| Selasin tietokoneeni aineistoa ja koska en ole tätä todennäköisesti luettavaksenne aikaisemmin laittanut, niin laitan sen nyt tänä sunnuntaina – tuleepahan jotain minultakin taas kerran:
Sunnuntain 20.9.2009 keskustelun runko. |
|||||||
| 1. | Jumala johdattaa koko luomakuntaa yleisesti ja erityisesti sekä kansakuntien että | ||||||
| yksilöiden osalta. | |||||||
| 2. | Tietänet, mitkä olivat kaksi ensimmäistä sanaa silmänräpäystä ennen ajan alkua? | ||||||
| (Silmänräpäyshän on tässä tietenkin vain ajatuksellinen aikamäärä, sillä aikaahan ei vielä | |||||||
| ollut.) — | ”TULKOON VALO” | ||||||
| 3. | Siitä alkoi Jumalan luomis- ylläpito- ohjaus- ja johdatustyö. | ||||||
| 4. | Näitä sanoja, ”tulkoon valo” seuranneiden n. kolmen minuutin aikana maailmankaikkeus oli | ||||||
| nykytieteen käsityksen mukaan lähes kokonaan pelkkää valoa. | |||||||
| 5. | Jumala loi tämän maailmankaikkeuden oman aivotuksensa mukaan sellaiseksi, | ||||||
| minkälaiseksi sen nykyään tiedämme, en sano minkälaisena sen näemme, sillä me näemme | |||||||
| siitä pelkillä silmillämme vain äärimmäisen vähäisen osan. | |||||||
| Tässä esimerkki. Poimin tuosta pihalta tämän sorapalasen. | |||||||
| Ajatellaanpa, että tämä sorapala vastaisi maapalloa. | |||||||
| Voisiko silloin ajatella, että maapallo vastaisi maailmankaikkeutta? – – – | |||||||
| No voisi kyllä, mutta ajatus ei voisi mennä pahemmin pieleen. | |||||||
| Sorapalasen läpimitta n. | 12 | mm. | [0,000012] | km | |||
| Maapallon läpimitta n. | 12 000 | km, eli | miljardi | 1 000 000 000 | |||
| kertaa suurempi. | |||||||
| MUTTA – | |||||||
| Maailmankaikkeuden läpimitta, nykytietämyksen mukaan n. 25 miljardia valovuotta, on: | |||||||
| tuntia | sek. | km/sek. | |||||
| 25 x | 1 000 000 000 x | 8760 x | 3600 x | 300 000 | 2,37E+23 | [2,37*10^23] km | |
| eli | 1,97E+19 | [1,97*10^19] | 19 710 000 000 000 000 000 | sanoilla lausuttuna | |||
| yhdeksäntoista kvantriljoonaa seitsemänsataakymmenentriljoonaa kertaa | |||||||
| maapalloa suurempi! | Luku, jota ei voi enää mitenkään käsittää. | ||||||
| Otin tämän näkökohden esille siksi, että tässä tulee Jumalan luomistyön valtavuuden | |||||||
| kautta jotenkin – ei käsitettäväksi mutta aavisteltavaksi | |||||||
| JUMALAN SUURUUS, ÄÄRETTÖMYYS JA PYHYYS. | |||||||
| Psalmit: | |||||||
| 8:4 Kun minä katselen sinun taivastasi, sinun sormiesi tekoa, kuuta ja tähtiä, jotka sinä olet luonut, | |||||||
| 8:5 niin mikä on ihminen, että sinä häntä muistat, tai ihmislapsi, että pidät hänestä huolen? | |||||||
| 8:6 Ja kuitenkin sinä teit hänestä lähes jumal’olennon, sinä seppelöitsit hänet kunnialla ja | |||||||
| kirkkaudella; | |||||||
| 8:7 panit hänet hallitsemaan kättesi tekoja, asetit kaikki hänen jalkainsa alle: | |||||||
| Jumalan suuruudesta sanoo Raamattu mm. vielä: | |||||||
| 1.Kuningasten kirja: | |||||||
| 8:27 Mutta asuuko todella Jumala maan päällä? Katso, taivaisiin ja taivasten taivaisiin sinä et | |||||||
| mahdu; kuinka sitten tähän temppeliin, jonka minä olen rakentanut! | |||||||
| 2.Aikakirja: | |||||||
| 6:18 Mutta asuuko todella Jumala maan päällä ihmisten seassa? Katso, taivaisiin ja taivasten | |||||||
| taivaisiin sinä et mahdu; kuinka sitten tähän temppeliin, jonka minä olen rakentanut! | |||||||
| Mutta keskustelumme teemanahan piti ollaJumalan johdatus. | |||||||
| Miksi sitten kaikki tässä nyt puhuttu? | |||||||
| Siksi, että käsitykseni mukaan me helposti pidämme Jumalaa ikään kuin kaverinamme ja siten | |||||||
| tiedostamattamme ja tarkoittamattamme tulemme vähätelleeksi Jumalan äärettömyyttä, | |||||||
| valtavuutta ja voimaa. | |||||||
| Tulihan Jumala Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa ihmiseksi, joten Hän kyllä tietää mitä me | |||||||
| olemme, tai paremmin sanottuna, että emme ole mitään. | |||||||
| 1.Mooseksen kirja: | |||||||
| 18:27 Aabraham vastasi ja sanoi: ”Katso, olen rohjennut puhua Herralleni, vaikka olen tomu ja | |||||||
| tuhka. | |||||||
| 6. | No pitäydytään nyt tästä eteenpäin tällä planeetalla. | ||||||
| Jumala sääti maapallon olosuhteet sellaisiksi, että täällä voi elämä menestyä | |||||||
| Mainitaan nyt vain muutama näitä edellytyksiä: | |||||||
| – Maapallon etäisyys Aurigosta on juuri sopiva elämälle oikeaa lämpötilaa varten. Vähän kauempana, | |||||||
| elämä jäätyisi, vähän lähempänä, elämä palaisi. | |||||||
| – Oikea pyörähdysaika päivän ja yön optimaalisiksi pituuksiksi. (Vrt. Kuu) | |||||||
| – Akselin kallistuskulma, maapallo ei pyöri kulkusuunnassaan akselinsa ympäri (vain toinen puoli saisi | |||||||
| valoa), tai pystysuorassa ratatasoa vasten (ei vuodenaikoja, pysyvästi kuten nyt syyspäivän tasauksen | |||||||
| aikana) | |||||||
| – Kuu tasapainottaa maata (muuten maapallo kieppuisi radallaan, tänään kesäkuu, huomenna tammikuu) | |||||||
| 7. | Nyt päästään vihdoin jo ihmiseen. | ||||||
| Jumala loi viimeisenä luomistyönään ihmisen. Jumala loi hänet elämään yhteydessään, mutta antoi | |||||||
| kuitenkin hänelle valinnanvapauden. | |||||||
| Niinpä ihminen lankesi käärmeen eli langenneen enkelin, jota myös perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, | |||||||
| houkutuksesta pois Jumalan säätämyksestä ja söi itsensä eroon Jumalan yhteydestä! | |||||||
| Jumala ei kuitenkaan onneksemme hylännyt ihmistä hänen lankeemuksensa jälkeen oman onnensa | |||||||
| nojaan, vaan valmisti, tai oli jo valmistanut ihmiselle pääsyn takaisin yhteyteensä: | |||||||
| 1.Mooseksen kirja: [Ennustus Kristuksesta] | |||||||
| 3:14 Ja Herra Jumala sanoi käärmeelle: ”Koska tämän teit, kirottu ole sinä kaikkien karjaeläinten ja | |||||||
| kaikkien metsän eläinten joukossa. Vatsallasi sinun pitää käymän ja tomua syömän koko elinaikasi. | |||||||
| 3:15 Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on | |||||||
| polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän.” | |||||||
| 8. | Tämän ennustuksen Jumala toteutti Israelin kansan kautta. | ||||||
| – Jumala kutsui Abramin | |||||||
| – Jumala antoi Abrahamille lupauksen Iisakista | |||||||
| 1.Mooseksen kirja: | |||||||
| 17:1 Kun Abram oli yhdeksänkymmenen yhdeksän vuoden vanha, ilmestyi Herra hänelle ja sanoi | |||||||
| hänelle: ”Minä olen Jumala, Kaikkivaltias; vaella minun edessäni ja ole nuhteeton. | |||||||
| 17:5 Niin älköön sinua enää kutsuttako Abramiksi, vaan nimesi olkoon Aabraham, sillä minä teen sinusta | |||||||
| kansojen paljouden isän. | |||||||
| 17:18 Ja Aabraham sanoi Jumalalle: ”Kunpa edes Ismael saisi elää sinun edessäsi!” [*] | |||||||
| 17:19 Niin Jumala sanoi: ”Totisesti, sinun vaimosi Saara synnyttää sinulle pojan, ja sinun on pantava | |||||||
| hänen nimekseen Iisak, ja minä teen liittoni hänen kanssaan iankaikkiseksi liitoksi hänen | |||||||
| jälkeläisillensä. | |||||||
| [* Tätä Ismaelia meidän on ”kiittäminen” mm. palestiinalaisongelmasta!] | |||||||
| – Iisak –> Jaakob –> Ruben Simeon …. Joosef ja Benjamin. | |||||||
| – Joosefin etukäteinen valmisteluvienti Egyptiin. | |||||||
| – Mooseksen kutsuminen | |||||||
| – Israelilaisten lähtö egyptiläisvitsausten jälkeen Egyptistä. | |||||||
| – Saapuminen Kanaanin maahan ja sen valloitus. | |||||||
| – Alkuperäiskansojen hävittämättä jättäminen vastoin Jumalan käskyä, jolloin näiden kansojen | |||||||
| epäjumalanpalvelus pääsi saastuttamaan israelilaisia. | |||||||
| 9. | – Ennustus pakkosiirtolaisuudesta… | ||||||
| Jeremia… | |||||||
| 21:7 Ja sen jälkeen, sanoo Herra, minä annan Sidkian, Juudan kuninkaan, ja hänen palvelijansa ja kansan | |||||||
| ja ne, jotka ovat tähän kaupunkiin jääneet jäljelle rutolta, miekalta ja nälältä, Nebukadressarin, Baabelin | |||||||
| kuninkaan, käsiin ja heidän vihollistensa käsiin, niiden, jotka etsivät heidän henkeänsä, ja hän surmaa | |||||||
| heidät miekan terällä; ei hän säästä heitä, ei sääli eikä armahda. | |||||||
| 21:10 Sillä minä olen kääntänyt kasvoni tätä kaupunkia vastaan, sen onnettomuudeksi eikä onneksi, | |||||||
| sanoo Herra; Baabelin kuninkaan käsiin se annetaan, ja hän polttaa sen tulella. | |||||||
| – …ja Jumalan lupaus sen päättymisestä. | |||||||
| 29:10 Sillä näin sanoo Herra: Vasta kun ne seitsemänkymmentä Baabelin vuotta ovat täyttyneet, minä | |||||||
| katson teidän puoleenne ja panen täytäntöön teitä kohtaan hyvän lupaukseni ja palautan teidät tähän | |||||||
| paikkaan. | |||||||
| 10. | Lupaus Jeesuksesta (vain yksi ja ehkä tunnetuin kohta) | ||||||
| …. | |||||||
| 53:3 Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki | |||||||
| kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet. | |||||||
| 53:4 Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me | |||||||
| pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, | |||||||
| 53:5 mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme | |||||||
| tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme | |||||||
| paratut. | |||||||
| 11. | Ennustus Jerusalemin hävityksestä… | ||||||
| Markuksen evankeliumi: | |||||||
| 13:1 Ja kun hän meni ulos pyhäköstä, sanoi eräs hänen opetuslapsistaan hänelle: ”Opettaja, katso, | |||||||
| millaiset kivet ja millaiset rakennukset!” | |||||||
| 13:2 Jeesus vastasi hänelle: ”Sinä näet nämä suuret rakennukset. Niistä ei ole jäävä kiveä kiven päälle | |||||||
| maahan jaottamatta.” | |||||||
| Luukkaan evankeliumi: | |||||||
| 19:41 Ja kun hän tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, itki hän sitä | |||||||
| 19:42 ja sanoi: ”Jospa tietäisit sinäkin tänä päivänä, mikä rauhaasi sopii! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi | |||||||
| salattu. | |||||||
| 19:43 Sillä sinulle tulevat ne päivät, jolloin sinun vihollisesi sinut vallilla saartavat ja piirittävät sinut ja | |||||||
| ahdistavat sinua joka puolelta; | |||||||
| 19:44 ja he kukistavat sinut maan tasalle ja surmaavat lapsesi, jotka sinussa ovat, eivätkä jätä sinuun | |||||||
| kiveä kiven päälle, sentähden ettet etsikkoaikaasi tuntenut.” | |||||||
| … ja sen toteutuminen | |||||||
| Sillä kun vuosina 70 ja 135 jKr. tapahtui Jerusalemin ja sen temppelin hävitys sekä juutalaisten karkotus | |||||||
| maastaan, joutuivat he siitä lähtien olemaan ilman omaa kotimaata. Taukoa, jolloin he joutuivat elämään | |||||||
| muiden kansojen parissa, kesti siis lähes 2000 vuotta, joka on pitkä aika. Heidän maataan miehittivät sinä | |||||||
| aikana mm. roomalaiset, arabit, eurooppalaiset, turkkilaiset ja britit, jotka vuorotellen olivat vallassa. | |||||||
| 12. | Israelilaisten säilyminen ja Israelin valtion perustaminen. | ||||||
| Se, että israelilaiset säilyttivät oman kansallisuutensa ja identiteettinsä ympäri maailmaa hajoitettuna | |||||||
| lähes 2000 vuoden ajan, | |||||||
| on mitä mahtavin todistus Jumalan huolenpidosta ja varjeluksesta, vaikka israelilaiset ovatkin rikostensa | |||||||
| – etenkin Jeesuksen hylkäämisen takia, saaneet kärsiä enemmän kuin kenties mikään muu kansakunta | |||||||
| koskaan! | |||||||
Erinomaisen hieno analyysi Jumalan suunnitelmasta maailmankaikkeutta ja erityisesti ihmistä varten.