa. Sisältää satoja miljardeja Linnunrata-galaksia vastaavia ja osittain paljon suurempiakin paikallisia materia- ja energiakeskittymiä. Osittain määritelty.

Numerotta. JUMALA.  — Ei luotu vaan aina ollut ja aina oleva ” Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.” (Ilm.  22:13) Ilmoittanut nimekseen ”Minä olen” ; ” Jumala vastasi Moosekselle: ”Minä olen se, joka minä olen.” Ja hän sanoi vielä: ”Sano israelilaisille näin: ’Minä olen’ lähetti minut teidän luoksenne.” (2. Moos. 3:14) On sekä Universumissa ihmisen lähellä ” että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää – hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä;”  (Ap.t. 17:27) että Universumin ulkopuolella Mutta asuuko todella Jumala maan päällä ihmisten seassa? Katso, taivaisiin ja taivasten taivaisiin sinä et mahdu; kuinka sitten tähän temppeliin, jonka minä olen rakentanut!” (2. Aikak. 6:18) Tekee kerran kaiken uudeksi ” Ja valtaistuimella istuva sanoi: ”Katso, uudeksi minä teen kaikki.” Ja hän sanoi: ”Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet.” (Ilm. 21:5) —On ÄÄRETÖN ja määrittelemätön!

AMEN!

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Jätä kommentti

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial

Piditkö lukemastasi. Jaa teksti.